François Fillon – Euroopan pelastaja?

Vuodesta 2017 tulee poikkeuksellisen jännittävä – Euroopan yhtenäisyyden kannalta jopa ratkaiseva – vaalivuosi. Vaaleissa ratkeaa johtajuus ja suunta maissa, jotka ovat avainasemassa koko EU:n tulevaisuuden kannalta.

 Jo ensi viikonvaihteessa Itävalta voi saada ensimmäisen oikeistopopulistisen presidentin. Samaan aikaan ratkeaa Italian hallituksen kohtalo kansanäänestyksessä uudesta perustuslaista.

Itävallan presidentin vaali ei vielä Eurooppaa paljon täräytä. Sen sijaan jos pääministeri Matteo Renzin ajama perustuslain uudistus kaatuu, tuntuu vavahdus koko mantereella.

Itävallan ja Italian ohella katseet kohdistuvat jo nyt Ranskaan. Kaksi vahvaa presidenttiehdokasta on jo selvillä. Äärioikeistolaisen Front Nationalin eli Kansallisrintaman ehdokas on Marine Le Pen. Jos ennusteet pitävät paikkansa, pääsee hän vaalien toiselle kierrokselle, kuten isänsä Jean-Marie Le Pen vuonna 2002.

Vasemmiston rivit ovat sekaisin. Kun suosionsa pohjalukemissa kahlaava presidentti François Hollande ei ole ilmoittanut, lähteekö hän edes yrittämään toiselle kaudelle, ei tilanne kirkastu muillekaan vasemmiston ehdokkaille. Tämä antaa tilaisuuden perinteiselle gaullistille, eli Fillonille, päästä toiselle kierrokselle keräämään myös sosialistien ääniä.

Suorissa kahden kierroksen vaaleissa on mahdollisuus äänestää paitsi puolesta, myös pahempaa vaihtoehtoa vastaan. Tämä asetelma avaa tien François Fillonille Ranskan seuraavaksi presidentiksi.

Fillon varmisti oikeiston eli Tasavaltalaisten ehdokkuuden puolueen esivaalissa voittamalla toisen entisen pääministerin Alain Juppén ohjelmalla, joka osuu suoraan Ranskan pahimpiin, kroonisiin kipukohtiin.

Jos Fillon valitaan, täyttyvät Pariisin, Toulousen ja muiden teollistuneiden kaupunkien kadut mielenosoittajista. Fillon aikoo muun muassa romuttaa ranskalaisten suosiman 35 tunnin työviikon ja karsia satoja tuhansia työpaikkoja julkiselta sektorilta. Hän pyrkii saamaan budjetin tasapainoon ja talouden sellaiseen kuntoon, että ”voin katsoa saksalaisia silmiin samalta korkeudelta”.

 Thatcheriläinen gaullisti

Uudistusvaatimuksillaan Fillon on jo leimattu thacheriläiseksi. Tämä ei vaadi paljon Ranskassa, jossa laaja julkinen sektori, kuten valtion vahva rooli teollisuudessa, on myös osa gaullistista perintöä. Gaullismiin on kuulunut myös vahvasti anglosaksilaisuuden vastustaminen ja vierastaminen. Presidentti de Gaulle oli aikanaan pitämässä Britanniaa Euroopan talousyhteisön ulkopuolella, Fillonilla ei tätä päänsärkyä ole. Päinvastoin.

 Jos Fillonista tulee presidentti, on hänen ongelmansa, kuinka järjestää Brexit niin, ettei esimerkki houkuttele muita maita samalle tielle. Brexitistä huolimatta kanaalin molemmilla rannoilla yhteinen etu on jatkaa esimerkiksi brittiläis-ranskalaista aseteollisuutta. Ratkaisuja odotellessa kanaalin toisella rannalla ei ole jäänyt huomaamatta, että Fillonilla on walesilainen vaimo.

Fillon tarvitsee valintaansa varten ääniä paitsi vasemmistolta myös potentiaalisilta äärioikeiston kannattajilta. Tätä varten hän pitää esillä perinteisiä gaullistisia konservatiivisia arvoja, suhtautuu tiukasti maahanmuuttoon ja radikaaliin islamiin.

Juuri ilmestyneen Bertelsmann-säätiön tutkimuksen mukaan 76 % Front Nationalin kannattajista suhtautuu kielteisesti kansainväliseen poliittiseen ja taloudelliseen kanssakäymiseen. Le Pen haluaa Ranskan pois sekä EU:sta että Natosta. Fillon ei ole irrottamassa Ranskaa kummastakaan, mutta haluaa maansa perinteen mukaan molemmissa enemmän liikkumatilaa. Kuinka paljon, selvinnee lähiviikkojen aikana. Hän on suurennuslasin alla.

Erityisesti ulkomailla Fillon on herättänyt kysymyksiä vanhoilla suhteillaan Venäjän presidenttiin Vladimir Putiniin. Fillon on osallistunut Venäjän Davosiin, eli Valdain konferenssiin, jota muut lännen johtajat ovat kiertäneet kaukaa siitä saakka kun pakotteet tulivat voimaan. Lähiviikot näyttävät, olivatko presidentti Putinin onnittelut presidenttiehdokkuuden johdosta Fillonille onnenpotku vai – potku nilkkaan.

Fillon joutunee joka tapauksessa kirkastamaan kantaansa niin Putiniin kuin yleensä Venäjän toimintaan, sillä Marine Le Pen on avoimesti Putinin ihailija. Hänen puolueensa toimii venäläisen rahan turvin.

Entä Fillon ja EU? Fillon ei ole vielä pitänyt puhetta, jossa hän täsmällisesti ottaisi kantaa unionin tämänhetkisiin ongelmiin tai tulevaisuuden linjauksiin. Ranskassa katsotaan nyt Reinin yli Saksaan ja päinvastoin. Silta ei katkea, johtaapa näitä maita ensi vuoden lopussa kuka tahansa. Kun vaalivuosi alkaa molemmilla rannoilla, kannattaa kuunnella tarkkaan, mitä joen yli huudetaan ja miten huutoon vastataan.

Molemmilla rannoilla on oppositio, jota ei ennen ole ollut.

Makkonen_IMG_2011_00383483 copy

Risto Makkonen

Toimittaja

 

Advertisements

Olemmeko obamalaisia, putinilaisia vai eurooppalaisia?

Hollantilaiset torjuivat kansanäänestyksessä EU:n ja Ukrainan assosiaatiosopimuksen. Itävallan presidentinvaaleissa suurimmaksi puolueeksi nousi äärioikeistoon lukeutuva Vapauspuolue. Britit kysyvät itseltään, ollako vai eikö olla EU:ssa? Jakolinjat Euroopassa risteilevät ja syvenevät maiden, puolueiden ja monen kansalaisen päässä…

Ex oriente lux –  idästä tulee valo, opetti latinan kirja. Juuri kun – keväästä huolimatta – vähäkin valo Euroopassa näytti himmenevän, tuli sentään vähän luxia lännestä. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama saapui tähän vanhainkotiimme terapeutiksi kertomaan, mitä me eurooppalaiset olemme saavuttaneet, mihin me vielä pystymme ja mihin meitä yhä tarvitaan.

Moni on kokenut, että vasta ulkomaille muuttaminen tai riittävän pitkä matka- ja aikaperspektiivi kirkastavat kotimaan vahvuudet ja heikkoudet. Arkisten, vanhojen selitysten unohtuessa vain olennainen, pelkistetty kuva jää näkyviin.

Samantapaiset pelkistykset Obama kertoi ensin briteille. Atlantin takaa Britannia ei näytä yhtä suurelta kuin Big Benin juurelta Lontoossa, eikä Kanaali ole edes niin leveä kuin Doverin kalliolta näyttää. Jos ja kun osa briteistä yhä uskoo maansa olevan imperiumi, jolla on voimaa ja Amerikka-kortti käytössään, tuotti Obama heille pettymyksen. EU:sta eroa ajavat ovat uskotelleet, että unionin ulkopuolelta on mahdollisuus ottaa “crème de la crème” eli kuoria kerma päältä ja olla jälleen maailman napa.

Obaman puhe ärsytti niitä brittejä, jotka kannattavat EU:sta irtoamista. He ovat perustelleet lähtöä sillä, että EU:n ulkopuolella Britannia pystyy saamaan edullisemmat kauppasopimukset esimerkiksi juuri Yhdysvaltoihin. Obama tyrmäsi ajatuksen. Hän muistutti myös, että Britannian vaikutusvalta niin Euroopassa kuin maailmalla on suurempi unionin sisällä kuin sen ulkopuolella.

Obama tarvittiin kirkastamaan ”brexiteille”, että unionin ulkopuolella niin Norja kuin Islantikin saavat ETA-lainsäädännön sellaisena kuin EU-maat ovat sen päättäneet. Lobata voi, mutta ei päättää.

EU-eroa ajavan Itsenäisyyspuolueen johtaja Nigel Farage totesikin Obaman puheen ja BBC-haastattelun jälkeen, että brexitin kannattajien täytyy pohtia perustelunsa uudelleen. Obama veti maton monen brexitin perustelun alta.

Samalla kun Yhdysvaltain presidentti perusteli sitä, mikä on briteille eduksi, ei hän peitellyt, että kyseessä on yhteinen etu. Eli Amerikka on sitä vahvempi, mitä yhtenäisempi Eurooppa on. Sama toisinpäin: jos Britannia vastaisuudessakin haluaa käyttää Amerikka-korttiaan, on sitä parempi heiluttaa Justus Lipsiuksen, neuvoston päärakennuksen, sisä- kuin ulkopuolella.

Britannian kansanäänestys on vasta juhannuksena. Jos Obaman puhe vahvistikin hetkeksi pääministeri David Cameronin asemia, vasta vaalit osoittavat, oliko Amerikan terveisillä todellista vaikutusta. Ollako vai eikö olla -ratkaisun tekevät lopulta ne britit, jotka vielä eivät ole kantaansa ratkaisseet.

Hannoverissa Obaman kaunopuheisuus oli kohdistettu paitsi liittokansleri Angela Merkelille ja Saksalle, myös koko Euroopalle. Puheen kaaret ulottuivat maanosamme menneisyydestä tähän päivään – ja tulevaisuuteen.  Obama vakuutti, ettei Yhdysvallat ole hylännyt Eurooppaa, vaan tullut takaisin. Maanosamme ulkopuoliset kriisit yhdistävät EU:ta ja Yhdysvaltoja.

Mutta samat kriisit jakavat EU-maita. Talous- ja pakolaiskriisit polarisoivat sisäpolitiikkaa, nostavat kansallismielisyyttä ja pystyttävät raja-aitoja. Tätä tilaisuutta Venäjä käyttää kaikin keinoin hyväkseen kompensoidakseen omia heikkouksiaan. Venäjä vahvistaa mm. rahallisesti siteitään EU-kielteisesti tai -kriittisesti toimiviin poliitikkoihin, puolueisiin ja kansalaisjärjestöihin. Viimeisimmät esimerkit koskevat AfD:ta, Vaihtoehto Saksalle-puoluetta, jonka epäillään saavan rahoitusapua Moskovasta Ranskan Kansallisrintaman tapaan.

Jos EU-maat eivät löydä sisältään ja yhdessä uusia ratkaisuja, voi edessä olla jakautuminen obamalaisiin ja putinilaisiin. Vastaavatko kummankaan arvot omiamme?

Makkonen_IMG_2011_00383483 copy

Risto Makkonen, toimittaja