EU laatii irtaantumisstrategien koronasta: nämä asiat sen pitäisi sisältää

Komissaari Jutta Urpilainen totesi blogissaan (28.3.2020), että komissio valmistelee EU:lle “koordinoitua exit-strategiaa” koronakriisistä. Oikein, sillä akuutin tilanteen hoitamisen lisäksi on jo mietittävä, millä keinoin siitä päästään ulos.

Tähän asti EU on höllentänyt kilpailupolitiikan sekä vakaus- ja kasvusopimuksen sääntöjä. Vaikeuksiin joutuneet yritykset saavat helpommin tukia ja valtiontalouden velkakriteerit on väliaikaisesti unohdettu. Tavara- ja rajaliikenteen sujuvuudesta sisämarkkinoilla on yritetty pitää huolta. Unionin rakennerahastoista on annettu hätäapua 37 miljardia euroa ja Euroopan keskuspankin piikki on auki. Ja niin edelleen.

Irtautumisstrategian laatimisesta tulee valitettavasti paljon vaikeampi tehtävä kuin edellä mainittujen hätäaputoimenpiteiden lanseerauksesta. Jäsenmaat ovat linnoittautuneet kukin bunkkeriinsa ja kukaan ei tiedä, miten kauan virus on joukossamme.

Strategian laatimiselle on kuitenkin lyijynpainavat syyt. Yhteiset varjeltavat edut esimerkiksi sisämarkkinoiden ja euroalueen takia ovat mittavat. Jos yksi maa ei onnistu taudin selättämisessä tai sen talous nujertuu, mainingit ulottuvat korkeina naapureiden puolelle.

Strategiasta tulee väistämättä mittava, jopa uuden EU:n hallitusohjelman kaltainen. Tässä siitä muutamia ajatuksia.

Komissio tekee lähiaikoina uuden esityksen EU:n monivuotisesta 2021-27 budjetista. Siihen tulee mukaan myös tarpeellista koronaelvytystä. Äärimmilleen pingotettujen terveydenhuoltojen tukeminen sekä talouden ja työpaikkojen elvyttäminen ovat tässä varmaankin kärjessä. Lyhyellä tähtäimellä voi olla silti houkutus reivata EU:n budjettia liikaakin “lapiolinjan työllistämishankkeisiin”, mutta kannattaa muistaa Suomen lama-opit 1990-luvun alusta. Silloin panostettiin välittömien aputoimenpiteiden lisäksi pitkäjänteisesti uutta kasvua luoviin aloihin kuten tutkimukseen. Ja se tuotti tulosta.

Toiseksi irtautumisstrategia ei saa tarkoittaa komission 2020-toimintaohjelman alasajoa. Muussa tapauksessa kriisistä avautuvia “mahdollisuuksia” uudistaa  esimerkiksi taloutta ei käytetä hyväksi. Alkavina jälleenrakennuksen ja elvytyksen aikoina esimerkiksi digitalisaatiota ja EU:n vihreän kehityksen ohjelmaa pystytään viemään eteenpäin enemmän kuin ehkä nyt ajetellaankaan. Näyttävät valokuvat ovat viime päivinä kertoneet saasteiden voimallisesti vähentymisestä. Miksi ne pitäisi saada takaisin? Paljon puhuttu digiloikka on yksi koronan myönteisistä seurauksista niin halutessamme.

Koronakriisistä ei pidä tulla protektionismin keppihevonen. Omavaraisuus ja Euroopan suvereniteetti ovat viime aikoina nostaneet viime aikoina kovin kurssiaan. EU-alueen riippuvuus ulkomaailmasta esimerkiksi lääkehuollossaan on liian korkea. Näissä yhteyksissä liikutaan silti vaarallisilla vesillä, jos lopputuloksena on yleinen kaupankäynnin rajoittaminen. 1930-luvun laman pidentyminen ja syventyminen sinetöitiin tulleilla ja rajaesteille. Kauppa siis kunniaan.

Tähän kokonaisuuteen liittyy myös yritysten haavoittuviksi osoittautuneet globaalit tuotanto- ja alihankintaketjut. Monet niistä ovat murtuneet ja osa tuskin palaa entiselleen. EU:n tulisi luoda suotuisat olosuhteet sille, että mahdollisimman moni maantieteellisestä läheisyydestä ja yhteiskunnallisten olosuhteiden vakaudesta hyötyvä toimija voisi kukoistaa Euroopan alueella. Tässä voisi olla yhtenä valttina sisämarkkinoiden rakentaminen nimenomaan kriisinkestäviksi.

Sisämarkkinoilla tavaraliikenne on saatu pitkälti turvattua, mutta henkilöiden vapaa liikkuvuus hyytyi täysin: opiskelu, työnhaku, yrittäminen ja muut vastaavat rajojen yli ovat syväjäässä. Komissiolta tuli 30.3.2020 toimintaohjeet, miten helpottaa rajatyöntekijöiden ja kriittisissä ammateissa toimivien liikkuvuutta. Tämä jäitä sulattava menettely tulisi ulottaa mahdollisimman pian myös Erasmus- ja Horisontti-ohjelmien pohjalta liikkuviin opiskelijoihin ja tutkijoihin terveysnäkökohtien salliessa.

Käsillämme on massatyöttömyys, mutta talouden elpyessä tuskin tulee suoraviivainen paluu vuodenvaihteen 2019-20 työmarkkinoihin. Työpaikat ja koulutustarpeet voivat muuttua tavoilla, joita emme osaa vielä ennustaakaan. Irtaantumisstrategien tulee tukea muutosta käytettävissä olevilla työkaluilla kuten EU:n sosiaali- ja globalisaatiorahastoilla. Itsensä työllistäjien määrä saattaa kasvaa voimalla ja EU:n asettamat rajoitteet heidän etujensa kollektiivisessä ajamisessa pitää poistaa pikimiten.

Koronakriisi ei saa muuttua irtautumiseksi demokratiasta ja kansalaisyhteiskunnasta. Käytännössä kaikissa EU-maissa on jonkinlainen poikkeustila, mutta esimerkiksi Puolassa ja etenkin Unkarissa tilaisuutta on käytetty hyväksi ja nujerrettu vapaata yhteiskuntaa. Jo ennen kriisiä sovittiin maakohtaisten oikeusvaltioraporttien tekemisestä. Nämä voisivat seuraavan kerran keskittyä erityisesti oikeusvaltio- ja demokratiatilan peilaukseen koronakriisin jälkimainingeissa. Unkarin tapauksessa voi olla lopullisten johtopäätösten aika maan kuulumisesta arvoyhteisöön nimeltä Euroopan unioni.

Koronakriisi ei saa johtaa osaamisemme ja huippuyritysten alemyyntiin. Australia ehti jo säätää koronalain siitä, että taloudellisesti heikentyneiden, mutta strategiselta merkitykseltään tärkeiden yritysten alemyynti väärille tahoille laitetaan suurennuslasin alle. EU:lla on osittain vastaavanlaisen tarkastelutoiminnan salliva direktiivi, mutta antaako se oikeasti riittävät mahdollisuudet puuttua ketunhäntä kainalossa tehtyihin kauppoihin? Erityisesti pienten jäsenmaiden voi olla vaikea torjua Kiinan kaltaisia toimijoita ilman EU:n kunnollista selkänojaa.

Irtaantumisstrategien tulee huolehtia, ettei yritystuissa jää “ryyppy päälle”. EU:n kilpailupolitiikan remmejä on ymmärrettävästi löysätty tilapäisesti, jotta jäsenvaltiot voivat tukea yrityksiään pahimman yli. Paluu normaalitilaan pitäisi olla silti niin nopea kuin tilanne sallii. Tuet ovat kalliita ja jatkuessaan vääristävät tervettä markkinataloutta. Tukien haitallisuus oli kysymys jo ennen koronakriisiä.

Irtautumisstrategia ei saa olla ertaantuminen talous- ja rahaliiton periaatteista. Euroalueen vakaus- ja kasvusopimus ei ole ollut olemassa jäsenmaiden talouksien kurjistamiseksi, vaan lamapuskureiden keräämiseksi myötätuulissa ja niiden käyttämiseksi talouden vastatuulissa. Kun Italia ei ole näin tehnyt, joutuu se kohtaamaan koronan 135 prosentin BKT-velkakuormalla ja jo valmiiksi hallaisella taloudella. Jäsenmaiden yhteisesti takaamat koronabondi-joukkovelkakirjat toisivat toki tilanteeseen ensihelpotusta, mutta eivät ratkaise perusongelmaa kurjasta taloudenpidosta.

Suomessakin on silti ripustauduttu liikaa koronabondin vastustamiseen yhteisvastuun takia. EU:ssa on jo monenlaista yhteisvastuuta. Suomi hyötyy esimerkiksi yhteisen budjetin rakennerahastoista ja maataloudesta sekä Euroopan keskuspankin toimista. Koronabondit pitäisi selvästi sitoa talouden uudistamiseen. EU käytti näitä yhteisiä joukkovelkakirjoja öljykriisistä selviämiseen, joten kokemusta on.

Irtautumisstrategian on pohdittava, miten tuleviin rajat ylittäviin terveysongelmiin pystytään puuttumaan kunnolla yhteisesti. Terveydenhoito on ja pysyy pääosin kansallisessa päätäntävallassa. Silti EU:n valtuuksia tarttua valtioiden rajoja kunnioittamattomiin terveyspulmiin pitää vahvistaa ja laittaa liikkeelle selvitykset esimerkiksi europarlamentaarikoiden ehdottamasta tartuntatautidirektiivistä. EU:n kriisimekanismi on toiminut ketterästi keskinäisellä avunannolla esimerkiksi metsäpalojen yhteydessä, mutta nyt se käytännössä romahti. Järjestelmä kaipaa olennaista terästämistä.

Eurooppa ei irtaannu koronasta ilman muuta maailmaa. Pahimmillaan saamme kohta nähdä esimerkiksi Afrikassa Italia-potenssiin tautitilanteen. Niin kauan kuin korona kukoistaa jossain, palaa se myös vanhalle mantereelle. Irtaantumisstrategien pitää itsestään selvästi antaa esimerkiksi maailman terveysjärjestölle kunnon voimavarat ja suunnata apua hätää kärsiviin kehitysmaihin.

Viimeisempinä, mutta ei vähäisimpänä irtautumisstrategian yhtenä läpijuoksevana teemana on syytä olla tieteen ja asiantuntemuksen kuuleminen herkällä korvalla. Tutkijat varoittivat vuosia vaikeiden virusepidemioiden puhkeamisen olevan vain ajan kysymys, mutta viesti kaikui kuuroille korville. EU:lla on jo SAM eli Scientific Advice Mechanism tarjoamassa päättäjille eturivin tietoa. Koronaan liittyvä laaja-alainen EU-alueen uhka- ja mahdollisuuskartoitus tulevaisuusnäkökulmasta pitäisi antaa sille heti tehtäväksi.

Taudin loppusaldo on karmea, mutta se sisältää myös kimpun aineksia oppia ja viedä Eurooppaa parempaan suuntaan. Irtaantumisstrategia tarjoaa tähän oivan välineen.

Tyska modellen
Markus Penttinen, Akava //Richard Nordgren

 

Markus Penttinen

Akavan kv. päällikkö ja EU:n talous- ja sosiaalikomitean jäsen

Kirjoittaja vastaa esittämistään mielipiteistä, jotka eivät välttämättä edusta Euroopan komission kantaa

EMU:n sosiaalinen ulottuvuus – sosiaalipolitiikkaa talousunionin siivellä

Euroopan unioni on sisämarkkinaprojekti, jolla on omatunto. Sen yhtenä kantavana ideana on pyrkiä samanaikaisesti sekä taloudelliseen että sosiaaliseen kehitykseen, jolloin kumpaakaan ei voida saavuttaa ilman toista. 

“Euroopan sosiaalinen malli” on tapa ilmaista arvoja, jotka pohjautuvat demokratiaan ja yksilön vapauksiin, mutta myös solidaarisuuteen. Lissabonin sopimus vahvisti työllisyyteen, sosiaaliseen suojeluun, terveyteen, koulutukseen ja syrjinnän estämiseen liittyviä päämääriä. Tavoitteita edistetään Eurooppa 2020 -kasvustrategialla, johon on liitetty myös ilmastopolitiikka.

Sosiaalisen mallin käsite on aina sulautunut siitä puhuvien omaan maailmankuvaan. Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi oli viime vuonna jo kuoppaamassa sosiaalista mallia kriisimaiden osalta, ja pohti täytyisikö niiden luopua ideasta julkisen talouden realiteettien pakosta.

Koventunut talouskuri on tuonut kaivattua jämäkkyyttä kestävän taloudenpidon sääntöjen noudattamiseen. Samalla niukkuusdoktriini on ajanut kriisimaiden sosiaalipolitiikan leikkauslinjalle. Taloudellinen ja sosiaalinen kehitys on eriytynyt, kun tavoitteena on ollut suuntautuminen samaan päämäärään.

Nyt on käynnissä talous- ja rahaliiton jälleenrakennus pankki-, fiskaali- ja talousunionin pohjalta. EU:n keskeisissä toimielimissä on piirretty pohjapiirustukset talousunionin syventymisestä. Talous- ja rahaliiton kautta etsitään uudenlaista sosiaalista ulottuvuutta. Yhteenlinkittyneessä Euroopassa yhden maan työllisyys- ja hyvinvointiongelmat heijastuvat myös muihin.

Komissio julkaisi tänä syksynä odotetun tiedonantonsa sosiaalisesta ulottuvuudesta. Välittömät toimet rakentuvat pääasiassa entisen päälle. Mukana on merkittävä aloite sosiaalisen kehityksen mittareista, jotka aiotaan liittää kokonaistaloudellisen tasapainon “ennakkovaroitusjärjestelmän” yhteyteen.

Kyse ei ole vain tehdyn sosiaalipolitiikan lopputuloksen mittaamisesta, jota toki tehdään jo nyt, vaan mittareiden liittämisestä uudella tavalla työllisyys- ja talouspolitiikan ohjaukseen. Näköpiirissa ei toistaiseksi ole samanlaista rangaistusmenettelyä kuin talouskurissa. Mittarit auttavat ymmärtämään nykyistä paremmin jäsenvaltioiden yhteiskunnallista tilannetta

EU-instituutioiden pitkän aikavälin visoissa on puhuttu jopa itsenäisestä “liittovaltion” budjetista. Sillä tasattaisiin erilaisessa suhdannetilanteessa olevien jäsenvaltioiden eroja esimerkiksi yhteisen työttömyysvakuutuksen kautta. Aikomuksena olisi vahvistaa euron luonnetta optimaalisena valuutta-alueena. Nopeammalla aikataululla haluttaisiin kasata rahoituskapasiteetti, jonka kautta tuettaisiin rakenteellisia talousuudistuksia tekeviä maita.

Ideaan talousunionin syventämisestä kuuluvat myös ajatukset merkittävien talous- ja sosiaalipoliittisten uudistusten etukäteiskoordinaatiosta. Työmarkkina-, vero-, ja eläkereformeja olisi tarkoitus arvioida nykyistä vahvemmin EU-tasolla ennen kotimaassa tehtäviä päätöksiä. Ulkoisvaikutuksiltaan tarpeeksi merkittävien uudistusten määrittely on vaikeaa. Päällekkäisiä ja velvoittavia prosesseja tulee välttää.

Sosiaalipolitiikkaa halutaan kehystää – ja jopa harjoittaa – yhä enemmän talous- ja rahaliiton kautta. Tässä kontekstissa sen merkitys on vaarassa typistyä kulutuskysynnän ylläpitämiseen ja kilpailukyvyn edistämiseen, jotka ovat tärkeitä, mutta eivät ainoita sosiaalipolitiikan tehtäviä.

Nyt kiinnitetään huomiota EMU:n vakauteen ja jäsenmaiden valintojen rajat ylittäviin vaikutuksiin. Pitkän aikavälin visiot sisältävät uudenlaista yhteisvastuullisuutta, johon nykyinen toimivallanjako ei taivu. Näin totesi komissiokin sosiaalisen ulottuvuuden tiedonannossaan.

Asiansa hyvin tai vähintäänkin kohtuullisesti hoitaneet jäsenvaltiot ovat huolissaan kansallisen toimivallan kaventumisesta ja epäilemättä myös rahavirtojen suunnasta jäsenvaltioiden välillä. Lisäksi ohjauksen tavoitteet sekä mahdollisen harmonisaation seuraukset mietityttävät.

Valtioneuvosto julkaisi tänä vuonna selonteon Suomen EU-politiikasta, jossa mm. suositeltiin pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa malliksi muille. Epäilen vahvasti, että talous- ja rahaliiton kautta tapahtuva EU-tason sosiaalipolitiikan edistäminen johtaisi “meidän mallin” edistämiseen. Sosiaaliturvassa on syytä pitää kiinni nykyisestä toimivallan jaosta, jossa jäsenvaltioilla on päävastuu sen rakenteesta, sisällöstä ja uudistamisesta.

Talous- ja rahaliiton jälleenrakennuksesta ei käydä tällä hetkellä juuri minkäänlaista keskustelua kotimaassa. Ensi vuoden europarlamenttivaalien tulisi olla foorumi, jossa EMU:n syventämisestä ja sen seurauksista voitaisiin keskustella.

Janne Pelkonen 

on työeläkevakuuttajat TELA ry:n erityisasiantuntija