Miten Euroopassa pitäisi liikkua?

image

Syksyn alkua on piristänyt susijenginäkin tunnetun koripallomaajoukkueemme seuraaminen parhaillaan Sloveniassa pelattavissa EM-kilpailuissa. Susijengi kytkeytyy eri tavoin sekä Suomeen että Eurooppaan. Joukkue pelaa kotipihallakin kansainvälisessä maailmassa. Mutta mikä eurooppalaisessa ja suomalaisessa urheilussa on erityistä? Tuoko Euroopan unioni urheilukentälle jotakin hyvää?

Tänä vuonna vietettävä Euroopan kansalaisten teemavuosi kytkeytyy hyvin myös urheiluun. Urheilulla on merkitystä Euroopan kansalaisten arjessa – urheilua voikin kutsua Euroopan suurimmaksi kansanliikkeeksi.

Maanosan urheilujärjestelmää on kuvattu pyramidina. Pohjan muodostavat ruohonjuuritason seurat, keskitason kansalliset liitot ja huipun Euroopan ylikansalliset urheilujärjestöt. Harrastajapiirit ja huippu-urheilu linkittyvät toisiinsa. Kaupallistuminen on nähty uhkana eurooppalaiselle urheilumallille. Urheilun kohdalla on sekä purettu säännöksiä että lisätty niitä. Säätelyn voidaan katsoa palvelevan urheilun sivistystehtävää. Toisinaan urheilua puolustetaan yksityisenä asiana.

Suomessa urheilu on perinteisesti järjestynyt itsenäisesti kansalaisyhteiskunnasta käsin. Rahoitus tulee kotitalouksilta, kunnilta, sponsoreilta ja valtiolta. Tänä syksynä Suomessa liikunnan asemaa peruspalveluna pyritään vahvistamaan. Kataisen hallitus on parhaillaan uudistamassa liikuntalakia, jonka valmisteluun voi ottaa kantaa lokakuun loppuun asti otakantaa.fi -palvelussa.

Toissijaisuus- tai läheisyysperiaatteen mukaan EU ryhtyy toimintaan unionitasolla vain jos se on tehokkainta. Urheilua on kuitenkin unionin taholta lähestytty useista eri näkökulmista. Komission urheilunäkemykset ovat osittain painottuneet pääosastojen mukaan. Aluksi urheilukysymyksiä käsitteli lähinnä kilpailun pääosasto. Myöhemmin urheiluasioita on valmisteltu koulutuksen ja kulttuurin yhteydessä.

1990-luvulla unioni puuttui urheilevan työvoiman vapaaseen liikkuvuuteen ja kilpailukysymyksiin, kuten rahapelijärjestelmän monopoliin rahoituslähteenä. Amsterdamin sopimukseen liitetyssä julistuksessa vuodelta 1997 korostetaan urheilun erityispiirteitä. Vuoden 2007 valkoisessa kirjassa urheilu esitellään kokonaisvaltaisesti.

Vuonna 2009 voimaan astuneessa Lissabonin sopimuksessa urheilu on linkitetty koulutusta ja nuorisoa käsittelevään artiklaan 165. Artiklan mukaan unioni “myötävaikuttaa Euroopan urheilun edistämiseen ottaen huomioon sen erityispiirteet, vapaaehtoisuuteen perustuvat rakenteet sekä yhteiskunnallisen ja kasvatuksellisen tehtävän.” Euroopan unioni on ottanut vuosien varrella opikseen. Kieltojen ja rajoitusten sijaan EU on lisännyt yhteistoimintaa järjestöjen kanssa ja muotoillut urheilupolitiikkansa laveasti.

Vaikka laki ei velvoita unionia aktiivisiin toimenpiteisiin, se kuitenkin muistuttaa urheilun merkityksestä kansalaisten arjessa. Vuoden 2014 alusta alkava Erasmus+ -ohjelma yhdistää kirjon EU-tason ohjelmia kattaen myös urheiluun liittyvät hankkeet. Hankkeilla edistetään voittoa tavoittelemattomia urheilutapahtumia, vapaaehtoistoimintaa ja urheilun hyvää hallintoa.

Keskustelua tarvitaan siitä, miten Euroopassa pitäisi liikkua. Unionilla on vapaus tukea urheilun edistämistä ja kansalaisilla vapaus liikkua. Kaikki voittavat liikkumalla enemmän.

Elina Manninen

Kirjoittaja toimii harjoittelijana Euroopan komission Suomen-edustustossa ja käsittelee pro gradu -tutkielmassaan Suomen urheilunäkemyksiä Euroopan unionissa.