EU-vaalit 2019 – onko EU nyt vahvempi vai rikkonaisempi?

Sunnuntaina käytyjen EU-vaalien jälkipyykkiä on pesty ahkerasti eri kanavissa. Keskustelua ovat leimanneet huomiot EU:n poliittisen ilmapiirin muutoksesta. Euroopassa äänesti noin 51% äänioikeutetuista, eli suunnilleen joka toinen. Tulos on huomattavasti parempi kuin vuoden 2014 vaaleissa, sillä näissä vaaleissa äänesti 39 miljoonaa eurooppalaista enemmän kuin viisi vuotta sitten. Suomessakin äänestysprosentti nousi hieman edellisistä EU-vaaleista.

Ennen vaaleja ennakoitiin poliittisesti vastakkaisten voimien nousua, eli vihreiden ja liberaalien sekä populistien ja äärioikeiston äänimäärien kasvua, ja perinteisten, maltillisemman keskitien valtapuolueiden äänimäärien vähenemistä. Ennusteet toteutuivat melko hyvin, vaikka äärioikeiston nousu oli hieman lievempää ja vihreiden nousu voimakkaampaa kuin ennusteissa. Erityisesti huoli ilmastonmuutoksesta toi vaaliuurnille nuoren sukupolven, joka haluaa toisenlaisen Euroopan kuin mitä perinteiset puolueet ovat tähän mennessä kyenneet tarjoamaan. Monen ilonaiheeksi on noussut myös se, että enemmistö äänesti puolueita, joilla on rakentava suhtautuminen Eurooppaan. EU-yhteistyötä sisältäpäin purkamaan pyrkivien äärioikeistoliikkeiden ja populistien ennakoitu nousu jäi odotettua pienemmäksi.

Vaalitulokseen liittyen on nostettu esiin myös huolia. Yhteisiä ongelmia Euroopan parlamentissa on nyt ratkaisemassa hajanaisempi ja mahdollisesti riitaisampi joukko, kun perinteiset maltilliset suurpuolueet eivät enää pysty ilman apupuolueita muodostamaan parlamentin enemmistöä päätöstensä tueksi. Perinteisten puolueiden kutistuessa tilaa ovat vallanneet vastakkaiset poliittiset voimat. Poliittinen kenttä nähdään sekä pirstaloituneempana että polarisoituneempana. Jotta Euroopan integraatiokehitys ei hidastuisi ja löydettäisiin välttämättömiä ratkaisuja suuriin ilmastonmuutoksen kaltaisiin ongelmiin, EU-myönteisten puolueiden on osoitettava tehokkuutensa, valmiutensa kompromisseihin ja vastattava siihen luottamuspulaan, josta nationalistien nousu kielii. Lisäksi EU:n on noustava ulkosuhteissaan entistä yhtenäisempään ja voimakkaampaan rooliin, sillä Eurooppa on uudenlaisessa kilpailuasetelmassa suhteessa Venäjään, Kiinaan ja Yhdysvaltoihin.

EU-vaalituloksesta kumpuavat huolet eivät ole tuulesta temmattuja. On kuitenkin huomattava, että Euroopan parlamentissa tulee jatkossa toimimaan moniäänisempi joukko meppejä, jotka peilaavat täysistuntosaliin nykypäivän Eurooppaa. Euroopan parlamentti voidaan siten nähdä demokraattisempana ja nykyaikaisempana nyt kuin mitä se oli vuoden 2014 vaalien jälkeen. Perinteisen oikeisto-vasemmisto-jaottelun merkitys on vähentynyt ja se näkyy vaalituloksessa. Tämän päivän EU-politiikka liikkuu kohti uudenlaisia jakolinjoja, joita määrittävät suhtautuminen ylipäätään EU-yhteistyön merkitykseen ja käsitykset erilaisista aikamme suurista yhteiskunnallisista ilmiöistä, kuten ilmastonmuutos, muuttoliikkeiden hallinta ja oikeusvaltioperiaatteen suojelu. Parlamentissa tulee nyt olemaan esillä useampia näkökulmia, ja EU-kansalaisten huolet tulevat olemaan laajemmin edustettuna. Voidaan ajatella, että nämä EU-vaalit osaltaan vahvistavat demokratiaa, jolle EU:n arvopohja perustuu.

Perinteisten ja pääsääntöisesti EU-yhteistyöhön uskovien puolueiden on kyettävä vastaamaan nationalistien pyrkimyksiin heikentää yhteistyötä ja haluun palata hajanaisempiin kansallisiin ratkaisumalleihin. Myös ilmastokysymykset on otettava vakavissaan, sillä Euroopan nuorten mielestä jahkailun aika on ohi. Fragmentoitunut ei siten tarkoita välttämättä heikkoutta, vaan laajempia näkökulmia. Tämä voi olla alku uudenlaiselle yhteistyölle ja vahvemmalle Euroopalle, kun EU-päätöksenteko vaatii laajemman joukon tuen. Kykyä kompromisseihin ja suurten kysymysten hahmottamiseen tarvitaan siis entistä enemmän.

 

Blassar_1050

Maria Blässar

Edustuston apulaispäällikkö

Advertisements

Ilmasto ja EU-vaalit – onko niillä väliä?

Vuoden 2014 EU-vaaleissa 18–24-vuotiaista suomalaisista vain 10 prosenttia äänesti. Koko maan laajuinen äänestysprosentti oli 39,1%. Se on järkyttävän alhainen luku, ottaen huomioon suomalaisten koulutustason ja europarlamentin tärkeyden eurooppalaisessa päätöksenteossa.

Eduskuntavaalien jälkeen spekuloitiin, loppuuko suomalaisten äänestysinto ja motivaatio tarttua uudelleen äänestyslipukkeeseen. Toisaalta nähtävissä on myös mahdollisesti toiseen suuntaan viittaavia merkkejä.

Tänä keväänä ihmisiä on ennen näkemättömällä tavalla puhuttanut ilmastonmuutos ja etenkin siitä kumpuava ilmastoahdistus. Etenkin nuoret ympäri maailmaa ovat ottaneet asian omakseen ja nousseet barrikadeille protestoimaan ilmaston puolesta. Myös Eurooppanuoret Suomessa haluaa tuoreessa kannanotossaan nostaa ilmastonmuutoksen torjunnan Suomen EU-politiikan kärkiteemaksi. Eurooppanuorten Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan 76 prosenttia suomalaisista nuorista haluaa, että EU-tason yhteistyötä lisätään juuri ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Toivomme tämän innostuksen kantavan myös EU-vaaleihin saakka, ja inspiroivan nuoria äänestämään.

Olemme kiertäneet tänä keväänä suomalaisia kouluja ja tehneet yhteistyötä eri opiskelijajärjestöjen kanssa. Yhteiseksi huolenaiheeksi nuorten keskuudessa on näissäkin keskusteluissa noussut ilmastonmuutos. Samassa yhteydessä on pohdittu sitä, miksi EU tuntuu niin kaukaiselta, harmaalta ja epämääräiseltä vaikuttamisen tasolta.

Kuitenkin juuri ilmastotoimet ovat loistava esimerkki siitä, että yhteistyö EU:n tasolla kannattaa. Yhteistyössä asiantuntijoiden, järjestöjen, yritysten ja kansalaisten kanssa valmistellut aloitteet toimiksi ilmastonmuutosta vastaan ovat osoitus siitä, että Euroopan tasoinen yhteistyö on paras tapa toimia yhdessä ilmaston puolesta. Kansalaisten asiaa ajava Euroopan parlamentti ja EU-jäsenvaltioita edustava neuvosto ovat tarttuneet hanakasti toimeen. Euroopan komission tekemien aloitteiden tavoitteita on jopa kiristetty Euroopan parlamentin toimesta, jotta ilmastotoimet olisivat kansalaisten vaatimusten tasolla.

Toivomme, että tämä konkreettinen esimerkki eurooppalaisesta päätöksenteosta ja sen tärkeydestä meidän kaikkien tulevaisuuden kannalta inspiroisi nuoria äänestämään tämän kevään EU-vaaleissa. Viime aikojen julkisessa keskustelussa on noussut esiin, kuinka europarlamentaarikolla voi olla enemmän valtaa kuin ministerillä. EU-vaaleissa äänestämme Euroopan parlamenttiin henkilöitä käyttämään juuri tämän mittaluokan valtaa. Suomalaiset tulevat valitsemaan ainakin 13, mahdollisesti 14, eurokansanedustajaa, joilla on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa tulevaisuutemme elinoloihin.

Euroopan komissio on esittänyt Sibiussa Romaniassa 9. toukokuuta 2019 järjestettävää EU27-johtajien kokousta varten suosituksia siitä, miten Eurooppa voi muovata omaa tulevaisuuttaan entistä moninapaisemmassa ja epävarmemmassa maailmassa. Päämiehet keskustelevat kokouksessa EU:n strategisista painopisteistä vuosille 2019–2024, jotka rakentuvat EU:n viime vuosien kehitykselle ja EU-vaalien tulokselle.

Toinen erityisesti nuoria kiinnostava painopiste on kestävä kehitys. Meidän on Suomessa, EU:ssa ja koko maapallolla nykyaikaistettava talouttamme kohti kestäviä kulutus- ja tuotantomalleja. Meidän on lisättävä toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja ympäristön pilaantumisen lopettamiseksi. Meidän on myös siirryttävä kohti resurssitehokkaampaa kiertotaloutta edistämällä vihreää kasvua, biotaloutta ja kestäviä innovaatioita.

Ilmastonmuutoksen torjunta ja globaali ilmastojohtajuus on kannustava esimerkki siitä, mitä EU-tasoinen yhteistyö merkitsee: yhdessä voimme tehdä enemmän ja kunnianhimoisemmin.

Kun maailmanlaajuisesti tunnettu nuori ilmastoaktivisti Greta Thunberg oli puhumassa Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnalle, hän pyysi, että hänen puheelleen kohdistetut aplodit siirtyisivät konkreettisiin tekoihin, kun kampanjateemoja valitaan ja äänestysnappeja painetaan.

Myös me toivomme, että EU-vaalien lähestyessä inspiroituisimme Gretan kehotuksesta, ja siirtäisimme huolemme ja toiveemme tulevaisuudesta äänestyslipukkeille ympäri maan.

Blassar_1050

 

Maria Blässar

Edustuston apulaispäällikkö

 

Soita Eurooppaan – mies vastaa

Toukokuun eurovaalit käydään ensimmäistä kertaa eurooppalaisten poliittisten ryhmien valitsemien kärkiehdokkaiden vetäminä. Vaalihevosten tehtävä on antaa ryhmille kasvot ja selkeyttää äänestäjälle, millaista politiikkaa puolueet Euroopassa aikovat tehdä. Euroäänestäjä on ensimmäistä kertaa osallisena ikään kuin EU:n laajuisessa pääministerivaalissa – ryhmien kärkihahmot ovat myös niiden ehdokkaat unionin johtopaikoille.

Valitettavasti näitä johtopaikkoja on näillä näkymin luvassa lähinnä miehille. Euroopan Vihreillä on ainoana poliittisena ryhmänä kampanjakärkinä sekä nais- että miesehdokas. Muissa ryhmissä naisia ei ollut ehdolla edes niiden sisäisissä esivaaleissa.

EU:n toimielinten johtajat eivät toki keskenään päätä siitä, millaista politiikkaa unioni tekee. He ovat kuitenkin avainasemissa edistämään tärkeänä pitämiään asioita. Heidän linjapuheitaan kuunnellaan ja niitä siteerataan. Heille soitetaan, kun muu maailma haluaa saada Euroopan langan päähän. He neuvottelevat unionin puolesta ja edustavat Eurooppaa muualla maailmassa. Kun EU sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2012 Oslossa, puolen miljardin kansalaisen monikulttuuriselle unionille kasvot antoi kolme tukevassa keski-iässä olevaa valkoista miestä.

EU:lla on valtaa edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa Euroopassa. Tasa-arvoasiat eivät kuitenkaan ilmesty unionin agendalle sattumalta – paitsi joskus. Ranska halusi 50-luvulla taloudellisia intressejään suojellakseen perussopimukseen kirjauksen naisten ja miesten tasa-arvoisesta palkkauksesta. Se muodostui myöhemmin merkittäväksi oikeusperustaksi EU:n työelämän tasa-arvoa koskevalle lainsäädännölle.

Feministitutkijoiden[1] mielestä unioni sen sijaan otti askeleen takapakkia tasa-arvossa vuoden 2004 EU:n itälaajentumista edeltäneissä liittymisneuvotteluissa. Tasa-arvokysymyksiä tarkasteltiin yksinomaan osana työ- ja sosiaalipolitiikkaa, vaikka perussopimuksen mukaan sukupuolten välinen tasa-arvo on kaikki EU:n hallinnonalat kattava periaate. Suppea tulkinta jätti ulkopuolelle naisten lisääntymiseen liittyvät kysymykset kuten oikeuden aborttiin, samoin kuin naisiin kohdistuvan väkivallan ja ihmiskaupan. EU:n puolesta neuvotteluja käyneestä komissiosta puuttui vaikutusvaltaisia ”femokraatteja”, jotka olisivat nostaneet tasa-arvoasioita neuvottelupöytiin.

Myös viime vuosien talouskriisi olisi voinut olla mahdollisuus eurooppalaisen tasa-arvon edistämiseen. Vaikka kriisinhallinnan konstit tiedotusvälineissä näyttäytyivätkin usein virtuaalirahan siirtelynä mekanismista toiseen, on loppujen lopuksi kysymys konkreettisesta ja meihin kaikkiin vaikuttavasta asiasta: jäsenmaiden taloudenpidosta ja sen valvomisesta. Se sisältää oikeastaan kaiken yhteiskuntajärjestykseen kuuluvan aina koulutuksen ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä elintarvikkeiden vähittäismyyntiin. Toisin sanottuna paljon mahdollisuuksia puuttua myös siihen, miten jäsenvaltiot huomioivat esimerkiksi sukupuolten välisen tasa-arvon.

Euron pelastaminen vei kriittisimpinä aikoina ymmärrettävästi tilan ja huomion monelta muulta politiikan alueelta.  Sukupuolten välinen tasa-arvo ei kuitenkaan voi olla toissijainen indikaattori, joka odottelee takavasemmalla seesteisempiä aikoja. Tähän kiinnittivät huomiota myös EU-kansalaiset: useimpien mielestä talouskriisi kasvatti naisten ja miesten välisiä palkkaeroja ja lisäsi naisiin kohdistuvaa väkivaltaa[2]. Kriisin kokonaisvaltaisuudesta huolimatta tasa-arvoasiat nousivat hämmästyttävän vähän esiin. Talouskriisi näyttäytyi miesten kriisinä siksi, että EU-pöydissä lähes kaikki keskeiset toimijat olivat miehiä. Luonnollisesti heidän lausuntonsa ja mielipiteensä dominoivat myös julkista tilaa.

EU-päätöksenteossa keskeisiä toimielimiä – Euroopan komissiota, Eurooppa-neuvostoa tai  euroryhmää – ei ole vielä koskaan johtanut nainen. Euroopan parlamentissa on ollut kaksi ranskalaista naispuhemiestä, Simone Veil (1979) ja Nicole Fontaine (1999). Britti Catherine Ashton valittiin vuonna 2009 EU:n ulkosuhteiden korkeaksi edustajaksi. Siinä on samalla EU:n naisjohtajien historia kokonaisuudessaan.

Euroopan unioni ei voi vuosikymmen toisensa jälkeen toimia itse asettamiensa tasa-arvoperiaatteiden vastaisesti. Kärkipaikoista päättävät jäsenmaiden hallitukset ja Euroopan parlamentti. Niiden kokoonpanoihin vaikuttavat kansalaiset. Eurovaalien äänestysprosentti on laskenut tasaisesti vaali vaalilta samaan aikaan, kun naisedustajien määrä parlamentissa on kasvanut. Naiset äänestävät vaikuttajapaikoille päättäjiä, joihin voivat samastua. Sen pitäisi näkyä ja kuulua.

Kun EU-kansalaiset kerääntyvät syksyllä kuulemaan vastavalittujen EU-johtajien neitsytpuheita, kärkijoukossa puhujanpönttöön nousee toivottavasti myös nainen, mielellään kaksi. Ihan jo siltä varalta, että yhden pitäessä linjapuhetta toinen olisi valmiina vastaamaan, jos Euroopan puhelin samaan aikaan sattuisi soimaan.


Anna-Kaisa Itkonen

Kirjoittaja on EU-asioiden viestintäpäällikkö, jonka kirjoituksessa esittämät näkemykset ovat henkilökohtaisia.

image


[1] Birgit Locher ja Elisabeth Prügl: European Integration Theories, toinen painos. Constitutionalism Web-papers, ConWeb 2/2008.

[2] Euroopan komission teettämä Eurobarometri vuonna 2013.