Unkarin kaksi lokakuuta

Lokakuun kansanäänestys pakolaiskiintiöistä oli Unkarin hallitukselle ilon aihe. Yli 90 prosenttia äänestäneistä antoi odotetusti tukensa maan pakolaispolitiikalle. Samalla se oli pettymys.  Uurnille tuli vain noin 43 prosenttia äänioikeutetuista. Jos kyseessä olisi ollut laillisesti sitova äänestys, olisi tulos mitätöity. Sellaisesta ei kuitenkaan ollut kysymys. Tärkeintä hallitukselle oli poliittisen tuen saaminen maahanmuuttopolitiikalle. Sen se sai.

Parlamentin odotetaan nyt säätävän lain, jolla estetään kiintiöpohjainen maahanmuutto. Kun näin tapahtuu, haastaa komissio Unkarin EU-tuomioistuimeen. Päätöksestä valitetaan. Prosessi kestää kauan ja se on tarkoituskin.  Pakolaiset ja maahanmuutto on asia, josta Unkarissa vallitsee suurin yksimielisyys – se voidaan tarvittaessa ja sopivin väliajoin nostaa kotimaan politiikan keskiöön.

Parin viikon kuluttua muistellaan toista lokakuuta, 60 vuotta sitten.  Kansannousussa 1956 nousivat unkarilaiset kommunistihallintoa vastaan.  Tuhansia kuoli taisteluissa tai teloitettiin, 200 000 pakeni ulkomaille.  Unkarilaiset kuolivat ja pakenivat, koska he halusivat toteuttaa elämässään niitä arvoja, jotka Neuvostoliiton komennossa eläviltä kansoilta oli kielletty.

Kansannousu oli kylmän sodan vedenjakaja.  Neuvostoliiton todellinen luonne paljastui myös lännen hyväuskoisille, kun venäläistankit surmasivat ihmisiä Budapestin kaduilla.

Kun tilanne rauhoittui, aloittivat omapäiset unkarilaiset maansa varovaisen hivuttamisen lähemmäs markkinataloutta.  Olot paranivat, matkustaminen oli muita sosialistimaita helpompaa, tietoa ja tavaraa sai lännestä ilman rangaistuksen pelkoa.  Maa pysyi kuitenkin rautaesiripun itäpuolella, mutta oli “Leirin iloisin parakki”.

Oli vain johdonmukaista, että muuri idän ja lännen välillä murtui ensimmäisenä Unkarissa.  Rajaviranomaiset päästivät satoja DDR:n asukkaita pakenemaan Itävallan puolelle 1989. Tämä oli viimeinen piste siinä prosessissa, joka vapautti itäeurooppalaiset kansat, päästi ne yhteyteen muun Euroopan kanssa ja kaatoi lopulta Neuvostoliiton.

Kansannousuja, vastarintaa kommunistihallintoa ja Neuvostoliiton ylivaltaa vastaan oli muissakin Itä-Euroopan maissa.  Unkarin lokakuun tapahtumat 1956 olivat kuitenkin merkitykseltään omaa luokkaansa. Unkarin oma tie kylmän sodan aikana ja lopulta tärkeä rooli rajan aukaisijana muokkasivat ja pitivät yllä kuvaa Unkarista vapauden saarekkeena.  Sen keräämä sympatian ja myötätunnon pääoma oli ainutlaatuinen.  “Unkari” oli vuodesta 1956 lähtien symboli vastarinnalle. Sellaisena se säilyi aina järjestelmän muutokseen 1989 – ja aina viime vuosiin asti.

Mainepääoman, imagon, merkitystä ei diplomatiassa pidä aliarvioida.  Unkarin tullessa Euroopan unionin jäseneksi 12 vuotta sitten oli unkarilainen selkäreppu täynnä edellisinä vuosikymmeninä kerättyä mainepääomaa.   Sillä oli merkitystä Unkaria koskeneiden taloudellisten ja poliittisten ratkaisujen kannalta. Yhä edelleen saa Unkari asukasta kohden suurimmat EU:n rakennerahastotuet.  Pelkästään rationaalisin perustein ei tätä voi selittää.

2000-luvun aikana on reppu kuitenkin keventynyt hyvää vauhtia. Unkarin omaksuma kansallismielinen linja talous- ja maahanmuuttopolitiikassa on saanut monet ymmälleen. Unkarin nähdään kääntäneen selkänsä niille arvoille, joiden symboli se on aina ollut. Vanhaa Unkaria ei enää tunnisteta.

Etäisyys lokakuusta 1956 lokakuuhun 2016 on kovin pitkä.

tuomi-nikulaPetri Tuomi-Nikula

Kirjoittaja toimii Suomen suurlähettiläänä Unkarissa

Advertisements

Olemmeko obamalaisia, putinilaisia vai eurooppalaisia?

Hollantilaiset torjuivat kansanäänestyksessä EU:n ja Ukrainan assosiaatiosopimuksen. Itävallan presidentinvaaleissa suurimmaksi puolueeksi nousi äärioikeistoon lukeutuva Vapauspuolue. Britit kysyvät itseltään, ollako vai eikö olla EU:ssa? Jakolinjat Euroopassa risteilevät ja syvenevät maiden, puolueiden ja monen kansalaisen päässä…

Ex oriente lux –  idästä tulee valo, opetti latinan kirja. Juuri kun – keväästä huolimatta – vähäkin valo Euroopassa näytti himmenevän, tuli sentään vähän luxia lännestä. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama saapui tähän vanhainkotiimme terapeutiksi kertomaan, mitä me eurooppalaiset olemme saavuttaneet, mihin me vielä pystymme ja mihin meitä yhä tarvitaan.

Moni on kokenut, että vasta ulkomaille muuttaminen tai riittävän pitkä matka- ja aikaperspektiivi kirkastavat kotimaan vahvuudet ja heikkoudet. Arkisten, vanhojen selitysten unohtuessa vain olennainen, pelkistetty kuva jää näkyviin.

Samantapaiset pelkistykset Obama kertoi ensin briteille. Atlantin takaa Britannia ei näytä yhtä suurelta kuin Big Benin juurelta Lontoossa, eikä Kanaali ole edes niin leveä kuin Doverin kalliolta näyttää. Jos ja kun osa briteistä yhä uskoo maansa olevan imperiumi, jolla on voimaa ja Amerikka-kortti käytössään, tuotti Obama heille pettymyksen. EU:sta eroa ajavat ovat uskotelleet, että unionin ulkopuolelta on mahdollisuus ottaa “crème de la crème” eli kuoria kerma päältä ja olla jälleen maailman napa.

Obaman puhe ärsytti niitä brittejä, jotka kannattavat EU:sta irtoamista. He ovat perustelleet lähtöä sillä, että EU:n ulkopuolella Britannia pystyy saamaan edullisemmat kauppasopimukset esimerkiksi juuri Yhdysvaltoihin. Obama tyrmäsi ajatuksen. Hän muistutti myös, että Britannian vaikutusvalta niin Euroopassa kuin maailmalla on suurempi unionin sisällä kuin sen ulkopuolella.

Obama tarvittiin kirkastamaan ”brexiteille”, että unionin ulkopuolella niin Norja kuin Islantikin saavat ETA-lainsäädännön sellaisena kuin EU-maat ovat sen päättäneet. Lobata voi, mutta ei päättää.

EU-eroa ajavan Itsenäisyyspuolueen johtaja Nigel Farage totesikin Obaman puheen ja BBC-haastattelun jälkeen, että brexitin kannattajien täytyy pohtia perustelunsa uudelleen. Obama veti maton monen brexitin perustelun alta.

Samalla kun Yhdysvaltain presidentti perusteli sitä, mikä on briteille eduksi, ei hän peitellyt, että kyseessä on yhteinen etu. Eli Amerikka on sitä vahvempi, mitä yhtenäisempi Eurooppa on. Sama toisinpäin: jos Britannia vastaisuudessakin haluaa käyttää Amerikka-korttiaan, on sitä parempi heiluttaa Justus Lipsiuksen, neuvoston päärakennuksen, sisä- kuin ulkopuolella.

Britannian kansanäänestys on vasta juhannuksena. Jos Obaman puhe vahvistikin hetkeksi pääministeri David Cameronin asemia, vasta vaalit osoittavat, oliko Amerikan terveisillä todellista vaikutusta. Ollako vai eikö olla -ratkaisun tekevät lopulta ne britit, jotka vielä eivät ole kantaansa ratkaisseet.

Hannoverissa Obaman kaunopuheisuus oli kohdistettu paitsi liittokansleri Angela Merkelille ja Saksalle, myös koko Euroopalle. Puheen kaaret ulottuivat maanosamme menneisyydestä tähän päivään – ja tulevaisuuteen.  Obama vakuutti, ettei Yhdysvallat ole hylännyt Eurooppaa, vaan tullut takaisin. Maanosamme ulkopuoliset kriisit yhdistävät EU:ta ja Yhdysvaltoja.

Mutta samat kriisit jakavat EU-maita. Talous- ja pakolaiskriisit polarisoivat sisäpolitiikkaa, nostavat kansallismielisyyttä ja pystyttävät raja-aitoja. Tätä tilaisuutta Venäjä käyttää kaikin keinoin hyväkseen kompensoidakseen omia heikkouksiaan. Venäjä vahvistaa mm. rahallisesti siteitään EU-kielteisesti tai -kriittisesti toimiviin poliitikkoihin, puolueisiin ja kansalaisjärjestöihin. Viimeisimmät esimerkit koskevat AfD:ta, Vaihtoehto Saksalle-puoluetta, jonka epäillään saavan rahoitusapua Moskovasta Ranskan Kansallisrintaman tapaan.

Jos EU-maat eivät löydä sisältään ja yhdessä uusia ratkaisuja, voi edessä olla jakautuminen obamalaisiin ja putinilaisiin. Vastaavatko kummankaan arvot omiamme?

Makkonen_IMG_2011_00383483 copy

Risto Makkonen, toimittaja