EU-politiikan syksy etenee uuden komission järjestäytymisen merkeissä

Euroopan parlamentin enemmistö antoi luottamuksensa puheenjohtajaehdokas Ursula von der Leyenille 16. heinäkuuta varsin täpärässä äänestyksessä. Äänestystulos hieman jo ennakoi tulevaa Euroopan parlamenttikauden luonnetta: selkeitä enemmistöjä poliittisten ryhmien välillä voi olla aikaisempaa hankalampi muodostaa. Euroopan parlamentin muuttuneella ryhmäjaolla on vaikutusta myös tulevan komission muodostumiseen, äänestäähän parlamentti lopulta komission hyväksymisestä ensin kuultuaan komissaarikandidaatteja. Mutta mitä tapahtuu seuraavaksi? Mitkä ovat von der Leyenin askelmerkit syksyn mittaan ja mitä kannatta pitää silmällä?

Komission tuleva puheenjohtaja von der Leyen on kiertänyt kesäkuukaudet ahkerasti EU:n jäsenmaita tavaten valtion päämiehiä. Samalla hän on lähestynyt jäsenmaiden hallituksia kirjeitse ja pyytänyt pääkaupunkeja nimeämään komissaariehdokkaansa. Von der Leyenin aikomuksena on valita EU-maiden esittämien ehdokkaiden perusteella komissaarien ryhmä (kollegio), jossa naisia ja miehiä on yhtä paljon. Prosessi on toki vielä kesken, mutta näin hän on ainakin toivonut.

Neuvoston ja Euroopan parlamentin on hyväksyttävä komission jäsenehdokkaiden yhdistelmä kokonaisuudessaan, jotta uusi komissio voi aloittaa työnsä kaudelle 2019–2024. Jos aikaisemmat merkit pitävät paikkaansa, tuleva puheenjohtaja von der Leyen on haastatellut komissaariehdokkaat syyskuun alkuun mennessä, esitellyt päätöksensä neuvostolle ja sopinut sitten yhdessä neuvoston kanssa lopullisesta komission jäsenehdokkaiden kokonaisuudesta.

Aika pian tämän jälkeen von der Leyen esittelee tulevan komission kokoonpanon ja salkkujaon. Salkkujaossa tuleva puheenjohtaja tullee panostamaan siihen, että miesten ja naisten edustus, poliittiset näkemykset ja erilaiset kyvyt olisivat komissiossa tasapainossa. Suomen ehdokkaan Jutta Urpilaisen tuleva pesti selvinnee siis viimeistään syyskuun alussa.

Tämän jälkeen prosessi siirtyy Euroopan parlamenttiin. Parlamentin järjestämät komissaariehdokaskuulemiset ovat ulkoapäin katsottuna ehkä se mielenkiintoisin tapahtuma komission nimittämisprosessissa. Kuulemisten on määrä alkaa syyskuun 30. päivä ja päättyä 8. lokakuuta. Prosessi etenee siten, että parlamentin puhemies pyytää von der Leyeniä ilmoittamaan parlamentille, miten vastuut jaetaan komissaariksi ehdotettujen henkilöiden kesken von der Leyenin määrittämien poliittisten toimintalinjausten mukaisesti.

Euroopan parlamentti kutsuu ehdokkaan kuultavaksi vain yhden kerran. Ehdokkaat eivät juokse valiokunnasta toiseen, vaikka heidän vastuualueensa sisältäisi asiakokonaisuuksia useammasta kuin yhdestä valiokunnasta. Ehdokasta kuullaan joko yhden valiokunnan toimesta, valiokuntien yhteiskuulemisessa tai yhden valiokunnan kuulemisessa, johon osallistuu muita asianosaisia valiokuntia. Kuulemisiin varataan kolme tuntia, jossa ehdokkaat saavat 15 minuutin avauspuheenvuoron ja heille esitetään enintään 25 kysymystä. Ei ihan helppo nakki.

Nämä kuulemiset ovat totta kai julkisia – onhan Euroopan parlamentti instituutioista se, jossa vaaleilla valitut eurooppalaiset kansaedustajat käyttävät puheoikeuttaan. Kunhan kuulemiset on saatettu loppuun, äänestää Euroopan parlamentti komissiosta kokonaisuudessaan 21.–24. lokakuuta pidettävässä Euroopan parlamentin täysistunnossa Strasbourgissa.

Lopulta Eurooppa-neuvosto nimittää von der Leyenin komission huippukokouksessaan lokakuussa. Uuden komission on määrä aloittaa työnsä samaan aikaan Euroopan keskuspankin uuden pääjohtajan Christine Lagarden kanssa 1. marraskuuta. Sen sijaan Eurooppa-neuvoston uuden puheenjohtajan Charles Michelin on määrä aloittaa tehtävässään vasta 1. joulukuuta. Aikataulut voivat toki muuttua, jos jotain yllättävää sattuu.

Komission muodostamisesta nostaisin esiin muutamia seurattavia seikkoja. Ensinnäkin on mielenkiintoista nähdä, muuttaako tuleva puheenjohtaja von der Leyen komission rakennetta. Junckerin komissiolle oman erityispiirteensä toi varapuheenjohtajien asema poliittisten teemakokonaisuuksien vetäjinä. Käytännössä he siis koordinoivat ja ohjasivat useiden muiden komissaarien työtä. Nähtäväksi jää, tuleeko von der Leyen säilyttämään Junckerin komission toimintakulttuurin.

Toiseksi parlamentin kuulemisia kannattaa seurata tarkkaan, koska ne ovat komissaariehdokkaille tiukkoja ja niissä mitataan henkilöiden sopivuutta ja asiantuntevuutta. Kuulemiset voivat hyvinkin vaikuttaa siihen, miten vastuut lopulta jakautuvat. Näinhän tapahtui viisi vuotta sitten, kun slovenialainen Alenka Bratušek vetäytyi ehdokkuudestaan sen jälkeen, kun vastuuvaliokunnat olivat hylänneet hänen ehdokkuutensa.

Kolmanneksi Iso-Britannian eroprosessi varjostaa komission nimittämistä. Britannian on määrä erota EU:sta lokakuun lopussa, mutta siihen asti heitä velvoittavat EU:n pelisäännöt. Euroopan unionista tehdyn sopimuksen artikla 17 velvoittaa Britanniaa nimittämään ehdokkaan uuteen komissioon, mutta Britannian pääministeri on todennut, ettei maa aio sitä tehdä. Voihan toki olla, että nykyinen brittikomissaari Julian King jatkaa uuden komission toimikauden alkuun saakka, niin tekevät muutkin nykyiset komissaarit. Paljon riippuu siitä, miten eroprosessin aikataulun käy. Hakeeko Britannia lisäaikaa eroprosessiin ja myöntävätkö jäsenmaat sitä Britannialle? Jos lisäaikaa tulee, niin silloin Britannialla tulisi olla komissaari… Vaikka toki historia tuntee myös tilanteita, joissa komissio on toiminut vajaamiehitykselläkin joitakin kuukausia. 

Mielenkiintoista EU-politiikan syksyä toivottaen!

Maria Blässar

Euroopan komission Suomen-edustuston apulaispäällikkö

Blassar_1050

Advertisements

EU:n hallitusneuvottelujen 10 kärkikysymystä

Suomessa hallitusneuvotteluja vetävä SDP on juuri esittänyt kysymyksensä muille puolueilla vastattavaksi. Mukana ovat suurimmat tulevaisuuden haasteet Suomelle. Ne kattavat myös EU:n kehittämisen ja Suomen puheenjohtajuuden unionissa syyskaudella 2019.

EU:ssa ei ole ministereitä eikä hallitusohjelmaa, mutta lähimpänä niiden roolia on komissio komissaareineen ja sen toimintaohjelma. Suomen hallitusneuvottelijan kysymyksiä ja itse hallitusneuvotteluja muistuttaa komission puheenjohtajan toimintaohjelmalleen hakema tuki jäsenmaista ja Euroopan parlamentin puolueryhmistä.

Tämä tapahtuu jo tulevan kesän ja syksyn aikana. Kysymys kuuluu, mitä sisältöasioita pitäisi tuolloin olla pöydillä jäsenmaiden, europarlamentaarikoiden ja komission keskustellessa uusista aloitteista ja linjauksista?

Tässä sitä varten kuvitteellinen, mutta vankasti reaalimaailmaa peilaava EU:n hallitusneuvottelujen kymmenen kohdan kärkikysymyslista. Etenkin näihin haasteisiin EU:lta odotetaan vastauksia tulevan komissio- ja parlamenttikauden 2019-2024 aikana.

Myös jokaisella tämän kevään Euroopan parlamentin vaalien ehdokkaalla tulisi olla näkemyksensä kärkikysymyksiin.

  1. Ilmasto ja ympäristö

Tuoreimman eurobarometrin mukaan EU-vaaleissa äänestävien mielestä tärkein asiakokonaisuus tulevalla komissio- ja parlamenttikaudella on ilmasto- ja ympäristökysymykset. Tuetteko sitä, että EU:n pitää olla ilmastomuutoksen torjunnassa ja ympäristön monimuotoisuuden vaalinnassa edelläkävijä ja mitä konkreettisia päätöksiä se edellyttää? Kuinka kansalaiset pidetään mukana muutettaessa taloutta ja työmarkkinoita kestäviksi?

2. Budjettiuudistus

EU:n budjettiuudistus vuosille 2021-27 pitää viedä loppuun jopa lähikuukausina. Sitä koskevassa esityksessä nostettiin etenkin tutkimuksen, koulutuksen ja muuttoliikkeen kaltaisten panostuksien osuutta. Oletteko valmiita tukemaan unionin budjetin painopisteisen siirtämistä näihin kysymyksiin? Jos ei, niin mitä ehdotatte tilalle ja millä perusteilla?

3. EMU ja EU:n talouspolitiikka

Talous- ja rahaliitto eurovaluuttoineen on toiminnassa, mutta se on jäänyt keskeneräiseksi. Toisaalta unionin talouspolitiikassa on vallinnut jännite etenkin pohjoisten maiden vaatiman uudistuslinjan ja eteläisten maiden haluaman löysemmän budjettikurin välillä. Mitkä olisivat lähivuosina tärkeimmät EMU:n uusimisessa tarvittavat päätökset ja muuttaisitteko niitä jo esitetyistä malleista? Mihin suuntaan veisitte EU:n talouspolitiikkaa (uudistukset-leikkaukset) ja minkä mallisilla ratkaisuilla saisitte aikaiseksi yhteisen euromaiden linjan?

4. Sosiaalinen pilari

Väistyvän komission yksi kärkihankkeista on ollut niin sanottu sosiaalinen pilari, jonka pohjalta annettiin muutamia lähinnä työelämän vähimmäistasodirektiivejä. Oletteko valmiita sille, että EU jatkaa aktiivista rooliaan  sen toimivaltaan kuuluvissa työelämän kysymyksissä tehden näitä koskevia uusia lakipäätöksiä? Jos kyllä, niin mitä lakihankkeiden tulisi olla? Tuleeko työntekijöiden vapaan liikkuvuuden kuulua edelleen EU-kansalaisten perusoikeuksiin?

5. Vapaa ja reilu kaupankäynti

Nykymallinen työpaikkoja ja kasvua luonut sopimusperustainen vapaakauppa on uhattuna protektionismin vuoksi ja kansalaiskentältä on tullut arvostelua, etteivät kauppasopimukset ota vakavasti huomioon kestävää kehitystä. Pitääkö EU:n pysyä sopimusperustaisen avoimen kaupankäynnin tukijana vai turvautua itsekin nykyistä enemmän protektionismiin? Oletteko valmiita ja millä tavalla vahvistamaan kauppasopimusten kytköksiä esimerkiksi Pariisin ilmastosopimukseen ja ILO-sopimuksiin?

6. Osaamistalous

Osaamiseen perustuva maailman kilpailukykyisin talous on ollut EU:n tavoitteena jo vuosituhannen vaihteesta. Tästä syystä tulee saada Euroopalle kärkipaikka erityisesti digitalisaatiossa, tekoälyssä, biotaloudessa ja muilla nopeasti kasvavilla osaamisintensiivisen talouden aloilla. Miten EU voi parhaiten edistää siirtymää kohti maailman kilpailukykyisintä osaamistaloutta? Mitkä ovat konkreettiset ehdotuksenne EU-päätöksiksi näissä asioissa?

7. Pakolaiskysymys

Pakolaisvirta EU:n suuntaan on vähentynyt, mutta yhteisestä kaikkien hyväksymistä linjoista ei ole saatu ratkaisua jäsenmaiden välillä eivätkä tulevaisuuden muuttopaineet Eurooppaan ole vähentymässä. Mitä kaikkia päätöksiä ja toimenpiteitä tulisi kuulua EU:n pakolaislinjaan lähivuosina? Tulisiko tähän liittyen jäsenmaille sälyttää pakollinen EU-tason pakolaiskiintiö (”taakanjako”) ja unionin lisätä kehitysapuaan etenkin muuttopainealueille tavoitteena 0,7 % panostukset BKT:sta?

8. Kilpailupolitiikka

Saksa ja Ranska ovat ehdottaneet eurooppalaisten kärkiyritysten luomista antamalla niille mahdollisuus määräävään markkina-asemaan ja sitä, että komission tekemät kilpailupolitiikan päätökset voitaisiin peruuttaa Eurooppa-neuvostossa. Taustalla on huoli eurooppalaisten yritysten ja talouden kilpailukyvystä maailmantasolla. Ovatko edellä esitetyt keinot mielestänne oikeita? Jos ei, niin mitä ehdotatte tilalle?

9. Oikeusvaltio

Oikeusvaltion ja siihen liittyen mielipiteen- ja kansalaisvapauksien kehitys ei ole ollut tyydyttävä tietyissä jäsenmaissa. EU:n käynnistämät ”kehityskeskustelut” perustamissopimuksen artiklan 7 nojalla näiden maiden kanssa eivät ole muuttaneet tilannetta ratkaisevasti. Oletteko valmiita siihen, että artiklaa 7 tehostetaan esimerkiksi EU-rahoituksen katkaisemisella ja ääritilanteessa uhalla erottamisesta EU:sta?

10. Brexit

Brexit-siirtymäaikaa on pidennetty lokakuun loppuun. Mikäli Britanniassa ei päästä ratkaisuun eroamisesta tai jäämisestä jäseneksi tässäkään ajassa, niin oletteko valmiita pidentämään siirtymäaikaa edelleen? Tulisiko sen ehdoksi asettaa uusi kansanäänestys eroamisesta?

Jokerikysymys:

Seuraavalla komissio- ja parlamenttikaudella tehdään valinta kesä- ja talviajan välillä. Kumpaan näistä EU-maiden pitäisi siirtyä ja millä perusteilla?

Tyska modellen
Markus Penttinen, Akava //Richard Nordgren

Markus Penttinen

Kirjoittaja on Akavan kv. päällikkö ja EU:n talous- ja sosiaalikomitean jäsen

Kirjoittaja vastaa esittämistään mielipiteistä, jotka eivät välttämättä edusta Euroopan komission kantaa.

Olemmeko obamalaisia, putinilaisia vai eurooppalaisia?

Hollantilaiset torjuivat kansanäänestyksessä EU:n ja Ukrainan assosiaatiosopimuksen. Itävallan presidentinvaaleissa suurimmaksi puolueeksi nousi äärioikeistoon lukeutuva Vapauspuolue. Britit kysyvät itseltään, ollako vai eikö olla EU:ssa? Jakolinjat Euroopassa risteilevät ja syvenevät maiden, puolueiden ja monen kansalaisen päässä…

Ex oriente lux –  idästä tulee valo, opetti latinan kirja. Juuri kun – keväästä huolimatta – vähäkin valo Euroopassa näytti himmenevän, tuli sentään vähän luxia lännestä. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama saapui tähän vanhainkotiimme terapeutiksi kertomaan, mitä me eurooppalaiset olemme saavuttaneet, mihin me vielä pystymme ja mihin meitä yhä tarvitaan.

Moni on kokenut, että vasta ulkomaille muuttaminen tai riittävän pitkä matka- ja aikaperspektiivi kirkastavat kotimaan vahvuudet ja heikkoudet. Arkisten, vanhojen selitysten unohtuessa vain olennainen, pelkistetty kuva jää näkyviin.

Samantapaiset pelkistykset Obama kertoi ensin briteille. Atlantin takaa Britannia ei näytä yhtä suurelta kuin Big Benin juurelta Lontoossa, eikä Kanaali ole edes niin leveä kuin Doverin kalliolta näyttää. Jos ja kun osa briteistä yhä uskoo maansa olevan imperiumi, jolla on voimaa ja Amerikka-kortti käytössään, tuotti Obama heille pettymyksen. EU:sta eroa ajavat ovat uskotelleet, että unionin ulkopuolelta on mahdollisuus ottaa “crème de la crème” eli kuoria kerma päältä ja olla jälleen maailman napa.

Obaman puhe ärsytti niitä brittejä, jotka kannattavat EU:sta irtoamista. He ovat perustelleet lähtöä sillä, että EU:n ulkopuolella Britannia pystyy saamaan edullisemmat kauppasopimukset esimerkiksi juuri Yhdysvaltoihin. Obama tyrmäsi ajatuksen. Hän muistutti myös, että Britannian vaikutusvalta niin Euroopassa kuin maailmalla on suurempi unionin sisällä kuin sen ulkopuolella.

Obama tarvittiin kirkastamaan ”brexiteille”, että unionin ulkopuolella niin Norja kuin Islantikin saavat ETA-lainsäädännön sellaisena kuin EU-maat ovat sen päättäneet. Lobata voi, mutta ei päättää.

EU-eroa ajavan Itsenäisyyspuolueen johtaja Nigel Farage totesikin Obaman puheen ja BBC-haastattelun jälkeen, että brexitin kannattajien täytyy pohtia perustelunsa uudelleen. Obama veti maton monen brexitin perustelun alta.

Samalla kun Yhdysvaltain presidentti perusteli sitä, mikä on briteille eduksi, ei hän peitellyt, että kyseessä on yhteinen etu. Eli Amerikka on sitä vahvempi, mitä yhtenäisempi Eurooppa on. Sama toisinpäin: jos Britannia vastaisuudessakin haluaa käyttää Amerikka-korttiaan, on sitä parempi heiluttaa Justus Lipsiuksen, neuvoston päärakennuksen, sisä- kuin ulkopuolella.

Britannian kansanäänestys on vasta juhannuksena. Jos Obaman puhe vahvistikin hetkeksi pääministeri David Cameronin asemia, vasta vaalit osoittavat, oliko Amerikan terveisillä todellista vaikutusta. Ollako vai eikö olla -ratkaisun tekevät lopulta ne britit, jotka vielä eivät ole kantaansa ratkaisseet.

Hannoverissa Obaman kaunopuheisuus oli kohdistettu paitsi liittokansleri Angela Merkelille ja Saksalle, myös koko Euroopalle. Puheen kaaret ulottuivat maanosamme menneisyydestä tähän päivään – ja tulevaisuuteen.  Obama vakuutti, ettei Yhdysvallat ole hylännyt Eurooppaa, vaan tullut takaisin. Maanosamme ulkopuoliset kriisit yhdistävät EU:ta ja Yhdysvaltoja.

Mutta samat kriisit jakavat EU-maita. Talous- ja pakolaiskriisit polarisoivat sisäpolitiikkaa, nostavat kansallismielisyyttä ja pystyttävät raja-aitoja. Tätä tilaisuutta Venäjä käyttää kaikin keinoin hyväkseen kompensoidakseen omia heikkouksiaan. Venäjä vahvistaa mm. rahallisesti siteitään EU-kielteisesti tai -kriittisesti toimiviin poliitikkoihin, puolueisiin ja kansalaisjärjestöihin. Viimeisimmät esimerkit koskevat AfD:ta, Vaihtoehto Saksalle-puoluetta, jonka epäillään saavan rahoitusapua Moskovasta Ranskan Kansallisrintaman tapaan.

Jos EU-maat eivät löydä sisältään ja yhdessä uusia ratkaisuja, voi edessä olla jakautuminen obamalaisiin ja putinilaisiin. Vastaavatko kummankaan arvot omiamme?

Makkonen_IMG_2011_00383483 copy

Risto Makkonen, toimittaja

Kiittäkäämme EU:n kriisejä

Pakolaisvirta, Britannia ja populismi ovat pääsyitä sille, että EU-alueen henkilöiden vapaa liikkuvuus natisee nyt liitoksistaan. Ja tällaisen unionin peruspilarin natistessa huojuu koko rakennelma.

Aivan liian usein Lähi-idän pakolaismuutto ja EU-kansalaisten liikkuvuus jäsenmaasta toiseen lyödään samaan ”mamu-koriin”, vaikka on kyse kovin erilaisista ilmiöistä. Ihmisten mieliin on tarjolla sekavahko keitos ja kuitenkin 28 maan yhteisön yli puolen miljardin väkiluvussa miljoona pakolaista on lähinnä ruokalusikallinen keittokattilaan.

Toisekseen Britanniassa ei odoteta suomalaisen juhannusaaton aikaan kokon sytyttämistä, vaan karkaako EU-kasken poltto käsistä. 23.6.2016 kansanäänestyksen ykkössisältökysymyksenä on – what a surprise – maahanmuutto. Saarivaltakunnan hallituksen mukaan se on ollut ”kestämätöntä”. Kun muuton kauhistavuutta alettiin julistaa jo ennen nykyistä pakolaisvirtaa, Britannian nettomaahanmuutto oli 0,46 % luokkaa väestöstä. Suomen vastaava luku oli yhtäläistä tasoa 0,3 %. Samalla logiikalla Suomen virolaismuutto olisi kestämätöntä ja siinä olisi ison melun noston paikka.

Kierroksia eurooppalaiseen liikkuvuuskeskusteluun on lisännyt niiden tolkun ihmisten jääminen jalkoihin julkisessa keskustelussa ja populismi. On yhtäältä luotu liian ruusuisia kuvia pakolaisvirtojen kotouttamisesta ja pitkän tähtäimen hyödyistä. Esimerkiksi maailman korkeimpien työllisyysasteiden uppovauraassa Ruotsissa pakolaisperäisiä maahanmuuttajia vaivaa pysyväisluonteinen massatyöttömyys. Toisaalta on pahimmillaan herkuteltu maahanmuuton väitetyillä vitsauksilla ja vaivoilla periaatteella ”missä maahanmuuttaja, siellä ongelma”.

On syytä muistaa, kuinka sadat tuhannet suomalaiset maastamuuttajat puursivat Volvoja Göteborgissa ja siivosivat sisulla sairaaloita Tukholmassa, mutta ne rikospohjaiset ”En finne igen”-otsikot löivät heidän jokaisen otsaan leimaa.

EU on äskettäin solminut sopimukset Turkin kanssa pakolaismuuton tulppaamisesta ja Britannian kanssa väitettyjen sosiaalituristien etujen karsimisesta. Muun muassa kaikki tutkimukset osoittavat, että eurooppalainen muutto ei perustu sosiaaliturvashoppailuun. Nämä sopimukset ovatkin osin kyseenalaisia, mutta realistisia vaihtoehtoja ei ole silti juuri tarjottu. Ilman ratkaisuja näköpiirissä oli vaara unionin jäsenmaiden välisten rajatolppien esiinkaivuusta varmuusvarastoista ja Britannian takuuluisu reunavaltioksi.

Voidaanko nyt sitten huojentua? Schengen-alue ja EU:n sisäisen vapaa liikkuvuus lopullisesti pelastettu? Tuskin. Tulevia draaman aineksia on tarjolla yltäkyllin. Afrikan ja Lähi-idän lämmössä on edelleen satoja miljoonia ihmisiä, joille syyssateinen Savonlinna merkitsee parempaa elintasoa ja turvaa elämään. Turkille ja Ukrainalle myönnettyjen viisumivapauksien vaikutuksia ei ole juuri pohdittu, vaikka EU:n paremman säätelyn tavoitteen mukaan validit vaikutusarvioinnit ovat kaiken A ja O. Venäjä osoitti, että se voi halutessaan ”lorauttaa” annoksen muuttajia yli läntisen rajansa sekaannuttamaan tilannetta.

Britannian kohtalo on oma erityiskysymyksensä. Se voi päätyä nykytilan jatkumiseen ja muissa EU-maissa unionin vapaan liikkuvuuden eduista nauttivien 2 miljoonan britin helpotuksen huokaisuun. Tai sitten aikanaan Kanadasta Uuteen-Seelantiin näkyneen Union Jack-lipun liehunta-alue supistuu edelleen Brysselillä ja se korvataan komission lipputangoissa Skotlannin pyhän Andrewin lipulla.

Draamaa saattaa siis olla tarjolle vielä vuosiksi, mutta eurooppalaisen muuttoliikenäytelmän käänteiden ei nyt pidä antaa sokaista. Sinä kuuluisana saavutettuna etuna pidettyä EU:n sisäistä vapaata liikkuvuutta on näiden paineiden puristuksessa alettu nimittäin ymmärtää ja puolustaa ennen näkemättömällä tavalla. Viimeisimmän eurobarometrin mukaan sitä tukee esimerkiksi suomalaisista 88 prosenttia.

Tätä on helppo ymmärtää, kun jo rajatarkastusten palauttaminen tietäisi jatkuvia miljardilaskuja elinkeinoelämälle ja ylöshinautuvia hintoja kuluttajille. Ilman vapaata liikkuvuutta suomalaisten helppo eläkeläismuutto Espanjaan, vaivattomat ostoskeikat Tallinnaan ja opiskelijoiden vaihtovuodet Ranskassa olisivatkin yhtäkkiä kysymysmerkkien edessä. Sari Sairaanhoitaja ja Ilkka Insinööri eivät ehkä pääsisikään työnhakumatkalle Saksaan.

EU:n perustuslakikansanäänestyksistä alkaneet, Ukrainan, Kreikan ja Britannian kriiseillä vahvistuneet ja nyt muuttoliikeväännöillä täydellistyneet EU:n kiirastulipäivät jatkuvat jatkumistaan. Silti siinä kuuluisassa pitkässä juoksussa voimme ehkä jäädä niille kiitollisuudenvelkaa. Hädän hetkillä olemme oppineet ymmärtämään omia perusarvojamme, EU:n saavutuksia ja eurooppalaisen yhteistyön arvoa enemmän kuin koskaan ennen.

Tyska modellen
Markus Penttinen, Akava //Richard Nordgren

Markus Penttinen

Kv. päällikkö

Akava

EU:n talous- ja sosiaalikomitean jäsen

Dramaattisia aikoja

Valtioliitot eivät joudu murhan uhriksi. Kun ne kuolevat, ne kuolevat itsemurhan seurauksena. Itsemurhan tekivät sekä Neuvostoliitto että Jugoslavia. Mikään ulkoinen voima ei niitä hajottanut. Sanonta on mielessäni kun kuuntelen Euroopan unionin tilanteeseen liittyviä tuomiopäivän ennusteita. Niitä riittää. EU-parlamentin puhemiehen Martin Schulzin mukaan Euroopan unioni ei koskaan ole ollut niin dramaattisessa tilanteessa kuin tällä viikolla!

Sekä Brexitissä että pakolaisongelmassa on aineksia EU:ta horjuttavaan myrkkypilleriin. Pakolaiskriisi on ongelmana sikäli vakavampi, että se ravistelee unionin arvopohjaa. Tilannetta ei helpota Venäjän yksipuolisesti julistama kylmä sota. Mielikuvallisesti Venäjä on onnistunut kytkemään yhteen pakolaiset, sanktiot, Syyrian sodan ja rajarauhan horjumisen Turkista Lapin perukoille asti. Kaiken lähtökohta, Krimin laiton miehitys, on nyt vain pieni osa suurempaa kuviota.

Aloitin työt Budapestissa runsas kuukausi sitten. Unkari, joka vielä viime syksyllä sai ankaraa kritiikkiä otteistaan turvapaikanhakijoita kohtaan, on kapseloinut itsensä ongelman ulkopuolelle. Lähes kaikki tänne rekisteröidyt 177 000 turvapaikanhakijaa ovat jatkaneet matkaansa muualle. Uusia tulijoita on hyvin vähän. Unkari voi säädellä maahan tulijoiden ja tänne jäävien pakolaisten määrää.

Monessa EU-maassa toivotaan samaa. Viranomaiset ja poliitikot täällä muistuttavat mielellään sekä omia kansalaisiaan että eurooppalaisia kumppaneita siitä, että muu EU nyt seuraa Unkaria. Uusista rajakontrolleista tai niiden tiukennuksista voi lukea uutisia lähes päivittäin. Viimeisimpänä Itävalta (17.2.) palautti valvonnan käytännössä kaikille raja-asemille.

Samalla vetovoimatekijöitä on heikennetty. Unkarissa ne on karsittu minimiin, jopa niin pitkälle että Helsingin hallinto-oikeus päätti jäädyttää Dublin-sopimuksen mukaiset turvapaikanhakijoiden palautukset Unkariin. Taustalla ilmeisesti on huoli siitä, ettei turvapaikanhakijoiden oikeusturva toteudu.

Seuraajia Unkari on saanut ennen muuta naapureistaan. Monessa asiassa erimielinen Puolan, Unkarin, Tšekin ja Slovakian Visegrád-ryhmä on saanut pakolaiskriisistä uutta energiaa. Ryhmän maat vastustavat Saksan johdolla toteutettua “kutsupolitiikkaa”. Tässä ne saavat tukea myös Itävallalta. Myös Brexitissä ovat Visegrad-maat löytäneet yhteisiä linjauksia.

Sekä Unkarin että Puolan johto vakuuttaa, ettei juuri 25-vuotisjuhliaan viettäneen Visegrádin tavoitteena ole EU:n murentaminen. Päinvastoin ryhmän maat tarvitsevat vahvaa ja toimintakykyistä EU:ta. Tekeillä ei ole unioni unionin sisään, sanotaan korkeimmalla tasolla. Viesti on uskottava. Yhdessä tai yksinään ei ryhmän mailla ole riittävää voimaa Saksan ja Venäjän välissä. Kyse on pitkälti halusta haastaa Saksan dominanssi sekä sen edustama arvopohja. Erityisesti Unkari ja Puola ovat kokeneet jääneensä pelkän myötäilijän ja hyväksyjän roolin. Syntipukkina oleminen ei sekään ole mukavaa.

Brexit –keskustelu meillä jo on. Tässä on kyseessä “value-exit”, Valexit, itäisen Keski-Euroopan irtiotto niistä EU:n valtavirran arvoista, joiden varassa maahanmuuttopolitiikka on hoidettu. EU:lle ja erityisesti Saksalle heitetyn haasteen uskotaan muokkaavaan unionia enemmän Puolan ja Unkarin toiveita ja omaa todellisuutta vastaavaksi, uudistavan unionia muuttunutta Euroopan turvallisuustilannetta vastaavaksi.

Pahimmillaan, aivan kuten Iso-Britannian lähestyvä kansanäänestys, se antaa vauhtia EU:n hajoamiseen tähtääville voimille. Parhaimmillaan molemmat exit- keskustelut auttavat rakentamaan entistä tehokkaampaa, olennaisissa asioissa tiiviimpää Euroopan unionia.

Panokset ovat isot. Martin Schulzin mukaan tämä viikko on EU:n historian dramaattisin. Valtioliitot eivät joudu murhan kohteeksi. Jos ne kuolevat, ne kuolevat itsemurhaan.

 tuomi-nikula

Petri Tuomi-Nikula

Kirjoittaja toimii Suomen suurlähettiläänä Unkarissa

Hollannin haaste

EU-puheenjohtajuus on jäsenmaalle näytön paikka. Se tilaisuus on osoittaa, mitä politiikan alueita puheenjohtajamaa painottaa ja kuinka se diplomatian hallitsee. Poliitikoille se on myös näyttäytymisen paikka – tilaisuus olla lamppujen loisteessa, kaiken keskipisteenä ministerikollegoiden ympäröimänä.

EU:n onneksi puheenjohtajuus on nyt Hollannilla. Kokemusta siltä ei puutu. Ensimmäisen kerran se oli puheenjohtajana Euroopan yhteisön aikana vuonna 1960. Nyt alkanut puheenjohtajuus on Hollannille kahdestoista.

Puheenjohtajuus kestää puoli vuotta. Kun vuorot aikoinaan jaettiin, ei kukaan voinut tietää, mikä tilanne EU:ssa ja koko maanosassa milloinkin vallitsee. Juuri nyt tilanne on aivan uusi ja poikkeuksellisen vaikea. Unionin peruspilarit heiluvat.

Ensimmäinen testi on helmikuun Eurooppa-neuvosto, eli huippukokous Brysselissä. Puheenjohtajamaan pääministeri ei enää johda siellä puhetta. Toisin oli ennen, kun huippukokoukset järjestettiin puheenjohtajamaassa ja suuret päätökset jäivät kantamaan kokouspaikan nimeä – kuten Lissabonin sopimus.

Lissabonin sopimus muutti puheenjohtajuuden. Puheenjohtajamaita on kolme, joista vanhin johtaa puhetta eri neuvostoissa, eli ministeritason kokouksissa. Sen sijaan ”huippukokouksessa” tämä määräaikainen ja näkyvä tehtävä on Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalla Donald Tuskilla, Puolan entisellä pääministerillä. Mutta myös puheenjohtajamaa on keskeisessä roolissa varsinkin nyt, kun EU ja Britannia istuvat neuvotteluissa, joiden tuloksen pohjalta britit päättävät, jääkö maa EU:n jäseneksi, vai onko edessä ero – brexit. Britannian ero olisi EU:lle sekä poliittinen että taloudellinen tappio.

Tappio olisi poliittinen siksi, että se heikentäisi EU:n globaalia painoarvoa. EU:n sisällä ero vahvistaisi niitä poliittisia liikkeitä, jotka pyrkivät unionin heikentämiseen ja hajottamiseen. Tästä syystä on olennaista, mitä EU Britannialle tarjoaa: jos sen vaatimuksiin liian pitkälle suostutaan, on muilla mailla tilaisuus vaatia vastaavia etuoikeuksia. Jos taas ehdot ovat liian kovat, on mahdollista, että britit äänestävät ”out”. Pääministeri David Cameronin olisi selvittävä kotiyleisön silmissä vaikeista neuvotteluista näennäisenä voittajana.

Donald Tuskin ohella komissiolla on merkittävä rooli Britannian kanssa käytävissä neuvotteluissa. Hollanti sen sijaan johtaa puhetta kymmenissä ministeri- ja virkamiestason neuvostoissa ja kokouksissa. Se joutuu myös pitämään jäsenmaat ruodussa tilanteessa, jossa euroskeptisyys imee voimaa brittien erouhkauksesta.

Toinen puheenjohtajan päänsärky on pakolaistilanne. Juuri nyt kyseessä ei ole enempää eikä vähempää kuin Schengen-järjestelmän ja Dublinin sopimusten tulevaisuus.

Hollannilla on pitkä kokemus maahanmuuttajista. Näennäisen vapaamielisessä maassa tiedetään, kuinka kantaväestön ja maahanmuuttajien välit voivat kärjistyä väkivallan asteelle.

Hollannin pääministeri Mark Rutte joutuukin ratkomaan pakolaisongelmaa paitsi Euroopan myös kotimaansa tasolla. Hollannissa on vahva siirtolaisvastainen liike, jonka keulakuva on Geert Wilders. Hänen Vapauspuolueensa päämääränä on islamin leviämisen estäminen Euroopassa.

Hollantia puheenjohtajina seuraavat Slovakia ja Malta. Nämä maat muodostavat  puheenjohtajakolmikon. Sen tehtävä on laatia pitkän aikavälin tavoitteet ja yhteinen ohjelma asioista ja pääaiheista, joita neuvosto käsittelee puolentoista vuoden aikana.

Tällä hetkellä on vaikea nähdä, kuinka Slovakia voi olla ratkaisemassa EU:n pakolaisongelmaa. Maan pääministeri Robert Fico on lausunnoillaan liimautunut samaan pakolaisvastaiseen ryhmään Unkarin ja Puolan uuden hallituksen kanssa. Ficon kansallismielinen sosiaalidemokraattinen hallitus torjuu komission suunnitelman pakolaiskiintiöistä. Suunnitelman mukaan Slovakia joutuisi ottamaan 802 kaikkiaan 120 000:sta turvapaikanhakijasta. Tällä hetkellä on vaikea nähdä, kuinka Hollanti ja Slovakia yhdessä voisivat esittää ratkaisua, joka kelpaisi koko unionille.

Nykyisistä puheenjohtajamaista Maltalla on pisin kokemus turvapaikanhakijoista. Pieni saarivaltio on ollut vuosia Italian ohella Afrikasta saapuvien venepakolaisten ensimmäinen turvasatama. Viime vuoden lopulla pidettiin pääkaupungissa Vallettassa EU:n ylimääräinen huippukokous pakolais- ja turvapaikkaongelman ratkaisemiseksi. Ratkaisua kokoukselta ei tullut – sitä ei edes odotettu.

Jos Brexit ja pakolaiskysymykset hallitsevatkin Hollannin puheenjohtajuutta, eivät ongelmat tähän lopu. Huhtikuun alussa järjestetään Hollannissa kansanäänestys EU:n ja Ukrainan assosiaatiosopimuksen hyväksymisestä. Ensimmäinen mielipidetiedustelu kasaa paineita hallitukselle: enemmistö hollantilaisista on sopimuksen hylkäämisen kannalla. Vaikka äänestyksen tulos ei ole sitova, hermostuttaa se jo komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckeria. ”Ei-tulos voi avata maanosan laajuisen kriisin Euroopassa”, sanoi Juncker äskettäin hollantilaiselle NRC Handelsbladille. Hän muistutti, että tilanteesta hyötyisi eniten Venäjä.

Hollannin puheenjohtajuutta varjostavat painavat pilvet joka suunnalla.

Ainoa ohut valonsäde on Euroopan hiljalleen toipuva talous. Suomeen saakka se ei tosin vielä näy. Tässä tilanteessa tavoitteet, joita puheenjohtajamaa on omissa suunnitelmissaan priorisoinut, jäävät kriisien varjoon. Hollanti pyrkii mm. edistämään digitaalisia sisämarkkinoita, EU-maiden ilmailusektorin kilpailukykyä, kauppaneuvotteluja eri maanosissa ja estämään radikalisoitumista.

Hyviä ja tärkeitä tavoitteita suurten ongelmien keskellä.

Makkonen_IMG_2011_00383483 copy

Risto Makkonen, toimittaja