TTIP – kauhukuvat vai tositarina?

EU:n ja Yhdysvaltojen välisten TTIP-neuvottelujen tarkoituksena on poistaa kaupan esteitä ja helpottaa tavaroiden ja palvelujen ostamista ja myymistä Yhdysvaltojen ja EU:n välillä.

Neuvotteluissa ei käsitellä esimerkiksi tuonnin avaamista hormonilihalle tai geenimuunnelluille elintarvikkeille, yliopistojen lukukausimaksuja tai julkisen terveydenhuollon yksityistämistä.

Lopullisen sopimuksen hyväksyvät tai hylkäävät Euroopan parlamentti, EU:n jäsenvaltiot ja Yhdysvaltain kongressi. Komissiolla on ainostaan neuvottelumandaatti, jonka neuvosto julkisti torstaina.

Vastaamme mielellämme neuvotteluja koskeviin lisäkysymyksiin esimerkiksi Twitterissä @eukomissio. Lisätietoa myös kauppapolitiikan pääosaston sivuilla.

ttip__

Advertisements

Kysy EU:sta, osa 2

Muun muassa alla oleviin kysymyksiin tietopisteessä ja tietopalvelussa on tällä viikolla vastattu.

Voiko kuorma- ja linja-autonkuljettajan ammattipätevyyttä varten tarvittavan koulutuksen suorittaa toisessa EU-maassa?

Ammattipätevyydestä säädetään direktiivissä, jossa sanotaan, että jatkokoulutus on suoritettava siinä jäsenvaltiossa, jossa heidän vakinainen asuinpaikkansa on tai jossa he työskentelevät.

Tukeeko EU urheiluseurojen kansainvälistä yhteistyötä?

Urheilu on mukana Erasmus+ -ohjelmassa. Ohjelma tukee hankkeita, jotka edistävät ruohonjuuritasolla toimivien tahojen vapaaehtoistyön kehittämistä, arkiliikunnan lisäämistä, osallisuutta sekä hyvien kokemusten ja menetelmien jakamista. Hankkeissa puututaan myös urheiluelämän kielteisiin ilmiöihin, kuten sopupeleihin, dopingiin, väkivaltaan ja syrjintään. Lisätietoa CIMOn sivuilta ja komission sivuilta.

Mistä löytyy tietoa EU:n reaktioista Ebola-epidemiaan?

Komission terveys- ja kuluttaja-asioiden pääosaston sivuilta löytyy kattava tietopaketti EU:n ja jäsenmaiden toimista. Sivuilta löytyy myös tiedote matkustajille (kohdasta Information for travellers, suomenkielinen tiedosto löytyy pienestä puhekuplasta klikkaamalla fi-laatikkoa).

Kuinka EU:n jäsenehdokkaiden jäsenyysneuvottelut etenevät?

Keskiviikkona julkaistiin laajentumisstrategia seuraavalle vuodelle ja maakohtaiset edistymisraportit. Ne löytyvät komission laajentumispääosaston sivuilta.

Mistä löydän transatlanttisen kauppa- ja investointisopimuksen neuvottelumandaatin suomeksi?

Neuvosto päätti 9.10. julkistaa TTIP-sopimusta koskevan neuvotteluvaltuutuksen. Sen suomenkielinen käännös löytyy täältä.

TTIP kannattaa tehdä joka tapauksessa

 

Pettymys Dohan neuvottelukierroksiin näkyy kansainvälisessä kauppapolitiikassa. Kun sopiminen säännöistä useiden valtioiden välisesti on kangerrellut, kahdenvälisyys on palannut vaivihkaa muotiin kauppaneuvotteluissa – tosin Balilla alkuvuodesta 2014 monenkeskisyys näytti taas vahvuutensa. Kotimaassa suurinta huomiota saanut kahdenvälinen vapaakauppasopimus on Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin välillä neuvottelun alla oleva TTIP (Transatlantic Trade and Investment Partnership).

Vapaakauppasopimuksissa ja kansainvälisessä vaihdannassa on luonnollisesti kyse muustakin kuin ihmisten välisistä hyödyke- ja palvelutransaktioista tai yksilöiden vapaasta taloudellisesta toimeliaisuudesta.

Vapaakauppasopimukset kietovat yhteen monimutkaisen intressien verkon, jota muovaavat niin valtioiden sisäiset kuin niiden väliset tekijät.

“Ainekset” ovat luonteeltaan sekä poliittisia että taloudellisia.

Kun kerran Yhdysvallat ja EU käyvät kahdenvälisiä neuvotteluja TTIP-sopimuksesta, on luontevaa olettaa, että osapuolet uskovat sopimuksesta olevan molemminpuolista hyötyä. Yhteistyön onnistumisen kannalta on tärkeää muistaa perinteinen ulkopoliittinen viisaus; toimiva sopimus on vastavuoroinen.

Professori Robert Keohanen mukaan vastavuoroisuus on ollut kansainvälisiä sopimuksia määrittävä periaate jo 1800-luvulta alkaen. Yhtäältä vastavuoroisuus tarkoittaa tiettyä ehdollisuutta. Pahaan vastataan samalla mitalla, samoin kuin hyvään. Toiseksi vastavuoroisuus edellyttää riittävää samanarvoisuutta.

Kyse ei ole arvoltaan täysin symmetrisestä yhteistyöstä ja eduista, vaan suurin piirtein samanarvoisista vaihtokaupoista. Kahden vaikutusvaltaisen globaalin toimijan välisissä neuvotteluissa kumpikaan ei voi yksipuolisesti sanella sopimustekstin sisältöä, eikä sopimusta synny, jos jompikumpi osapuolista saa kohtuutonta etua suhteessa toiseen.

Tämä periaate ohjaa myös TTIP-neuvotteluja.

Näin ollen mielikuva TTIP-neuvotteluista korkean tason kähmintänä, jossa yhteisymmärryksessä sovitaan milloin ympäristöä, työläisten oikeuksia tai ruokaturvallisuutta vaarantavista säädöksistä, on harhaanjohtava ja väärä. Erityisesti tällaista mielikuvaa on viljelty sopimukseen suunnitellusta sijoittajasuojasta.

Tosiasiassa EU:n ja Yhdysvaltojen tapauksessa on kyse kahdesta eriävät intressit mielessään pelaavasta, ajoittain jopa riitaisasta, osapuolesta. Tällöin monella politiikan sektorilla etsitään ennen kaikkea yhteisiä nimittäjiä, joista ylipäätään voi löytyä yhteisymmärrys.

Lopullista sopimustekstiä ei ole vielä olemassa, mutta oletettavasti molemmat osapuolet joutuvat nöyrtymään kompromisseihin.

Ei Yhdysvalloilla eikä EU:lla ole sellaista valtaa, että se voi tuoda pöytään näkemyksensä, jonka toinen ilman eriävää mielipidettä katkerasti nieleskellen hyväksyy. Mahdollinen hyväksyttävä sopimus on monimutkaisen neuvottelun summa.

Jotain monimutkaisuudesta kertoo neuvottelujen pitkä kesto. Kesäkuussa 2013 Washington DC:ssa alkaneita virallisia neuvottelukierroksia edelsi pitkä molemminpuolisen lähentymisen vaihe, jonka aikana Yhdysvallat ja EU tunnustelivat neuvottelujen mahdollisuutta. Vuoden 2011 EU:n ja Yhdysvaltojen välisen vuosittaisen huippukokouksen valtuuttama erillinen korkean tason työryhmä laati sekä väli- että loppuraportin, joista jälkimmäinen esiteltiin vuoden 2012 huippukokouksessa. Työryhmä oli tullut siihen tulokseen, että neuvotteluja kannattaa yrittää.

Viimeisin, kuudes kierros neuvottelupöydän ääressä päättyi vastikään 18. Heinäkuuta Brysselissä. Osin neuvottelujen pitkäveteisyys on ruokkinut villejä spekulaatioita. On kysytty, miten tämä voi kestää näin kauan?

Kysymys on aiheellinen ja ansaitsee vastauksen. Yksinkertaisuudessaan selitys on asialistan pituudessa.

Koska varsinaiset tullitariffit ovat matalia Atlantin molemmin puolin, neuvottelujen ytimessä ovat niin sanotut tekniset kaupan esteet. Luonteeltaan tekniset kaupan esteet voivat olla esimerkiksi standardeja, jotka kohdemaa asettaa tuotteen markkinoillepääsyn ehdoksi. Usein erilliset tuotestandardit ovat sensitiivisiä niitä asettaneille valtioille, joten yhteisymmärrykseen pääseminen on ymmärrettävän vaativaa.

Sekä Yhdysvalloissa että Euroopan unionissa erillisiä standardeja, poikkeuksia ja poikkeuksen poikkeuksia on yltäkylläisesti. Asialistan pituuden lisäksi toinen huomioitava seikka on kauppaneuvottelujen yleinen kesto. Tavallisesti kahdenvälisiä kauppapoliittisia neuvotteluja ei taputella yhdessä yössä, puhumattakaan monenvälisistä keskusteluista.

Esimerkiksi Euroopan unionin ja Etelä-Korean väliset neuvottelut saivat valtuutuksensa EU-neuvostolta huhtikuussa 2007, pöytään istuttiin kuukautta myöhemmin ja neuvottelutuloksesta sovittua lokakuussa 2009. Sopimus allekirjoitettiin lokakuussa 2010 ja hyväksyttiin europarlamentissa helmikuussa 2011. Voimaan se astui heinäkuun alussa 2011. Neuvottelujen monimutkaisuuden keskellä kärjistävät yleistykset kasvattavat suosiotaan.

Tähän liittyy vahvasti sijoittajasuoja.

Todettakoon heti alkuun, että kaikkeen kansainväliseen sopimiseen liittyy riskinsä ja vaikeutensa. Olisi väärin sanoa, ettei näin voisi olla myös sijoittajasuojan kanssa. Huonosti toteutettuja sääntöjä voi, totta kai, syntyä. Silti uskon, että sijoittajasuoja on onnistunut ja järkevä järjestely, kun se toteutetaan oikein.

Tähän liittyy ainakin neljä pohdinnan arvoista näkökulmaa.

Ensiksikin sopimus tuskin syntyy ilman sijoittajasuojaa, kuten kauppakomissaari Karel de Gucht on todennut.

Toiseksi investointisuoja on järkevää sisällyttää sopimukseen, koska TTIP-sopimuksen kirjaamaton, mutta ääneen usein sanottu tavoite on muokata vahvasti kauppapoliittisia globaaleja sääntöjä. Jos Yhdysvallat ja EU pystyvät kahdenvälisesti tukeutumaan sopimusjärjestelyyn, johon sisällytetään sijoittajasuoja, sillä on väistämättä merkitystä myös myöhemmissä kolmansien maiden kanssa käytävissä neuvotteluissa. Jos sijoittajasuojaa ei kirjata, tilanne on päinvastainen.

Kolmanneksi muistettakoon, ettei sijoittajasuoja ole Yhdysvalloillekaan kivuton kysymys. Perinteisesti eurooppalaiset yritykset ovat olleet hanakampia tukeutumaan välimiesmenettelyihin kuin yhdysvaltalaiset yritykset.

Neljänneksi on hyvä hahmottaa, ettei sijoittajasuoja suinkaan tarkoita mitään automaattia, johon yritykset voivat valittaa uusista kansallisesti säädetyistä laeista ja kuoria kermaa korvausten muodossa jäsenvaltioilta tai unionilta.

Ulkoministeriön taloudellisten ulkosuhteiden osastopäällikkö Markku Keinänen on saanut puolustaa investointisuojasopimuksia varmasti väsyksiin asti TTIP-neuvottelujen aikana. Keinänen on muun muassa tehnyt selväksi, että Suomi ei kannata käytäntöä, joka antaa sijoittajalle oikeuden nauttia investointien suojasta jo päästessään markkinoille. Riskit, joiden perusteella investointisuojalla pelotellaan, ovat liioiteltuja ja karrikoituja, joskus jopa harhaanjohtavia.

Viime kädessä sopimuksen toteuttaminen kulminoituu kysymykseen siitä, annammeko potentiaalisten pelkojemme viedä voiton potentiaalisista hyödyistä.

Itse uskon, että TTIP kannattaa tehdä joka tapauksessa.

 

lauri-kuva 

Lauri Kangasniemi

Kirjoittaja on kansainvälisen politiikan opiskelija Tampereen yliopistossa ja toimi harjoittelijana Euroopan komission Suomen-edustustossa kolmen kuukauden ajan.

Kirjoittajan tekstissään esittämät näkemykset ovat henkilökohtaisia.