Euroopan uusi lähdekoodi

Koodi on 2000-luvun lukutaitoa. Yhä isompi osa maailmasta pyörii ohjelmistojen päällä. Googlen, Facebookin ja Amazonin kaltaiset firmat muutavat arkeamme hämmästyttävää vauhtia. 

Silti tuntuu, että teknologia on tänä päivänä Euroopassa uhka, joka tuhoaa työpaikat ja näivettää kulttuurin. Muutos sanellaan muualta: kiinalaisissa tehtaissa ja kalifornialaisissa ohjelmistokehitysyrityksissä päätetään mihin suuntaan maailmaa viedään. Ja koodaaminen, se on yksinäistä, tylsää tai vähintäänkin ulkoistettavissa Intiaan. 

Todellisuudessa Euroopan komissio on laskenut, että vuoteen 2015 mennessä Euroopassa jää osaamispulan takia täyttämättä 900 000 ICT-alan työpaikkaa ja komission digitaalistrategian täysimääräinen toteutuminen loisi yli 4 miljoonaa uutta työpaikkaa. 

Jotta Eurooppa pärjää mukana, on tärkää saada yhä laajempi joukko innostumaan niistä mahdollisuuksista, joita teknologia tarjoaa. Koodaaminen ei ole vain kaavamaista matematiikkaa, vaan tapa ilmaista itseään. Työtä tehdään tiimeissä. 

Lopulta JavaScriptin ja ranskan kieliopin opettelussa on vähän eroa. Silti edelleen harva nuori nainen päätyy koodaajaksi teknologiastartuppiin, vaan niitä maailmaa mullistavia yrityksiärakentaa usein pieni, kapeanäköinen joukko nuoria miehiä. 

Internetin historiaa kirjoitetaan vielä. Uskon, että suomalaisuus antaa meille voimakkaan kulttuuri- ja arvopohjan rakentaa ihan uudenlaista ohjelmistokehityskulttuuria koko Euroopalle. Me emme etsi vain lokaaleja maksimeja, tai korjaa pieniä, hedonistisia ongelmia.  Suomessa on aina osattu tehdä itse, mutta yhteistä. Täällä keksittiin talkoot, pystytettiin rintamamiestalot ja perustettiin neuvolajärjestelmä. Suomalainen talkooperinne näkyy myös teknologiassa. Koko internetin selkärangan muodostavat suomalaistaustaiset MySQL, SSH, IRC, Git ja Linux rakennettiin avoimiksi. Meidän tee-se-itse-kulttuurimme auttaa lopulta kaikkia.

Linda Liukas, Suomen Digital Champion sekä tytöille 130 kaupungissa koodausta opettavan Rails Girls liikeen perustaja.

Euroopan Komission puheenjohtaja Barroso ehdotti keväällä 2012, että jokainen jäsenmaa nimittäisi digitaaliasioiden lähettilään (”Digital Champion”). Digital Champion on henkilö, joka pyrkii aktivoimaan koulutussektoria, yritysmaailmaa ja järjestösektoria jäsenmaan kansalaisten tietoyhteiskuntaosallisuuden parantamisessa ja levittämään kyseistä sanomaa esimerkiksi median kautta. Komissio käynnisti 4-5 maaliskuuta digitaalialan yhteisen suuren koalition, joka on avoin kaikille, jotka haluavat tukea yhteisiä pyrkimyksiämme. Komissio ottaa vastaan sitoumuksia esimerkiksi uusista työ- ja työharjoittelupaikoista, koulutuspaikoista, ja  yliopistojen ilmaisista verkkokursseista. http://ec.europa.eu/digital-agenda/digital-agenda-europe

image

Advertisements

Tietosuojan uudistus vai déjà-vu?

EU komissio antoi v. 2012 tietosuojalainsäädännön uudistamista käsittelevän ehdotuksen, josta kehittyi vajaassa kahdessa vuodessa uutiskynnyksen useaan otteeseen ylittänyt ilmiö.   Voidaan todeta, että unionin lähestyvistä parlamenttivaaleista huolimatta lainsäädännön päivittämistä 2.0-muotoon on yhä lupa odottaa. Vaikka tämä edellyttää toimenpiteitä mm. yrityselämältä, vaikuttaa myös siltä, että pääosa sääntelyn lähtökohdista säilyy ennallaan.

Komission ehdotukselle oli tarvetta. Tutkitusti harvalla kuluttajalla oli ehdotuksen laatimisen aikaan täysi kontrolli tai tietoisuus omien tietojensa käsittelystä erityisesti internetpalveluissa. Tietojenkäsittelyn volyymi eri sektoreilla oli sitä vastoin kasvanut. Oli kysyntää unionin laajuiselle sääntelylle, joka huomioisi sekä kuluttajien asemassa että teknologiassa henkilötietodirektiivin voimaantulon (1995) jälkeen tapahtuneen kehityksen. Tämä kehitys käsitti esim. tietoturvaan ja verkkorikollisuuteen sekä kuluttajien luottamukseen ja sähköiseen kaupankäyntiin liittyviä teemoja, jotka nostettiin osaksi EU:n digitaalista agendaa. Tarve uudelle sääntelylle konkretisoitui nyt käsiteltävänä olevassa ehdotuksessa yleiseksi tietosuoja-asetukseksi ja sitä täydentäväksi direktiiviksi, jotka ovat henkilötietodirektiivin säätämisen jälkeen massiivisin tietosuojasääntelyn yhtenäistämiseen tähtäävä projekti.

Lainopillisesta näkökulmasta asetusehdotus täsmentää nykyistä lainsäädäntöä henkilötietodirektiivin logiikan mukaisesti korostaen tietoja käsittelevien vastuuta rakentaa toimintansa lainmukaiseksi ja todentaa tämä. Se sisältää jo suomalaiselle tietosuojalainsäädännölle tuttuja periaatteita ja näistä johtuvia velvoitteita kuten oletusarvoisen ja sisäänrakennetun tietosuojan vaatimukset. Asetus loisi uuden tietosuojavastaavien ammattikunnan, joka on Suomessa syntynyt jo terveydenhuollon alalle. Se perustaisi asetuksen yhdenmukaisesta soveltamisesta vastaavan Euroopan tietosuojaneuvoston, joka tällä hetkellä tunnetaan Suomessa tietosuojalautakuntana.

Samalla ehdotus toimisi digitaalisen sisämarkkinapolitiikan välineenä. Asetus kehittäisi tietosuojasääntelyn rajat ylittäviä vaikutuksia myös EU:n ulkopuolisiin tahoihin kuten Yhdysvaltoihin. Se säätäisi nk. yhden luukun periaatteesta, jonka mukaan tietyn rekisterinpitäjän valvonnasta vastaisi yksi viranomainen. Se tehostaisi myös viranomaisten yhteistyötä, toimivaltaa ja säätäisi jopa velvollisuudesta sakottaa asetusvelvoitteita laiminlyöneitä toimijoita.

Asetustekstin lopullinen sisältö on vielä työn alla. Sitä käsitellään sekä Lissabonin sopimuksen seurauksena asemaansa vahvistaneessa Euroopan parlamentissa että neuvostossa. Siinä missä parlamentin raportoijan Jan Albrechtin esittelemä versio asetuksesta on ollut selkeästi kuluttajalähtöinen, neuvosto on ajanut joustavampaa ja riskilähtöisempää sääntelyä. Valmisteluun ovat kuitenkin vaikuttaneet myös poliittiset teemat kuten viime kesänä julkisuuteen tullut Yhdysvaltojen PRISM-ohjelma, joka on ollut esillä mm. Saksan sisäpolitiikassa vaatimuksina tietosuojan tiukentamisesta. Jää nähtäväksi, miten tämä muokkaa asetustekstin lopullista ulkoasua.

Parlamentin ja neuvoston vahvistettua omat kantansa uudistuksesta neuvotellaan niiden sekä komission kesken epämuodollisissa trilogineuvotteluissa, joiden pitäisi alkaa lokakuun aikana. Uudesta tietosuoja-asetuksesta on tarkoitus sopia vuoden 2014 alkuun mennessä. Uudistuspaketin laajuus, siihen tehdyt yli 3000 muutosehdotusta ja vahvat poliittiset intressit paketin yksityiskohdista ovat kuitenkin pitkittäneet uudistusta.

On ilmeistä, että ehdotuksen tausta ja pääasiallinen sisältö huomioiden tietosuoja periaatteena ei näytä muuttuvan. Sen yksityiskohdat sisältävät silti kaikkien toimijoiden kannalta olennaisia uudistuksia, joille itsessään on yhteiskunnallinen tilaus. Ennen kaikkea uudistukset edellyttävät yrityksiä panostamaan sääntelyn noudattamiseen. Olisi toivottavaa, että tämä panostus toimisi samalla myös kilpailuvalttina.

 

Iiro Loimaala

Ylitarkastaja

Tietosuojavaltuutetun toimisto


Lisätietoja:

Komission tietosuojauudistusta käsittelevä sivu

EUR-lex ja EU:n tietosuojalainsäädäntö

Tietosuojavaltuutetun toimisto

EU:n ja Yhdysvaltojen kauppaneuvottelut – suuria mahdollisuuksia pienille yrityksille

Euroopan Unionin ja Yhdysvaltojen neuvottelut kauppa- ja investointikumppanuudesta koskettavat myös pk-yrityksiä. Jos neuvottelut onnistuvat, kaupankäynti helpottuu ja kannusteet yritysten kasvulle sekä kansainvälistymiselle paranevat olennaisesti.

Suomalaisista ja eurooppalaisista yrityksistä 99,8 % on pk-yrityksiä. Yritysten henkilöstöstä miltei 70 % ja liikevaihdostakin jo liki 60 % tulee pk-sektorilta. Tulevaisuudessa yrittäjyyden ja pk-sektorin merkitys talouden kasvuedellytysten luojana ja työllisyyden turvaajana korostuu entisestään. Sen vuoksi on tärkeää, että politiikkatoimet paikallisella ja valtakunnallisella tasolla sekä EU:ssa ja kansainvälisessä yhteistyössä tasoittavat tietä pk-yritysten menestykselle.

Sopimusneuvottelut merkitsevät historiallista mahdollisuutta parantaa yritysten toimintaolosuhteita Atlantin molemmin puolin. Neuvottelujen tausta-aineistot osoittavat, että sopimuksen toteutuminen tuottaisi merkittävän kasvusysäyksen talouksillemme.

Pk-yritysten kannalta monimutkainen sääntelyjärjestelmä on yrittäjyyden, kasvun ja kansainvälistymisen este. Kaikki esteet eivät tietenkään johdu lainsäädännöstä, mutta olennaista on huolehtia siitä, että yhteiskunnallinen päätöksenteko pikemmin kannustaa kuin haittaa yritysten toimintaa. Hyvinvointiakaan ei ole, ellei ole menestyviä yrityksiä. Tämä läksy on pitkälti opittu, nyt on kyse siitä, kuinka oppeja sovelletaan käytäntöön.

On selvää, että säännösten yhteensovittaminen helpottaa erityisesti pienten yritysten toimintaa markkinoilla. Mitä monimutkaisemmat järjestelmät ovat, sitä korkeammat ovat kynnykset kansainvälistyä. Sääntelyjärjestelmien aiheuttamat suhteelliset kustannukset ovat suurimmat pienille yrityksille. Lainsäädännön yhdenmukaistaminen helpottaisi yritysten elämää ja olisi johdonmukainen jatko sille toiminnalle, jota EU:ssa on jo tehty.

EU on osannut luoda iskeviä periaatteita sille työlle, jonka tavoitteena on sääntelyn laadun parantaminen. Niistä tärkein on Think small first eli Ajattele pientä ensin –periaate. Tämän periaatteen on hyvä ohjata myös EU:n ja Yhdysvaltojen neuvotteluita. Ajattelemalla pientä voidaan saavuttaa jotain suurta. 

Jussi Järventaus

Toimitusjohtaja, Suomen Yrittäjät

EU:n ulkosuhdehallinto tarvitsee verkostojohtamista ja visiota

Harva EU-kansalainen on huomannut, että unionilla on nykyään oma ’ulkoministeri’ ja ’ulkoministeriö’ – joita ei tosin saa kutsua näillä nimillä, sillä yhteinen ulkopolitiikka on yhä tiukasti jäsenmaiden kontrollissa. EU:n ulkosuhdehallinnon (EUH) perustaminen ja ulkopolitiikan korkean edustajan toimenkuvan laajentaminen olivat vuonna 2009 voimaan astuneen Lissabonin sopimuksen merkittävimpiä uudistuksia, joilla pyrittiin lisäämään EU:n ulkopolitiikan yhtenäisyyttä ja tehokkuutta.

Vaikeiden alkuvuosien jälkeen EUH alkaa nyt päästä täyteen toimintakykyyn. Se hakee omaa asemaansa jäsenmaiden ulkoministeriöiden ja muiden EU-instituutioiden rinnalla. Hyvä yhteistyö ja koordinaatio monien eri toimijoiden kanssa on EUH:n menestyksen elinehto. EUH:n ei ole tarkoitus korvata kansallisia diplomatioita tai kilpailla niiden kanssa, vaan toimia niitä täydentävänä ja yhteisiä kantoja edistävänä voimana. Sen pitää myös pystyä tiiviiseen yhteispeliin Euroopan komission kanssa, jonka toimivaltaan kuuluu olennainen osa EU:n ulkosuhteita, kuten rahoitusvälineet, ulkomaankauppa, kehityspolitiikka, energia ja ilmasto.

Koordinaation lisäksi tarvitaan johtajuutta ja kykyä hyödyntää ja tuoda yhteen muiden toimijoiden resursseja. EUH on Euroopan ulkopolitiikan kentällä suhteellisen pieni toimija verrattuna vaikkapa suurten jäsenmaiden ulkoministeriöihin tai komissioon. Sen henkilöstö ja budjetti ovat keskikokoisen Euroopan maan ulkoasiainhallinnon kokoluokkaa, vain hieman isompia kuin vaikkapa Belgian ulkoministeriöllä. Muiden toimijoiden tuki on välttämätön esimerkiksi EU:n kriisinhallintaoperaatioiden toteuttamisessa, joiden rahoitusta hallinnoi komissio ja joiden henkilöstö kootaan jäsenmaiden lähettämistä ammattilaisista. Myös korkea edustaja Catherine Ashton ei pystyisi hallitsemaan kiireistä aikatauluaan, jollei hän delegoisi monia edustustehtäviään muun muassa kulloisenkin EU-puheenjohtajamaan ministereille ja komission jäsenille.

EUH:n tulisi vähitellen vahvistaa asemaansa muiden EU:n ulkopolitiikan toimijoiden keskipisteenä, tiennäyttäjänä ja koordinaattorina. Se ei voi johtaa yhteistä ulkopolitiikkaa perinteisen johtamismallin mukaan ylhäältä alas, sillä sen asema EU:n päätöksentekorakenteissa ei ole muiden toimijoiden yläpuolella. Se voi sen sijaan asettua eri toimijoista rakentuvan verkoston keskelle ja johtaa muita hyvien yhteyksiensä avulla, käyttäen asemaansa agendan määrittäjänä ja yhteisten kantojen aktiivisena edistäjänä. Sen pitää jatkuvasti sitouttaa jäsenmaita ja komissiota yhteisten tavoitteiden taakse, muuten Euroopan toiminta maailmalla pirstaloituu ja vaikutusvalta heikkenee.

Heinäkuussa 2013 korkea edustaja Ashton esitti arviointiraportin, joka ruotii EUH:n tähänastista toimintaa ja esittää parannusehdotuksia. Raportti ei kerro juuri mitään EU:n ulkopolitiikan sisällöstä tai tavoitteista, vaikka korostaakin perustellusti tarvetta vahvistaa strategista suunnittelua. Arviointi keskittyy EUH:n organisaatioon, työskentelytapoihin ja suhteisiin jäsenmaiden ja komission kanssa. Sen varovaiset muotoilut ovat osoitus EUH:n toimintatilan rajallisuudesta ja Ashtonin pyrkimyksestä sovittaa yhteen eri tahojen kantoja.

Raportti huomioi Euroopassa vallitsevan talouskriisin ja yleiset julkisen sektorin säästöpaineet ehdottamalla EUH:n hierarkian ylätason kaventamista. Näin voidaan saada aikaa miljoonien eurojen säästöjä henkilöstömenoihin ja samalla tehostaa organisaation toimintaa ja miellyttää jäsenmaita. Raportti ehdottaa myös muun muassa työnjaon selkeyttämistä komission kanssa ja EU-delegaatioiden vahvistamista. EUH:n alaisuuteen kuuluvat 139 delegaatiota ympäri maailmaa ovatkin hyvin arvostettuja ja niiden paikallinen yhteistyö jäsenmaiden lähetystöjen kanssa on pääosin sujunut hyvin.

Raportti ei ota kantaa korkean edustajan sijaisongelmaan eli kysymykseen siitä, mikä olisi paras tapa hoitaa välttämätön sijaisten käyttö. Jäsenmaiden sitouttamisen kannalta olisi tärkeää käyttää korkean edustajan sijaisina mahdollisimman paljon jäsenmaiden ulkoministereitä. Raportti ei myöskään kerro, olisiko toivottavaa, että EU-delegaatiot tarjoisivat jatkossa konsulipalveluja EU-kansalaisille. Tämä voisi auttaa vahvistamaan EUH:n legitimiteettiä ja roolia kansalaisten silmissä. Raportti tyytyy vain toteamaan, ettei delegaatioilla tällä hetkellä ole tähän tehtävään tarvittavia resursseja.

Tässä kuten monessa muussakin asiassa pallo on jäsenmailla. Brysselissä ei juuri nyt näytä olevan visionäärejä, jotka sysäisivät pelin eteenpäin.

Kristi Raik, Ulkopoliittinen instituutti

Eurooppalaisuus on perusoikeuksista nauttimista

Parikymmentä vuotta sitten syntyi käsite ”Euroopan unionin kansalaisuus”. Jokin tuntuu menneen yhteisessä projektissamme vikaan, sillä tuon käsitteen sisältö ja arvo ovat yhä kansalaisille epäselviä. Media ja populistiset liikkeet ammentavat loputtomasti tästä tietämättömyyden kaivosta. Mainio Setting the facts straight -blogi yrittää murtaa hassuimpia julkisuudessa levinneitä myyttejä.

Ongelmana ei ole tiedotteiden, oppaiden ja nettisivujen puute, vaan ehkä enemmänkin viestien kohdentuminen, selkeys ja yksisuuntaisuus. Vastuu tässä asiassa on pitkälti jäsenmailla, joiden harkintaan jää miten ja kuinka paljon EU:n päätöksistä ja valmistelusta kerrotaan. Kansalaiset haluavat osallistua yhteiskunnan kehittämiseen, minkä ovat ainakin Suomessa osoittaneet mm. vilkas yhdistys- ja järjestötoiminta ja viime vuosina suositut pop up -tapahtumat.

Kansalaisten luottamus EU:n päätöksiin ja parempaan tulevaisuuteen näyttää murentuneen erityisesti talouskriisin vuosina. Eurooppalaisille ovat tulleet tutuiksi työttömyys ja toimeentulon epävarmuus, sekä havainnot köyhyydestä, syrjinnästä ja epätasa-arvosta. Talouskriisin varjolla on poljettu niin palkkoja, työaikoja ja työolosuhteita kuin työmarkkinaosapuolten sopimuksiakin.

Julkisilla budjettileikkauksilla koulutuksesta, aktiivisesta työvoimapolitiikasta ja muista sosiaalisista investoinneista on ollut kriisiä syventävä vaikutus, sillä tällaiset ”sisäiset devalvaatiot” kohdentuvat eniten heikoimmassa asemassa oleviin kansalaisiin, mutta ostovoimaa heikentämällä laskevat myös tuotteiden ja palveluiden myyntiä ja kansantalouksien hyvinvointia.

Helsingissä 24.9. pidetyssä keskustelutilaisuudessa puhunut teemavuodesta vastaava komissaari Viviane Reding pitää EU:ta solidaarisuuden mallina, sillä suurin osa unionin budjetista menee taloudellisen ja sosiaalisen koheesion edistämiseen. Rakennepolitiikalla ja maatalouden tuilla on kieltämättä parannettu jäsenmaiden ja alueiden välisiä eroja. Nuorten työttömyyteen suunnatut ohjelmat puolestaan yrittävät helpottaa vaikeaa tilannetta jäsenmaissa mm. hyvien esimerkkien, kuten nuorisotakuun ja oppisopimuskoulutusmallien, kautta. Perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen näkökulmasta nämä toimet ovat kuitenkin riittämättömiä, sillä viime kädessä vastuu esimerkiksi työttömyyden hoidosta on yksin jäsenmaille.

EU:n kehittämisessä tähän asti vain jäsenmaiden budjetteja ja hintakehitystä painottava näkemys on muuttumassa.  Nyt tunnistetaan työllisyyden ja sosiaalisen kehityksen vaikutus euroalueen vakauteen ja kasvuun. Komissio julkaisi lokakuun alussa tiedonannon EMU:n sosiaalisesta ulottuvuudesta, jossa kiinnitettiin huomio EMU-maiden sosiaalisen kehityksen ja työmarkkinatilanteen koordinointiin ja seurantaan indikaattorein, sekä työmarkkinaosapuolten roolin vahvistamiseen. Tämä on ensimmäinen askel oikeaan suuntaan.

Viime vuosina EU on saanut merkittävää uutta lainsäädäntöä talouspolitiikan koordinaatiosta, kun taas sosiaalipolitiikka, työllisyyspolitiikka ja nuorisotyöttömyys ovat lainsäädäntöä ajatellen pitkälti kansallisessa toimivallassa, ja onkin syytä pitää kiinni. On oltava tarkkana myös siinä, että työmarkkina-asioissa kunnioitetaan työmarkkinajärjestöjen sopimusautonomiaa, erityisesti palkanmuodostusta, työehtoja ja sosiaaliturvaa koskevissa toimenpiteissä.

On selvää, että EU:n sosiaalisen ulottuvuuden ydin on sillä alueella, jolla sillä on toimivaltaa. Tätä on erityisesti työelämän lainsäädäntö. Siksi Euroopan unionin sosiaalisen ulottuvuuden aloitteiden pitäisi ensisijaisesti parantaa työntekijöiden vähimmäistyöehtoja, työsuojelua ja työelämän tasa-arvoa. Perusperiaate on työntekijöiden yhdenvertainen kohtelu työpaikoilla ja liikkuvan työvoiman syrjimättömyys.

Yhteisten työ- ja sisämarkkinoiden tasapainoinen toiminta edellyttää yhteisiä eurooppalaisia pelisääntöjä. Kansalaisten etu on, että kaikkien jäsenmaiden työelämässä noudatetaan vähimmäissäännöksiä esimerkiksi työajoissa, vuosilomissa ja vanhempainvapaissa. Mikäli vähimmäistasoja ei olisi, se johtaisi työolojen kurjistumiseen ja köyhyyden lisääntymiseen, mikä olisi unionin hyvinvoinnin kannalta tuhoisaa.

Kansalaisten teemavuotena olisi tuhannen taalan paikka vaikuttaa suoraan ihmisiä huolettaviin asioihin. EU-lainsäädännön vaikutukset arkipäivän elämään on saatava näkyviksi, ja sosiaalinen ulottuvuus on nostettava talouspoliittisten keinojen rinnalle. Eurooppalaisen teemavuoden painotus liikkuvuuteen on tärkeä, mutta ei riittävä aloite, sillä ilman perusoikeuksien vahvistamista ”eurooppalaisuutta” on vaikea toteuttaa käytännössä.

Euroskeptisyydelle on hyvät syyt, mutta sen leviäminen voidaan pysäyttää. Luottamus EU:n olemassaolon oikeutukseen on hankittava joka päivä ihmisten arjessa. Kansalaisia pitäisi kannustaa osallistumaan aktiivisesti EU:n kehittämiseen ja poliittiseen ja sosiaaliseen toimintaan. Todellinen Euroopan kansalaisuuden toteuttaminen tarkoittaa sitä, että vahvistetaan demokratian ja EU:n perusarvoja, ja kunnioitetaan kansalaisten poliittisia, taloudellisia ja sosiaalisia oikeuksia.

Leila Kurki

Työllisyyspoliittinen asiantuntija

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK