EU maksaa joka suomalaiselle halvan kuntosalikortin verran – mutta voimistummeko siitä?

Toukokuussa tulee komission ehdotus unionin monivuotisiksi budjettikehyksiksi. Kuka kattaa Brexitin myötä budjetista katoavat miljardit, miten käy Suomen aluevarojen ja saavatko EU:n perusarvoja rikkovat maat edelleen tilisiirtoja, ovat esimerkkejä ajankohtaistuvista kysymyksistä.

Suomessa asiasta tähän asti käyty keskustelu on kierinyt erityisesti kahden asian ympärillä: nostetaanko EU:n kassaan menevää osuutta jäsenmaiden bruttokansantuotteesta (nykyisin noin 1 %) ja miten me nettomaksajamaana onnistumme saamaan tulevan neuvottelukierroksen pohjalta mahdollisimman ison ”saannon”. Vuonna 2016 Suomen todellinen EU-jäsenmaksu oli 0,14 prosenttia bruttokansatulosta eli kuukaudessa runsaan viitosen kansalaista kohden.

Suomen nopeasti kohentuva talous, Britannian lähtö sekä lähivuosien laajentuminen Balkanille merkitsevät sitä, että nettomaksusummamme todennäköisesti kohoavat tulevaisuudessa selvästi. Hinta kansalaista kohden kuukaudessa päätynee halvan kuntosalikortin lukemiin. Veronmaksajien oikeutettu kysymys on, että voimistummeko kyseisellä EU-kuntosalikortilla? Saammeko siitä todellista tuottoa?

Oli hinta suomalaista kohden vitosen tai kuntosalikortin verran on silti lähinnä sivuroolissa, kun arvioidaan Suomen todellisia saantoja eurooppalaisesta yhteistyötä. Otetaanpa pari esimerkkiä.

Kauppapolitiikka kuuluu unionin päätäntävaltaan ja siitä neuvottelevat Suomenkin puolesta komission virkamiehet. EU:lla on kauppasopimuksia tai vastaavia kymmenittäin. Viimeisin tehtiin Japanin kanssa ja parhaillaan neuvottelupöydän toisella puolen istuvat eteläisen Amerikan Mercosur-maat. Suomen bruttokansantuotteesta vienti kattaa noin 35 prosenttia, jolloin kauppasopimuksilla avautuvilla vientimahdollisuuksilla on rahoissa mitattuna aivan eri tason merkitys kuin Suomen EU-jäsenmaksulla ja saannoilla.

Vastaväitteenä tähän voi esittää, että kukoistavathan Norjan ja Sveitsin taloudet ilman jäsenyyttä ja EU-kauppasopimuksia. Maat suorittavat pääsystä EU:n sisämarkkinoilla kuitenkin käytännössä jäsenmaksun ja niiden asema maailman kauppaneuvotteluissa on unioniin verrattuna lähinnä sivustaseuraaja. Vaihtoehtotilanne eli Suomi neuvottelemassa yksin esimerkiksi Kiinan kanssa tai kauppasodassa Donald Trumpia vastaan voisi merkitä meille kylmää kyytiä.

Valitettavasti EU:n kauppapolitiikan taloudellisesta merkityksestä ei hämmästyttävästi ole tehty selvitystä sen paremmin EU-tasolla kuin Suomessa. Täten nettomaksusummat ja vastaavat luvut saavat edelleen hallita suomalaista keskustelua.

EU:n sisämarkkinoiden merkityksestä on sen sijaan tehty selvityksiä. Ne ovat yleensä osoittaneet, että unionin alueen bruttokansantuote olisi noin viisi prosenttia alempi, jos yhteismarkkinoita ei olisi. Jos tämän laittaa koskemaan Suomea, niin päädytään kahdentoista miljardin euron summaan.

EU tekee myös paljon asioita, joita on vaikea mitata rahassa, mutta joiden arvo voi muuten olla suuri. Mikä merkitys on esimerkiksi Horisontti 2020-tutkimusohjelmalla suomalaisen korkeakoululaitoksen kansainvälistymiseen, Erasmus-ohjelmalla opiskelijoiden kielitaitoihin ja maailmantuntemukseen sekä miten arvottaa vapaa liikkuvuus työntekijöille ja yrittäjille? Tällaisia asioita ei pidäkään tarkastella vain kamreerilaskemilla.

Jokaisen suomalaisen kannattaa siis maksaa jäsenyydestä tulevaisuudessa halvan kuntosalikortin verran kuukaudessa? Kyllä ja maksujemme kohoaminen on oikeastaan merkki Suomen paluusta vahvan talouden maaksi. Kaikki siis hyvin EU:n budjettirintamalla? Ei valitettavasti.

Jäsenmaat ovat jo vuosikymmeniä keskittyneet saantojensa maksimoimiseen, jonka vuoksi itse budjetin käyttökohteet ovat pitkälti jämähtäneet menneeseen aikaan. Jo vuosituhannen alussa belgialaisen professorin André Sapirin vetämä korkean tason EU-työryhmä esitti perustavanlaatuista muutosta: pois tukiaisajattelusta kannustamaan kasvua ja osaamista. Isoa muutosta ei juuri ole tullut.

Jäsenmaiden kapeakatseista kisaa nettomaksuista ja saannoista on kiihdyttänyt unionin niin sanottujen omien varojen jyrkkä lasku. Italialaisprofessori, ex-pääministeri Mario Monti teki äskettäin asian korjaamiseksi mietinnön, mutta pahimmassa tapauksessa senkin ehdotukset pyyhkäistään sivuun tulevissa budjettimittelöissä.

Suuri muutos takavuosiin verrattuna on silti se, että muutoksen tarve EU:n budjetin rakenteissa alkaa olla yleisesti ymmärretty. Enää puuttuu toteutus. Lopulliset päätökset EU:n monivuotisesta budjetista saatetaan tehdä Suomen puheenjohtajuuskaudella. Suomella olisi siinä uudistajan paikka.

Tyska modellen
Markus Penttinen, Akava //Richard Nordgren

Markus Penttinen

Kirjoittaja on Akavan kansainvälisten asioiden päällikkö ja EU:n talous- ja sosiaalikomitean jäsen

Kirjoittaja vastaa esittämistään mielipiteistä, jotka eivät välttämättä edusta Euroopan komission kantaa.

Advertisements

Vuosi sitten perustetut harvinaisten sairauksien eurooppalaiset osaamisverkostot ovat lähteneet lupaavasti liikkeelle

Harvinaisia ja monitekijäisiä sairauksia käsittelevät virtuaaliset eurooppalaiset osaamisverkostot aloittivat toimintansa vuosi sitten maaliskuun alussa. Yhteensä 24 temaattista eurooppalaista osaamisverkostoa kokoavat yhteen terveydenhuollon asiantuntijoita kaikkialta Euroopasta. Euroopan unionin tukemassa hankkeessa, joka käynnistettiin belgialaisessa Leuvenin yliopistollisessa sairaalassa, tekee yhteistyötä yli 900 pitkälle erikoistunutta terveydenhuollon yksikköä 25 EU-maasta sekä Norjasta. Asiantuntijat pohtivat keinoja hoitaa eri sairauksia aina luustosairauksista veritauteihin ja lasten syövistä immuunipuutokseen.

Twitter_ERN_FI_2017_4

Italian Alessandriassa asuva Elisa kärsii osteogenesis imperfectasta. Tämä harvinainen perinnöllinen sairaus aiheuttaa luuston haurastumista. Siihen sairastuu vain yksi ihminen 15 000:sta.  Nykyään 30-vuotias Elisa sai diagnoosin jo varhaislapsuudessa. ”En voinut leikkiä samalla tavalla kuin muut lapset. Jos olisin kaatunut, olisin murtanut luitani”, hän kertoo. Elisa odottaa eurooppalaisilta osaamisverkostoilta ennen kaikkea enemmän tutkimusta, jonka avulla diagnoosin saaneiden potilaiden, etenkin lasten, elämänlaatua voidaan parantaa.

Lääkärit joutuvat liian usein todistamaan harvinaisista tai monitekijäisistä sairauksista kärsivien potilaiden järkyttäviä tarinoita. Elisalla oli onnea, sillä hänen sairautensa diagnosoitiin jo varhain. Monet potilaat elävät vuosia epätietoisuudessa, kun heidän sairauttaan ei osata diagnosoida oikein, saati että he saisivat asianmukaista hoitoa. Tilanne on turhauttava myös lääkäreille, jotka haluavat parhaan mahdollisen hoitotuloksen potilailleen.

Tyypillistä on, että harvinaisista ja monitekijäisistä sairauksista ei ole riittävää ja laajalle levinnyttä asiantuntijatietoa. Sen vuoksi tietoa ei useinkaan ole saatavilla potilaan asuinmaassa tai -seudulla. Eurooppalaisten osaamisverkostojen avulla voidaan saattaa yhteen EU:ssa oleva valtava määrä tietoa ja osaamista. Tästä on konkreettista hyötyä useille tuhansille potilaille.

Eurooppalaisissa osaamisverkostoissa hoidetaan vuosi niiden perustamisen jälkeen jo yli 50:tä potilasta. Yksi heistä on suomalainen Tapani (*). Vielä yli viisikymppisenä Tapani pelasi tennistä vähintään kahdesti viikossa. Hän kuitenkin alkoi tuntea itsensä uupuneeksi ja hengästyi nopeasti. Tapania hoitaneet lääkärit epäilivät hänen kärsivän harvinaislaatuisesta anemiasta ja hakivat diagnoosille vahvistusta eurooppalaisista osaamisverkostoista. Kun lääkärit kykenevät rajaamaan oireet ja määrittämään anemian tarkan tyypin, Tapania voidaan hoitaa tehokkaammin.

Harvinaisesta sairaudesta tai diagnosoimattomista oireista kärsivän potilaan hoitava lääkäri voi potilaan suostumuksella pyytää neuvoa muilta osaamisverkoston jäseniltä. Erikoislääkärit eri puolilta EU:ta keskustelevat potilaan diagnoosista ja hoidosta sekä vaihtavat usein tietoja ja osaamista kutsumalla kokoon neuvoa-antavia ryhmiä, joissa he voivat keskustella potilaan tapauksesta Euroopan komission kehittämällä nettialustalla. Näin potilaiden ei enää tarvitse tehdä uuvuttavia matkoja toiselle alueelle tai toiseen maahan kuten ennen. Vain lääketieteellinen tieto matkustaa.

Twitter_ERN_FI_2017_2

Eurooppalaisten osaamisverkostojen ensimmäinen toimintavuosi on ollut lupaava. Verkostot ovat tuoneet uutta toivoa kymmenille harvinaisista sairauksista kärsiville potilaille. Pidemmällä aikavälillä ne voivat todennäköisesti auttaa satoja, jopa tuhansia. Toiveissa on, että osaamisverkostomalli laajennetaan koskemaan muitakin sairauksia. Kun potilaiden analysoinnissa, diagnosoinnissa ja hoidossa saavutetaan kriittinen massa, eurooppalaiset osaamisverkostot myös vauhdittavat alan tutkimustyötä laajoilla kliinisillä tutkimuksilla ja parantavat kansallisten terveydenhuoltojärjestelmien kestävyyttä.

Valdis Dombrovski

Vytenis Andriukaitis

Kirjoittaja on terveydestä ja elintarviketurvallisuudesta vastaava komissaari

 

 

Harvinaiset sairaudet EU:ssa

Sairaus on harvinainen, jos siitä kärsii enintään 5 ihmistä 10 000:sta. Kaikkiaan 5 000–8 000 erilaista harvinaista sairautta vaikuttaa noin 30 miljoonan ihmisen päivittäiseen elämään EU:ssa. Heistä monet ovat lapsia. Harvinaiset ja monitekijäiset sairaudet voivat aiheuttaa kroonisia terveysongelmia, joista monet ovat hengenvaarallisia. Esimerkkejä harvinaisista sairauksista:

  • Kystinen fibroosi on perinnöllinen sairaus, joka vaurioittaa keuhkoja, ruoansulatuselimiä ja muita elimiä. Siihen sairastuu yksi eurooppalainen noin 9 000:sta.
  • Hepatoblastooma on erittäin harvinainen lasten maksakasvain, jota esiintyy lähinnä pikkulapsilla (0-3-vuotiailla). EU:ssa siihen sairastuu vain yksi 5 miljoonasta.
  • FOP-tautia (Fibrodysplasia ossificans progressiva) sairastaa maailmanlaajuisesti vain 3 500 henkilöä. Sairaudessa lihaksiin, jänteisiin, niveliin ja sidekudokseen muodostuu luuta.

 (*) Yksilöiviä tietoja, kuten nimi, ikä ja joissain tapauksissa myös maa, on muutettu yksityisyyden suojelemiseksi.

Omat vai yhteiset arvomme?

EU:n jäseneksi ei mikään maa joudu vastoin tahtoaan. Jäseneksi täytyy hakea ja hyväksyä yhteiset arvot ja velvoitteet. Kyseessä eivät ole vain perusarvot ja -oikeudet, vaan myös tavoitteet näiden lujittamiseksi. Lista on pitkä ja vaativa.

Kun Kreikka, Espanja ja Portugali vapautuivat diktatuurista, vahvistivat ne demokratiansa EY-jäsenyydellä. Sama näytti tapahtuvan kun entisen itäblokin maat viime vuosikymmenellä tulivat EU:n jäseniksi. Ihmisoikeudet, vapaus, tasa-arvo, kansanvalta ja oikeusvaltio näyttivät saaneen lopullisen voiton Euroopassa.

Tie ei kuitenkaan ole ollut suora. Maahanmuutto kriisiytti EU:n ja lohkaisi Visegrad-maat selkeäksi omaksi ryhmäkseen.

Visegrad-maat Puola, Tsekki, Slovakia ja Unkari eivät ota vastaan pakolaisia ja maahanmuuttajia. Perusteet liittyvät turvallisuuteen ja maahanmuuttajien uskontoon. Sen sijaan, että maahanmuuttokriisiin haetaan yhteisiä päätöksiä, haluavat nämä maat itse päättää ketä otetaan ja keneltä ovet suljetaan. Pohjimmiltaan taakanjaossa on kuitenkin kyse EU:n yhteisten arvojen, kuten ihmisoikeuksien kunnioittamisesta. Sama ongelma pirstoo tosin vanhempiakin jäsenmaita, mutta Visegradia leimaa yhteinen historia.

Varsovan liittoon ja Keskinäisen taloudellisen avun neuvostoon eli SEV:iin jäseneksi maiden ei ollut tarvinnut itse hakea. Päätökset tehtiin ja arvot päätettiin Kremlissä. Historialla voidaan yrittää ymmärtää sitä, ettei ohjeita ja päätöksiä oteta EU:sta, vaikka maat istuvat samoissa pöydissä, missä ne tehdään.

Integroituminen edellyttää kuitenkin sitä, että maa on ollut paitsi poliittisesti myös henkisesti itsenäinen – kypsä sitoutumaan arvoyhteisöön. Visegrad-mailta itsenäistyminen ja uusien arvojen omaksuminen jäi kesken. Tästä kertovat Puolan johdon päätös rajoittaa oikeuslaitoksen ja sananvapauden riippumattomuutta tai Unkarin uusi yliopistolaki sekä pyrkimykset rajoittaa kansalaisjärjestöjen toimintaa.

Olisi arroganttia osoittaa sormella vain Visegradin suuntaan. Pakolaiskriisi nosti vastaavia reaktioita myös monissa vanhemmissa jäsenmaissa. Ihmisoikeudet joutuivat ja ovat koetuksella. Niihin suhtautuminen jakaa jäsenmaita sisäisesti. Mielipiteet ovat polarisoituneet – myös Suomessa. Tähän tilanteeseen iskevät ne, joiden intressissä on EU:n heikentäminen ja pirstoutuminen.

Pelottavat pehmeät arvomme

Arvot ja oikeudet, jotka suojaavat tavallista kansalaista, ovat union ulkopuolella monessa maassa pelottavia vallassa olevien kannalta. Meille arkipäiväiset poliittiset oikeudet, yksilön korostaminen sekä lehdistön ja mielipiteen ilmaisun vapaus koetaan uhkaksi monissa maissa, mitä enemmän itään menemme. Sama vapaus, jonka ilmaisuun uusi teknologia on avannut keinot, palvelee myös niitä, joiden etuja liberaalit ja demokraattiset arvot uhkaavat. Olemme paradoksaalisen kysymyksen edessä: onko meidän joillakin keinolla rajoitettava ilmaisun vapautta, jotta voimme torjua hyökkäykset, joiden tarkoitus lietsoa erimielisyyttä EU:n jäsenmaiden sisällä ja välillä – olipa kyse maahanmuutosta, sanktioista tai unionin kehittämisestä.

Valistuksen henki

Aivan viime vuosina on voinut usein törmätä pohdintoihin valistuksen ajan maantieteellisistä rajoista. Eli voiko EU nykyisillä arvoillaan laajentua maihin, joihin valistus aikoinaan ei yltänyt. Esimerkkeinä rajojen löytymisestä käytettään Venäjän aggressiota Ukrainassa ja Turkin röyhistelyä Eurooppaa kohtaan. Kiina on oma lukunsa.

Toisaalta vaikuttaa siltä, että arvojemme haastajat ovat tahtomattaan puhaltaneet uutta happea omaan keskusteluumme. Joudumme kirkastamaan mielipiteitämme sekä pohtimaan, mitä muutoksia arvomme arkipäivän tilanteissa edellyttävät. Pinnalle nousevat kysymykset, jotka pitävät meitä enemmän yhdessä kuin hajottavat. Merkkejä on monella tasolla. EU:n yhteinen puolustus aletaan kokea arvoksi sinänsä, sitä kehitetään. Yksilöön kohdistuvien arvojen tasolla parhaillaan vellova Metoo-kampanja realisoituu uuden, entistä paremman tasa-arvoon tähtäävän lainsäädännön syntymisenä sekä kotimaan että EU:n tasolla.

Suomen arvot

Vasta Neuvostoliiton romahtaminen ja EU-integraatio vapauttivat Suomen omaksumaan täysin läntiset arvot. Parinkymmenen vuoden aikana meille on kasvanut sukupolvi, jolle suomettuminen on jo kaukainen kummajainen. Toki ihmisoikeuksista ja arvoista puhuttiin aikaisemminkin, mutta valikoiden. Ihmisoikeusrikkomuksia ja demokratian kehitystä kritisoitiin lähinnä niissä maissa, joissa myös omat kansalaiset saattoivat niin tehdä. Peiliin ei juuri katsottu.

Entä kuinka valistuneet Suomen arvot nyt ovat? Toivottavasti tämä kuullaan, kun presidentinvaalien keskustelut pääsevät täyteen vauhtiin. Ovatko arvomme yhteisiä ja olemmeko valmiita myös maksamaan niistä, jos lasku vaikkapa solidaarisuudesta realisoituu euroiksi?

Makkonen_IMG_2011_00383483 copy

Risto Makkonen, toimittaja

Mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta Euroopan komission kantaa.

Suomen aika tarkistaa näkemyksiään EU:n yhteisvastuusta

Kirkonkirouksia ei enää julisteta, mutta jos niin vielä tehtäisiin, olisi Suomessa vahva ehdokas EU:n yhteisvastuu. Sen julistaminen pannaan erityisesti talous- ja rahaliiton yhteydessä toistuu täällä tauotta. Viimeksi saimme kuulla tämän, kun Suomen hallitus julkisti äskettäin EMU-linjauksensa.

Yhteisvastuun tuomitseminen kansallisena kuorona on silti hämmentävää.

Ensinnäkin EU:ssa on jo monin tavoin yhteisvastuuta. Rakennerahastoista tuetaan kymmenin miljardein alueita ja myös suomalaiset ovat niiden innokkaita käyttäjiä. EU:n globalisaatiorahastosta ovat saaneet tukea niin Nokiasta kuin Anttilasta työttömäksi joutuneet. Euroopan keskuspankin valtionlainojen massamittainen osto ja sen ryhtyminen EMU:n viimesijaiseksi takaajaksi ovat sekin yhdenlaista yhteisvastuuta.

Toiseksi Suomi näyttää torjuvan yhteisvastuuta yhdessä asiassa, mutta olevan sen kovimpia kannattajia toisessa. YLE julkaisi äskettäin kirjoituksen “Suomesta on tullut EU:n keskinäisten turvatakuiden kiihkein kannattaja”. Maamme on siis kärjessä luomassa sotilaallista EU-yhteisvastuuta turvatakuina, joka on todellisuudessa paljon kovemman luokan asia kuin yhteisinhokkimme velkojen yhteisvastuu.

Kolmanneksi kanta yhteisvastuuseen saattaa muuttua Suomessa puhurin lailla. Viime aikoihin asti kantamme yhteiseen talletussuojaan on ollut kylmänkalsea. Kun Nordean johto päätti sitten esittää pääkonttorin siirtoa Suomeen, niin täällä mieli muuttui melkein ”yön yli” EU-talletussuojan suotuisampaan suuntaan. Suomi oli ensin EU:n turvatakuiden kovin vastustaja, josta se sitten kiepsahti nykyrooliinsa niiden vankimmaksi puoltajaksi.

Kun EU:n jäsenvaltioiden hallituksia edustavassa ministerineuvostossa äänestettiin viime aikojen näkyvimmästä siirtolaisuusasioiden yhteisvastuusta niin sanotusta pakolaisten taakanjaosta, äänesti Suomi tyhjää. Se lasketaan unionin säännöissä vastustavaksi ääneksi. Tuolloin ei ajateltu, että Suomestakin voi tulla merkittävien pakolaisvirtojen kohde ja että itänaapurimme käyttäisi rajojen avaamista poliittisena painostuskeinona. Voimmekin tarvita muiden tukea.

Suomen hallituksen tuore EMU-linjaus edustaa monin tavoin tervettä taloudenpitoa, mutta onko todellakin järkevää torjua yhteisvastuuta lähes oppiaineena? Velkojen yhteisvastuu rapauttaisi EMU:n, mutta miksi esimerkiksi maailman valuuttarahaston IMF:n ehdotus EMU-alueen niin sanotusta pahan päivän rahastosta ammuttiin alas yhtä järeällä tykillä? Elinkeinoelämän keskusliitto EK otti esiin äskeisissä EU-linjauksissaan, että asymmetrisen shokin ravisuttaman euromaan työttömyysvakuutusta tuettaisiin väliaikaisesti eurooppalaisesta vakautusmekanismista.

Tulevat talous- ja rahaliittoa koskevat päätökset syntyvät sovitteluratkaisuna. On vaikea kuvitella edistettävän Suomen haluamaa tervettä taloudenpitoa, jollei samaan pakettiin kiedota edes jotain yhteisvastuullisuutta. Suomi menettää vaikutusvaltaansa, jos se vain pyörittää yhteisvastuuta torjuvaa levyä eikä pohdi, miten ja missä muodossa sitä olisi järkevintä toteuttaa.

Lisäksi kannattaa muistaa Suomen lähihistoria. EU-jäsenyytemme alkuaikoja vaivasi 1990-luvun kotimainen talousromahdus ja 2000-luvulla on käpristelty lähes kymmenvuotisessa taantumassa. Mikään ei viittaa siihen, etteikö Suomi voisi olla taloudellisissa yhteisvastuujärjestelyissä tulevaisuudessa myös saamapuolella. Poliittisissa sitäkin enemmän.

Kokonaisuudessaan Suomen näkemykset EU-tason yhteisvastuuseen ovat poukkoilevia. Ne perustuvat liikaa tässä ja nyt-ajatteluun pitkän aikavälin ja kokonaisedun hahmottamisen sijasta. Joskus EU:ssa on hyväksyttävä kaksi vähemmän miellyttävää asiaa, jotta saadaan kymmenen hyvää. On aika alkaa tarkistaa näkemyksiämme EU-yhteisvastuuseen.

Tyska modellen
Markus Penttinen, Akava //Richard Nordgren

Markus Penttinen

Kirjoittaja on Akavan kansainvälisten asioiden päällikkö ja EU:n talous- ja sosiaalikomitean jäsen

Kirjoittaja vastaa esittämistään mielipiteistä, jotka eivät välttämättä edusta Euroopan komission kantaa.

Europe – En Marche!

Beethovenin Oodi ilolle tahditti Ranskan presidentinvaalien voittajaa Emmanuel   Macronia, kun hän astui puhujalavalle Louvren aukiolla vaali-iltana. Monille meistä kuvasi Beethoven tuossa tilaisuudessa paitsi Macronin – myös Euroopan – voittoa vaaleissa.

Jos voiton olisi vienyt Marienne Le Pen, olisi tilaisuutta epäilemättä juhlistettu Marseljeesilla. Paitsi että se on Ranskan kansallislaulu, oli se myös Vichyn Ranskan virallinen kansallislaulu. Sen sanat ovat patrioottiset. Samoilla sanoilla voi myös nostaa nationalismia – ja torjua maahanmuuttajia.

Nyt vaalien ratkettua olemme voineet viettää Eurooppa-päivää hieman huojentuneempina: pahin ei toteutunut, mutta ongelmat eivät liioin poistuneet. Viimeistään nyt ne on nostettava esille, etsittävä ratkaisuja ja aloitettava avoin keskustelu kaikissa EU:n jäsenmaissa – myös Suomessa.

Macronin mielipiteet haastavat ja jakavat paitsi ranskalaiset myös muun Euroopan. Hän haluaa tiivistää unionia à la francaise. Jos arkikeskustelussa ranskalaisia leimaa laxismi – löysyys, on Ordnung eli järjestys sana, joka on lyöty saksalaisten otsaan. Ennakkoluulot elävät.

Tämä tulee esille heti, kun alamme pohtia talous- ja rahaliiton tulevaisuutta. Macron ei ole ensimmäinen ranskalainen, joka on ehdottanut euro-alueelle omaa talousministeriä, omaa budjettia ja samalla tulonsiirtoja. Ajatukset eräänlaisesta fiskaaliunionista eivät ole vain ranskalaisia. Niillä on laajaa tukea Välimeren pohjoisrannalla. Samat maat ovat hallituspohjasta riippumatta vaatineet Saksalta elvyttävää talouspolitiikkaa – tuloksetta.

Financial Timesin haastattelussa vuonna 2015 Macron sanoi, että vain populistit hyötyvät austeritystä, eli kurinalaisuudesta. Tämä muistettaneen Berliinissä.

Toisaalta tuleva presidentti puhuu avoimesti Ranskan tarvitsemista reformeista. Kun väistyvä presidentti Francoise Hollande lupasi viisi vuotta sitten kymmeniätuhansia uusia työpaikkoja jo ennestään laajalle julkiselle sektorille, aikoo Macron karsia niitä rankalla kädellä. Toisella kädellään hän tarjoaa ranskalaisille sosiaalisempaa Eurooppaa mm. yhteisen työttömyysvakuutuksen muodossa.

Jos ja kun uusi presidentti puutuu julkisen sektorin työpaikkoihin, on Ranskassa edessä laajoja mielenosoituksia ja lakkoja. Kun Suomessa ensin neuvotellaan ja mennään lakkoon, jos sovintoa ei synny, on järjestys Ranskassa toinen. Ensin reipas lakko ja sitten neuvottelut. Tästä pitävät vahvat ammattiliitot huolen. Liioin ei Marine Le Peniltä puutu revanssin aiheita, jos Macron pitää mitä lupaa.

Kun Hollannin ja Itävallan vaalit ovat takana ja Brexit tosiasia, on EU:ssa nyt enemmän tilaa keskittyä ongelmiin, jotka yhä ovat olemassa torjuntavoitoista huolimatta. Ratkaisut yhteiskuntien polarisoitumiseen löytyvät usein parhaiten kansallisella tai paikallisella tasolla, vaikka syyttävä sormi osoittaa unionia. Mutta myös sitä on uudistettava.

Tosivääntö euroalueen tulevaisuudesta alkaa Saksan vaalien jälkeen. Kysymykset ja vaihtoehdot, joita Macron ja komissio ovat nostaneet esille, koskevat myös meitä suomalaisia. Eikä keskustelu koske vain taloutta. Puolustus, pakolaiset ja mm. sosiaalisen Euroopan kysymykset jakavat unionia idän ja  lännen sekä pohjoisen ja etelän kesken. Eikä jako mene vain maiden välillä, vaan myös niiden sisällä. Tästä pitävät osaltaan myös EU:n ulkopuoliset hajottajat huolen.

Täällä Suomessa meillä kansalaisilla on oikeus tietää, minkälaisia mielipiteitä edustajillamme on, jos niitä on. Kun keskustelu Reinin yli todella viriää, ei Saksan selän taakse enää mahdu piiloon.

Makkonen_IMG_2011_00383483 copy

Risto Makkonen, toimittaja

Mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta Euroopan komission kantaa.

Kolme visiota EU:n sosiaalisesta ulottuvuudesta

EU-komissio julkaisi viime viikolla kaksi merkittävää asiakirjaa, jotka käsittelivät samaa aihepiiriä: toinen koski sosiaalisten oikeuksien pilaria ja toinen EU:n tulevaisuuspaperin sosiaalista ulottuvuutta. Julkisuudessa sosiaalista pilaria koskevasta paperista on keskusteltu enemmän. Koen, että jälkimmäinen on monessa mielessä tärkeämpi dokumentti. Miksi näin?

Laki- ja politiikka-aloitteet ovat toki tärkeitä, mutta vielä tärkeämpi on EU:n tulevaisuuden suuri linja. EU on muutosten edessä, Iso-Britannia on jättämässä yhteisön, euroalueen neljän suurimman maan johtajat ovat ilmaisseet halunsa syventää yhteistyötä, komissio ajaa entistä aktiivisemmin useamman tahdin EU:ta, vaalit ympäri Eurooppaa kiinnostavat. EU on noussut poliittisen keskustelun keskiöön, ja ihmisiä kiinnostaa, mitä EU:lle on tapahtumassa.  Reflektiopaperi tarjoaa kolme visiota EU:n sosiaalisen ulottuvuuden tulevaisuudelle.

Asiakirjan alussa tuodaan, varsin oikeutetusti, esille EU:n myönteinen vaikutus elinolojen tasaajana EU-alueella. EU-rahastot ja tukitoimet ovat nostaneet monen maan hyvinvointia, ja elintaso esimerkiksi itäisissä Keski-Euroopan maissa on noussut merkittävästi. Toisaalta viime vuosina erot jäsenvaltioiden välillä ovat kasvaneet. Kärkimaat ovat kuroneet kaulaa muihin.

Edetäänkö sosiaalikysymyksissä yhdessä, erikseen vai ei ollenkaan?

Alussa käsitellään myös laveasti EU:n sosiaalista ulottuvuutta koskevat tärkeimmät haasteet, jotka ovat väestön ikääntyminen, elintapojen muutos, sukupuolten erot työmarkkinoilla sekä työn muutos ja sen vaikutus sosiaaliturvajärjestelmiin.  Tämän jälkeen siirrytään katsomaan EU:n sosiaalisen ulottuvuuden tulevaisuutta näissä kolmessa eri visiossa.

  1. Keskitytään vain työvoiman liikkuvuuskysymyksiin

Tässä vaihtoehdossa keskityttäisiin sisämarkkinoiden kehittämiseen. Sosiaaliasioista keskusteltaisiin EU-tasolla vain siinä määrin kuin ne liittyvät työvoiman liikkuvuuteen. Minkäänlaista EU-tason sääntelyä ei tämän lisäksi olisi. Monessa mielessä helppo tie eteenpäin ­­­ — on helpompi purkaa kuin rakentaa. Mutta, yhteiset sisämarkkinat ilman yhteistä sitoutumista sosiaaliasioihin ovat ongelmalliset. Työelämän sääntelyn taso eroaisi jäsenvaltiosta toiseen. Tämä aiheuttaisi vääristynyttä kilpailua, eikä erojen tasoittaminen olisi myöhemminkään helppoa.

Skenaariossa myös EU-rahastojen toiminta loppuisi. Samoin myös monet hankkeet, joilla on lisätty EU-kansalaisten yhteenkuuluvuuden tunnetta, lakkautuisivat. Pelkkiin sisämarkkinoihin keskittyvä EU ei lisäisi kansalaisten yhteenkuuluvuuden tunnetta.

  1. Halukkaat maat syventäisivät yhteistyötä

Halukkaat maat, joita voivat olla euroalueen maat tai muu maiden ryhmittymä, syventäisivät yhteistyötä työmarkkinoihin tai sosiaaliasioihin liittyvissä kysymyksissä. Toimenpiteitä edistettäisiin siihen suuntaan, että euroalueelle syntyisi aidosti yhtenäiset työmarkkinat, samalla maiden sosiaaliturvajärjestelmät yhdenmukaistuisivat. EU-rahastoilla tuettaisiin yhdenmukaistumista ja tarvittaessa jäsenvaltiot voisivat perustaa myös yhteisiä rahastoja. Paperissa vilautellaan myös yritysverotuksen yhdenmukaistamista.

Haasteina skenaariossa olisivat EU:n päätöksenteon kompleksisuuden lisääntyminen entisestään, kun eri maita koskevat säännöt eriytyisivät. Myös syventyneen yhteistyön ulkopuoliset maat voisivat houkutella yrityksiä alhaisemmilla maksuilla ja vähemmällä sääntelyllä.

  1. Kaikki EU-maat syventäisivät yhteistyötä

Yhtenä visiona esitetään, että kaikki EU-maat lähtisivät mukaan syventämään yhteistyötä sosiaaliasioissa. Tämä vaikuttaa kuitenkin hyvin epätodennäköiseltä kehitykseltä, sillä siihen olisi ollut mahdollisuus käytännössä aina, mutta näin ei ole käynyt. Ei, koska jäsenvaltiot eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen.

Iso-Britannia oli perinteisesti jarruna tällä kehityssuunnalla, mutta voiko maan poistuminen muuttaa dynamiikkaa näin paljon? EU:n viime aikojen kehitys viittaisi päinvastaiseen suuntaan. EU:hun on muodostunut uusia rajapintoja ja ryhmittymiä, joissa yhteistyö on syventynyt eri maiden kesken. Eritahtisuus on lisääntynyt, ei vähentynyt.

Työelämän sääntely hiertää jo nyt

Läpi asiakirjan paistaa komission suuri huoli: kuinka varmistetaan reilu kilpailu, jos työelämän sääntely rupeaisi eroamaan jäsenmaiden kesken. Huoli on ajankohtainen, lähetettyihin työntekijöihin liittyvät ongelmat ovat jakamassa Euroopan maita kahteen leiriin. Suomessa tällaista keskustelua ei ole esiintynyt, mutta esimerkiksi Ranskan vaaleissa tämä teema oli merkittävä EU-poliittinen kysymys.

EU:n tulevaisuusvisioita voi peilata vangin dilemman avulla. Jos yhteistyö syvenee vain tiettyjen maiden osalta, pelkona on, että ulkopuolelle jättäytyneet voivat hyödyntää tilannetta houkuttelemalla yrityksiä alemman sääntelyn turvin. Toisaalta, jos yhteistyöhön halutaan kaikki mukaan, yhteisen nimittäjän löytäminen lienee mahdotonta, eikä yhteistyö syvene lainkaan. Sisämarkkinoihinkin keskittyvä skenaario olisi ongelmallinen: kun työelämän sääntelyn taso eroaisi, eivät sisämarkkinatkaan toimisi optimaalisesti.

Niko_Vaananen

Niko Väänänen

Kirjoittaja toimii erityisasiantuntijana Eläketurvakeskuksen suunnitteluosastolla. Hänen asiantuntijatehtävänsä liittyvät EU:n sosiaalipolitiikkaan sekä vertailuihin koskien eri maiden eläkejärjestelmiä. Hän on myös jäsenenä eurooppalaisten sosiaalivakuuttajien yhteistyöjärjestössä ESIPissä.

Maailman terveyspäivä 2017: Masennuksesta on hyvä puhua avoimesti

Masennusta esiintyy kaikenikäisillä ihmisillä kaikkialla maailmassa. Se aiheuttaa henkistä kärsimystä ja alentaa toimintakykyä. Hoitamattomana masennus voi johtaa työkyvyttömyyteen ja syrjäytymiseen perhe-elämästä ja yhteiskunnasta.

Pahimmassa tapauksessa masennus ajaa itsemurhaan, joka onkin yleinen kuolinsyy monissa EU-maissa. Vaikka masennus on yleisempää naisilla, miehet tekevät erityisesti alemman tulotason ryhmissä masennuksen vuoksi keskimäärin lähes neljä kertaa enemmän itsemurhia kuin naiset.

Euroopassa joka kahdeskymmenes sairastaa masennusta ja joka neljäs kokee itsensä masentuneeksi jossakin elämänsä vaiheessa. Masennuksen, ahdistuneisuushäiriöiden ja muiden masennukseen liittyvien mielenterveyden häiriöiden riski kasvaa merkittävästi, jos henkilö kokee väkivaltaa, elää konfliktitilanteessa tai joutuu pakon sanelemana turvautumaan maastamuuttoon. Masennusta ei kuitenkaan pidä hävetä eikä oireita lakaista maton alle. On erittäin surullista, jos leimautumisen pelko estää ihmisiä hakemasta apua. Masennuksesta olisi puhuttava avoimesti.

Maailman terveyspäivän teemana on tänä vuonna masennus.

Masennuksesta puhuminen luotettavan ihmisen kanssa voi olla ensimmäinen askel kohti toipumista. Ilmiönä siihen on puututtava kuitenkin myös laajemmassa mittakaavassa. Keskustelua olisi hyvä saada aikaan niin päättäjien, opettajien, työnantajien, terveydenhuollon ammattilaisten, perheenjäsenten, ystävien kuin työtovereiden keskuudessa. Jokainen meistä voi osaltaan auttaa ehkäisemään, tunnistamaan ja hoitamaan masennusta. Myös kodit, koulut, työpaikat, sairaalat ja terveyskeskukset voivat toiminnallaan ja asenteillaan tukea mielenterveystyötä.

Etenkin kouluilla on keskeinen rooli masennuksen ehkäisemisessä ja oireiden tunnistamisessa sekä oppilaiden henkisen vahvuuden kehittämisessä. Lapsilla ja nuorilla masennus voi johtaa eristäytymiseen. Koulumenestys voi kärsiä, ja samalla myös muiden mielenterveysongelmien riski kasvaa. Esimerkiksi EU:n rahoittama SUPREME-hanke osoittaa, että kouluissa masennuksen oireisiin voidaan puuttua tehokkaasti jo varhaisessa vaiheessa. EU-yhteistyönä laadituissa koulujen toimintasuosituksissa annetaan esimerkkejä tavoista, joilla oppilaiden hyvinvointia voidaan tukea. Koska useimmissa kehittyneissä maissa masennus on yleisin syy sairauspoissaoloille ja työtehon heikkenemiselle, myös työnantajien olisi hyvä pyrkiä lisäämään työntekijöiden hyvinvointia. Työhön voi liittyä tekijöitä, jotka nostavat ihmisten stressitasoa ja lisäävät masennuksen ja loppuunpalamisen riskiä. Työpaikoilla pyritäänkin aiempaa paremmin puuttumaan työntekijöiden masennukseen. Esimerkkejä löytyy EU-yhteistyönä laadituista työympäristöä koskevista suosituksista.

Digitalisaatio on tuonut mukanaan uusia mahdollisuuksia mielenterveysongelmien käsittelyyn. Palvelujen sähköistämisestä seuraava ihmiskontaktin puuttuminen voi tuntua erikoiselta, mutta tutkimusten mukaan sähköiset tukipalvelut kuitenkin rohkaisevat sellaisia henkilöitä hakeutumaan avun piiriin, jotka haluavat suojata yksityisyyttään ja hakea apua nimettöminä. Heidän näkökulmastaan hoidon saatavuus paranee.

Siitä huolimatta, että masennus on hoidettavissa oleva sairaus, vain yksi neljäsosa vakavasta masennuksesta kärsivistä potilaista saa riittävää hoitoa. Tämä ei voi jatkua. Niin komissio kuin WHO ovat sitoutuneet varmistamaan, että masennus pysyy asialistalla myös tulevaisuudessa. Tänä vuonna komissio keskittyy mielenterveyden edistämiseen työpaikoilla ja kouluissa sekä painottaa itsemurhien ehkäisyä. Maailman terveysjärjestö puolestaan tarjoaa päättäjille materiaalia ja teknistä tukea masennuksesta kärsiville ihmisille tarkoitettujen tukipalvelujen perustamiseen ja lisäämiseen.

Tänään, maailman terveyspäivänä, kehotamme kaikkia puhumaan avoimesti masennuksesta ja ideoimaan uusia masennuksen ehkäisy- ja hoitomahdollisuuksia kouluissa, työpaikoilla ja kaveriporukoissa. Keskustelun avoimuus on avaintekijä. Jokainen voi omalla toiminnallaan auttaa masennuksesta kärsiviä lähimmäisiään.

Terveydestä ja elintarviketurvallisuudesta vastaava komissaari Vytenis Andriukaitis ja Maailman terveysjärjestön (WHO) Euroopan aluetoimiston johtaja Zsuzsanna Jakab

WHD_andriukaitis