Europe – En Marche!

Beethovenin Oodi ilolle tahditti Ranskan presidentinvaalien voittajaa Emmanuel   Macronia, kun hän astui puhujalavalle Louvren aukiolla vaali-iltana. Monille meistä kuvasi Beethoven tuossa tilaisuudessa paitsi Macronin – myös Euroopan – voittoa vaaleissa.

Jos voiton olisi vienyt Marienne Le Pen, olisi tilaisuutta epäilemättä juhlistettu Marseljeesilla. Paitsi että se on Ranskan kansallislaulu, oli se myös Vichyn Ranskan virallinen kansallislaulu. Sen sanat ovat patrioottiset. Samoilla sanoilla voi myös nostaa nationalismia – ja torjua maahanmuuttajia.

Nyt vaalien ratkettua olemme voineet viettää Eurooppa-päivää hieman huojentuneempina: pahin ei toteutunut, mutta ongelmat eivät liioin poistuneet. Viimeistään nyt ne on nostettava esille, etsittävä ratkaisuja ja aloitettava avoin keskustelu kaikissa EU:n jäsenmaissa – myös Suomessa.

Macronin mielipiteet haastavat ja jakavat paitsi ranskalaiset myös muun Euroopan. Hän haluaa tiivistää unionia à la francaise. Jos arkikeskustelussa ranskalaisia leimaa laxismi – löysyys, on Ordnung eli järjestys sana, joka on lyöty saksalaisten otsaan. Ennakkoluulot elävät.

Tämä tulee esille heti, kun alamme pohtia talous- ja rahaliiton tulevaisuutta. Macron ei ole ensimmäinen ranskalainen, joka on ehdottanut euro-alueelle omaa talousministeriä, omaa budjettia ja samalla tulonsiirtoja. Ajatukset eräänlaisesta fiskaaliunionista eivät ole vain ranskalaisia. Niillä on laajaa tukea Välimeren pohjoisrannalla. Samat maat ovat hallituspohjasta riippumatta vaatineet Saksalta elvyttävää talouspolitiikkaa – tuloksetta.

Financial Timesin haastattelussa vuonna 2015 Macron sanoi, että vain populistit hyötyvät austeritystä, eli kurinalaisuudesta. Tämä muistettaneen Berliinissä.

Toisaalta tuleva presidentti puhuu avoimesti Ranskan tarvitsemista reformeista. Kun väistyvä presidentti Francoise Hollande lupasi viisi vuotta sitten kymmeniätuhansia uusia työpaikkoja jo ennestään laajalle julkiselle sektorille, aikoo Macron karsia niitä rankalla kädellä. Toisella kädellään hän tarjoaa ranskalaisille sosiaalisempaa Eurooppaa mm. yhteisen työttömyysvakuutuksen muodossa.

Jos ja kun uusi presidentti puutuu julkisen sektorin työpaikkoihin, on Ranskassa edessä laajoja mielenosoituksia ja lakkoja. Kun Suomessa ensin neuvotellaan ja mennään lakkoon, jos sovintoa ei synny, on järjestys Ranskassa toinen. Ensin reipas lakko ja sitten neuvottelut. Tästä pitävät vahvat ammattiliitot huolen. Liioin ei Marine Le Peniltä puutu revanssin aiheita, jos Macron pitää mitä lupaa.

Kun Hollannin ja Itävallan vaalit ovat takana ja Brexit tosiasia, on EU:ssa nyt enemmän tilaa keskittyä ongelmiin, jotka yhä ovat olemassa torjuntavoitoista huolimatta. Ratkaisut yhteiskuntien polarisoitumiseen löytyvät usein parhaiten kansallisella tai paikallisella tasolla, vaikka syyttävä sormi osoittaa unionia. Mutta myös sitä on uudistettava.

Tosivääntö euroalueen tulevaisuudesta alkaa Saksan vaalien jälkeen. Kysymykset ja vaihtoehdot, joita Macron ja komissio ovat nostaneet esille, koskevat myös meitä suomalaisia. Eikä keskustelu koske vain taloutta. Puolustus, pakolaiset ja mm. sosiaalisen Euroopan kysymykset jakavat unionia idän ja  lännen sekä pohjoisen ja etelän kesken. Eikä jako mene vain maiden välillä, vaan myös niiden sisällä. Tästä pitävät osaltaan myös EU:n ulkopuoliset hajottajat huolen.

Täällä Suomessa meillä kansalaisilla on oikeus tietää, minkälaisia mielipiteitä edustajillamme on, jos niitä on. Kun keskustelu Reinin yli todella viriää, ei Saksan selän taakse enää mahdu piiloon.

Makkonen_IMG_2011_00383483 copy

Risto Makkonen, toimittaja

Mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta Euroopan komission kantaa.

Advertisements

Kolme visiota EU:n sosiaalisesta ulottuvuudesta

EU-komissio julkaisi viime viikolla kaksi merkittävää asiakirjaa, jotka käsittelivät samaa aihepiiriä: toinen koski sosiaalisten oikeuksien pilaria ja toinen EU:n tulevaisuuspaperin sosiaalista ulottuvuutta. Julkisuudessa sosiaalista pilaria koskevasta paperista on keskusteltu enemmän. Koen, että jälkimmäinen on monessa mielessä tärkeämpi dokumentti. Miksi näin?

Laki- ja politiikka-aloitteet ovat toki tärkeitä, mutta vielä tärkeämpi on EU:n tulevaisuuden suuri linja. EU on muutosten edessä, Iso-Britannia on jättämässä yhteisön, euroalueen neljän suurimman maan johtajat ovat ilmaisseet halunsa syventää yhteistyötä, komissio ajaa entistä aktiivisemmin useamman tahdin EU:ta, vaalit ympäri Eurooppaa kiinnostavat. EU on noussut poliittisen keskustelun keskiöön, ja ihmisiä kiinnostaa, mitä EU:lle on tapahtumassa.  Reflektiopaperi tarjoaa kolme visiota EU:n sosiaalisen ulottuvuuden tulevaisuudelle.

Asiakirjan alussa tuodaan, varsin oikeutetusti, esille EU:n myönteinen vaikutus elinolojen tasaajana EU-alueella. EU-rahastot ja tukitoimet ovat nostaneet monen maan hyvinvointia, ja elintaso esimerkiksi itäisissä Keski-Euroopan maissa on noussut merkittävästi. Toisaalta viime vuosina erot jäsenvaltioiden välillä ovat kasvaneet. Kärkimaat ovat kuroneet kaulaa muihin.

Edetäänkö sosiaalikysymyksissä yhdessä, erikseen vai ei ollenkaan?

Alussa käsitellään myös laveasti EU:n sosiaalista ulottuvuutta koskevat tärkeimmät haasteet, jotka ovat väestön ikääntyminen, elintapojen muutos, sukupuolten erot työmarkkinoilla sekä työn muutos ja sen vaikutus sosiaaliturvajärjestelmiin.  Tämän jälkeen siirrytään katsomaan EU:n sosiaalisen ulottuvuuden tulevaisuutta näissä kolmessa eri visiossa.

  1. Keskitytään vain työvoiman liikkuvuuskysymyksiin

Tässä vaihtoehdossa keskityttäisiin sisämarkkinoiden kehittämiseen. Sosiaaliasioista keskusteltaisiin EU-tasolla vain siinä määrin kuin ne liittyvät työvoiman liikkuvuuteen. Minkäänlaista EU-tason sääntelyä ei tämän lisäksi olisi. Monessa mielessä helppo tie eteenpäin ­­­ — on helpompi purkaa kuin rakentaa. Mutta, yhteiset sisämarkkinat ilman yhteistä sitoutumista sosiaaliasioihin ovat ongelmalliset. Työelämän sääntelyn taso eroaisi jäsenvaltiosta toiseen. Tämä aiheuttaisi vääristynyttä kilpailua, eikä erojen tasoittaminen olisi myöhemminkään helppoa.

Skenaariossa myös EU-rahastojen toiminta loppuisi. Samoin myös monet hankkeet, joilla on lisätty EU-kansalaisten yhteenkuuluvuuden tunnetta, lakkautuisivat. Pelkkiin sisämarkkinoihin keskittyvä EU ei lisäisi kansalaisten yhteenkuuluvuuden tunnetta.

  1. Halukkaat maat syventäisivät yhteistyötä

Halukkaat maat, joita voivat olla euroalueen maat tai muu maiden ryhmittymä, syventäisivät yhteistyötä työmarkkinoihin tai sosiaaliasioihin liittyvissä kysymyksissä. Toimenpiteitä edistettäisiin siihen suuntaan, että euroalueelle syntyisi aidosti yhtenäiset työmarkkinat, samalla maiden sosiaaliturvajärjestelmät yhdenmukaistuisivat. EU-rahastoilla tuettaisiin yhdenmukaistumista ja tarvittaessa jäsenvaltiot voisivat perustaa myös yhteisiä rahastoja. Paperissa vilautellaan myös yritysverotuksen yhdenmukaistamista.

Haasteina skenaariossa olisivat EU:n päätöksenteon kompleksisuuden lisääntyminen entisestään, kun eri maita koskevat säännöt eriytyisivät. Myös syventyneen yhteistyön ulkopuoliset maat voisivat houkutella yrityksiä alhaisemmilla maksuilla ja vähemmällä sääntelyllä.

  1. Kaikki EU-maat syventäisivät yhteistyötä

Yhtenä visiona esitetään, että kaikki EU-maat lähtisivät mukaan syventämään yhteistyötä sosiaaliasioissa. Tämä vaikuttaa kuitenkin hyvin epätodennäköiseltä kehitykseltä, sillä siihen olisi ollut mahdollisuus käytännössä aina, mutta näin ei ole käynyt. Ei, koska jäsenvaltiot eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen.

Iso-Britannia oli perinteisesti jarruna tällä kehityssuunnalla, mutta voiko maan poistuminen muuttaa dynamiikkaa näin paljon? EU:n viime aikojen kehitys viittaisi päinvastaiseen suuntaan. EU:hun on muodostunut uusia rajapintoja ja ryhmittymiä, joissa yhteistyö on syventynyt eri maiden kesken. Eritahtisuus on lisääntynyt, ei vähentynyt.

Työelämän sääntely hiertää jo nyt

Läpi asiakirjan paistaa komission suuri huoli: kuinka varmistetaan reilu kilpailu, jos työelämän sääntely rupeaisi eroamaan jäsenmaiden kesken. Huoli on ajankohtainen, lähetettyihin työntekijöihin liittyvät ongelmat ovat jakamassa Euroopan maita kahteen leiriin. Suomessa tällaista keskustelua ei ole esiintynyt, mutta esimerkiksi Ranskan vaaleissa tämä teema oli merkittävä EU-poliittinen kysymys.

EU:n tulevaisuusvisioita voi peilata vangin dilemman avulla. Jos yhteistyö syvenee vain tiettyjen maiden osalta, pelkona on, että ulkopuolelle jättäytyneet voivat hyödyntää tilannetta houkuttelemalla yrityksiä alemman sääntelyn turvin. Toisaalta, jos yhteistyöhön halutaan kaikki mukaan, yhteisen nimittäjän löytäminen lienee mahdotonta, eikä yhteistyö syvene lainkaan. Sisämarkkinoihinkin keskittyvä skenaario olisi ongelmallinen: kun työelämän sääntelyn taso eroaisi, eivät sisämarkkinatkaan toimisi optimaalisesti.

Niko_Vaananen

Niko Väänänen

Kirjoittaja toimii erityisasiantuntijana Eläketurvakeskuksen suunnitteluosastolla. Hänen asiantuntijatehtävänsä liittyvät EU:n sosiaalipolitiikkaan sekä vertailuihin koskien eri maiden eläkejärjestelmiä. Hän on myös jäsenenä eurooppalaisten sosiaalivakuuttajien yhteistyöjärjestössä ESIPissä.

François Fillon – Euroopan pelastaja?

Vuodesta 2017 tulee poikkeuksellisen jännittävä – Euroopan yhtenäisyyden kannalta jopa ratkaiseva – vaalivuosi. Vaaleissa ratkeaa johtajuus ja suunta maissa, jotka ovat avainasemassa koko EU:n tulevaisuuden kannalta.

 Jo ensi viikonvaihteessa Itävalta voi saada ensimmäisen oikeistopopulistisen presidentin. Samaan aikaan ratkeaa Italian hallituksen kohtalo kansanäänestyksessä uudesta perustuslaista.

Itävallan presidentin vaali ei vielä Eurooppaa paljon täräytä. Sen sijaan jos pääministeri Matteo Renzin ajama perustuslain uudistus kaatuu, tuntuu vavahdus koko mantereella.

Itävallan ja Italian ohella katseet kohdistuvat jo nyt Ranskaan. Kaksi vahvaa presidenttiehdokasta on jo selvillä. Äärioikeistolaisen Front Nationalin eli Kansallisrintaman ehdokas on Marine Le Pen. Jos ennusteet pitävät paikkansa, pääsee hän vaalien toiselle kierrokselle, kuten isänsä Jean-Marie Le Pen vuonna 2002.

Vasemmiston rivit ovat sekaisin. Kun suosionsa pohjalukemissa kahlaava presidentti François Hollande ei ole ilmoittanut, lähteekö hän edes yrittämään toiselle kaudelle, ei tilanne kirkastu muillekaan vasemmiston ehdokkaille. Tämä antaa tilaisuuden perinteiselle gaullistille, eli Fillonille, päästä toiselle kierrokselle keräämään myös sosialistien ääniä.

Suorissa kahden kierroksen vaaleissa on mahdollisuus äänestää paitsi puolesta, myös pahempaa vaihtoehtoa vastaan. Tämä asetelma avaa tien François Fillonille Ranskan seuraavaksi presidentiksi.

Fillon varmisti oikeiston eli Tasavaltalaisten ehdokkuuden puolueen esivaalissa voittamalla toisen entisen pääministerin Alain Juppén ohjelmalla, joka osuu suoraan Ranskan pahimpiin, kroonisiin kipukohtiin.

Jos Fillon valitaan, täyttyvät Pariisin, Toulousen ja muiden teollistuneiden kaupunkien kadut mielenosoittajista. Fillon aikoo muun muassa romuttaa ranskalaisten suosiman 35 tunnin työviikon ja karsia satoja tuhansia työpaikkoja julkiselta sektorilta. Hän pyrkii saamaan budjetin tasapainoon ja talouden sellaiseen kuntoon, että ”voin katsoa saksalaisia silmiin samalta korkeudelta”.

 Thatcheriläinen gaullisti

Uudistusvaatimuksillaan Fillon on jo leimattu thacheriläiseksi. Tämä ei vaadi paljon Ranskassa, jossa laaja julkinen sektori, kuten valtion vahva rooli teollisuudessa, on myös osa gaullistista perintöä. Gaullismiin on kuulunut myös vahvasti anglosaksilaisuuden vastustaminen ja vierastaminen. Presidentti de Gaulle oli aikanaan pitämässä Britanniaa Euroopan talousyhteisön ulkopuolella, Fillonilla ei tätä päänsärkyä ole. Päinvastoin.

 Jos Fillonista tulee presidentti, on hänen ongelmansa, kuinka järjestää Brexit niin, ettei esimerkki houkuttele muita maita samalle tielle. Brexitistä huolimatta kanaalin molemmilla rannoilla yhteinen etu on jatkaa esimerkiksi brittiläis-ranskalaista aseteollisuutta. Ratkaisuja odotellessa kanaalin toisella rannalla ei ole jäänyt huomaamatta, että Fillonilla on walesilainen vaimo.

Fillon tarvitsee valintaansa varten ääniä paitsi vasemmistolta myös potentiaalisilta äärioikeiston kannattajilta. Tätä varten hän pitää esillä perinteisiä gaullistisia konservatiivisia arvoja, suhtautuu tiukasti maahanmuuttoon ja radikaaliin islamiin.

Juuri ilmestyneen Bertelsmann-säätiön tutkimuksen mukaan 76 % Front Nationalin kannattajista suhtautuu kielteisesti kansainväliseen poliittiseen ja taloudelliseen kanssakäymiseen. Le Pen haluaa Ranskan pois sekä EU:sta että Natosta. Fillon ei ole irrottamassa Ranskaa kummastakaan, mutta haluaa maansa perinteen mukaan molemmissa enemmän liikkumatilaa. Kuinka paljon, selvinnee lähiviikkojen aikana. Hän on suurennuslasin alla.

Erityisesti ulkomailla Fillon on herättänyt kysymyksiä vanhoilla suhteillaan Venäjän presidenttiin Vladimir Putiniin. Fillon on osallistunut Venäjän Davosiin, eli Valdain konferenssiin, jota muut lännen johtajat ovat kiertäneet kaukaa siitä saakka kun pakotteet tulivat voimaan. Lähiviikot näyttävät, olivatko presidentti Putinin onnittelut presidenttiehdokkuuden johdosta Fillonille onnenpotku vai – potku nilkkaan.

Fillon joutunee joka tapauksessa kirkastamaan kantaansa niin Putiniin kuin yleensä Venäjän toimintaan, sillä Marine Le Pen on avoimesti Putinin ihailija. Hänen puolueensa toimii venäläisen rahan turvin.

Entä Fillon ja EU? Fillon ei ole vielä pitänyt puhetta, jossa hän täsmällisesti ottaisi kantaa unionin tämänhetkisiin ongelmiin tai tulevaisuuden linjauksiin. Ranskassa katsotaan nyt Reinin yli Saksaan ja päinvastoin. Silta ei katkea, johtaapa näitä maita ensi vuoden lopussa kuka tahansa. Kun vaalivuosi alkaa molemmilla rannoilla, kannattaa kuunnella tarkkaan, mitä joen yli huudetaan ja miten huutoon vastataan.

Molemmilla rannoilla on oppositio, jota ei ennen ole ollut.

Makkonen_IMG_2011_00383483 copy

Risto Makkonen

Toimittaja

 

Alueiden ja kuntien teemaviikolla vahva suomalaispanos

Euroopan alueiden ja kuntien teemaviikkoa vietettiin lokakuussa Brysselissä sekä eri puolella Eurooppaa jo 14. kerran. Viikon merkittävin uusi avaus minun ja alueiden osalta syntyi, kun EU:n Alueiden komitean kaikkien poliittisten ryhmien puheenjohtajien kanssa tapasimme Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tuskin. Kahden tunnin keskustelumme tapahtui ”suljetuin ovin” ilman hallintohenkilökuntaa.

Teimme Donald Tuskin kanssa yhteistä työagendaa: mitä yhteisiä askelmerkkejä tarvitsemme matkalle EU:n 60-vuotistapahtumaan Roomassa maaliskuun lopussa? Me tuomme mukaan vahvat paikallistoiminnat kansalaisten kanssa osoittaaksemme EU:n lisäarvon. Tämä ilmenee yhteisinä työohjelmina komitean sekä eri komissaarien kesken. Kaupunkien ja maakuntien poliittisille päättäjille on nyt tarjolla uusia mahdollisuuksia – jopa hyvin mittavassa määrin. Tusk myös kiitteli komitean ja sen jäsenten työtä kansalaisten tavoittamiseksi paikallistasolla. Tätä kautta kansalaisten todelliset huolenaiheet saadaan etenemään myös ratkaisuiksi Euroopan unionin asialistalla.

Uusi lyhenne EUWRC

Monet saattavat tuntea tämän teemaviikon edelleen nimellä Open Days. Ovemme avautuivat tänäkin vuonna tuhansille aluepolitiikan ammattilaisille, asiantuntijoille, sidosryhmille ja toimittajille. Koska vanha nimi saattoi kuitenkin tuoda harhaanjohtavasti mieleen toukokuussa vietettävän EU:n toimielinten avoimien ovien päivän, vastedes puhumme alueiden ja kuntien teemaviikosta – European Week of Regions and Cities tai lyhennettynä EUWRC.

Suomen kaupungit ja maakunnat olivat tänäkin vuonna mukana useissa teemaviikon tapahtumissa, joissa esiteltiin mm. Lapin arktisen erikoistumisen strategioita, rajat ylittävää yhteistyötä Karjalassa sekä Liikkuminen palveluna -konseptina Tampereella kehitteillä olevia älyliikenteen palveluja. Helsinki ja Uusimaa järjestivät yhdessä Tallinnan, Riian ja Kaunaksen kaupunkien kanssa seminaarin, jonka aiheena oli Rail Baltica -hanke.

Rail Baltica vahvistaa myös kaupunkikehitystä

Rail Baltica on yksi tämän hetken merkittävimmistä ylikansallisista liikenneverkkohankkeista Euroopassa. Tavoitteena on, että vuonna 2030 nopea rautatie yhdistää Tallinnan Riian ja Kaunaksen kautta Varsovaan ja Berliiniin sekä sitä kautta EU:n nopeiden yhteyksien junaverkkoon. Seminaarissa kiinnitettiin erityisesti huomiota siihen, kuinka rautatieyhteyksien parantaminen kaupunkien välillä auttaa lisäämään paikallista kehitystä, kaupankäyntiä, kulttuurivaihtoa ja verkostoitumismahdollisuuksia, sekä luomaan tätä kautta kestävää talouskasvua ja työpaikkoja.

Rail Baltica -hanke on luonnollisesti Suomenkin näkökulmasta jopa enemmän kuin merkittävä, sillä sen avulla Suomenlahden eteläpuolelta avautuu nopea rautatieyhteys Keski-Eurooppaan. Mahdollista Helsinki–Tallinna-tunnelia onkin tarkasteltava tässä kontekstissa.

Koheesiorahoitus välttämätöntä

EUWRC-viikon avausistunnossa korostin komissaari Corina Creţun kanssa, että tarvitsemme entistä tehokkaampaa koheesiopolitiikkaa ja sen osana aluekehitysrahoitusta EU:n kaikille alueille. Tämä vaatii myös alueiden keskinäistä yhteistyötä, jotta kaikki “voittavat”. Etenkin vähemmän kehittyneille alueille EU:n rahoitus ja sen mahdollistamat vahvat kehitystoimet ovat elintärkeitä.

Koheesiopolitiikkaa emme kuitenkaan voi jatkaa nykyisellä tavalla: se kaipaa lisää tulosorientoituneisuutta, innovatiivisuutta ja joustavuutta. Ennen kaikkea on yksinkertaistettava täytäntöönpanoa alue- ja paikallistasolla. Kuten sanoin, on luotettava aluetasoon ja annettava sille todellinen itsenäinen päätäntävalta – vain teemat voidaan päättää EU:n ja jäsenvaltioiden hallitusten kesken.

Euroopan alueiden komitealle EUWRC-viikko on vuoden merkittävin satsaus – neljän päivän ajan kunnat ja alueet ovat huomion keskipisteenä Brysselissä. Samassa yhteydessä pidettiin myös komitean täysistunto, jossa kuulimme muun muassa komission varapuheenjohtajan Andrus Ansipin näkemyksiä digitaalisten sisämarkkinoiden edistymisestä. Johtopäätökseni kaksituntisesta täysistuntokeskustelusta oli, että digitaalisuus on jo kaikkialla käsiemme tai ainakin ajatustemme ulottuvilla. Kestävä kasvu ja tavoittelemamme uusien työpaikkojen määrä syntyvät digitalisaation avulla. Nyt on aika kannustaa etenkin kaupungit luomaan digitalisaatiota vauhdittavia alustoja – ansaintalogiikka ja kaikki prosessit muuttuvat.

markkula

Markku Markkula

Euroopan alueiden komitean puheenjohtaja

Yhteinen puolustus – ei omaa armeijaa

Brexitin piti olla viimeinen todiste “viisauteen”: Missä EU, siellä ongelma. Mutta Brexit voi olla myös ongelman ratkaisu, tai ainakin liipaisin ratkaisulle. Saksa ja Ranska ovat jo poistaneet varmistimen. Avoin keskustelu EU:n yhteisen puolustuksen vahvistamisesta on alkanut.

Keskustelun välitön syy on Euroopan muuttunut turvallisuuspoliittinen tilanne. Ukrainan ja Syyrian sodat, Isis, Venäjän varustautuminen, Krimin valtaus sekä pakolaistulva ovat herättäneet eurooppalaiset turvallisuuden unesta, johon olimme viime vuosikymmenellä vaipuneet.

Eikä tässä kaikki. Yhdysvaltain presidentinvaalit ravistelevat Eurooppaa pohtimaan burden sharingia eli taakanjakoa vakavammin kuin aikaisemmin. Amerikkalaiset eivät halua maksaa Euroopan puolustuksen laskuja.

Vaikuttaa siltä, että Saksa ja Ranska olivat alkaneet valmistella ehdotustaan EU:n yhteisen puolustuksen vahvistamisesta jo hyvissä ajoin ennen brittien kansanäänestystä. Maat ehdottavat mm. yhteistä komentokeskusta merentakaisille operaatioille sekä tilapäistä EU-rahoitusta omalle taisteluosastolle.

Omaa armeijaa Saksa ja Ranska eivät esitä.

Esitys komentokeskuksesta sai brittien hälytyskellot soimaan. EU:n omalla komentokeskuksella on Lontoossa paha kaiku. Se palauttaa muistiin keskustelun, jota käytiin 2010-luvun taitteessa, kun EU:n yhteistä puolustusta suunniteltiin ja rakenteita pystytettiin. Britit vastustivat tuolloin komentokeskusta samasta syystä kuin nytkin. Se loisi rinnakkaisjärjestelmän Natolle ja murentaisi sotilasliiton koheesiota, perusteltiin Lontoossa. EU:n vahva oma puolustus söisi monen tarkkailijan mukaan myös briteiltä mahdollisuuden käyttää Amerikka-korttia EU-pöydissä. Brexit ei tätä asetelmaa ole muuttanut – ainakaan vielä.

Kuten nyt, myös tuolloin Ranska kannatti EU-joukkojen omaa komentokeskusta, joka olisi sijoitettu – Ranskaan. Paikkakin oli jo valmiiksi katsottu.

Bratislavassa pidetyssä EU-maiden puolustusministerikokouksessa yhteisen puolustuksen vahvistaminen oli joka tapauksessa myötätuulessa. Asia etenee, mutta pikemminkin pienimmän yhteisen nimittäjän pohjalta. Komentokeskuksesta ei virallisesti puhuttu. Sen sijaan Nato-yhteistyön tiivistämistä alleviivasi pääsihteeri Jens Stoltenbergin osallistuminen yhteiselle aterialle.

Yhteisen puolustuksen vahvistamiselle on nyt poliittinen tilaus. Saksan ja Ranskan lisäksi asiaa painotti komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker äskeisessä unionin tilaa käsitelleessä puheessaan. Bratislavan epävirallisessa huippukokouksessa asia sai lisäpotkua. Valmiita päätöksiä odotetaan joulukuun huippukokoukselta.

Suomen valtionjohto on suhtautunut EU:n yhteisen puolustuksen vahvistamiseen myönteisesti myös niinä aikoina, kun asia ei ole muita jäsenmaita kiinnostanut. Tämä politiikka on korostanut lojaalisuutta EU:lle, samalla kun se on tarjonnut kiertotien väistää keskustelua Nato-jäsenyydestä.

Sama asenne tuli esille Bratislavassa. Suomi korosti pragmaattista etenemistä. Tästä esimerkkinä puolustusministeri Jussi Niinistö markkinoi Suomen päätöstä perustaa EU:ta tukeva hybridiuhkien osaamiskeskus. Ehdotus on saanut myös kansainvälistä huomiota.

Molemmat Bratislavan kokoukset ovat vieneet yhteistä puolustusta askeleen eteenpäin. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, ongelmat alkavat yksityiskohdista, jos horisontissa alkaa häämöttää yhteinen armeija.

Brexitin seurauksena sitä on esittänyt vain Italia. Ajatus on saanut lähes täystyrmäyksen.

EU ei ole hyökkäämässä Kanaalin yli.

Makkonen_IMG_2011_00383483 copy

Risto Makkonen, toimittaja

Kirjoittaja vastaa esittämistään mielipiteistä, jotka eivät välttämättä edusta Euroopan komission kantaa.

EU helpottaa 16 miljoonan kansainvälisen pariskunnan elämää

Kansainvälisten pariskuntien elämä helpottuu 18:ssa EU:n jäsenvaltiossa

EU:n kansalaiset voivat opiskella ja tehdä työtä kaikkialla unionin alueella. Joka vuosi kolme miljoonaa nuorta lähtee opiskelemaan toiseen jäsenvaltioon Erasmus-ohjelman kautta. Vaihdon tuloksena syntyy myös kansainvälisiä parisuhteita, joista osa johtaa avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen solmimiseen. EU:ssa on tätä nykyä noin 16 miljoonaa kansainvälistä pariskuntaa. Heidän omaisuutensa käsittää asuntoja, autoja ja yhteisiä pankkitilejä eri maissa.

Mutta mitä tapahtuu, jos toinen puolisoista kuolee tai pariskunta päättää erota? Kuka saa asunnon, kuka auton? Mikä tuomioistuin päättää yhteisen omaisuuden jakamisesta? Nykyään kansainvälisille pariskunnille aiheutuu oikeudellista epävarmuutta ja ylimääräisiä kustannuksia jo omaisuuden tavanomaisesta hoitamisesta, puhumattakaan sen jakamisesta avioeron tai kuoleman yhteydessä. Heidän on hyvin vaikea tietää, mille tuomioistuimelle kuuluu toimivalta ratkaista heidän omaisuuttaan koskevat asiat ja minkä lain mukaan se tehdään, koska tätä koskevat säännöt vaihtelevat jäsenvaltiosta toiseen. Saman asian käsitteleminen rinnakkaisissa menettelyissä eri maiden tuomioistuimissa eri lainsäädäntöjen nojalla johtaa keskenään ristiriitaisiin ratkaisuihin ja aiheuttaa vuosittain yli miljardin euron oikeudenkäyntikustannukset.

Komissio, Euroopan parlamentti ja 18 EU:n jäsenvaltiota ovat hyväksyneet uudet säännöt, joiden ansiosta avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen solmineiden kansainvälisten pariskuntien on helpompi selvittää, miten nämä asiat voidaan ratkaista. Tämä helpottaa heidän elämäänsä erityisesti silloin kun eteen tulee ongelmia. Suomi, Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Italia, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Kypros, Luxemburg, Malta, Portugali, Ranska, Ruotsi, Saksa, Slovenia ja Tšekki ovat sopineet yhteisestä lainsäädännöstä, joka helpottaa kansainvälisten pariskuntien omaisuuden hoitoa. Myös Viro aikoo liittyä joukkoon ja toivottavasti moni muukin maa päättää pian tehdä niin, jotta entistä useammat pariskunnat eri puolilla EU:ta voivat hyötyä tästä parannuksesta.

Mikä muuttuu käytännössä?

Uusien sääntöjen mukaan määritetään, mille tuomioistuimelle kuuluu toimivalta ratkaista pariskunnan varallisuutta koskevat kysymykset. Puolisot voivat tietyin edellytyksin myös itse päättää, missä tuomioistuimessa ja minkä lainsäädännön mukaisesti heidän asiansa olisi käsiteltävä. Tämä laki voi määräytyä heidän asuinmaansa tai kansalaisuutensa mukaan, ja sitä sovelletaan pariskunnan koko omaisuuteen autosta pankkitiliin ja asuntoon riippumatta siitä, missä maassa omaisuus sijaitsee. Uudet säännöt helpottavat myös yhdessä EU:n jäsenvaltiossa annettujen varallisuusoikeudellisten päätösten tunnustamista ja täytäntöönpanoa toisissa jäsenvaltioissa. Näin päästään eroon rinnakkaisista ja mahdollisesti ristiriitaisista menettelyistä.

On tärkeää huomata, että uusia sääntöjä sovelletaan sekä avioliiton että rekisteröidyn parisuhteen osapuoliin. Säännöissä otetaan kuitenkin huomioon eri maiden oikeusperinteet: avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen määritelmä ja niiden solmimisen edellytykset sekä niistä johtuvat oikeudet ja velvollisuudet määräytyvät edelleen kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Minkään jäsenvaltion ei myöskään tarvitse tunnustaa toisessa jäsenvaltiossa solmittua avioliittoa tai rekisteröityä parisuhdetta.

Omaisuuden ositus on avioeroa tai perimystä edeltävä vaihe. Uudet säännöt täydentävät perheoikeuden alalla annettua unionin lainsäädäntöä, jossa säädetään jo avioerosta, vanhempainvastuusta, elatusavusta ja perimyksestä. EU:n jäsenvaltioilla on nyt 2,5 vuotta aikaa toteuttaa tarvittavat toimenpiteet, jotta kansainväliset pariskunnat voivat hyödyntää tämän uuden rajat ylittävän yhteistyön tarjoamia mahdollisuuksia.

Uudet säännöt helpottavat kansainvälisten pariskuntien elämää, koska varallisuuteen liittyvä suunnittelu on niiden ansiosta oikeudellisesti varmempaa. Aikaa ja rahaa säästyy, myös siksi, että pariskunnat voivat itse päättää, missä tuomioistuimessa heidän omaisuuttaan koskevat asiat olisi käsiteltävä.

Tavoitteenamme on helpottaa kansalaisten elämää kaikkialla EU:ssa. Uudet säännöt edistävät tätä tavoitetta käytännössä.

Vĕra Jourová
Vĕra Jourová

Věra Jourová, oikeus-, kuluttaja- ja tasa-arvoasioista vastaava komissaari

 

 

 

 

 

 

FR
Jean-Marie CAVADA – 8th Parliamentary term

 

 

Jean-Marie Cavada, Euroopan parlamentin jäsen, oikeudellisten asioiden valiokunnan varapuheenjohtaja

Hyviä ja huonoja uutisia

Haagin sotarikostuomioistuin langetti tuomion Srebrenican kansanmurhasta kiirastorstaina. Radovan Karadžić tuomittiin muun muassa 8000 muslimimiehen ja -pojan joukkomurhista 40 vuodeksi vankeuteen. Paha sai palkkansa.

Iskut Brysselissä, terrorin uhka kauhistuttaa meitä kaikkia. On hämmästyttävää, ettei tämä uhka ole saanut EU:ta ja sen jäsenmaita tiivistämään rivejään. Voisi kuvitella, että se saisi EU-maat läheisempään yhteistyöhön kaikilla tasoilla, toimimaan tiiviimmin myös Venäjän ja pakolaiskysymyksen esittämän haasteen edessä. Se voisi olla yhdistävä tekijä. Euroopan unionin ei tarvitse keksiä itselleen ulkoista vihollista. Jihadistit ovat tehneet sen meidän puolestamme.

Tähän asti merkitsevin jakava tekijä EU:ssa on ollut suhde integraatioon. Saksan johdolla on yhteistyötä haluttu tiivistää, Ranskan johdolla on jarruteltu.

Nyt jakolinja on uusi. Merkitsevin eroavaisuus liittyy arvoihin, joihin kuuluu myös keskinäinen solidaarisuus. Jo finanssikriisissä ja erityisesti maahanmuutossa se on ollut kovalla koetuksella. Tilanne on entisestään vaikeutunut, kun itäisestä Keski-Euroopasta on heitetty hattu kehään. Erityisesti Unkari ja Puola haastavat vanhoja jäsenmaita omilla, kansallismielisillä painotuksillaan, jotka ovat varsin kaukana EU:n valtavirrasta. Ennen kuin EU:n arvoista, kaikkien tärkeimmästä, ollaan taas samalla hehtaarilla, on EU haavoittuvainen ulkoisille haastajille ja hyökkäyksille. Johtajuudelle olisi nyt kysyntää!

Terroristien tavoitteet vaihtelevat. Jollekin ryhmälle kyseessä on yritys kaataa länsimaiden järjestelmä, toiselle yritys vaikuttaa käynnissä oleviin neuvotteluprosesseihin. Yhteistä kaikille ryhmille on terrore, pelon luominen – tässä tapauksessa islamia kohtaan, yleisen mielipiteen kääntäminen muslimeita vastaan. Tavoitteena on marginalisoida tämä merkittävä eurooppalainen väestöryhmä, saada se tuntemaan itsensä syrjityksi sekä väheksytyksi ja saada sen heikoimmassa asemassa oleva osa radikalisoitumaan.

Huono uutinen on se että terroristit ovat onnistuneet pelon luomisessa.   Iskujen torjumisessa me yksittäiset EU-kansalaiset voimme tehdä vain vähän.

Toisella, strategisella ja siksi vaarallisemmalla tasolla ovat terroristit saaneet vielä suurempaa menestystä. A-studion lähetyksessä Brysselin iskun jälkeen Supon edustaja sanoi keskustelun tärkeimmän asian: vihapuhetta on seurattava, siihen on puututtava ja se on pantava poikki. Itse haluan uskoa hänen tarkoittaneen, että siihen ennen muuta kuuluu rasistisen vihapuheen nollatoleranssi.

Hyvä uutinen on se että juuri siinä me voimme vaikuttaa.

Tässä on tekemisen paikka jokaiselle. Rasistiseen vihapuheeseen voi ja pitää puuttua heti, katkaista se alkuunsa olipa se sitten lähipiirissä, sosiaalisessa tai julkisessa mediassa.

Parhaiten voi terroristien toimintaa puolestaan tukea viljelemällä ja tukemalla rasistista vihapuhetta, peukuttamalla sitä sosiaalisessa mediassa.

Jokainen voi puolensa valita.

Jugoslavian sota ratkesi aikoinaan ja niin loppuu joskus myös sota Syyriassa. Voimme toivoa, että YK:n sotarikostuomioistuimen penkille saadaan – mahdollisimman pian – myös ISIL:in johtaja Abu Bakr-Al Bagdadi. Serbijohtaja Radovan Karadžićin tapauksessa tuomio julistettiin 21 vuotta rikosten jälkeen. ISIL:in johtajan tapauksessa tuomio toivottavasti tulee nopeammin.

tuomi-nikula

Petri Tuomi-Nikula

Kirjoittaja toimii Suomen suurlähettiläänä Unkarissa