Olemmeko obamalaisia, putinilaisia vai eurooppalaisia?

Hollantilaiset torjuivat kansanäänestyksessä EU:n ja Ukrainan assosiaatiosopimuksen. Itävallan presidentinvaaleissa suurimmaksi puolueeksi nousi äärioikeistoon lukeutuva Vapauspuolue. Britit kysyvät itseltään, ollako vai eikö olla EU:ssa? Jakolinjat Euroopassa risteilevät ja syvenevät maiden, puolueiden ja monen kansalaisen päässä…

Ex oriente lux –  idästä tulee valo, opetti latinan kirja. Juuri kun – keväästä huolimatta – vähäkin valo Euroopassa näytti himmenevän, tuli sentään vähän luxia lännestä. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama saapui tähän vanhainkotiimme terapeutiksi kertomaan, mitä me eurooppalaiset olemme saavuttaneet, mihin me vielä pystymme ja mihin meitä yhä tarvitaan.

Moni on kokenut, että vasta ulkomaille muuttaminen tai riittävän pitkä matka- ja aikaperspektiivi kirkastavat kotimaan vahvuudet ja heikkoudet. Arkisten, vanhojen selitysten unohtuessa vain olennainen, pelkistetty kuva jää näkyviin.

Samantapaiset pelkistykset Obama kertoi ensin briteille. Atlantin takaa Britannia ei näytä yhtä suurelta kuin Big Benin juurelta Lontoossa, eikä Kanaali ole edes niin leveä kuin Doverin kalliolta näyttää. Jos ja kun osa briteistä yhä uskoo maansa olevan imperiumi, jolla on voimaa ja Amerikka-kortti käytössään, tuotti Obama heille pettymyksen. EU:sta eroa ajavat ovat uskotelleet, että unionin ulkopuolelta on mahdollisuus ottaa “crème de la crème” eli kuoria kerma päältä ja olla jälleen maailman napa.

Obaman puhe ärsytti niitä brittejä, jotka kannattavat EU:sta irtoamista. He ovat perustelleet lähtöä sillä, että EU:n ulkopuolella Britannia pystyy saamaan edullisemmat kauppasopimukset esimerkiksi juuri Yhdysvaltoihin. Obama tyrmäsi ajatuksen. Hän muistutti myös, että Britannian vaikutusvalta niin Euroopassa kuin maailmalla on suurempi unionin sisällä kuin sen ulkopuolella.

Obama tarvittiin kirkastamaan ”brexiteille”, että unionin ulkopuolella niin Norja kuin Islantikin saavat ETA-lainsäädännön sellaisena kuin EU-maat ovat sen päättäneet. Lobata voi, mutta ei päättää.

EU-eroa ajavan Itsenäisyyspuolueen johtaja Nigel Farage totesikin Obaman puheen ja BBC-haastattelun jälkeen, että brexitin kannattajien täytyy pohtia perustelunsa uudelleen. Obama veti maton monen brexitin perustelun alta.

Samalla kun Yhdysvaltain presidentti perusteli sitä, mikä on briteille eduksi, ei hän peitellyt, että kyseessä on yhteinen etu. Eli Amerikka on sitä vahvempi, mitä yhtenäisempi Eurooppa on. Sama toisinpäin: jos Britannia vastaisuudessakin haluaa käyttää Amerikka-korttiaan, on sitä parempi heiluttaa Justus Lipsiuksen, neuvoston päärakennuksen, sisä- kuin ulkopuolella.

Britannian kansanäänestys on vasta juhannuksena. Jos Obaman puhe vahvistikin hetkeksi pääministeri David Cameronin asemia, vasta vaalit osoittavat, oliko Amerikan terveisillä todellista vaikutusta. Ollako vai eikö olla -ratkaisun tekevät lopulta ne britit, jotka vielä eivät ole kantaansa ratkaisseet.

Hannoverissa Obaman kaunopuheisuus oli kohdistettu paitsi liittokansleri Angela Merkelille ja Saksalle, myös koko Euroopalle. Puheen kaaret ulottuivat maanosamme menneisyydestä tähän päivään – ja tulevaisuuteen.  Obama vakuutti, ettei Yhdysvallat ole hylännyt Eurooppaa, vaan tullut takaisin. Maanosamme ulkopuoliset kriisit yhdistävät EU:ta ja Yhdysvaltoja.

Mutta samat kriisit jakavat EU-maita. Talous- ja pakolaiskriisit polarisoivat sisäpolitiikkaa, nostavat kansallismielisyyttä ja pystyttävät raja-aitoja. Tätä tilaisuutta Venäjä käyttää kaikin keinoin hyväkseen kompensoidakseen omia heikkouksiaan. Venäjä vahvistaa mm. rahallisesti siteitään EU-kielteisesti tai -kriittisesti toimiviin poliitikkoihin, puolueisiin ja kansalaisjärjestöihin. Viimeisimmät esimerkit koskevat AfD:ta, Vaihtoehto Saksalle-puoluetta, jonka epäillään saavan rahoitusapua Moskovasta Ranskan Kansallisrintaman tapaan.

Jos EU-maat eivät löydä sisältään ja yhdessä uusia ratkaisuja, voi edessä olla jakautuminen obamalaisiin ja putinilaisiin. Vastaavatko kummankaan arvot omiamme?

Risto Makkonen, toimittaja

Hyviä ja huonoja uutisia

Haagin sotarikostuomioistuin langetti tuomion Srebrenican kansanmurhasta kiirastorstaina. Radovan Karadžić tuomittiin muun muassa 8000 muslimimiehen ja -pojan joukkomurhista 40 vuodeksi vankeuteen. Paha sai palkkansa.

Iskut Brysselissä, terrorin uhka kauhistuttaa meitä kaikkia. On hämmästyttävää, ettei tämä uhka ole saanut EU:ta ja sen jäsenmaita tiivistämään rivejään. Voisi kuvitella, että se saisi EU-maat läheisempään yhteistyöhön kaikilla tasoilla, toimimaan tiiviimmin myös Venäjän ja pakolaiskysymyksen esittämän haasteen edessä. Se voisi olla yhdistävä tekijä. Euroopan unionin ei tarvitse keksiä itselleen ulkoista vihollista. Jihadistit ovat tehneet sen meidän puolestamme.

Tähän asti merkitsevin jakava tekijä EU:ssa on ollut suhde integraatioon. Saksan johdolla on yhteistyötä haluttu tiivistää, Ranskan johdolla on jarruteltu.

Nyt jakolinja on uusi. Merkitsevin eroavaisuus liittyy arvoihin, joihin kuuluu myös keskinäinen solidaarisuus. Jo finanssikriisissä ja erityisesti maahanmuutossa se on ollut kovalla koetuksella. Tilanne on entisestään vaikeutunut, kun itäisestä Keski-Euroopasta on heitetty hattu kehään. Erityisesti Unkari ja Puola haastavat vanhoja jäsenmaita omilla, kansallismielisillä painotuksillaan, jotka ovat varsin kaukana EU:n valtavirrasta. Ennen kuin EU:n arvoista, kaikkien tärkeimmästä, ollaan taas samalla hehtaarilla, on EU haavoittuvainen ulkoisille haastajille ja hyökkäyksille. Johtajuudelle olisi nyt kysyntää!

Terroristien tavoitteet vaihtelevat. Jollekin ryhmälle kyseessä on yritys kaataa länsimaiden järjestelmä, toiselle yritys vaikuttaa käynnissä oleviin neuvotteluprosesseihin. Yhteistä kaikille ryhmille on terrore, pelon luominen – tässä tapauksessa islamia kohtaan, yleisen mielipiteen kääntäminen muslimeita vastaan. Tavoitteena on marginalisoida tämä merkittävä eurooppalainen väestöryhmä, saada se tuntemaan itsensä syrjityksi sekä väheksytyksi ja saada sen heikoimmassa asemassa oleva osa radikalisoitumaan.

Huono uutinen on se että terroristit ovat onnistuneet pelon luomisessa.   Iskujen torjumisessa me yksittäiset EU-kansalaiset voimme tehdä vain vähän.

Toisella, strategisella ja siksi vaarallisemmalla tasolla ovat terroristit saaneet vielä suurempaa menestystä. A-studion lähetyksessä Brysselin iskun jälkeen Supon edustaja sanoi keskustelun tärkeimmän asian: vihapuhetta on seurattava, siihen on puututtava ja se on pantava poikki. Itse haluan uskoa hänen tarkoittaneen, että siihen ennen muuta kuuluu rasistisen vihapuheen nollatoleranssi.

Hyvä uutinen on se että juuri siinä me voimme vaikuttaa.

Tässä on tekemisen paikka jokaiselle. Rasistiseen vihapuheeseen voi ja pitää puuttua heti, katkaista se alkuunsa olipa se sitten lähipiirissä, sosiaalisessa tai julkisessa mediassa.

Parhaiten voi terroristien toimintaa puolestaan tukea viljelemällä ja tukemalla rasistista vihapuhetta, peukuttamalla sitä sosiaalisessa mediassa.

Jokainen voi puolensa valita.

Jugoslavian sota ratkesi aikoinaan ja niin loppuu joskus myös sota Syyriassa. Voimme toivoa, että YK:n sotarikostuomioistuimen penkille saadaan – mahdollisimman pian – myös ISIL:in johtaja Abu Bakr-Al Bagdadi. Serbijohtaja Radovan Karadžićin tapauksessa tuomio julistettiin 21 vuotta rikosten jälkeen. ISIL:in johtajan tapauksessa tuomio toivottavasti tulee nopeammin.

Petri Tuomi-Nikula

Kirjoittaja toimii Suomen suurlähettiläänä Unkarissa

Eurooppa tienhaarassa

Pariisin terroriteot. Ennen näkemätön muuttoliike Eurooppaan. Aitojen rakentamista. Pelkoa.

Euroopan unioni on tienhaarassa. Kyseenalaistettuina ovat EU:n keskeiset arvot ja periaatteet, kuten ihmisten vapaa liikkuvuus.  Sisärajaton Eurooppa on vaarassa romuttua 22 maan Schengen-alueen natistessa liitoksissaan. Ellei yhteisiin ratkaisuihin pystytä, jäsenvaltiot tekevät omia ratkaisujaan. Turvapaikkasääntöjen kiristämiskilpailu on jo alkanut. Nyt tehtävillä valinnoilla saattaa olla arvaamattomia seuraamuksia. Britannia äänestää omasta EU-tulevaisuudestaan parin vuoden päästä. Matka voisi johtaa hyvin erinäköiseen unioniin.

Toinen vaihtoehto on, että kriisi yhdistää meidät. Kansainvälistä terrorismia vastaan ei voida kamppailla kuin maiden ja viranomaisten välisellä yhteistyöllä. Ranskan avunpyyntö muilta EU-mailta turvatakuisiin vedoten voi antaa tarvittavan sysäyksen tiivistyvään ulko- ja turvallisuuspoliittiseen yhteistyöhön ja integraatioon.  Maltti on valttia myös terrorismin vastaisessa sodassa ja Syyriassa. Historia tuntee liian monta esimerkkiä siitä, miten virheitä on paikkailtu tekemällä uusia.

Isossa kuvassa muuttoliike voi kuitenkin olla Euroopan pelastus. Ikääntyvä manner tarvitsee työikäistä väestöä pärjätäkseen jatkossakin globaalissa kilpailussa nousevien talouksien kanssa. Tämä vaatii maahanmuuton onnistunutta hoitoa. Tulokkaat on kyettävä integroimaan yhteiskuntiimme. Muussa tapauksessa lopputulos voi olla päinvastainen.

Ennen kaikkea tarvitaan yhteistyötä. On tärkeää vaikuttaa lähdön syihin, varmistaa ulkorajojen pitävyys, jotta hallitsematon muuttoliike saadaan kuriin, sekä sopia yhteisestä taakanjaosta ja pelisäännöistä.  Taistella yhdessä terrorismia vastaan.

Jos annamme pelon ja vihan voittaa Euroopassa, vain terroristit voittavat. Juuri tätä he haluavat. Koston kierrettä.  Ulkoministeri Timo Soinia lainatakseni meidän tulee pitää “pää kylmänä, mutta sydän lämpimänä”. Euroopan avoimet yhteiskunnat, demokratia ja arvomme ovat perusta, jonka johdosta täällä on hyvä asua ja tänne halutaan tulla. ISIS:n heikkous on, ettei sillä ole tarjota houkuttelevaa vaihtoehtoa. Tällöin voidaan vain kyseenalaista ja kylvää epävarmuutta, mutta jossakin vaiheessa oman tarinan onttous paljastuu ja korttitalo romahtaa.

Eurooppa on siis tienhaarassa.  Erkanemmeko omille poluillemme vai voitammeko pelon ja epäluulon yhdessä.

Lähetystöneuvos Ville Cantell toimii ulkoministeriön Eurooppatiedotuksen päällikkönä.