EMU:n sosiaalinen ulottuvuus – sosiaalipolitiikkaa talousunionin siivellä

Euroopan unioni on sisämarkkinaprojekti, jolla on omatunto. Sen yhtenä kantavana ideana on pyrkiä samanaikaisesti sekä taloudelliseen että sosiaaliseen kehitykseen, jolloin kumpaakaan ei voida saavuttaa ilman toista. 

“Euroopan sosiaalinen malli” on tapa ilmaista arvoja, jotka pohjautuvat demokratiaan ja yksilön vapauksiin, mutta myös solidaarisuuteen. Lissabonin sopimus vahvisti työllisyyteen, sosiaaliseen suojeluun, terveyteen, koulutukseen ja syrjinnän estämiseen liittyviä päämääriä. Tavoitteita edistetään Eurooppa 2020 -kasvustrategialla, johon on liitetty myös ilmastopolitiikka.

Sosiaalisen mallin käsite on aina sulautunut siitä puhuvien omaan maailmankuvaan. Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi oli viime vuonna jo kuoppaamassa sosiaalista mallia kriisimaiden osalta, ja pohti täytyisikö niiden luopua ideasta julkisen talouden realiteettien pakosta.

Koventunut talouskuri on tuonut kaivattua jämäkkyyttä kestävän taloudenpidon sääntöjen noudattamiseen. Samalla niukkuusdoktriini on ajanut kriisimaiden sosiaalipolitiikan leikkauslinjalle. Taloudellinen ja sosiaalinen kehitys on eriytynyt, kun tavoitteena on ollut suuntautuminen samaan päämäärään.

Nyt on käynnissä talous- ja rahaliiton jälleenrakennus pankki-, fiskaali- ja talousunionin pohjalta. EU:n keskeisissä toimielimissä on piirretty pohjapiirustukset talousunionin syventymisestä. Talous- ja rahaliiton kautta etsitään uudenlaista sosiaalista ulottuvuutta. Yhteenlinkittyneessä Euroopassa yhden maan työllisyys- ja hyvinvointiongelmat heijastuvat myös muihin.

Komissio julkaisi tänä syksynä odotetun tiedonantonsa sosiaalisesta ulottuvuudesta. Välittömät toimet rakentuvat pääasiassa entisen päälle. Mukana on merkittävä aloite sosiaalisen kehityksen mittareista, jotka aiotaan liittää kokonaistaloudellisen tasapainon “ennakkovaroitusjärjestelmän” yhteyteen.

Kyse ei ole vain tehdyn sosiaalipolitiikan lopputuloksen mittaamisesta, jota toki tehdään jo nyt, vaan mittareiden liittämisestä uudella tavalla työllisyys- ja talouspolitiikan ohjaukseen. Näköpiirissa ei toistaiseksi ole samanlaista rangaistusmenettelyä kuin talouskurissa. Mittarit auttavat ymmärtämään nykyistä paremmin jäsenvaltioiden yhteiskunnallista tilannetta

EU-instituutioiden pitkän aikavälin visoissa on puhuttu jopa itsenäisestä “liittovaltion” budjetista. Sillä tasattaisiin erilaisessa suhdannetilanteessa olevien jäsenvaltioiden eroja esimerkiksi yhteisen työttömyysvakuutuksen kautta. Aikomuksena olisi vahvistaa euron luonnetta optimaalisena valuutta-alueena. Nopeammalla aikataululla haluttaisiin kasata rahoituskapasiteetti, jonka kautta tuettaisiin rakenteellisia talousuudistuksia tekeviä maita.

Ideaan talousunionin syventämisestä kuuluvat myös ajatukset merkittävien talous- ja sosiaalipoliittisten uudistusten etukäteiskoordinaatiosta. Työmarkkina-, vero-, ja eläkereformeja olisi tarkoitus arvioida nykyistä vahvemmin EU-tasolla ennen kotimaassa tehtäviä päätöksiä. Ulkoisvaikutuksiltaan tarpeeksi merkittävien uudistusten määrittely on vaikeaa. Päällekkäisiä ja velvoittavia prosesseja tulee välttää.

Sosiaalipolitiikkaa halutaan kehystää – ja jopa harjoittaa – yhä enemmän talous- ja rahaliiton kautta. Tässä kontekstissa sen merkitys on vaarassa typistyä kulutuskysynnän ylläpitämiseen ja kilpailukyvyn edistämiseen, jotka ovat tärkeitä, mutta eivät ainoita sosiaalipolitiikan tehtäviä.

Nyt kiinnitetään huomiota EMU:n vakauteen ja jäsenmaiden valintojen rajat ylittäviin vaikutuksiin. Pitkän aikavälin visiot sisältävät uudenlaista yhteisvastuullisuutta, johon nykyinen toimivallanjako ei taivu. Näin totesi komissiokin sosiaalisen ulottuvuuden tiedonannossaan.

Asiansa hyvin tai vähintäänkin kohtuullisesti hoitaneet jäsenvaltiot ovat huolissaan kansallisen toimivallan kaventumisesta ja epäilemättä myös rahavirtojen suunnasta jäsenvaltioiden välillä. Lisäksi ohjauksen tavoitteet sekä mahdollisen harmonisaation seuraukset mietityttävät.

Valtioneuvosto julkaisi tänä vuonna selonteon Suomen EU-politiikasta, jossa mm. suositeltiin pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa malliksi muille. Epäilen vahvasti, että talous- ja rahaliiton kautta tapahtuva EU-tason sosiaalipolitiikan edistäminen johtaisi “meidän mallin” edistämiseen. Sosiaaliturvassa on syytä pitää kiinni nykyisestä toimivallan jaosta, jossa jäsenvaltioilla on päävastuu sen rakenteesta, sisällöstä ja uudistamisesta.

Talous- ja rahaliiton jälleenrakennuksesta ei käydä tällä hetkellä juuri minkäänlaista keskustelua kotimaassa. Ensi vuoden europarlamenttivaalien tulisi olla foorumi, jossa EMU:n syventämisestä ja sen seurauksista voitaisiin keskustella.

Janne Pelkonen 

on työeläkevakuuttajat TELA ry:n erityisasiantuntija

Advertisements

Luulo ei ole tiedon väärti

Ilta-Sanomat julkaisi torstaina 31.10.2013 jutun otsikolla ”Näin EU määrää meitä”. Jutussa ihmetellään kuinka Euroopan unioni on täynnä kummallisia pykäliä, sekä kysytään keksitäänkö näitä EU-pykäliä ihan kiusallaan. Seuraavina päivinä myös muut lehdet julkaisivat juttuja siitä kuinka EU alkaa säädellä vessan vetämistä tai kieltää tehokkaat pölynimurit.  

Suomessa ei onneksi sentään ole vielä menty Ison-Britannian meininkiin. Brittiläisessä lehdistössä on mm. esiintynyt väitteitä joiden mukaan maanviljelijöiden olisi hankittava leluja sioilleen ja että vuoristoon olisi asetettava varoituksia jään liukkaudesta. Kuten muistamme, jos juttu kuulostaa liian hölmöltä ollakseen totta, se ei yleensä ole totta. Edes EU:ssa.

Tässä blogissa kirjoitettiin heinäkuussa ” Kun unionin päätöksenteosta on kyse, vedetään sekä perinteisessä että sosiaalisessa mediassa valitettavan usein mutkat suoriksi. Niin käy helposti, kun monitahoinen asia on muutettava nasevaksi otsikoksi tai twiitiksi. ” Samasta asiasta kirjoitti myös Paavo Rautio Hesarissa 7.11. otsikolla ”EU on ampujille vapaata riistaa”. 

Kuvassa kirjoittajan kotoa löytynyttä kieltokamaa.

Ilta-Sanomien esittämään kysymykseen on vastattava, että ei keksitä kiusallaan. ”EU-pykälien” taustalla on tarve tai halu parantaa nykyistä tilannetta vaikkapa kuluttajansuojan, ympäristönsuojelun tai markkinoiden toimivuuden osalta. Haluaisin tarjota muutaman esimerkin.

Klassikkostatuksen omaava kurkkudirektiivi sai alkunsa etujärjestöjen ehdotuksesta ja perustui kansainvälisessä kaupassa käytettyihin standardeihin. Ajatuksena oli yhtenäistää ja yksinkertaistaa standardien käyttöä kilpailun edistämiseksi ja hintojen laskemiseksi.

Imurien kohdalla komission ehdotus pyrkii laskemaan imurien liitäntätehoa. Liitäntäteho on kuitenkin eri asia kuin imuteho. Samanlaiset säädökset ovat vähentäneet jääkaappien, pakastimien ja pesukoneiden energiankulutusta kolmannekseen. Kun energiatehokkuutta parannetaan, tuottavat valmistajat entistä parempia ja vähemmän sähköä kuluttavia laitteita ja kansalaisten sähkölasku pienenee.

Komissio ei myöskään aio pakottaa yksityishenkilöitä tai yrityksiä hankkimaan uusia vessanpönttöjä. Uusien merkintöjen on tarkoitus auttaa kuluttajia, yrityksiä ja paikallisia viranomaisia valitsemaan ympäristöystävällisempiä tuotteita. Vessojen tapauksessa se tarkoittaa pienempää vedenkulutusta. Ympäristö otetaan paremmin huomioon ja kustannukset alenevat.

En usko, että kovin monelle on haittaa paremmasta energiatehokkuudesta, alhaisemmasta vedenkulutuksesta tai pienemmästä sähkölaskusta, saatikka siitä että muovipussien käyttö vähenee. Kaikista eniten näistä hyötyvät kuluttaja ja ympäristö. On myös hyvä muistaa, että jäsenmaiden ja Euroopan parlamentin tulee hyväksyä direktiivit ennen niiden toimeenpanoa.

EU-myyteissä ja väärinkäsityksissä on usein kyse vain puutteellisista tiedoista tai väärinymmärryksistä. Se jos joku on meille eurokraateille vahva viesti siitä, että tiedottamista on mietittävä uudelleen. Kansalaisille ja toimittajille pitää pystyä kertomaan asioista niin, että he ymmärtävät ja tieto on helposti saatavilla. Meidän on osattava viestiä ymmärrettävästi, että aiomme todellakin olla ”suuria suurissa asioissa ja pieniä pienissä”, kuten komission puheenjohtaja Barroso sanoi puheessaan syyskuussa.

Hyvä alku on komission Setting the facts straight -blogi, jossa kumotaan mm. väitteet siitä, että EU olisi kieltämässä vanhoja kirkkoja puuttumasta lepakko-ongelmiin.

Jaakko Ranta

Kirjoittaja on työskennellyt lukioikäisenä kurkkutarhalla

Vastaamme mielellämme lisäkysymyksiin koskien Euroopan unionia tai Euroopan komissiota Facebook-sivuillamme https://www.facebook.com/euroopankomissiosuomessa tai Twitterissä @EUkomissio. Myös Europe Direct-palvelu vastaa EU:ta koskeviin kysymyksiin kaikilla EU-kielillä. http://europa.eu/europedirect/index_fi.htm

Språk är en rikedom

Det finns 24 officiella språk i EU. Som EU-medborgare kan du kommunicera med EU-institutionerna på vilket som helst av dessa språk och få svar på samma språk. Alla EU-rättsakter publiceras på de officiella språken (utom på iriska).

I Europaparlamentet har de folkvalda också rätt att tala vilket som helst av de officiella EU-språken. Det är en viktig demokrati- och jämställdhetsfråga.

Utöver de officiella språken finns det över 60 regionala språk eller minoritetsspråk i EU som talas av cirka 40 miljoner människor. Här finns baskiska, frisiska, jiddisch, katalanska, samiska och walesiska. EU finansierar initiativ som ska skydda och främja minoritetsspråk.

En opinionsundersökning från 2012 visar att européerna är mycket positivt inställda till flerspråkighet. 98 procent anser att goda kunskaper i främmande språk är viktigt för deras barns framtid. 88 procent anser att de själva har nytta av kunskaper i andra språk än modersmålet. 72 procent stöder EU:s mål att alla ska lära sig minst två främmande språk och 77 procent tycker att bättre språkkunskaper borde vara en politisk prioritet.

Att lära sig ett språk konkurrerar inte med inlärning av ett annat språk. Tvärtom visar vetenskapliga undersökningar att ju fler språk man kan, desto enklare blir det att lägga ett nytt språk till paletten. Det effektivaste sättet är att låta barn lära sig främmande språk redan som små. Det har visat sig att detta leder till både snabbare språkinlärning och fördjupade kunskaper i modersmålet.

Ett av målen för EU:s flerspråkighetspolitik är att alla i EU ska tala (minst) två språk utöver sitt modersmål. Kunskaper i främmande språk underlättar förståelsen för andra kulturer, vilket är oumbärligt för oss som lever tillsammans i ett flerspråkigt och multikulturellt Europa. Betydelsen för konkurrenskraften är uppenbar.

Flerspråkighet är vardag i många länder, se t.ex. på Kanada, Schweiz och Belgien. Eller Luxemburg, där barnen lär sig t.o.m. tre språk: luxemburgska, tyska och franska.

Av hävd är vi stolta över vår välfungerande tvåspråkighet i Finland. Svenskans ställning grundar sig på vår närmare 800-åriga gemensamma historia. Undervisning om de nordiska ländernas historia och vår gemensamma värdegrund får inte glömmas bort. En nation bör känna sin historia. Det nordiska nätverk som byggts upp inom statsförvaltingen under decennier borde utnyttjas bättre. Det har föreslagits att man kunde införa ett mentorprogram inom förvaltningen och i näringslivet för att överföra kunskap och erfarenheter till yngre generationer. En av orsakerna till att svenskan infördes som ett obligatoriskt språk var att ge också finskspråkiga möjlighet att lära sig de båda inhemska språken och därigenom lika möjligheter på arbetsmarknaden.

Också samiskan har officiell status i vissa kommuner i Finland och är fötjänt av allt stöd det kan få.

Språk väcker allt som oftast starka känslor – både för och emot. Det är helt naturligt, det är en så väsentlig del av vår identitet. Men jag ser ingen orsak till att sätta språk mot varandra – att lära sig ryska eller andra språk vars betydelse stiger, t.ex. kinesiska eller spanska är inte alternativ som utesluter varandra. Jag hoppas vi kan begrava den illa klingande tvångssvenskan och istället lyfta fram ett uttryck vi använde tidigare – språk är en rikedom.

Gun-Britt Tirri jobbar som översättare

Infrastruktuuriin on investoitava jotta tiejärjestelmä ei halvaannu

Euroopan auto- ja kuorma-autoteollisuus sekä maantietavaraliikenne ovat elintärkeitä yhteiskuntamme sosiaaliselle ja taloudelliselle rakenteelle, ja niiden avulla miljoonat EU-kansalaiset voivat matkustaa ja tuhannet yritykset menestyä.

Tieliikenteen ympäristöön aiheuttamien kielteisten vaikutusten rajoittamisessa on edistytty huimasti. Kahden vuosikymmenen aikana uusien ajoneuvojen päästöt ovat vähentyneet dramaattisesti. Siitä huolimatta tieliikenne on edelleen suuresti vastuussa ilman pilaantumisesta.

Alan toisena haasteena ovat ruuhkat ja niiden vaikutukset kilpailukykyyn. Euroopan tieverkosto on venytetty kapasiteettinsa äärirajoille. Jos asialle ei tehdä mitään, liikenneruuhkat voivat pian halvaannuttaa EU:n tieverkostoon. Lisäksi infrastruktuurin laatu heikkenee, ja sen ylläpitämiseksi tai päivittämiseksi ei ole riittävästi varoja. Näillä aloilla on kiinnitettävä huomiota liikenteen talous- ja ympäristötehokkuuteen.

Euroopan komissio on jo ryhtynyt toimiin ja esittänyt muutoksia raskaiden tavarankuljetusajoneuvojen enimmäispainoja ja -mittoja koskeviin sääntöihin. Tarkoituksena on parantaa kuorma-autojen talous- ja ympäristötehokkuutta aerodynaamisemman suunnittelun avulla. EU:n valmistajat voisivat suunnitella ja tuottaa ”tulevaisuuden rekan”, jota voitaisiin myydä maailmalla globaalina vertailukohtana. Nämä kuorma-autot voisivat myös parantaa liikenneturvallisuutta.

Kaikki osapuolet voittavat. Liikennöitsijät lisäävät taloudellista tehokkuuttaan. Kuorma-autojen päästöt pienenevät ja liikenneturvallisuus parantuu. Eurooppalaiset kuorma-autovalmistajat saavat arvokkaan liiketaloudellisen tilaisuuden säilyttää maailman markkinajohtajuus.

Yksi suurimmista ongelmista on se, ettei liikenteen infrastruktuuriin investoida tarpeeksi. Alan julkiset investoinnit ovat jumiutuneet 1990-luvulle, kun joissain Euroopan osissa on vielä rakennettava puuttuvaa infrastruktuuria. EU, joka joskus oli maailmanlaajuinen esimerkki infrastruktuurin laadusta, on jäänyt investoinneissa jälkeen. Tämä on ensimmäinen vuosi, kun Kiina käyttää teihin enemmän rahaa kuin EU.

Kunnossapitomäärärahojen suurilla leikkauksilla on ollut kielteinen vaikutus teiden kunnossapidon tasoon useimmissa EU-maissa. Kyse on elämästä ja kuolemasta. Emme saisi unohtaa, että liikenneturvallisuuteen vaikuttaa suoraan se, miten EU:n teitä korjataan, etenkin siltojen ja tunnelien osalta.

Eurooppa tarvitsee sujuvia ja hyvin ylläpidettyjä liikenneyhteyksiä talouskasvun vauhdittamiseksi, uusien työpaikkojen luomiseksi ja siksi, että sen miljoonilla kansalaisilla ja yrityksillä pitää olla saumaton pääsy EU:n sisämarkkinoille. Infrastruktuuriverkko alkaa murentua ilman investointeja. Pikakorjaukset eivät pian riitä pitämään teitä ja siltoja kulkukelpoisina, jolloin tarvitaan perusteellista korjausrakentamista. Mitä pidemmäksi aikaa jätämme asian sikseen, sitä enemmän se maksaa pitkällä tähtäimellä.

Euroopan tiet myös ruuhkautuvat yhä pahemmin. Ensi näkemältä ilmeisin ratkaisu olisi laajentaa verkostoa. Todellisuudessa se ei kuitenkaan ole mahdollista, ainakaan Euroopan läntisessä osassa, ensinnäkin siksi että siihen ei ole varoja. Ja vaikka rahaa tähän olisi, ratkaisu ei olisi kestävä, koska lisäkapasiteetti vain lisäisi kysyntää ja neutraloisi ruuhkan tilapäisen helpottumisen. Ruuhkien tällä hetkellä Euroopan yrityksille ja kansalaisille aiheuttamien kustannusten määrä vastaa yhtä prosenttia koko EU:n vuotuisesta BKT:sta.

Pitkällä tähtäimellä ruuhkiin voidaan vaikuttaa vain vaikuttamalla ihmisten käyttäytymiseen. Tiet tukkeutuvat aamun ja iltapäivän ruuhkahuippujen aikana, mutta muulloin niiden kapasiteettia jää suuresti käyttämättä. Jos saisimme suostuteltua riittävän määrän ihmisiä käyttämään teitä eri aikoina sekä käyttämään yhteiskuljetuksia ja jos tavarantoimitukset tehtäisiin myöhään illalla tai aikaisin aamulla, ruuhkat helpottaisivat.

Kohdennetut hintakannustimet ruuhka-ajan maksujen muodossa voisivat helpottaa käytöksen muuttamista. Ne olisi otettava mukaan laajempaan liikenteen rahoittamista koskevaan strategiaan. Se olisi paitsi tehokkaampaa, myös reilumpaa: käyttäjän, eikä vain veronmaksajan, tulisi osallistua oikeudenmukaisella osuudella rakentamis- ja ylläpitokustannuksiin. “Käyttäjä maksaa” -periaatetta sovelletaan nyt jo rautatie- ja lentoliikenteessä – joten ei ole syytä miksi tieliikennettä pitäisi kohdella eri tavoin. Vastaavasti käyttäjän tulisi voida käyttää infrastruktuuria, jonka laatu on asianmukainen.

Maantietavaraliikennemarkkinoilla on toisenlaiset haasteet. Kyseessä on yksi sisämarkkinoiden harvoista palvelualoista, jonne pääsy on edelleen rajoitettu. Se estää talouden tehokkuutta ja on sisämarkkinoiden hengen vastaista. Tällä hetkellä kuljettajat eivät voi ottaa kuormia kun niitä ilmaantuu tarjolle, mikä vaikeuttaa tarjonnan ja kysynnän yhteensovittamista.

Yrityksiä suojataan keinotekoisesti kilpailulta kansallisilla markkinoilla käyttämällä sääntelyesteitä. Sääntöjä olisi yksinkertaistettava, jotta voidaan varmistaa, että niitä noudatetaan tehokkaammin, vaikuttavammin ja johdonmukaisemmin koko EU:ssa. Myöhemmin tänä vuonna komissio esittelee raportin tilanteesta markkinoilla.

Odotamme mielenkiinnolla yhteistyötä Euroopan parlamentin ja neuvoston kanssa aloitteidemme menestymiseksi. Se on elintärkeää Euroopan maantieliikenteen tulevaisuudelle.

Matthias Ruete on Euroopan komission liikenteen ja liikkumisen pääosaston pääjohtaja. 

Kirjoitus julkaistiin ensimmäisen kerran tällä sivulla.