Olemmeko obamalaisia, putinilaisia vai eurooppalaisia?

Hollantilaiset torjuivat kansanäänestyksessä EU:n ja Ukrainan assosiaatiosopimuksen. Itävallan presidentinvaaleissa suurimmaksi puolueeksi nousi äärioikeistoon lukeutuva Vapauspuolue. Britit kysyvät itseltään, ollako vai eikö olla EU:ssa? Jakolinjat Euroopassa risteilevät ja syvenevät maiden, puolueiden ja monen kansalaisen päässä…

Ex oriente lux –  idästä tulee valo, opetti latinan kirja. Juuri kun – keväästä huolimatta – vähäkin valo Euroopassa näytti himmenevän, tuli sentään vähän luxia lännestä. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama saapui tähän vanhainkotiimme terapeutiksi kertomaan, mitä me eurooppalaiset olemme saavuttaneet, mihin me vielä pystymme ja mihin meitä yhä tarvitaan.

Moni on kokenut, että vasta ulkomaille muuttaminen tai riittävän pitkä matka- ja aikaperspektiivi kirkastavat kotimaan vahvuudet ja heikkoudet. Arkisten, vanhojen selitysten unohtuessa vain olennainen, pelkistetty kuva jää näkyviin.

Samantapaiset pelkistykset Obama kertoi ensin briteille. Atlantin takaa Britannia ei näytä yhtä suurelta kuin Big Benin juurelta Lontoossa, eikä Kanaali ole edes niin leveä kuin Doverin kalliolta näyttää. Jos ja kun osa briteistä yhä uskoo maansa olevan imperiumi, jolla on voimaa ja Amerikka-kortti käytössään, tuotti Obama heille pettymyksen. EU:sta eroa ajavat ovat uskotelleet, että unionin ulkopuolelta on mahdollisuus ottaa “crème de la crème” eli kuoria kerma päältä ja olla jälleen maailman napa.

Obaman puhe ärsytti niitä brittejä, jotka kannattavat EU:sta irtoamista. He ovat perustelleet lähtöä sillä, että EU:n ulkopuolella Britannia pystyy saamaan edullisemmat kauppasopimukset esimerkiksi juuri Yhdysvaltoihin. Obama tyrmäsi ajatuksen. Hän muistutti myös, että Britannian vaikutusvalta niin Euroopassa kuin maailmalla on suurempi unionin sisällä kuin sen ulkopuolella.

Obama tarvittiin kirkastamaan ”brexiteille”, että unionin ulkopuolella niin Norja kuin Islantikin saavat ETA-lainsäädännön sellaisena kuin EU-maat ovat sen päättäneet. Lobata voi, mutta ei päättää.

EU-eroa ajavan Itsenäisyyspuolueen johtaja Nigel Farage totesikin Obaman puheen ja BBC-haastattelun jälkeen, että brexitin kannattajien täytyy pohtia perustelunsa uudelleen. Obama veti maton monen brexitin perustelun alta.

Samalla kun Yhdysvaltain presidentti perusteli sitä, mikä on briteille eduksi, ei hän peitellyt, että kyseessä on yhteinen etu. Eli Amerikka on sitä vahvempi, mitä yhtenäisempi Eurooppa on. Sama toisinpäin: jos Britannia vastaisuudessakin haluaa käyttää Amerikka-korttiaan, on sitä parempi heiluttaa Justus Lipsiuksen, neuvoston päärakennuksen, sisä- kuin ulkopuolella.

Britannian kansanäänestys on vasta juhannuksena. Jos Obaman puhe vahvistikin hetkeksi pääministeri David Cameronin asemia, vasta vaalit osoittavat, oliko Amerikan terveisillä todellista vaikutusta. Ollako vai eikö olla -ratkaisun tekevät lopulta ne britit, jotka vielä eivät ole kantaansa ratkaisseet.

Hannoverissa Obaman kaunopuheisuus oli kohdistettu paitsi liittokansleri Angela Merkelille ja Saksalle, myös koko Euroopalle. Puheen kaaret ulottuivat maanosamme menneisyydestä tähän päivään – ja tulevaisuuteen.  Obama vakuutti, ettei Yhdysvallat ole hylännyt Eurooppaa, vaan tullut takaisin. Maanosamme ulkopuoliset kriisit yhdistävät EU:ta ja Yhdysvaltoja.

Mutta samat kriisit jakavat EU-maita. Talous- ja pakolaiskriisit polarisoivat sisäpolitiikkaa, nostavat kansallismielisyyttä ja pystyttävät raja-aitoja. Tätä tilaisuutta Venäjä käyttää kaikin keinoin hyväkseen kompensoidakseen omia heikkouksiaan. Venäjä vahvistaa mm. rahallisesti siteitään EU-kielteisesti tai -kriittisesti toimiviin poliitikkoihin, puolueisiin ja kansalaisjärjestöihin. Viimeisimmät esimerkit koskevat AfD:ta, Vaihtoehto Saksalle-puoluetta, jonka epäillään saavan rahoitusapua Moskovasta Ranskan Kansallisrintaman tapaan.

Jos EU-maat eivät löydä sisältään ja yhdessä uusia ratkaisuja, voi edessä olla jakautuminen obamalaisiin ja putinilaisiin. Vastaavatko kummankaan arvot omiamme?

Makkonen_IMG_2011_00383483 copy

Risto Makkonen, toimittaja

Advertisements

Hollannin haaste

EU-puheenjohtajuus on jäsenmaalle näytön paikka. Se tilaisuus on osoittaa, mitä politiikan alueita puheenjohtajamaa painottaa ja kuinka se diplomatian hallitsee. Poliitikoille se on myös näyttäytymisen paikka – tilaisuus olla lamppujen loisteessa, kaiken keskipisteenä ministerikollegoiden ympäröimänä.

EU:n onneksi puheenjohtajuus on nyt Hollannilla. Kokemusta siltä ei puutu. Ensimmäisen kerran se oli puheenjohtajana Euroopan yhteisön aikana vuonna 1960. Nyt alkanut puheenjohtajuus on Hollannille kahdestoista.

Puheenjohtajuus kestää puoli vuotta. Kun vuorot aikoinaan jaettiin, ei kukaan voinut tietää, mikä tilanne EU:ssa ja koko maanosassa milloinkin vallitsee. Juuri nyt tilanne on aivan uusi ja poikkeuksellisen vaikea. Unionin peruspilarit heiluvat.

Ensimmäinen testi on helmikuun Eurooppa-neuvosto, eli huippukokous Brysselissä. Puheenjohtajamaan pääministeri ei enää johda siellä puhetta. Toisin oli ennen, kun huippukokoukset järjestettiin puheenjohtajamaassa ja suuret päätökset jäivät kantamaan kokouspaikan nimeä – kuten Lissabonin sopimus.

Lissabonin sopimus muutti puheenjohtajuuden. Puheenjohtajamaita on kolme, joista vanhin johtaa puhetta eri neuvostoissa, eli ministeritason kokouksissa. Sen sijaan ”huippukokouksessa” tämä määräaikainen ja näkyvä tehtävä on Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalla Donald Tuskilla, Puolan entisellä pääministerillä. Mutta myös puheenjohtajamaa on keskeisessä roolissa varsinkin nyt, kun EU ja Britannia istuvat neuvotteluissa, joiden tuloksen pohjalta britit päättävät, jääkö maa EU:n jäseneksi, vai onko edessä ero – brexit. Britannian ero olisi EU:lle sekä poliittinen että taloudellinen tappio.

Tappio olisi poliittinen siksi, että se heikentäisi EU:n globaalia painoarvoa. EU:n sisällä ero vahvistaisi niitä poliittisia liikkeitä, jotka pyrkivät unionin heikentämiseen ja hajottamiseen. Tästä syystä on olennaista, mitä EU Britannialle tarjoaa: jos sen vaatimuksiin liian pitkälle suostutaan, on muilla mailla tilaisuus vaatia vastaavia etuoikeuksia. Jos taas ehdot ovat liian kovat, on mahdollista, että britit äänestävät ”out”. Pääministeri David Cameronin olisi selvittävä kotiyleisön silmissä vaikeista neuvotteluista näennäisenä voittajana.

Donald Tuskin ohella komissiolla on merkittävä rooli Britannian kanssa käytävissä neuvotteluissa. Hollanti sen sijaan johtaa puhetta kymmenissä ministeri- ja virkamiestason neuvostoissa ja kokouksissa. Se joutuu myös pitämään jäsenmaat ruodussa tilanteessa, jossa euroskeptisyys imee voimaa brittien erouhkauksesta.

Toinen puheenjohtajan päänsärky on pakolaistilanne. Juuri nyt kyseessä ei ole enempää eikä vähempää kuin Schengen-järjestelmän ja Dublinin sopimusten tulevaisuus.

Hollannilla on pitkä kokemus maahanmuuttajista. Näennäisen vapaamielisessä maassa tiedetään, kuinka kantaväestön ja maahanmuuttajien välit voivat kärjistyä väkivallan asteelle.

Hollannin pääministeri Mark Rutte joutuukin ratkomaan pakolaisongelmaa paitsi Euroopan myös kotimaansa tasolla. Hollannissa on vahva siirtolaisvastainen liike, jonka keulakuva on Geert Wilders. Hänen Vapauspuolueensa päämääränä on islamin leviämisen estäminen Euroopassa.

Hollantia puheenjohtajina seuraavat Slovakia ja Malta. Nämä maat muodostavat  puheenjohtajakolmikon. Sen tehtävä on laatia pitkän aikavälin tavoitteet ja yhteinen ohjelma asioista ja pääaiheista, joita neuvosto käsittelee puolentoista vuoden aikana.

Tällä hetkellä on vaikea nähdä, kuinka Slovakia voi olla ratkaisemassa EU:n pakolaisongelmaa. Maan pääministeri Robert Fico on lausunnoillaan liimautunut samaan pakolaisvastaiseen ryhmään Unkarin ja Puolan uuden hallituksen kanssa. Ficon kansallismielinen sosiaalidemokraattinen hallitus torjuu komission suunnitelman pakolaiskiintiöistä. Suunnitelman mukaan Slovakia joutuisi ottamaan 802 kaikkiaan 120 000:sta turvapaikanhakijasta. Tällä hetkellä on vaikea nähdä, kuinka Hollanti ja Slovakia yhdessä voisivat esittää ratkaisua, joka kelpaisi koko unionille.

Nykyisistä puheenjohtajamaista Maltalla on pisin kokemus turvapaikanhakijoista. Pieni saarivaltio on ollut vuosia Italian ohella Afrikasta saapuvien venepakolaisten ensimmäinen turvasatama. Viime vuoden lopulla pidettiin pääkaupungissa Vallettassa EU:n ylimääräinen huippukokous pakolais- ja turvapaikkaongelman ratkaisemiseksi. Ratkaisua kokoukselta ei tullut – sitä ei edes odotettu.

Jos Brexit ja pakolaiskysymykset hallitsevatkin Hollannin puheenjohtajuutta, eivät ongelmat tähän lopu. Huhtikuun alussa järjestetään Hollannissa kansanäänestys EU:n ja Ukrainan assosiaatiosopimuksen hyväksymisestä. Ensimmäinen mielipidetiedustelu kasaa paineita hallitukselle: enemmistö hollantilaisista on sopimuksen hylkäämisen kannalla. Vaikka äänestyksen tulos ei ole sitova, hermostuttaa se jo komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckeria. ”Ei-tulos voi avata maanosan laajuisen kriisin Euroopassa”, sanoi Juncker äskettäin hollantilaiselle NRC Handelsbladille. Hän muistutti, että tilanteesta hyötyisi eniten Venäjä.

Hollannin puheenjohtajuutta varjostavat painavat pilvet joka suunnalla.

Ainoa ohut valonsäde on Euroopan hiljalleen toipuva talous. Suomeen saakka se ei tosin vielä näy. Tässä tilanteessa tavoitteet, joita puheenjohtajamaa on omissa suunnitelmissaan priorisoinut, jäävät kriisien varjoon. Hollanti pyrkii mm. edistämään digitaalisia sisämarkkinoita, EU-maiden ilmailusektorin kilpailukykyä, kauppaneuvotteluja eri maanosissa ja estämään radikalisoitumista.

Hyviä ja tärkeitä tavoitteita suurten ongelmien keskellä.

Makkonen_IMG_2011_00383483 copy

Risto Makkonen, toimittaja