EU laatii irtaantumisstrategien koronasta: nämä asiat sen pitäisi sisältää

Komissaari Jutta Urpilainen totesi blogissaan (28.3.2020), että komissio valmistelee EU:lle “koordinoitua exit-strategiaa” koronakriisistä. Oikein, sillä akuutin tilanteen hoitamisen lisäksi on jo mietittävä, millä keinoin siitä päästään ulos.

Tähän asti EU on höllentänyt kilpailupolitiikan sekä vakaus- ja kasvusopimuksen sääntöjä. Vaikeuksiin joutuneet yritykset saavat helpommin tukia ja valtiontalouden velkakriteerit on väliaikaisesti unohdettu. Tavara- ja rajaliikenteen sujuvuudesta sisämarkkinoilla on yritetty pitää huolta. Unionin rakennerahastoista on annettu hätäapua 37 miljardia euroa ja Euroopan keskuspankin piikki on auki. Ja niin edelleen.

Irtautumisstrategian laatimisesta tulee valitettavasti paljon vaikeampi tehtävä kuin edellä mainittujen hätäaputoimenpiteiden lanseerauksesta. Jäsenmaat ovat linnoittautuneet kukin bunkkeriinsa ja kukaan ei tiedä, miten kauan virus on joukossamme.

Strategian laatimiselle on kuitenkin lyijynpainavat syyt. Yhteiset varjeltavat edut esimerkiksi sisämarkkinoiden ja euroalueen takia ovat mittavat. Jos yksi maa ei onnistu taudin selättämisessä tai sen talous nujertuu, mainingit ulottuvat korkeina naapureiden puolelle.

Strategiasta tulee väistämättä mittava, jopa uuden EU:n hallitusohjelman kaltainen. Tässä siitä muutamia ajatuksia.

Komissio tekee lähiaikoina uuden esityksen EU:n monivuotisesta 2021-27 budjetista. Siihen tulee mukaan myös tarpeellista koronaelvytystä. Äärimmilleen pingotettujen terveydenhuoltojen tukeminen sekä talouden ja työpaikkojen elvyttäminen ovat tässä varmaankin kärjessä. Lyhyellä tähtäimellä voi olla silti houkutus reivata EU:n budjettia liikaakin “lapiolinjan työllistämishankkeisiin”, mutta kannattaa muistaa Suomen lama-opit 1990-luvun alusta. Silloin panostettiin välittömien aputoimenpiteiden lisäksi pitkäjänteisesti uutta kasvua luoviin aloihin kuten tutkimukseen. Ja se tuotti tulosta.

Toiseksi irtautumisstrategia ei saa tarkoittaa komission 2020-toimintaohjelman alasajoa. Muussa tapauksessa kriisistä avautuvia “mahdollisuuksia” uudistaa  esimerkiksi taloutta ei käytetä hyväksi. Alkavina jälleenrakennuksen ja elvytyksen aikoina esimerkiksi digitalisaatiota ja EU:n vihreän kehityksen ohjelmaa pystytään viemään eteenpäin enemmän kuin ehkä nyt ajetellaankaan. Näyttävät valokuvat ovat viime päivinä kertoneet saasteiden voimallisesti vähentymisestä. Miksi ne pitäisi saada takaisin? Paljon puhuttu digiloikka on yksi koronan myönteisistä seurauksista niin halutessamme.

Koronakriisistä ei pidä tulla protektionismin keppihevonen. Omavaraisuus ja Euroopan suvereniteetti ovat viime aikoina nostaneet viime aikoina kovin kurssiaan. EU-alueen riippuvuus ulkomaailmasta esimerkiksi lääkehuollossaan on liian korkea. Näissä yhteyksissä liikutaan silti vaarallisilla vesillä, jos lopputuloksena on yleinen kaupankäynnin rajoittaminen. 1930-luvun laman pidentyminen ja syventyminen sinetöitiin tulleilla ja rajaesteille. Kauppa siis kunniaan.

Tähän kokonaisuuteen liittyy myös yritysten haavoittuviksi osoittautuneet globaalit tuotanto- ja alihankintaketjut. Monet niistä ovat murtuneet ja osa tuskin palaa entiselleen. EU:n tulisi luoda suotuisat olosuhteet sille, että mahdollisimman moni maantieteellisestä läheisyydestä ja yhteiskunnallisten olosuhteiden vakaudesta hyötyvä toimija voisi kukoistaa Euroopan alueella. Tässä voisi olla yhtenä valttina sisämarkkinoiden rakentaminen nimenomaan kriisinkestäviksi.

Sisämarkkinoilla tavaraliikenne on saatu pitkälti turvattua, mutta henkilöiden vapaa liikkuvuus hyytyi täysin: opiskelu, työnhaku, yrittäminen ja muut vastaavat rajojen yli ovat syväjäässä. Komissiolta tuli 30.3.2020 toimintaohjeet, miten helpottaa rajatyöntekijöiden ja kriittisissä ammateissa toimivien liikkuvuutta. Tämä jäitä sulattava menettely tulisi ulottaa mahdollisimman pian myös Erasmus- ja Horisontti-ohjelmien pohjalta liikkuviin opiskelijoihin ja tutkijoihin terveysnäkökohtien salliessa.

Käsillämme on massatyöttömyys, mutta talouden elpyessä tuskin tulee suoraviivainen paluu vuodenvaihteen 2019-20 työmarkkinoihin. Työpaikat ja koulutustarpeet voivat muuttua tavoilla, joita emme osaa vielä ennustaakaan. Irtaantumisstrategien tulee tukea muutosta käytettävissä olevilla työkaluilla kuten EU:n sosiaali- ja globalisaatiorahastoilla. Itsensä työllistäjien määrä saattaa kasvaa voimalla ja EU:n asettamat rajoitteet heidän etujensa kollektiivisessä ajamisessa pitää poistaa pikimiten.

Koronakriisi ei saa muuttua irtautumiseksi demokratiasta ja kansalaisyhteiskunnasta. Käytännössä kaikissa EU-maissa on jonkinlainen poikkeustila, mutta esimerkiksi Puolassa ja etenkin Unkarissa tilaisuutta on käytetty hyväksi ja nujerrettu vapaata yhteiskuntaa. Jo ennen kriisiä sovittiin maakohtaisten oikeusvaltioraporttien tekemisestä. Nämä voisivat seuraavan kerran keskittyä erityisesti oikeusvaltio- ja demokratiatilan peilaukseen koronakriisin jälkimainingeissa. Unkarin tapauksessa voi olla lopullisten johtopäätösten aika maan kuulumisesta arvoyhteisöön nimeltä Euroopan unioni.

Koronakriisi ei saa johtaa osaamisemme ja huippuyritysten alemyyntiin. Australia ehti jo säätää koronalain siitä, että taloudellisesti heikentyneiden, mutta strategiselta merkitykseltään tärkeiden yritysten alemyynti väärille tahoille laitetaan suurennuslasin alle. EU:lla on osittain vastaavanlaisen tarkastelutoiminnan salliva direktiivi, mutta antaako se oikeasti riittävät mahdollisuudet puuttua ketunhäntä kainalossa tehtyihin kauppoihin? Erityisesti pienten jäsenmaiden voi olla vaikea torjua Kiinan kaltaisia toimijoita ilman EU:n kunnollista selkänojaa.

Irtaantumisstrategien tulee huolehtia, ettei yritystuissa jää “ryyppy päälle”. EU:n kilpailupolitiikan remmejä on ymmärrettävästi löysätty tilapäisesti, jotta jäsenvaltiot voivat tukea yrityksiään pahimman yli. Paluu normaalitilaan pitäisi olla silti niin nopea kuin tilanne sallii. Tuet ovat kalliita ja jatkuessaan vääristävät tervettä markkinataloutta. Tukien haitallisuus oli kysymys jo ennen koronakriisiä.

Irtautumisstrategia ei saa olla ertaantuminen talous- ja rahaliiton periaatteista. Euroalueen vakaus- ja kasvusopimus ei ole ollut olemassa jäsenmaiden talouksien kurjistamiseksi, vaan lamapuskureiden keräämiseksi myötätuulissa ja niiden käyttämiseksi talouden vastatuulissa. Kun Italia ei ole näin tehnyt, joutuu se kohtaamaan koronan 135 prosentin BKT-velkakuormalla ja jo valmiiksi hallaisella taloudella. Jäsenmaiden yhteisesti takaamat koronabondi-joukkovelkakirjat toisivat toki tilanteeseen ensihelpotusta, mutta eivät ratkaise perusongelmaa kurjasta taloudenpidosta.

Suomessakin on silti ripustauduttu liikaa koronabondin vastustamiseen yhteisvastuun takia. EU:ssa on jo monenlaista yhteisvastuuta. Suomi hyötyy esimerkiksi yhteisen budjetin rakennerahastoista ja maataloudesta sekä Euroopan keskuspankin toimista. Koronabondit pitäisi selvästi sitoa talouden uudistamiseen. EU käytti näitä yhteisiä joukkovelkakirjoja öljykriisistä selviämiseen, joten kokemusta on.

Irtautumisstrategian on pohdittava, miten tuleviin rajat ylittäviin terveysongelmiin pystytään puuttumaan kunnolla yhteisesti. Terveydenhoito on ja pysyy pääosin kansallisessa päätäntävallassa. Silti EU:n valtuuksia tarttua valtioiden rajoja kunnioittamattomiin terveyspulmiin pitää vahvistaa ja laittaa liikkeelle selvitykset esimerkiksi europarlamentaarikoiden ehdottamasta tartuntatautidirektiivistä. EU:n kriisimekanismi on toiminut ketterästi keskinäisellä avunannolla esimerkiksi metsäpalojen yhteydessä, mutta nyt se käytännössä romahti. Järjestelmä kaipaa olennaista terästämistä.

Eurooppa ei irtaannu koronasta ilman muuta maailmaa. Pahimmillaan saamme kohta nähdä esimerkiksi Afrikassa Italia-potenssiin tautitilanteen. Niin kauan kuin korona kukoistaa jossain, palaa se myös vanhalle mantereelle. Irtaantumisstrategien pitää itsestään selvästi antaa esimerkiksi maailman terveysjärjestölle kunnon voimavarat ja suunnata apua hätää kärsiviin kehitysmaihin.

Viimeisempinä, mutta ei vähäisimpänä irtautumisstrategian yhtenä läpijuoksevana teemana on syytä olla tieteen ja asiantuntemuksen kuuleminen herkällä korvalla. Tutkijat varoittivat vuosia vaikeiden virusepidemioiden puhkeamisen olevan vain ajan kysymys, mutta viesti kaikui kuuroille korville. EU:lla on jo SAM eli Scientific Advice Mechanism tarjoamassa päättäjille eturivin tietoa. Koronaan liittyvä laaja-alainen EU-alueen uhka- ja mahdollisuuskartoitus tulevaisuusnäkökulmasta pitäisi antaa sille heti tehtäväksi.

Taudin loppusaldo on karmea, mutta se sisältää myös kimpun aineksia oppia ja viedä Eurooppaa parempaan suuntaan. Irtaantumisstrategia tarjoaa tähän oivan välineen.

Tyska modellen
Markus Penttinen, Akava //Richard Nordgren

 

Markus Penttinen

Akavan kv. päällikkö ja EU:n talous- ja sosiaalikomitean jäsen

Kirjoittaja vastaa esittämistään mielipiteistä, jotka eivät välttämättä edusta Euroopan komission kantaa

EU maksaa joka suomalaiselle halvan kuntosalikortin verran – mutta voimistummeko siitä?

Toukokuussa tulee komission ehdotus unionin monivuotisiksi budjettikehyksiksi. Kuka kattaa Brexitin myötä budjetista katoavat miljardit, miten käy Suomen aluevarojen ja saavatko EU:n perusarvoja rikkovat maat edelleen tilisiirtoja, ovat esimerkkejä ajankohtaistuvista kysymyksistä.

Suomessa asiasta tähän asti käyty keskustelu on kierinyt erityisesti kahden asian ympärillä: nostetaanko EU:n kassaan menevää osuutta jäsenmaiden bruttokansantuotteesta (nykyisin noin 1 %) ja miten me nettomaksajamaana onnistumme saamaan tulevan neuvottelukierroksen pohjalta mahdollisimman ison ”saannon”. Vuonna 2016 Suomen todellinen EU-jäsenmaksu oli 0,14 prosenttia bruttokansatulosta eli kuukaudessa runsaan viitosen kansalaista kohden.

Suomen nopeasti kohentuva talous, Britannian lähtö sekä lähivuosien laajentuminen Balkanille merkitsevät sitä, että nettomaksusummamme todennäköisesti kohoavat tulevaisuudessa selvästi. Hinta kansalaista kohden kuukaudessa päätynee halvan kuntosalikortin lukemiin. Veronmaksajien oikeutettu kysymys on, että voimistummeko kyseisellä EU-kuntosalikortilla? Saammeko siitä todellista tuottoa?

Oli hinta suomalaista kohden vitosen tai kuntosalikortin verran on silti lähinnä sivuroolissa, kun arvioidaan Suomen todellisia saantoja eurooppalaisesta yhteistyötä. Otetaanpa pari esimerkkiä.

Kauppapolitiikka kuuluu unionin päätäntävaltaan ja siitä neuvottelevat Suomenkin puolesta komission virkamiehet. EU:lla on kauppasopimuksia tai vastaavia kymmenittäin. Viimeisin tehtiin Japanin kanssa ja parhaillaan neuvottelupöydän toisella puolen istuvat eteläisen Amerikan Mercosur-maat. Suomen bruttokansantuotteesta vienti kattaa noin 35 prosenttia, jolloin kauppasopimuksilla avautuvilla vientimahdollisuuksilla on rahoissa mitattuna aivan eri tason merkitys kuin Suomen EU-jäsenmaksulla ja saannoilla.

Vastaväitteenä tähän voi esittää, että kukoistavathan Norjan ja Sveitsin taloudet ilman jäsenyyttä ja EU-kauppasopimuksia. Maat suorittavat pääsystä EU:n sisämarkkinoilla kuitenkin käytännössä jäsenmaksun ja niiden asema maailman kauppaneuvotteluissa on unioniin verrattuna lähinnä sivustaseuraaja. Vaihtoehtotilanne eli Suomi neuvottelemassa yksin esimerkiksi Kiinan kanssa tai kauppasodassa Donald Trumpia vastaan voisi merkitä meille kylmää kyytiä.

Valitettavasti EU:n kauppapolitiikan taloudellisesta merkityksestä ei hämmästyttävästi ole tehty selvitystä sen paremmin EU-tasolla kuin Suomessa. Täten nettomaksusummat ja vastaavat luvut saavat edelleen hallita suomalaista keskustelua.

EU:n sisämarkkinoiden merkityksestä on sen sijaan tehty selvityksiä. Ne ovat yleensä osoittaneet, että unionin alueen bruttokansantuote olisi noin viisi prosenttia alempi, jos yhteismarkkinoita ei olisi. Jos tämän laittaa koskemaan Suomea, niin päädytään kahdentoista miljardin euron summaan.

EU tekee myös paljon asioita, joita on vaikea mitata rahassa, mutta joiden arvo voi muuten olla suuri. Mikä merkitys on esimerkiksi Horisontti 2020-tutkimusohjelmalla suomalaisen korkeakoululaitoksen kansainvälistymiseen, Erasmus-ohjelmalla opiskelijoiden kielitaitoihin ja maailmantuntemukseen sekä miten arvottaa vapaa liikkuvuus työntekijöille ja yrittäjille? Tällaisia asioita ei pidäkään tarkastella vain kamreerilaskemilla.

Jokaisen suomalaisen kannattaa siis maksaa jäsenyydestä tulevaisuudessa halvan kuntosalikortin verran kuukaudessa? Kyllä ja maksujemme kohoaminen on oikeastaan merkki Suomen paluusta vahvan talouden maaksi. Kaikki siis hyvin EU:n budjettirintamalla? Ei valitettavasti.

Jäsenmaat ovat jo vuosikymmeniä keskittyneet saantojensa maksimoimiseen, jonka vuoksi itse budjetin käyttökohteet ovat pitkälti jämähtäneet menneeseen aikaan. Jo vuosituhannen alussa belgialaisen professorin André Sapirin vetämä korkean tason EU-työryhmä esitti perustavanlaatuista muutosta: pois tukiaisajattelusta kannustamaan kasvua ja osaamista. Isoa muutosta ei juuri ole tullut.

Jäsenmaiden kapeakatseista kisaa nettomaksuista ja saannoista on kiihdyttänyt unionin niin sanottujen omien varojen jyrkkä lasku. Italialaisprofessori, ex-pääministeri Mario Monti teki äskettäin asian korjaamiseksi mietinnön, mutta pahimmassa tapauksessa senkin ehdotukset pyyhkäistään sivuun tulevissa budjettimittelöissä.

Suuri muutos takavuosiin verrattuna on silti se, että muutoksen tarve EU:n budjetin rakenteissa alkaa olla yleisesti ymmärretty. Enää puuttuu toteutus. Lopulliset päätökset EU:n monivuotisesta budjetista saatetaan tehdä Suomen puheenjohtajuuskaudella. Suomella olisi siinä uudistajan paikka.

Tyska modellen
Markus Penttinen, Akava //Richard Nordgren

Markus Penttinen

Kirjoittaja on Akavan kansainvälisten asioiden päällikkö ja EU:n talous- ja sosiaalikomitean jäsen

Kirjoittaja vastaa esittämistään mielipiteistä, jotka eivät välttämättä edusta Euroopan komission kantaa.

EU helpottaa 16 miljoonan kansainvälisen pariskunnan elämää

Kansainvälisten pariskuntien elämä helpottuu 18:ssa EU:n jäsenvaltiossa

EU:n kansalaiset voivat opiskella ja tehdä työtä kaikkialla unionin alueella. Joka vuosi kolme miljoonaa nuorta lähtee opiskelemaan toiseen jäsenvaltioon Erasmus-ohjelman kautta. Vaihdon tuloksena syntyy myös kansainvälisiä parisuhteita, joista osa johtaa avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen solmimiseen. EU:ssa on tätä nykyä noin 16 miljoonaa kansainvälistä pariskuntaa. Heidän omaisuutensa käsittää asuntoja, autoja ja yhteisiä pankkitilejä eri maissa.

Mutta mitä tapahtuu, jos toinen puolisoista kuolee tai pariskunta päättää erota? Kuka saa asunnon, kuka auton? Mikä tuomioistuin päättää yhteisen omaisuuden jakamisesta? Nykyään kansainvälisille pariskunnille aiheutuu oikeudellista epävarmuutta ja ylimääräisiä kustannuksia jo omaisuuden tavanomaisesta hoitamisesta, puhumattakaan sen jakamisesta avioeron tai kuoleman yhteydessä. Heidän on hyvin vaikea tietää, mille tuomioistuimelle kuuluu toimivalta ratkaista heidän omaisuuttaan koskevat asiat ja minkä lain mukaan se tehdään, koska tätä koskevat säännöt vaihtelevat jäsenvaltiosta toiseen. Saman asian käsitteleminen rinnakkaisissa menettelyissä eri maiden tuomioistuimissa eri lainsäädäntöjen nojalla johtaa keskenään ristiriitaisiin ratkaisuihin ja aiheuttaa vuosittain yli miljardin euron oikeudenkäyntikustannukset.

Komissio, Euroopan parlamentti ja 18 EU:n jäsenvaltiota ovat hyväksyneet uudet säännöt, joiden ansiosta avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen solmineiden kansainvälisten pariskuntien on helpompi selvittää, miten nämä asiat voidaan ratkaista. Tämä helpottaa heidän elämäänsä erityisesti silloin kun eteen tulee ongelmia. Suomi, Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Italia, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Kypros, Luxemburg, Malta, Portugali, Ranska, Ruotsi, Saksa, Slovenia ja Tšekki ovat sopineet yhteisestä lainsäädännöstä, joka helpottaa kansainvälisten pariskuntien omaisuuden hoitoa. Myös Viro aikoo liittyä joukkoon ja toivottavasti moni muukin maa päättää pian tehdä niin, jotta entistä useammat pariskunnat eri puolilla EU:ta voivat hyötyä tästä parannuksesta.

Mikä muuttuu käytännössä?

Uusien sääntöjen mukaan määritetään, mille tuomioistuimelle kuuluu toimivalta ratkaista pariskunnan varallisuutta koskevat kysymykset. Puolisot voivat tietyin edellytyksin myös itse päättää, missä tuomioistuimessa ja minkä lainsäädännön mukaisesti heidän asiansa olisi käsiteltävä. Tämä laki voi määräytyä heidän asuinmaansa tai kansalaisuutensa mukaan, ja sitä sovelletaan pariskunnan koko omaisuuteen autosta pankkitiliin ja asuntoon riippumatta siitä, missä maassa omaisuus sijaitsee. Uudet säännöt helpottavat myös yhdessä EU:n jäsenvaltiossa annettujen varallisuusoikeudellisten päätösten tunnustamista ja täytäntöönpanoa toisissa jäsenvaltioissa. Näin päästään eroon rinnakkaisista ja mahdollisesti ristiriitaisista menettelyistä.

On tärkeää huomata, että uusia sääntöjä sovelletaan sekä avioliiton että rekisteröidyn parisuhteen osapuoliin. Säännöissä otetaan kuitenkin huomioon eri maiden oikeusperinteet: avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen määritelmä ja niiden solmimisen edellytykset sekä niistä johtuvat oikeudet ja velvollisuudet määräytyvät edelleen kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Minkään jäsenvaltion ei myöskään tarvitse tunnustaa toisessa jäsenvaltiossa solmittua avioliittoa tai rekisteröityä parisuhdetta.

Omaisuuden ositus on avioeroa tai perimystä edeltävä vaihe. Uudet säännöt täydentävät perheoikeuden alalla annettua unionin lainsäädäntöä, jossa säädetään jo avioerosta, vanhempainvastuusta, elatusavusta ja perimyksestä. EU:n jäsenvaltioilla on nyt 2,5 vuotta aikaa toteuttaa tarvittavat toimenpiteet, jotta kansainväliset pariskunnat voivat hyödyntää tämän uuden rajat ylittävän yhteistyön tarjoamia mahdollisuuksia.

Uudet säännöt helpottavat kansainvälisten pariskuntien elämää, koska varallisuuteen liittyvä suunnittelu on niiden ansiosta oikeudellisesti varmempaa. Aikaa ja rahaa säästyy, myös siksi, että pariskunnat voivat itse päättää, missä tuomioistuimessa heidän omaisuuttaan koskevat asiat olisi käsiteltävä.

Tavoitteenamme on helpottaa kansalaisten elämää kaikkialla EU:ssa. Uudet säännöt edistävät tätä tavoitetta käytännössä.

Vĕra Jourová
Vĕra Jourová

Věra Jourová, oikeus-, kuluttaja- ja tasa-arvoasioista vastaava komissaari

 

 

 

 

 

 

FR
Jean-Marie CAVADA – 8th Parliamentary term

 

 

Jean-Marie Cavada, Euroopan parlamentin jäsen, oikeudellisten asioiden valiokunnan varapuheenjohtaja

Opiskelijaliikkuvuus vie avarakatseisuuteen ja rohkeuteen

Suomen maakuntien välillä on suuria eroja siinä, miten aktiivisesti ammattiin opiskelevat nuoret lähtevät ulkomaanjaksoille. Itä-Suomen ammatilliset oppilaitokset ovat opiskelijaliikkuvuudessa selkeästi vähemmän aktiivisia Etelä- ja Länsi-Suomeen verrattuna.

Kun suhteutetaan maakunnan ammattiopiskelijoiden kokonaismäärä ulkomaille lähteneiden määrään, Keski-Pohjanmaa nousee maamme aktiivisimmaksi opiskelijoiden lähettäjäksi. Opiskelijaliikkuvuus on kymmenen prosentin lukemissa. Pohjois-Savo sijoittuu tällä hetkellä maakuntien (18 kpl) vertailussa viimeiselle sijalle. Opiskelijamäärään suhteutettu liikkuvuus on 2,6 prosentin luokkaa.

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskuksen CIMOn tuoreiden tilastojen mukaan lyhytkestoiset ulkomaanjaksot laskivat vuonna 2015 edellisestä vuodesta 11:ssä maakunnassa. Pohjoissavolaisten opiskelijoiden kohdalla miinus oli pisin, -79,5 prosenttia. Opettajienkin liikkuvuus putosi yli 40 prosenttia.

Luvut osoittavat, että oppilaitokset käyttävät kansainväliseen liikkuvuuteen vähemmän rahaa kuin aikaisemmin. Koko maassa opiskelijaliikkuvuuteen käytettiin viime vuonna 23 prosenttia vähemmän oppilaitosten omaa rahoitusta kuin vuotta aiemmin. Opettajien ja muun henkilökunnan liikkuvuusrahoista nipistettiin 19 prosenttia.

Toiseksi luvut vahvistavat sen, että oppilaitosten kansainvälisyysstrategiat ovat luonteeltaan enemmän tavoitteita luettelevia kuin käytännön toimenpiteitä ohjaavia. Epäsuhta on melkoinen, jos oppilaitos lupaa tarjota kaikille opiskelijoille mahdollisuuden ulkomailla suoritettavaan opiskelu- tai työssäoppimisjaksoon, mutta todellisuudessa lähtijöitä on vain parisen prosenttia.

Osittain liikkuvuuslukujen pienenemistä selittää viime syksynä tapahtunut ammatillisen koulutuksen tutkinnonuudistus, joka on vaatinut opettajien voimavaroja ja työaikaa. Kansainvälistyminen sai jäädä taka-alalle.

Suomen itsenäisyyden juhlavuosi 2017 on taitekohta, jonka halutaan vievän Suomea eteenpäin, myös kansainvälisyydessä. Takavuosina saatoimme naureskella ajatuksella, että kansainvälisyys on ihan kivaa – kunhan ei tarvitse olla tekemisissä ulkomaalaisten kanssa.

Tulevaisuuden Suomessa eurooppalaisuuteen pitää heittäytyä joka solulla. Voisimmekin antaa yhteisen Suomi 100 -lupauksen, joka sitouttaa kaikki aikuiset edistämään lasten ja nuorten kansainvälistymistä ja samalla avarakatseisuutta: “Avarakatseisuus lisää rohkeutta, kilpailuetua ja mielikuvitusta. Tieto on rajallista, mutta mielikuvitus halaa koko maailmaa. Hymy korvissa.”

Lyhyetkin liikkuvuusjaksot esimerkiksi EU:n koulutuksen, nuorison ja urheilun Erasmus+ ohjelmissa ovat usein hyvin voimaannuttavia nuorten huomatessa, että he pärjäävät vieraassa ympäristössä, vieraalla kielellä ja vieraassa kulttuurissa. Ja mikä parasta, silloin voi löytää myös itsestä uusia puolia.

Yritykset voisivat sitoutua työllistämään kansainvälistä kokemusta hankkineita nuoria. Kansainvälistyminen on digitalisaation ohella ratkaiseva kasvutekijä pienille ja keskisuurille yrityksille. Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi myös hiipunut ystävyyskuntatoiminta voitaisiin herättää uuteen eloon.

Jari-Shvonen

Jari Sihvonen

Kirjoittaja on tiedottaja Pohjois-Savon liitossa ja Europe Direct -tiedotuspisteessä.

Heittäytykää kansainvälisyyteen!

Lauantaina 26 988 suomalaisnuorta saa käteensä ylioppilastutkintotodistuksen. Hienosti tehty, onnittelut kaikille!

Suurin osa heistä lähtee hakemaan jatko-opiskelupaikkaa suomenkielisillä todistuksilla. Kaikissa lukioissa ei vielä osata markkinoida englannin- ja ruotsinkielisiä käännöstodistuksia, joita voi tilata ylioppilastutkintolautakunnasta 33 euron hintaan. Monelle uudelle ylioppilaalle englanninkielinen todistus voisi olla ensimmäinen askel jatko-opintoihin johonkin toiseen Euroopan maahan. 

Käännöstodistusten määrä on yli kaksinkertaistunut viidessä vuodessa, vaikka ikäluokat ovat samaan aikaan pienentyneet. Viime vuonna niitä tilattiin 1400 kappaletta.

Suomen 20-vuotinen EU-jäsenyys on vaikuttanut kaikkein myönteisimmin juuri opiskelijoiden ja työntekijöiden liikkuvuuteen. Se on näkynyt ulkomailla opiskelevien suomalaisten tutkinto-opiskelijoiden määrässä. Viimeisen neljän vuoden aikana se on noussut 5000:sta lähes 7000:aan.

Veikkaan, että kasvuvauhti kiihtyy. Vuoden 1995 jälkeen syntyneet suomalaislapset ovat olleet ensimmäisestä parkaisusta alkaen EU-kansalaisia. Tämä sukupolvi on ollut tekemisissä eurooppalaisen liikkuvuuden kanssa mm. Erasmus-ohjelmissa. He ovat avoimia, uteliaita ja suvaitsevaisia. Kuin syntyneet heittäytymään kansainväliseen kanssakäymiseen!

Lisäksi moniin ulkomaisiin yliopistoihin haetaan lukio- ja yo-todistusten, haastattelujen ja motivaatiokirjeen perusteella. Pääsykokeita ei välttämättä ole. Motivaatiokirje voi olla sisäänpääsyn kannalta merkityksellisempi kuin todistukset.

Britannian ja Ruotsin valitsee lähes puolet kaikista ulkomaille suuntaavista suomalaisista tutkinto-opiskelijoista. Muita suosittuja kohdemaita ovat Viro, Alankomaat, Ranska, Saksa ja Tanska.

Mitäpä jos kysyisit uudelta ylioppilaalta: Oletko koskaan miettinyt hakevasi opiskelemaan ulkomaille?

Jari Sihvonen, tiedottaja

Europe Direct Kuopio


tutkinto-opiskelijat

Kysy EU:sta, osa 2

Muun muassa alla oleviin kysymyksiin tietopisteessä ja tietopalvelussa on tällä viikolla vastattu.

Voiko kuorma- ja linja-autonkuljettajan ammattipätevyyttä varten tarvittavan koulutuksen suorittaa toisessa EU-maassa?

Ammattipätevyydestä säädetään direktiivissä, jossa sanotaan, että jatkokoulutus on suoritettava siinä jäsenvaltiossa, jossa heidän vakinainen asuinpaikkansa on tai jossa he työskentelevät.

Tukeeko EU urheiluseurojen kansainvälistä yhteistyötä?

Urheilu on mukana Erasmus+ -ohjelmassa. Ohjelma tukee hankkeita, jotka edistävät ruohonjuuritasolla toimivien tahojen vapaaehtoistyön kehittämistä, arkiliikunnan lisäämistä, osallisuutta sekä hyvien kokemusten ja menetelmien jakamista. Hankkeissa puututaan myös urheiluelämän kielteisiin ilmiöihin, kuten sopupeleihin, dopingiin, väkivaltaan ja syrjintään. Lisätietoa CIMOn sivuilta ja komission sivuilta.

Mistä löytyy tietoa EU:n reaktioista Ebola-epidemiaan?

Komission terveys- ja kuluttaja-asioiden pääosaston sivuilta löytyy kattava tietopaketti EU:n ja jäsenmaiden toimista. Sivuilta löytyy myös tiedote matkustajille (kohdasta Information for travellers, suomenkielinen tiedosto löytyy pienestä puhekuplasta klikkaamalla fi-laatikkoa).

Kuinka EU:n jäsenehdokkaiden jäsenyysneuvottelut etenevät?

Keskiviikkona julkaistiin laajentumisstrategia seuraavalle vuodelle ja maakohtaiset edistymisraportit. Ne löytyvät komission laajentumispääosaston sivuilta.

Mistä löydän transatlanttisen kauppa- ja investointisopimuksen neuvottelumandaatin suomeksi?

Neuvosto päätti 9.10. julkistaa TTIP-sopimusta koskevan neuvotteluvaltuutuksen. Sen suomenkielinen käännös löytyy täältä.

Miten Euroopassa pitäisi liikkua?

image

Syksyn alkua on piristänyt susijenginäkin tunnetun koripallomaajoukkueemme seuraaminen parhaillaan Sloveniassa pelattavissa EM-kilpailuissa. Susijengi kytkeytyy eri tavoin sekä Suomeen että Eurooppaan. Joukkue pelaa kotipihallakin kansainvälisessä maailmassa. Mutta mikä eurooppalaisessa ja suomalaisessa urheilussa on erityistä? Tuoko Euroopan unioni urheilukentälle jotakin hyvää?

Tänä vuonna vietettävä Euroopan kansalaisten teemavuosi kytkeytyy hyvin myös urheiluun. Urheilulla on merkitystä Euroopan kansalaisten arjessa – urheilua voikin kutsua Euroopan suurimmaksi kansanliikkeeksi.

Maanosan urheilujärjestelmää on kuvattu pyramidina. Pohjan muodostavat ruohonjuuritason seurat, keskitason kansalliset liitot ja huipun Euroopan ylikansalliset urheilujärjestöt. Harrastajapiirit ja huippu-urheilu linkittyvät toisiinsa. Kaupallistuminen on nähty uhkana eurooppalaiselle urheilumallille. Urheilun kohdalla on sekä purettu säännöksiä että lisätty niitä. Säätelyn voidaan katsoa palvelevan urheilun sivistystehtävää. Toisinaan urheilua puolustetaan yksityisenä asiana.

Suomessa urheilu on perinteisesti järjestynyt itsenäisesti kansalaisyhteiskunnasta käsin. Rahoitus tulee kotitalouksilta, kunnilta, sponsoreilta ja valtiolta. Tänä syksynä Suomessa liikunnan asemaa peruspalveluna pyritään vahvistamaan. Kataisen hallitus on parhaillaan uudistamassa liikuntalakia, jonka valmisteluun voi ottaa kantaa lokakuun loppuun asti otakantaa.fi -palvelussa.

Toissijaisuus- tai läheisyysperiaatteen mukaan EU ryhtyy toimintaan unionitasolla vain jos se on tehokkainta. Urheilua on kuitenkin unionin taholta lähestytty useista eri näkökulmista. Komission urheilunäkemykset ovat osittain painottuneet pääosastojen mukaan. Aluksi urheilukysymyksiä käsitteli lähinnä kilpailun pääosasto. Myöhemmin urheiluasioita on valmisteltu koulutuksen ja kulttuurin yhteydessä.

1990-luvulla unioni puuttui urheilevan työvoiman vapaaseen liikkuvuuteen ja kilpailukysymyksiin, kuten rahapelijärjestelmän monopoliin rahoituslähteenä. Amsterdamin sopimukseen liitetyssä julistuksessa vuodelta 1997 korostetaan urheilun erityispiirteitä. Vuoden 2007 valkoisessa kirjassa urheilu esitellään kokonaisvaltaisesti.

Vuonna 2009 voimaan astuneessa Lissabonin sopimuksessa urheilu on linkitetty koulutusta ja nuorisoa käsittelevään artiklaan 165. Artiklan mukaan unioni “myötävaikuttaa Euroopan urheilun edistämiseen ottaen huomioon sen erityispiirteet, vapaaehtoisuuteen perustuvat rakenteet sekä yhteiskunnallisen ja kasvatuksellisen tehtävän.” Euroopan unioni on ottanut vuosien varrella opikseen. Kieltojen ja rajoitusten sijaan EU on lisännyt yhteistoimintaa järjestöjen kanssa ja muotoillut urheilupolitiikkansa laveasti.

Vaikka laki ei velvoita unionia aktiivisiin toimenpiteisiin, se kuitenkin muistuttaa urheilun merkityksestä kansalaisten arjessa. Vuoden 2014 alusta alkava Erasmus+ -ohjelma yhdistää kirjon EU-tason ohjelmia kattaen myös urheiluun liittyvät hankkeet. Hankkeilla edistetään voittoa tavoittelemattomia urheilutapahtumia, vapaaehtoistoimintaa ja urheilun hyvää hallintoa.

Keskustelua tarvitaan siitä, miten Euroopassa pitäisi liikkua. Unionilla on vapaus tukea urheilun edistämistä ja kansalaisilla vapaus liikkua. Kaikki voittavat liikkumalla enemmän.

Elina Manninen

Kirjoittaja toimii harjoittelijana Euroopan komission Suomen-edustustossa ja käsittelee pro gradu -tutkielmassaan Suomen urheilunäkemyksiä Euroopan unionissa.