Kysy EU:sta, osa 2

Muun muassa alla oleviin kysymyksiin tietopisteessä ja tietopalvelussa on tällä viikolla vastattu.

Voiko kuorma- ja linja-autonkuljettajan ammattipätevyyttä varten tarvittavan koulutuksen suorittaa toisessa EU-maassa?

Ammattipätevyydestä säädetään direktiivissä, jossa sanotaan, että jatkokoulutus on suoritettava siinä jäsenvaltiossa, jossa heidän vakinainen asuinpaikkansa on tai jossa he työskentelevät.

Tukeeko EU urheiluseurojen kansainvälistä yhteistyötä?

Urheilu on mukana Erasmus+ -ohjelmassa. Ohjelma tukee hankkeita, jotka edistävät ruohonjuuritasolla toimivien tahojen vapaaehtoistyön kehittämistä, arkiliikunnan lisäämistä, osallisuutta sekä hyvien kokemusten ja menetelmien jakamista. Hankkeissa puututaan myös urheiluelämän kielteisiin ilmiöihin, kuten sopupeleihin, dopingiin, väkivaltaan ja syrjintään. Lisätietoa CIMOn sivuilta ja komission sivuilta.

Mistä löytyy tietoa EU:n reaktioista Ebola-epidemiaan?

Komission terveys- ja kuluttaja-asioiden pääosaston sivuilta löytyy kattava tietopaketti EU:n ja jäsenmaiden toimista. Sivuilta löytyy myös tiedote matkustajille (kohdasta Information for travellers, suomenkielinen tiedosto löytyy pienestä puhekuplasta klikkaamalla fi-laatikkoa).

Kuinka EU:n jäsenehdokkaiden jäsenyysneuvottelut etenevät?

Keskiviikkona julkaistiin laajentumisstrategia seuraavalle vuodelle ja maakohtaiset edistymisraportit. Ne löytyvät komission laajentumispääosaston sivuilta.

Mistä löydän transatlanttisen kauppa- ja investointisopimuksen neuvottelumandaatin suomeksi?

Neuvosto päätti 9.10. julkistaa TTIP-sopimusta koskevan neuvotteluvaltuutuksen. Sen suomenkielinen käännös löytyy täältä.

Lapsenkengistä suuriin saappaisiin

Euroopan komission laajentumisasioiden pääosasto järjesti viime keväänä kirjoituskilpailun, jonka aiheena oli “Mitä laajentunut EU merkitsee sinulle?”. Kirjoituskilpailu järjestettiin, koska haluttiin käyttää tilaisuus pohtia kahta Euroopan yhdentymisen virstanpylvästä. Tänä vuonna on kulunut 100 vuotta ensimmäisen maailmansodan alkamisesta ja 10 vuotta Euroopan unionin suurimmasta laajentumisesta, jossa EU sai 10 uutta jäsenmaata.

Kilpailuun osallistui yli 450 nuorta ympäri Eurooppaa. Kilpailun 15-18 –vuotiaiden sarjan voitti puolalainen Jan Getek ja 19-25-vuotiaiden sarjan kyproslainen Anastasia Liopetriti. Heidän kirjoituksensa voi lukea täältä. Suomesta tuli tekstejä vain nuorempien sarjaan ja Euroopan laajuiseen kilpailuun lähetettiin jyväskyläläisen Milja Pekurisen teksti Lapsenkengistä suuriin saappaisiin.

Tänään julkaistaan vuotuinen laajentumisraportti, jossa arvioidaan EU:n ehdokasmaiden edistymistä kohti EU-jäsenyyttä. Maakohtaiset raportit julkaistaan iltapäivällä.

Lapsenkengistä suuriin saappaisiin

Tiesivätkö Jean Monnet ja Robert Schuman mitä tekivät, kun he alkoivat toisen maailmansodan jälkeen suunnitella Saksan ja Ranskan yhteistyötä, sekä sitä kautta Euroopan yhtenäistämistä? Alun perin kuuden maan talousyhteisöstä kun on sittemmin kasvanut 28 jäsenmaata käsittävä ainutlaatuinen liitto, joka myös Euroopan unionina tunnetaan.

EU:n kasvua ja kehitysvaiheita on helppo havainnollistaa vaikkapa niinkin arkisen asian kuin kenkien kautta. Unionin alkuaikoja voidaan ajatella pieninä lastenkenkinä, joista se kasvoi varsin nopeasti ulos. Teini-ikäinen unioni puolestaan tassutteli mukavilla tossuilla, jotka saattoivat toisinaan kiivetä yli sieltä mistä aita on matalin. Nyt jo kypsään ikään ehtinyt EU taas tarvitsee monipuoliseen käyttöön soveltuvat jämerät kengät, jotka heijastelevat sen asemaa ja auktoriteettia. On hyvä kuitenkin muistaa, että mitä suuremmat ovat jalkineet, sitä enemmän on vastuuta sekä pinta-alaa mistä pitää huolta.

Tällainen kehitys on hyvin olennainen ja keskeinen osa Euroopan unionia, mutta jos ihmisiltä kysyy, mitä he ajattelevat tai tietävät EU:sta, moni mainitsee ihan ensimmäisenä Kreikan talouskriisin ja siitä seuranneet vaikeudet. Poliittisesti valveutuneimmat puolestaan voivat puhua tuntikausia unionin demokratia- ja legitimiteettivajeesta tai liian heppoisin perustein tapahtuneen itälaajentumisen vaikutuksesta nykyiseen taloustilanteeseen. Harva asia tässä maailmassa on kuitenkaan täysin yksioikoinen ja mustavalkoinen. Tavalliselle EU-kansalaiselle unionijäsenyys merkitseekin ensisijassa vapautta ja valinnanmahdollisuuksia. Voin tilata talvitakin Tanskasta tai seikkailla Saksassa, hankkia ammatin Alankomaista, rakastua Ranskassa ja rikastua Ruotsissa. Kaikki edellä mainitun mahdollistaa ja tekee varsin vaivattomaksi laaja unioni. Tavarat ja ihmiset liikkuvat vapaasti, matkustelu on mutkatonta ja erilaisista projekteista löytyy jokaiselle jotakin.

Yleisellä tasolla ajatellen laajentuminen onkin ehdottomasti yksi EU:n vahvimmista keinoista huolehtia perusoikeuksien toteutumisesta, ylläpitää vakautta ja turvallisuutta sekö jakaa hyvinvointia Euroopassa. Se myös hyödyttää kaikkia osapuolia, sillä uudet jäsenmaat pääsevät nauttimaan vakaammasta hallinnosta, uusista investoinneista sekä elintason noususta, ja vanhat jäsenmaat puolestaan saavat lisää kauppakumppaneita ja sijoituskohteita. Myös eri kulttuurien välinen vuorovaikutus lisääntyy, mikä kasvattaa unionin kulttuuriperintöä ja parhaassa tapauksessa avartaa ja rikastaa myös ihan tavallisen eurooppalaisen maailmankatsomusta.

Kaiken kaikkiaan demokratisoituminen, vilkas talouselämä sekä tiivis yhteistyö maiden välillä parantavat EU:n kilpailukykyä entisestään. Lisäksi suuri ja yhtenäinen unionin alue edistää rauhaa, sillä jo ajatuskin kahden jäsenmaan välisestä konfliktista tuntuu melko absurdilta. Unioni onkin toimillaan vahvasti myötävaikuttanut siihen, että sotaisasta maanosasta on tullut rauhallinen paikka elää. Yksi erinomainen osoitus tästä saavutuksesta on unionille vuonna 2012 myönnetty Nobelin rauhanpalkinto.

Soraääniä ja kriitikoita toki löytyy aina, olipa sitten kyse edellä mainitun palkinnon oikeutuksesta tai unionin kasvun todellisista seurauksista. Monien mielestä uudet jäsenmaat tuovat tullessaan vain lisää harmeja ja ajavat unionin entistä syvemmälle ahdinkoon. Laajentumisesta on tehty liian suuri syntipukki, vaikkakin melko ymmärrettävistä syistä: kun jotkin asiat, joita liian usein pidämme itsestäänselvyyksinä, heikkenevät tai ovat totuttua huonommalla tolalla, on vaikeudet helppo laittaa uusien ja outojen asioiden piikkiin, siis tuoreiden jäsenmaiden kontolle. Niiden avulla voidaan sitten selitellä ongelmia, jotka ovat usein peräisin jostakin aivan muualta.

Menneisyyden siis jo tunnemme, ja olisimmekin varsin ajattelemattomia, jos emme ottaisi siitä lainkaan opiksemme. Euroopan unionin tulevaisuuteen sen sijaan liittyy paljon asioita, jotka kiinnostavat monia, mutta joihin kenelläkään ei ole varmoja vastauksia. Yksi keskeisimmistä kysymyksistä on luultavasti se, voiko unioni vielä laajentua, ja jos voi, niin millä hinnalla se tapahtuu? Tai jos puhutaan taas vertauskuvin, niin kuinka isot kenkien pitää olla, että niillä on enää mahdoton kävellä? Esimerkiksi Albania ja Serbia voisivat ainakin maantieteellisen sijaintinsa puolesta olla tulevaisuuden ehdokasmaita, mutta pitäisikö johonkin osata kuitenkin vetää rajat, vai onko unioni täysin rajaton? Muutamien jäsenmaiden massiivisista velkakriiseistä voimme oppia ainakin sen, että turhan hätiköityjä päätöksiä on syytä välttää, ja taustatyöt sekä valvonta tulee hoitaa kunnolla, jos lisälaajentumista halutaan harkita.

Mikäli kaikista synkimpiä skenaarioita on uskominen, EU:n toiminta lamaantuu ja kehitys taantuu, mikä käytännössä johtaa unionin hajoamiseen. Tällainen vaihtoehto on varmasti vältettävissä, kun avainsana on uudistuminen. Muutokset ovatkin olennainen osa suunnitelmaa, jos EU haluaa tulevaisuudessakin jatkaa yhdentymiskehitystä ja säilyttää asemansa nousevien talousmahtien rinnalla, sekä mahdollisesti ottaa vielä joskus uusia jäsenmaita.