EMU:n sosiaalinen ulottuvuus – sosiaalipolitiikkaa talousunionin siivellä

Euroopan unioni on sisämarkkinaprojekti, jolla on omatunto. Sen yhtenä kantavana ideana on pyrkiä samanaikaisesti sekä taloudelliseen että sosiaaliseen kehitykseen, jolloin kumpaakaan ei voida saavuttaa ilman toista. 

“Euroopan sosiaalinen malli” on tapa ilmaista arvoja, jotka pohjautuvat demokratiaan ja yksilön vapauksiin, mutta myös solidaarisuuteen. Lissabonin sopimus vahvisti työllisyyteen, sosiaaliseen suojeluun, terveyteen, koulutukseen ja syrjinnän estämiseen liittyviä päämääriä. Tavoitteita edistetään Eurooppa 2020 -kasvustrategialla, johon on liitetty myös ilmastopolitiikka.

Sosiaalisen mallin käsite on aina sulautunut siitä puhuvien omaan maailmankuvaan. Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi oli viime vuonna jo kuoppaamassa sosiaalista mallia kriisimaiden osalta, ja pohti täytyisikö niiden luopua ideasta julkisen talouden realiteettien pakosta.

Koventunut talouskuri on tuonut kaivattua jämäkkyyttä kestävän taloudenpidon sääntöjen noudattamiseen. Samalla niukkuusdoktriini on ajanut kriisimaiden sosiaalipolitiikan leikkauslinjalle. Taloudellinen ja sosiaalinen kehitys on eriytynyt, kun tavoitteena on ollut suuntautuminen samaan päämäärään.

Nyt on käynnissä talous- ja rahaliiton jälleenrakennus pankki-, fiskaali- ja talousunionin pohjalta. EU:n keskeisissä toimielimissä on piirretty pohjapiirustukset talousunionin syventymisestä. Talous- ja rahaliiton kautta etsitään uudenlaista sosiaalista ulottuvuutta. Yhteenlinkittyneessä Euroopassa yhden maan työllisyys- ja hyvinvointiongelmat heijastuvat myös muihin.

Komissio julkaisi tänä syksynä odotetun tiedonantonsa sosiaalisesta ulottuvuudesta. Välittömät toimet rakentuvat pääasiassa entisen päälle. Mukana on merkittävä aloite sosiaalisen kehityksen mittareista, jotka aiotaan liittää kokonaistaloudellisen tasapainon “ennakkovaroitusjärjestelmän” yhteyteen.

Kyse ei ole vain tehdyn sosiaalipolitiikan lopputuloksen mittaamisesta, jota toki tehdään jo nyt, vaan mittareiden liittämisestä uudella tavalla työllisyys- ja talouspolitiikan ohjaukseen. Näköpiirissa ei toistaiseksi ole samanlaista rangaistusmenettelyä kuin talouskurissa. Mittarit auttavat ymmärtämään nykyistä paremmin jäsenvaltioiden yhteiskunnallista tilannetta

EU-instituutioiden pitkän aikavälin visoissa on puhuttu jopa itsenäisestä “liittovaltion” budjetista. Sillä tasattaisiin erilaisessa suhdannetilanteessa olevien jäsenvaltioiden eroja esimerkiksi yhteisen työttömyysvakuutuksen kautta. Aikomuksena olisi vahvistaa euron luonnetta optimaalisena valuutta-alueena. Nopeammalla aikataululla haluttaisiin kasata rahoituskapasiteetti, jonka kautta tuettaisiin rakenteellisia talousuudistuksia tekeviä maita.

Ideaan talousunionin syventämisestä kuuluvat myös ajatukset merkittävien talous- ja sosiaalipoliittisten uudistusten etukäteiskoordinaatiosta. Työmarkkina-, vero-, ja eläkereformeja olisi tarkoitus arvioida nykyistä vahvemmin EU-tasolla ennen kotimaassa tehtäviä päätöksiä. Ulkoisvaikutuksiltaan tarpeeksi merkittävien uudistusten määrittely on vaikeaa. Päällekkäisiä ja velvoittavia prosesseja tulee välttää.

Sosiaalipolitiikkaa halutaan kehystää – ja jopa harjoittaa – yhä enemmän talous- ja rahaliiton kautta. Tässä kontekstissa sen merkitys on vaarassa typistyä kulutuskysynnän ylläpitämiseen ja kilpailukyvyn edistämiseen, jotka ovat tärkeitä, mutta eivät ainoita sosiaalipolitiikan tehtäviä.

Nyt kiinnitetään huomiota EMU:n vakauteen ja jäsenmaiden valintojen rajat ylittäviin vaikutuksiin. Pitkän aikavälin visiot sisältävät uudenlaista yhteisvastuullisuutta, johon nykyinen toimivallanjako ei taivu. Näin totesi komissiokin sosiaalisen ulottuvuuden tiedonannossaan.

Asiansa hyvin tai vähintäänkin kohtuullisesti hoitaneet jäsenvaltiot ovat huolissaan kansallisen toimivallan kaventumisesta ja epäilemättä myös rahavirtojen suunnasta jäsenvaltioiden välillä. Lisäksi ohjauksen tavoitteet sekä mahdollisen harmonisaation seuraukset mietityttävät.

Valtioneuvosto julkaisi tänä vuonna selonteon Suomen EU-politiikasta, jossa mm. suositeltiin pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa malliksi muille. Epäilen vahvasti, että talous- ja rahaliiton kautta tapahtuva EU-tason sosiaalipolitiikan edistäminen johtaisi “meidän mallin” edistämiseen. Sosiaaliturvassa on syytä pitää kiinni nykyisestä toimivallan jaosta, jossa jäsenvaltioilla on päävastuu sen rakenteesta, sisällöstä ja uudistamisesta.

Talous- ja rahaliiton jälleenrakennuksesta ei käydä tällä hetkellä juuri minkäänlaista keskustelua kotimaassa. Ensi vuoden europarlamenttivaalien tulisi olla foorumi, jossa EMU:n syventämisestä ja sen seurauksista voitaisiin keskustella.

Janne Pelkonen 

on työeläkevakuuttajat TELA ry:n erityisasiantuntija

Advertisements