25 vuotta EU-jäsenyyttä takana ja matka jatkuu!

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 25 vuotta Suomen EU-jäsenyyden alkamisesta vuonna 1995. Se saattaa tuntua pitkältä ajalta, mutta se on kuitenkin vain viimeinen neljäsosa itsenäisen Suomen historiaa. Tänään valtaosa suomalaisista pitää jo lähes itsestäänselvyytenä, että olemme täysivaltainen jäsen 27 eurooppalaisen maan muodostamassa Euroopan unionissa, mutta sitä se ei ollut 25 vuotta sitten – ja jotkut epäilevät sen mielekkyyttä edelleen.

Toisen maailmansodan jälkeisessä kylmän sodan maailmassa Suomi oli pyrkinyt pysyttelemään erossa idän ja lännen välisistä ristiriidoista, mikä ei ollut helppoa. Pyrkiessään turvaamaan omat taloudelliset etunsa läntisillä markkinoilla Suomi tarjosi aina vastaavanlaisia sopimusjärjestelyjä myös Neuvostoliitolle ja sen johtamalle Itä-Euroopan blokille, mutta rajansa kaikella – Suomi ei katsonut voivansa edes haaveilla Euroopan talousyhteisön jäsenyydestä eikä edes Euroopan vapaakauppajärjestö EFTA:n täysjäsenyydestä 1980-luvun loppuun asti, vaan kaikki junailtiin aina jollain erillisjärjestelyllä.

Berliinin muurin murruttua ja Neuvostoliiton romahdettua Suomelle avautui historiallinen mahdollisuus määrittää uudestaan oma poliittinen ja taloudellinen asemamme Euroopassa ja maailmassa. Se kulminoitui ennen kaikkea kysymykseen suhteestamme tiivistyvään Euroopan unioniin – monet epäilivät, jotkut vastustivat, mutta onneksi yhä useammat ihmiset, poliitikot ja puolueet alkoivat ymmärtää, että erillisjärjestelyiden aika on ohi ja että Suomen on pyrittävä täysivaltaiseksi jäseneksi niihin eurooppalaisiin yhteistyörakenteisiin, joissa meidän talouden ja yhteiskuntapolitiikan reunaehdoista päätetään. Ja kansa vastasi kyllä – osin myös turvallisuuspoliittisin perustein, vaikkei EU mikään turvallisuus- ja puolustusliitto ollut silloin eikä edes vielä nyt!

Mitä Suomi ja suomalaiset ovat sitten saaneet näiden jäsenyysvuosien aikana? Ensinnäkin suomalaisilla yrityksillä on tasavertainen kilpailuasema EU:n sisämarkkinoilla ja tänä päivänä yli 60 % Suomen viennistä suuntautuu EU-alueelle. Ehkä kaikkein olennaisinta on ymmärtää, että EU-jäsenyyden kautta suomalaiset yritykset ovat integroituneet osaksi globaaleja arvoketjuja pääosin EU-Euroopan kautta.

Toiseksi suomalaiset ovat hyötyneet EU:n sisämarkkinoiden tuomasta korkeammasta bruttokansantuotteesta: eri selvitysten mukaan eurooppalaisten ansiotaso on keskimäärin noin 8-10 % korkeampi ja suomalainen tienaa noin 1500-2000 euroa enemmän kuin ilman EU:n sisämarkkinoita. Luvut voisivat olla vieläkin korkeammat, jos palvelujen markkinoita uskallettaisiin avata entistä rohkeammin.

Kolmanneksi ihmiset voivat liikkua vapaasti EU:ssa turisteina, opiskelijoina, työntekijöinä ja yrittäjinä – meitä kohdellaan toisissa EU-maissa melkein kuin niiden omia kansalaisia. Euroalueella ihmisten ja yritysten elämää helpottaa myös yhteinen raha ja rahapolitiikka, vaikka talous- ja valuuttaliiton alkuperäisiä valuvikoja on jouduttu matkan varrella korjailemaan useaan kertaan.

Neljänneksi EU on tulliliitto, jolla on yksi ja yhtenäinen kauppapolitiikka. Meidän taloudelliset ulkosuhteet Yhdysvaltojen, Kiinan, Venäjän muiden globaalitalouden toimijoiden kanssa hoidetaan EU:n kautta. Niin kauan kuin monenkeskinen maailmankaupan säännöstö WTO:ssa oli voimissaan, EU:n kauppapolitiikan merkitystä ei aina oikein ymmärretty Suomessa. Mutta viimeisen 5-10 vuoden aikana se on noussut arvoon arvaamattomaan, kun Yhdysvallat, Kiina ja monet muut toimijat ovat haastaneet sääntöpohjaisen vapaakaupan vanhat velvoitteet puhumattakaan siitä, että ne olisivat valmiita hyväksymään uusia kestävän kehityksen periaatteita osaksi maailmankaupan säännöstöä.

Vaikka Suomi ja suomalaiset ovat hyötyneet monin tavoin EU-jäsenyydestä, EU ei ole mikään onnen seitsemäs taivas, muttei myöskään se joidenkin EU-kriitikkojen manaama ilmestyskirjan peto. Euroopan unioni on ihmisten ja vanhojen eurooppalaisten kansallisvaltioiden luomus ja sellaisenaan epätäydellinen, koska unionin kehitys on aina perustunut jäsenvaltioiden välisiin kompromisseihin sen suhteen, mitä ja miten paljon toimivaltaa EU:lle halutaan antaa ja kuinka tehokkaasti se sitä voi käyttää.

Tätä EU:n ”epätäydellisyyttä” ei kannata kauhistella, koska ei ole olemassa täydellistä EU:ta – eipä taida olla täydellistä Suomeakaan. Euroopan unioni ei ole itseisarvo vaan poliittisiin arvovalintoihin perustuva järjestelmä, jonka tavoitteena on luoda sellaista lisäarvoa, jota jäsenmaat eivät katso saavuttavansa yksinään, kuten rauhaa, eurooppalaisia markkinoita, kestävää kehitystä, ihmisten vapaata liikkuvuutta tai oman turvallisuuden ja omien taloudellisten etujen puolustamista entistä aggressiivisemmassa globaalissa toimintaympäristössä.

Kun EU:n saavutuksia arvioi suhteessa yhdessä asetettuihin tavoitteisiin ja sille annettuihin toimivaltuuksiin, Euroopan unioni on selvinnyt urakasta kohtuullisen hyvin. Siitä ei ehkä tullut vuonna 2000 hyväksytyn Lissabonin strategian mukaista ”maailman kilpailukykyisintä tietoon perustuvaa taloutta maailmassa vuoteen 2010 mennessä” eikä edes 2020 mennessä, mutta vika ei ollut tavoitteessa vaan sen toteutuksessa. Ja syyllisiä tähän epäonnistumiseen kannattaa etsiä pikemmin EU-maiden pääkaupungeista kuin Brysselistä – suuri osa jäsenvaltioista ei ollut valmiita niihin uudistuksiin, joita olisi pitänyt tehdä EU:ssa ja ennen kaikkea kansallisella tasolla.

Kuten TT:n entinen varatoimitusjohtaja Tarmo Korpela sanoi vuonna 2005 ”Lissabon on kuollut, kauan eläköön Lissabon”. Eli tavoitteessa ei sinällään ollut mitään vikaa, vaan tavoitteen asettaneet EU-maiden päämiehet eivät ymmärtäneet tai hyväksyneet, mitä heiltä olisi edellytetty tavoitteen saavuttamiseksi. Johtajat ovat nyt vaihtuneet jo moneen kertaan, mutta EU:n globaali kilpailukyky on edelleen yksi keskeisimmistä tavoitteista edelleen. Ja hyvä niin!

EU on hieman paradoksaalisesti onnistunut uudistamaan itseään kaikkein joustavimmin kohdatessaan kriisejä, kuten finanssikriisi 2009, pakolaiskriisi 2015 ja nyt koronakriisi 2020. Prosessit eivät ole olleet helppoja eikä kaikkia tarpeellisia reformeja ole toteutettu vieläkään, mutta uudistustarpeet tunnistetaan ja tunnustetaan entistä selkeämmin. Samoin voidaan sanoa, että Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasota ja sen seurauksena globaalien taloussuhteiden kärjistyminen on herättänyt EU:n ja sen jäsenmaat huomaamaan, kuinka tärkeitä tekijöitä ovat EU:n toimivat sisämarkkinat, kahdenväliset vapaakauppasopimukset ja nyt myös kauppapolitiikan koko keinovalikoiman aktiivisempi käyttö ja jopa ajatukset kilpailupolitiikan ulottamisesta kansainvälisiin kauppasuhteisiin ja investointeihin.

Loppujen lopuksi EU ei ole pelkästään yhteisiä intressejä puolustava jäsenmaaryhmä vaan ennen kaikkea eurooppalainen arvoyhteisö, jota yhdistää usko liberaaliin demokratiaan, ihmisoikeuksiin, oikeusvaltioon ja sosiaalisesti ja ekologisesti kestävään markkinatalouteen. Vaikka me pidämme näitä universaaleina periaatteina, meillä on ympärillämme entistä enemmän autoritaarisia globaaleja pelureita, jotka eivät niitä kunnioita. Ja valitettavasti meillä on EU:ssakin muutama jäsenvaltio ja lähes kaikissa maissa poliittisia liikkeitä, jotka avoimesti haastavat yhteisen arvopohjamme. Mutta eteenpäin elävän mieli!

Suomen 25-vuotisesta EU-jäsenyydestä ja EU:n tulevaisuudesta keskustellaan Turun Eurooppa-foorumissa perjantaina 28.8. klo 10.00-10.45. Minulla on ilo kutsua kanssani lavalle sekä Suomen nykyinen komissaari Jutta Urpilainen että kaksi edellistä komission suomalaisjäsentä eli Jyrki Katainen (2014-2019) ja Erkki Liikanen (1995-2004). Keskustelua voi seurata verkossa osoitteessa http://www.europeforum.fi/. Keskusteluun voi myös osallistua tapahtuman mobiilisovelluksen kautta.

EK-Suomen-edustusto-2762-profiili

 

Antti Peltomäki

Euroopan komission Suomen-edustuston päällikkö

 

EU laatii irtaantumisstrategien koronasta: nämä asiat sen pitäisi sisältää

Komissaari Jutta Urpilainen totesi blogissaan (28.3.2020), että komissio valmistelee EU:lle “koordinoitua exit-strategiaa” koronakriisistä. Oikein, sillä akuutin tilanteen hoitamisen lisäksi on jo mietittävä, millä keinoin siitä päästään ulos.

Tähän asti EU on höllentänyt kilpailupolitiikan sekä vakaus- ja kasvusopimuksen sääntöjä. Vaikeuksiin joutuneet yritykset saavat helpommin tukia ja valtiontalouden velkakriteerit on väliaikaisesti unohdettu. Tavara- ja rajaliikenteen sujuvuudesta sisämarkkinoilla on yritetty pitää huolta. Unionin rakennerahastoista on annettu hätäapua 37 miljardia euroa ja Euroopan keskuspankin piikki on auki. Ja niin edelleen.

Irtautumisstrategian laatimisesta tulee valitettavasti paljon vaikeampi tehtävä kuin edellä mainittujen hätäaputoimenpiteiden lanseerauksesta. Jäsenmaat ovat linnoittautuneet kukin bunkkeriinsa ja kukaan ei tiedä, miten kauan virus on joukossamme.

Strategian laatimiselle on kuitenkin lyijynpainavat syyt. Yhteiset varjeltavat edut esimerkiksi sisämarkkinoiden ja euroalueen takia ovat mittavat. Jos yksi maa ei onnistu taudin selättämisessä tai sen talous nujertuu, mainingit ulottuvat korkeina naapureiden puolelle.

Strategiasta tulee väistämättä mittava, jopa uuden EU:n hallitusohjelman kaltainen. Tässä siitä muutamia ajatuksia.

Komissio tekee lähiaikoina uuden esityksen EU:n monivuotisesta 2021-27 budjetista. Siihen tulee mukaan myös tarpeellista koronaelvytystä. Äärimmilleen pingotettujen terveydenhuoltojen tukeminen sekä talouden ja työpaikkojen elvyttäminen ovat tässä varmaankin kärjessä. Lyhyellä tähtäimellä voi olla silti houkutus reivata EU:n budjettia liikaakin “lapiolinjan työllistämishankkeisiin”, mutta kannattaa muistaa Suomen lama-opit 1990-luvun alusta. Silloin panostettiin välittömien aputoimenpiteiden lisäksi pitkäjänteisesti uutta kasvua luoviin aloihin kuten tutkimukseen. Ja se tuotti tulosta.

Toiseksi irtautumisstrategia ei saa tarkoittaa komission 2020-toimintaohjelman alasajoa. Muussa tapauksessa kriisistä avautuvia “mahdollisuuksia” uudistaa  esimerkiksi taloutta ei käytetä hyväksi. Alkavina jälleenrakennuksen ja elvytyksen aikoina esimerkiksi digitalisaatiota ja EU:n vihreän kehityksen ohjelmaa pystytään viemään eteenpäin enemmän kuin ehkä nyt ajetellaankaan. Näyttävät valokuvat ovat viime päivinä kertoneet saasteiden voimallisesti vähentymisestä. Miksi ne pitäisi saada takaisin? Paljon puhuttu digiloikka on yksi koronan myönteisistä seurauksista niin halutessamme.

Koronakriisistä ei pidä tulla protektionismin keppihevonen. Omavaraisuus ja Euroopan suvereniteetti ovat viime aikoina nostaneet viime aikoina kovin kurssiaan. EU-alueen riippuvuus ulkomaailmasta esimerkiksi lääkehuollossaan on liian korkea. Näissä yhteyksissä liikutaan silti vaarallisilla vesillä, jos lopputuloksena on yleinen kaupankäynnin rajoittaminen. 1930-luvun laman pidentyminen ja syventyminen sinetöitiin tulleilla ja rajaesteille. Kauppa siis kunniaan.

Tähän kokonaisuuteen liittyy myös yritysten haavoittuviksi osoittautuneet globaalit tuotanto- ja alihankintaketjut. Monet niistä ovat murtuneet ja osa tuskin palaa entiselleen. EU:n tulisi luoda suotuisat olosuhteet sille, että mahdollisimman moni maantieteellisestä läheisyydestä ja yhteiskunnallisten olosuhteiden vakaudesta hyötyvä toimija voisi kukoistaa Euroopan alueella. Tässä voisi olla yhtenä valttina sisämarkkinoiden rakentaminen nimenomaan kriisinkestäviksi.

Sisämarkkinoilla tavaraliikenne on saatu pitkälti turvattua, mutta henkilöiden vapaa liikkuvuus hyytyi täysin: opiskelu, työnhaku, yrittäminen ja muut vastaavat rajojen yli ovat syväjäässä. Komissiolta tuli 30.3.2020 toimintaohjeet, miten helpottaa rajatyöntekijöiden ja kriittisissä ammateissa toimivien liikkuvuutta. Tämä jäitä sulattava menettely tulisi ulottaa mahdollisimman pian myös Erasmus- ja Horisontti-ohjelmien pohjalta liikkuviin opiskelijoihin ja tutkijoihin terveysnäkökohtien salliessa.

Käsillämme on massatyöttömyys, mutta talouden elpyessä tuskin tulee suoraviivainen paluu vuodenvaihteen 2019-20 työmarkkinoihin. Työpaikat ja koulutustarpeet voivat muuttua tavoilla, joita emme osaa vielä ennustaakaan. Irtaantumisstrategien tulee tukea muutosta käytettävissä olevilla työkaluilla kuten EU:n sosiaali- ja globalisaatiorahastoilla. Itsensä työllistäjien määrä saattaa kasvaa voimalla ja EU:n asettamat rajoitteet heidän etujensa kollektiivisessä ajamisessa pitää poistaa pikimiten.

Koronakriisi ei saa muuttua irtautumiseksi demokratiasta ja kansalaisyhteiskunnasta. Käytännössä kaikissa EU-maissa on jonkinlainen poikkeustila, mutta esimerkiksi Puolassa ja etenkin Unkarissa tilaisuutta on käytetty hyväksi ja nujerrettu vapaata yhteiskuntaa. Jo ennen kriisiä sovittiin maakohtaisten oikeusvaltioraporttien tekemisestä. Nämä voisivat seuraavan kerran keskittyä erityisesti oikeusvaltio- ja demokratiatilan peilaukseen koronakriisin jälkimainingeissa. Unkarin tapauksessa voi olla lopullisten johtopäätösten aika maan kuulumisesta arvoyhteisöön nimeltä Euroopan unioni.

Koronakriisi ei saa johtaa osaamisemme ja huippuyritysten alemyyntiin. Australia ehti jo säätää koronalain siitä, että taloudellisesti heikentyneiden, mutta strategiselta merkitykseltään tärkeiden yritysten alemyynti väärille tahoille laitetaan suurennuslasin alle. EU:lla on osittain vastaavanlaisen tarkastelutoiminnan salliva direktiivi, mutta antaako se oikeasti riittävät mahdollisuudet puuttua ketunhäntä kainalossa tehtyihin kauppoihin? Erityisesti pienten jäsenmaiden voi olla vaikea torjua Kiinan kaltaisia toimijoita ilman EU:n kunnollista selkänojaa.

Irtaantumisstrategien tulee huolehtia, ettei yritystuissa jää “ryyppy päälle”. EU:n kilpailupolitiikan remmejä on ymmärrettävästi löysätty tilapäisesti, jotta jäsenvaltiot voivat tukea yrityksiään pahimman yli. Paluu normaalitilaan pitäisi olla silti niin nopea kuin tilanne sallii. Tuet ovat kalliita ja jatkuessaan vääristävät tervettä markkinataloutta. Tukien haitallisuus oli kysymys jo ennen koronakriisiä.

Irtautumisstrategia ei saa olla ertaantuminen talous- ja rahaliiton periaatteista. Euroalueen vakaus- ja kasvusopimus ei ole ollut olemassa jäsenmaiden talouksien kurjistamiseksi, vaan lamapuskureiden keräämiseksi myötätuulissa ja niiden käyttämiseksi talouden vastatuulissa. Kun Italia ei ole näin tehnyt, joutuu se kohtaamaan koronan 135 prosentin BKT-velkakuormalla ja jo valmiiksi hallaisella taloudella. Jäsenmaiden yhteisesti takaamat koronabondi-joukkovelkakirjat toisivat toki tilanteeseen ensihelpotusta, mutta eivät ratkaise perusongelmaa kurjasta taloudenpidosta.

Suomessakin on silti ripustauduttu liikaa koronabondin vastustamiseen yhteisvastuun takia. EU:ssa on jo monenlaista yhteisvastuuta. Suomi hyötyy esimerkiksi yhteisen budjetin rakennerahastoista ja maataloudesta sekä Euroopan keskuspankin toimista. Koronabondit pitäisi selvästi sitoa talouden uudistamiseen. EU käytti näitä yhteisiä joukkovelkakirjoja öljykriisistä selviämiseen, joten kokemusta on.

Irtautumisstrategian on pohdittava, miten tuleviin rajat ylittäviin terveysongelmiin pystytään puuttumaan kunnolla yhteisesti. Terveydenhoito on ja pysyy pääosin kansallisessa päätäntävallassa. Silti EU:n valtuuksia tarttua valtioiden rajoja kunnioittamattomiin terveyspulmiin pitää vahvistaa ja laittaa liikkeelle selvitykset esimerkiksi europarlamentaarikoiden ehdottamasta tartuntatautidirektiivistä. EU:n kriisimekanismi on toiminut ketterästi keskinäisellä avunannolla esimerkiksi metsäpalojen yhteydessä, mutta nyt se käytännössä romahti. Järjestelmä kaipaa olennaista terästämistä.

Eurooppa ei irtaannu koronasta ilman muuta maailmaa. Pahimmillaan saamme kohta nähdä esimerkiksi Afrikassa Italia-potenssiin tautitilanteen. Niin kauan kuin korona kukoistaa jossain, palaa se myös vanhalle mantereelle. Irtaantumisstrategien pitää itsestään selvästi antaa esimerkiksi maailman terveysjärjestölle kunnon voimavarat ja suunnata apua hätää kärsiviin kehitysmaihin.

Viimeisempinä, mutta ei vähäisimpänä irtautumisstrategian yhtenä läpijuoksevana teemana on syytä olla tieteen ja asiantuntemuksen kuuleminen herkällä korvalla. Tutkijat varoittivat vuosia vaikeiden virusepidemioiden puhkeamisen olevan vain ajan kysymys, mutta viesti kaikui kuuroille korville. EU:lla on jo SAM eli Scientific Advice Mechanism tarjoamassa päättäjille eturivin tietoa. Koronaan liittyvä laaja-alainen EU-alueen uhka- ja mahdollisuuskartoitus tulevaisuusnäkökulmasta pitäisi antaa sille heti tehtäväksi.

Taudin loppusaldo on karmea, mutta se sisältää myös kimpun aineksia oppia ja viedä Eurooppaa parempaan suuntaan. Irtaantumisstrategia tarjoaa tähän oivan välineen.

Tyska modellen
Markus Penttinen, Akava //Richard Nordgren

 

Markus Penttinen

Akavan kv. päällikkö ja EU:n talous- ja sosiaalikomitean jäsen

Kirjoittaja vastaa esittämistään mielipiteistä, jotka eivät välttämättä edusta Euroopan komission kantaa

Uusi geopoliittinen komissio hakee EU:lle kumppaneita globaaliin uudistumiseen

Ursula von der Leyenin johtaman komission tavoitteena on tehdä unionin ulkopolitiikasta kokonaisvaltaisempaa. Kauppapoliittisen aseman ja kumppanuuksien vahvistamisen lisäksi EU:lle on tärkeää pitää yllä monenvälistä ja sääntöperusteista maailmanjärjestystä. Halu vahvistaa EU:n vastuullista johtajuutta näkyy myös kunnianhimoisessa ilmastopolitiikassa.

Ursula von der Leyenin johtama Euroopan komissio aloitti toimintansa 1. joulukuuta 2019 merkittävästi erilaisessa turvallisuusympäristössä kuin edeltänyt Jean-Claude Junckerin komissio viisi vuotta aiemmin. Ulkoisia haasteita on yhä enemmän ja ne ovat tulleet lähemmäksi Euroopan unionia. Venäjän toimet Krimillä ja Itä-Ukrainassa ovat vakiintuneet, samalla kun Kiina on vahvistanut asemaansa suurvaltana. Myös transatlanttisten suhteiden luonne on muuttunut viime vuosina, ja USA:n sitoutumista Euroopan puolustukseen on kyseenalaistettu. Ajallemme on lisäksi tyypillistä vastakkainasetteluiden lietsominen ja hybridi- ja kyberhyökkäysten kaltaisten uudenlaisten turvallisuusuhkien lisääntyminen.

Von der Leyen pyrkii vastaamaan muuttuneen maailman haasteisiin uudella geopoliittisella komissiolla. Tarkoituksena on tehdä EU:n ulkopolitiikasta strategisempaa ja kokonaisvaltaisempaa huomioimalla ulkosuhteet paremmin läpileikkaavasti kaikilla unionin politiikanaloilla. Taustalla on ajatus siitä, että se, mitä teemme kotikentällä Euroopassa, vaikuttaa myös paikkaamme maailmassa. EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan uusi korkea edustaja Josep Borrell koordinoi työtä unionin kansainvälisen aseman vahvistamiseksi.

Käytännössä geopoliittinen komissio painottaa erityisesti unionin roolia kauppapoliittisena toimijana. Tätä asemaa on tarkoitus vahvistaa avoimen ja oikeudenmukaisen kauppapoliittisen ohjelman avulla. Lisäksi von der Leyen peräänkuuluttaa Maailman kauppajärjestön WTO:n toiminnan uudistamista. Toisaalta on tärkeää muistaa, että kauppa itsessään ei ole EU:lle päämäärä, vaan ennen kaikkea keino lisätä vaurautta Euroopassa ja samalla edistää arvojamme maailmalla. Tämän vuoksi on varmistettava, että uudet kauppasopimukset ottavat huomioon kestävän kehityksen tavoitteet sekä sisältävät ilmastoa, ympäristöä ja työntekijöiden suojelua koskevia säännöksiä. Tässä onnistuessaan EU saa samalla lisättyä vakautta globaalisti.

EU ei pysty yksin vastaamaan ajankohtaisiin haasteisiin kuten ilmastonmuutokseen, muuttoliikkeeseen, eriarvoisuuden kasvuun tai teknologian murrokseen. Siinä se tarvitsee yhteistyötä EU:n globaalien kumppanien kanssa. Komissio tuleekin panostamaan yhteistyöhön EU:n naapurimaiden ja muiden kumppaneiden kanssa. EU:n kansainvälisistä kumppanuuksista vastaavan komissaarin Jutta Urpilaisen yksi keskeisimmistä tehtävistä on luoda kattava strategia suhteessa Afrikkaan. Tavoitteena on uusi tasavertainen kumppanuus, joka kannustaa erilaisiin poliittisen ja taloudellisen yhteistyön muotoihin. Afrikan merkitystä uudelle komissiolle kuvaa se, että puheenjohtaja von der Leyenin ensimmäinen virallinen vierailu suuntautui Etiopiaan yhdessä Urpilaisen kanssa. Kumppanuudet kattavat kuitenkin paljon muutakin kuin vain Afrikan mantereen. Senpä takia Urpilaisen työsarka ulottuu Afrikan lisäksi EU:n kumppanimaihin esimerkiksi Etelä-Amerikassa ja Aasiassa.

Uusi komissio hakee näkyvästi myös globaalia ilmastojohtajuutta. Tavoitteena onkin nimenomaan paitsi toteuttaa kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa Euroopassa, myös toimia muulle maailmalle vastuullisena esimerkkinä ja edelläkävijänä. Vaikka suurvaltojen ilmastopolitiikkaan voi olla vaikea vaikuttaa, muutosta voidaan saada aikaan myös esimerkiksi paikallistason ja yritysten vastuullisilla toimilla. EU:n tehtävä on osoittaa muulle maailmalle, että muutos on mahdollinen yhteisillä ja rohkeilla ilmastoteoilla. Globaalin ilmastokriisin torjuminen edellyttää perustavanlaatuista muutosta, joka ei koske ainoastaan kaikkia eurooppalaisia yhteiskuntia, yrityksiä ja kansalaisia, vaan erityisesti myös muita globaaleja toimijoita. Suuri osa vaadittavista ilmastotoimista on tehtävä EU:n ulkopuolella. Tämän takia unionin yhteistyö kumppanimaiden kanssa on tulevina vuosina ratkaisevassa asemassa. Euroopan vihreän kehityksen ohjelma (”Green Deal”) onkin nähtävä kasvustrategiana, joka mahdollistaa mm. kiertotalouden ja investoinnit puhtaaseen energiaan. Laaja-alainen yhteiskunnallinen tuki saadaan vihreän kasvustrategian taakse vain, jos ilmastotoimien vaatima siirtymä on oikeudenmukainen ja koetaan sellaiseksi.

On selvää, että EU on tässä yhdessä vahvempi kuin yksikään sen jäsenmaa yksin. EU:n geopoliittisen vahvuuden edellytys on kuitenkin sen jäsenmaiden yhtenäisyys. Käytännössä Eurooppa-neuvoston yksimielisyysvaatimus vaikeuttaa ja hidastaa EU:n toimintaa ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla. Tämän vuoksi edellinen komissio on ehdottanut määräenemmistöön perustuvan päätöksenteon laajentamista koskemaan sanktioita, ihmisoikeuskysymyksiä ja siviilioperaatioita. Keskustelu komission ehdotuksesta ei ole toistaiseksi juurikaan edennyt jäsenmaiden kesken, mutta myös von der Leyen on ilmaissut halukkuutensa lisätä määräenemmistöäänestyksen käyttöä päätöksenteon tehostamiseksi. Ajatus siis elää edelleen.

Monenvälisyys on olennainen osa eurooppalaista tapaa hahmottaa maailmaa. Sääntöperustaisen maailmanjärjestyksen puolustamisen lisäksi EU:n ulkopoliittinen toiminta perustuu vahvasti tavoitteelle edistää demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltioperiaatetta maailmassa. Unionin globaalin roolin vahvistaminen onkin tärkeää paitsi taloudellisista ja turvallisuuspoliittista näkökulmista, myös koska EU:n täytyy osoittaa vastuullista johtajuutta myönteisen muutoksen puolesta yhä epävakaammassa maailmassa. Kuten von der Leyen totesi marraskuussa Euroopan parlamentissa: ”Maailma tarvitsee Euroopan unionin johtajuutta enemmän kuin koskaan”.

 

EK-Suomen-edustusto-7349-profiili_450x450

 

 

Maria Blässar

Euroopan komission Suomen-edustuston apulaispäällikkö

EU-politiikan syksy etenee uuden komission järjestäytymisen merkeissä

Euroopan parlamentin enemmistö antoi luottamuksensa puheenjohtajaehdokas Ursula von der Leyenille 16. heinäkuuta varsin täpärässä äänestyksessä. Äänestystulos hieman jo ennakoi tulevaa Euroopan parlamenttikauden luonnetta: selkeitä enemmistöjä poliittisten ryhmien välillä voi olla aikaisempaa hankalampi muodostaa. Euroopan parlamentin muuttuneella ryhmäjaolla on vaikutusta myös tulevan komission muodostumiseen, äänestäähän parlamentti lopulta komission hyväksymisestä ensin kuultuaan komissaarikandidaatteja. Mutta mitä tapahtuu seuraavaksi? Mitkä ovat von der Leyenin askelmerkit syksyn mittaan ja mitä kannatta pitää silmällä?

Komission tuleva puheenjohtaja von der Leyen on kiertänyt kesäkuukaudet ahkerasti EU:n jäsenmaita tavaten valtion päämiehiä. Samalla hän on lähestynyt jäsenmaiden hallituksia kirjeitse ja pyytänyt pääkaupunkeja nimeämään komissaariehdokkaansa. Von der Leyenin aikomuksena on valita EU-maiden esittämien ehdokkaiden perusteella komissaarien ryhmä (kollegio), jossa naisia ja miehiä on yhtä paljon. Prosessi on toki vielä kesken, mutta näin hän on ainakin toivonut.

Neuvoston ja Euroopan parlamentin on hyväksyttävä komission jäsenehdokkaiden yhdistelmä kokonaisuudessaan, jotta uusi komissio voi aloittaa työnsä kaudelle 2019–2024. Jos aikaisemmat merkit pitävät paikkaansa, tuleva puheenjohtaja von der Leyen on haastatellut komissaariehdokkaat syyskuun alkuun mennessä, esitellyt päätöksensä neuvostolle ja sopinut sitten yhdessä neuvoston kanssa lopullisesta komission jäsenehdokkaiden kokonaisuudesta.

Aika pian tämän jälkeen von der Leyen esittelee tulevan komission kokoonpanon ja salkkujaon. Salkkujaossa tuleva puheenjohtaja tullee panostamaan siihen, että miesten ja naisten edustus, poliittiset näkemykset ja erilaiset kyvyt olisivat komissiossa tasapainossa. Suomen ehdokkaan Jutta Urpilaisen tuleva pesti selvinnee siis viimeistään syyskuun alussa.

Tämän jälkeen prosessi siirtyy Euroopan parlamenttiin. Parlamentin järjestämät komissaariehdokaskuulemiset ovat ulkoapäin katsottuna ehkä se mielenkiintoisin tapahtuma komission nimittämisprosessissa. Kuulemisten on määrä alkaa syyskuun 30. päivä ja päättyä 8. lokakuuta. Prosessi etenee siten, että parlamentin puhemies pyytää von der Leyeniä ilmoittamaan parlamentille, miten vastuut jaetaan komissaariksi ehdotettujen henkilöiden kesken von der Leyenin määrittämien poliittisten toimintalinjausten mukaisesti.

Euroopan parlamentti kutsuu ehdokkaan kuultavaksi vain yhden kerran. Ehdokkaat eivät juokse valiokunnasta toiseen, vaikka heidän vastuualueensa sisältäisi asiakokonaisuuksia useammasta kuin yhdestä valiokunnasta. Ehdokasta kuullaan joko yhden valiokunnan toimesta, valiokuntien yhteiskuulemisessa tai yhden valiokunnan kuulemisessa, johon osallistuu muita asianosaisia valiokuntia. Kuulemisiin varataan kolme tuntia, jossa ehdokkaat saavat 15 minuutin avauspuheenvuoron ja heille esitetään enintään 25 kysymystä. Ei ihan helppo nakki.

Nämä kuulemiset ovat totta kai julkisia – onhan Euroopan parlamentti instituutioista se, jossa vaaleilla valitut eurooppalaiset kansaedustajat käyttävät puheoikeuttaan. Kunhan kuulemiset on saatettu loppuun, äänestää Euroopan parlamentti komissiosta kokonaisuudessaan 21.–24. lokakuuta pidettävässä Euroopan parlamentin täysistunnossa Strasbourgissa.

Lopulta Eurooppa-neuvosto nimittää von der Leyenin komission huippukokouksessaan lokakuussa. Uuden komission on määrä aloittaa työnsä samaan aikaan Euroopan keskuspankin uuden pääjohtajan Christine Lagarden kanssa 1. marraskuuta. Sen sijaan Eurooppa-neuvoston uuden puheenjohtajan Charles Michelin on määrä aloittaa tehtävässään vasta 1. joulukuuta. Aikataulut voivat toki muuttua, jos jotain yllättävää sattuu.

Komission muodostamisesta nostaisin esiin muutamia seurattavia seikkoja. Ensinnäkin on mielenkiintoista nähdä, muuttaako tuleva puheenjohtaja von der Leyen komission rakennetta. Junckerin komissiolle oman erityispiirteensä toi varapuheenjohtajien asema poliittisten teemakokonaisuuksien vetäjinä. Käytännössä he siis koordinoivat ja ohjasivat useiden muiden komissaarien työtä. Nähtäväksi jää, tuleeko von der Leyen säilyttämään Junckerin komission toimintakulttuurin.

Toiseksi parlamentin kuulemisia kannattaa seurata tarkkaan, koska ne ovat komissaariehdokkaille tiukkoja ja niissä mitataan henkilöiden sopivuutta ja asiantuntevuutta. Kuulemiset voivat hyvinkin vaikuttaa siihen, miten vastuut lopulta jakautuvat. Näinhän tapahtui viisi vuotta sitten, kun slovenialainen Alenka Bratušek vetäytyi ehdokkuudestaan sen jälkeen, kun vastuuvaliokunnat olivat hylänneet hänen ehdokkuutensa.

Kolmanneksi Iso-Britannian eroprosessi varjostaa komission nimittämistä. Britannian on määrä erota EU:sta lokakuun lopussa, mutta siihen asti heitä velvoittavat EU:n pelisäännöt. Euroopan unionista tehdyn sopimuksen artikla 17 velvoittaa Britanniaa nimittämään ehdokkaan uuteen komissioon, mutta Britannian pääministeri on todennut, ettei maa aio sitä tehdä. Voihan toki olla, että nykyinen brittikomissaari Julian King jatkaa uuden komission toimikauden alkuun saakka, niin tekevät muutkin nykyiset komissaarit. Paljon riippuu siitä, miten eroprosessin aikataulun käy. Hakeeko Britannia lisäaikaa eroprosessiin ja myöntävätkö jäsenmaat sitä Britannialle? Jos lisäaikaa tulee, niin silloin Britannialla tulisi olla komissaari… Vaikka toki historia tuntee myös tilanteita, joissa komissio on toiminut vajaamiehitykselläkin joitakin kuukausia. 

Mielenkiintoista EU-politiikan syksyä toivottaen!

Maria Blässar

Euroopan komission Suomen-edustuston apulaispäällikkö

Blassar_1050

Kesäkuun EU-huippukokous luo katseen tulevaan

Vaikka Suomessa kesälomat lähenevät, EU-politiikan parissa jännittävimmät ajat ovat vasta alkamassa. EU-vaalien jälkeinen aika huipentuu juhannuksena EU-huippukokoukseen, jossa valtioiden päämiehet ja -naiset kokoontuvat linjaamaan Euroopan unionin tulevaisuutta. Agendalla on tärkeitä asioita, kuten ilmastonmuutos ja ulkosuhteet, mutta myös tavallista suurempia linjanvetoja, kuten EU:n tuleva strateginen agenda vuosille 2019–2024. Johtajat keskustelevat myös tulevista EU-tason huippuvirkojen nimityksistä.

EU:n tuleva strateginen agenda tulee pitkälti määrittämään myös tulevan komission suuntaviivat seuraavalle viidelle vuodelle. Odotettavissa on painotuksia ilmastoon, talouteen, turvallisuuteen, EU:n roolin kasvattamiseen globaalissa järjestelmässä sekä unionin arvopohjan vaalimiseen. Tulevien vuosien linjaukset tuovat esiin uusia painopisteitä, mutta ne eivät myöskään tule tyhjästä – monia prioriteetteja on työstetty EU-tasolla jo pitkään, ja oletettavissa on, että työ niiden parissa jatkuu.

Euroopan komissio on tehnyt kuluneen viiden vuoden aikana paljon. Unioni on asettanut itselleen tiukat ilmastotavoitteet, tiivistänyt puolustusyhteistyötä, parantanut Euroopan laajuisia sisämarkkinoita ja puolustanut demokratiaa, sananvapautta sekä monenkeskistä ja sääntöpohjaista maailmanjärjestystä niin rajojemme sisällä kuin ulkopuolella.

EU-huippuvirkojen nimitysprosessi on kiinnostava aihe, joka koskettaa myös Suomea. Nimitysasiat herättävät aina suuria tunteita, koska niihin liittyy poliittista draamaa. Tällä kertaa nimitysprosessi tulee luultavasti olemaan aiempaa monimutkaisempi palapeli, mutta toivomme sen silti sujuvan ripeästi ja hyvässä hengessä. Unionilla on paljon tehtävää, ja tärkeintä olisi saada yhteistyö jatkumaan mahdollisimman sujuvasti. Uuden komission on tarkoitus järjestäytyä mahdollisimman pian ja aloittaa uusien painopisteiden parissa jo marraskuun alussa.

Suomen kannalta käsillä on nyt erityisen kiinnostavat ajat, sillä Suomen EU-puheenjohtajuuskausi alkaa jo reilun viikon päästä, 1. heinäkuuta, ja kestää vuoden loppuun. Sanotaan, että agenda tekee puheenjohtajan eikä puheenjohtaja agendaa. Näin on myös Suomen kohdalla, sillä asialistalla tulevat olemaan pitkälti jo edellä mainitut pitkän aikavälin painopisteet ja periytyneet haasteet, kuten EU:n seuraava pitkän aikavälin rahoituskehys, maahanmuuttokysymykset, ilmastonmuutos, talouskasvu ja kauppa, turvallisuus ja EU:n arvot. Näihin kaikkiin liittyy vielä monia avonaisia ja käsittelyä kaipaavia kysymyksiä. Oman kuriositeettinsa muodostaa Brexit-prosessin eteneminen. Suomella on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus vaikuttaa keskeneräisten unionin laajuisten asiakokonaisuuksien viimeistelyyn ja EU:n tulevaan suuntaan. Uskomme Suomen tarttuvan toimeen perinteisellä pragmaattisella ja rakentavalla otteella ja olemme valmiina tarjoamaan täyden tukemme unionin kannalta kriittisten uudistusten tekemiseen.

Blassar_1050

 

Maria Blässar

Euroopan komission Suomen-edustuston apulaispäällikkö

EU-vaalit 2019 – onko EU nyt vahvempi vai rikkonaisempi?

Sunnuntaina käytyjen EU-vaalien jälkipyykkiä on pesty ahkerasti eri kanavissa. Keskustelua ovat leimanneet huomiot EU:n poliittisen ilmapiirin muutoksesta. Euroopassa äänesti noin 51% äänioikeutetuista, eli suunnilleen joka toinen. Tulos on huomattavasti parempi kuin vuoden 2014 vaaleissa, sillä näissä vaaleissa äänesti 39 miljoonaa eurooppalaista enemmän kuin viisi vuotta sitten. Suomessakin äänestysprosentti nousi hieman edellisistä EU-vaaleista.

Ennen vaaleja ennakoitiin poliittisesti vastakkaisten voimien nousua, eli vihreiden ja liberaalien sekä populistien ja äärioikeiston äänimäärien kasvua, ja perinteisten, maltillisemman keskitien valtapuolueiden äänimäärien vähenemistä. Ennusteet toteutuivat melko hyvin, vaikka äärioikeiston nousu oli hieman lievempää ja vihreiden nousu voimakkaampaa kuin ennusteissa. Erityisesti huoli ilmastonmuutoksesta toi vaaliuurnille nuoren sukupolven, joka haluaa toisenlaisen Euroopan kuin mitä perinteiset puolueet ovat tähän mennessä kyenneet tarjoamaan. Monen ilonaiheeksi on noussut myös se, että enemmistö äänesti puolueita, joilla on rakentava suhtautuminen Eurooppaan. EU-yhteistyötä sisältäpäin purkamaan pyrkivien äärioikeistoliikkeiden ja populistien ennakoitu nousu jäi odotettua pienemmäksi.

Vaalitulokseen liittyen on nostettu esiin myös huolia. Yhteisiä ongelmia Euroopan parlamentissa on nyt ratkaisemassa hajanaisempi ja mahdollisesti riitaisampi joukko, kun perinteiset maltilliset suurpuolueet eivät enää pysty ilman apupuolueita muodostamaan parlamentin enemmistöä päätöstensä tueksi. Perinteisten puolueiden kutistuessa tilaa ovat vallanneet vastakkaiset poliittiset voimat. Poliittinen kenttä nähdään sekä pirstaloituneempana että polarisoituneempana. Jotta Euroopan integraatiokehitys ei hidastuisi ja löydettäisiin välttämättömiä ratkaisuja suuriin ilmastonmuutoksen kaltaisiin ongelmiin, EU-myönteisten puolueiden on osoitettava tehokkuutensa, valmiutensa kompromisseihin ja vastattava siihen luottamuspulaan, josta nationalistien nousu kielii. Lisäksi EU:n on noustava ulkosuhteissaan entistä yhtenäisempään ja voimakkaampaan rooliin, sillä Eurooppa on uudenlaisessa kilpailuasetelmassa suhteessa Venäjään, Kiinaan ja Yhdysvaltoihin.

EU-vaalituloksesta kumpuavat huolet eivät ole tuulesta temmattuja. On kuitenkin huomattava, että Euroopan parlamentissa tulee jatkossa toimimaan moniäänisempi joukko meppejä, jotka peilaavat täysistuntosaliin nykypäivän Eurooppaa. Euroopan parlamentti voidaan siten nähdä demokraattisempana ja nykyaikaisempana nyt kuin mitä se oli vuoden 2014 vaalien jälkeen. Perinteisen oikeisto-vasemmisto-jaottelun merkitys on vähentynyt ja se näkyy vaalituloksessa. Tämän päivän EU-politiikka liikkuu kohti uudenlaisia jakolinjoja, joita määrittävät suhtautuminen ylipäätään EU-yhteistyön merkitykseen ja käsitykset erilaisista aikamme suurista yhteiskunnallisista ilmiöistä, kuten ilmastonmuutos, muuttoliikkeiden hallinta ja oikeusvaltioperiaatteen suojelu. Parlamentissa tulee nyt olemaan esillä useampia näkökulmia, ja EU-kansalaisten huolet tulevat olemaan laajemmin edustettuna. Voidaan ajatella, että nämä EU-vaalit osaltaan vahvistavat demokratiaa, jolle EU:n arvopohja perustuu.

Perinteisten ja pääsääntöisesti EU-yhteistyöhön uskovien puolueiden on kyettävä vastaamaan nationalistien pyrkimyksiin heikentää yhteistyötä ja haluun palata hajanaisempiin kansallisiin ratkaisumalleihin. Myös ilmastokysymykset on otettava vakavissaan, sillä Euroopan nuorten mielestä jahkailun aika on ohi. Fragmentoitunut ei siten tarkoita välttämättä heikkoutta, vaan laajempia näkökulmia. Tämä voi olla alku uudenlaiselle yhteistyölle ja vahvemmalle Euroopalle, kun EU-päätöksenteko vaatii laajemman joukon tuen. Kykyä kompromisseihin ja suurten kysymysten hahmottamiseen tarvitaan siis entistä enemmän.

 

Blassar_1050

Maria Blässar

Edustuston apulaispäällikkö

Ilmasto ja EU-vaalit – onko niillä väliä?

Vuoden 2014 EU-vaaleissa 18–24-vuotiaista suomalaisista vain 10 prosenttia äänesti. Koko maan laajuinen äänestysprosentti oli 39,1%. Se on järkyttävän alhainen luku, ottaen huomioon suomalaisten koulutustason ja europarlamentin tärkeyden eurooppalaisessa päätöksenteossa.

Eduskuntavaalien jälkeen spekuloitiin, loppuuko suomalaisten äänestysinto ja motivaatio tarttua uudelleen äänestyslipukkeeseen. Toisaalta nähtävissä on myös mahdollisesti toiseen suuntaan viittaavia merkkejä.

Tänä keväänä ihmisiä on ennen näkemättömällä tavalla puhuttanut ilmastonmuutos ja etenkin siitä kumpuava ilmastoahdistus. Etenkin nuoret ympäri maailmaa ovat ottaneet asian omakseen ja nousseet barrikadeille protestoimaan ilmaston puolesta. Myös Eurooppanuoret Suomessa haluaa tuoreessa kannanotossaan nostaa ilmastonmuutoksen torjunnan Suomen EU-politiikan kärkiteemaksi. Eurooppanuorten Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan 76 prosenttia suomalaisista nuorista haluaa, että EU-tason yhteistyötä lisätään juuri ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Toivomme tämän innostuksen kantavan myös EU-vaaleihin saakka, ja inspiroivan nuoria äänestämään.

Olemme kiertäneet tänä keväänä suomalaisia kouluja ja tehneet yhteistyötä eri opiskelijajärjestöjen kanssa. Yhteiseksi huolenaiheeksi nuorten keskuudessa on näissäkin keskusteluissa noussut ilmastonmuutos. Samassa yhteydessä on pohdittu sitä, miksi EU tuntuu niin kaukaiselta, harmaalta ja epämääräiseltä vaikuttamisen tasolta.

Kuitenkin juuri ilmastotoimet ovat loistava esimerkki siitä, että yhteistyö EU:n tasolla kannattaa. Yhteistyössä asiantuntijoiden, järjestöjen, yritysten ja kansalaisten kanssa valmistellut aloitteet toimiksi ilmastonmuutosta vastaan ovat osoitus siitä, että Euroopan tasoinen yhteistyö on paras tapa toimia yhdessä ilmaston puolesta. Kansalaisten asiaa ajava Euroopan parlamentti ja EU-jäsenvaltioita edustava neuvosto ovat tarttuneet hanakasti toimeen. Euroopan komission tekemien aloitteiden tavoitteita on jopa kiristetty Euroopan parlamentin toimesta, jotta ilmastotoimet olisivat kansalaisten vaatimusten tasolla.

Toivomme, että tämä konkreettinen esimerkki eurooppalaisesta päätöksenteosta ja sen tärkeydestä meidän kaikkien tulevaisuuden kannalta inspiroisi nuoria äänestämään tämän kevään EU-vaaleissa. Viime aikojen julkisessa keskustelussa on noussut esiin, kuinka europarlamentaarikolla voi olla enemmän valtaa kuin ministerillä. EU-vaaleissa äänestämme Euroopan parlamenttiin henkilöitä käyttämään juuri tämän mittaluokan valtaa. Suomalaiset tulevat valitsemaan ainakin 13, mahdollisesti 14, eurokansanedustajaa, joilla on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa tulevaisuutemme elinoloihin.

Euroopan komissio on esittänyt Sibiussa Romaniassa 9. toukokuuta 2019 järjestettävää EU27-johtajien kokousta varten suosituksia siitä, miten Eurooppa voi muovata omaa tulevaisuuttaan entistä moninapaisemmassa ja epävarmemmassa maailmassa. Päämiehet keskustelevat kokouksessa EU:n strategisista painopisteistä vuosille 2019–2024, jotka rakentuvat EU:n viime vuosien kehitykselle ja EU-vaalien tulokselle.

Toinen erityisesti nuoria kiinnostava painopiste on kestävä kehitys. Meidän on Suomessa, EU:ssa ja koko maapallolla nykyaikaistettava talouttamme kohti kestäviä kulutus- ja tuotantomalleja. Meidän on lisättävä toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja ympäristön pilaantumisen lopettamiseksi. Meidän on myös siirryttävä kohti resurssitehokkaampaa kiertotaloutta edistämällä vihreää kasvua, biotaloutta ja kestäviä innovaatioita.

Ilmastonmuutoksen torjunta ja globaali ilmastojohtajuus on kannustava esimerkki siitä, mitä EU-tasoinen yhteistyö merkitsee: yhdessä voimme tehdä enemmän ja kunnianhimoisemmin.

Kun maailmanlaajuisesti tunnettu nuori ilmastoaktivisti Greta Thunberg oli puhumassa Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnalle, hän pyysi, että hänen puheelleen kohdistetut aplodit siirtyisivät konkreettisiin tekoihin, kun kampanjateemoja valitaan ja äänestysnappeja painetaan.

Myös me toivomme, että EU-vaalien lähestyessä inspiroituisimme Gretan kehotuksesta, ja siirtäisimme huolemme ja toiveemme tulevaisuudesta äänestyslipukkeille ympäri maan.

Blassar_1050

 

Maria Blässar

Edustuston apulaispäällikkö

 

EU:n hallitusneuvottelujen 10 kärkikysymystä

Suomessa hallitusneuvotteluja vetävä SDP on juuri esittänyt kysymyksensä muille puolueilla vastattavaksi. Mukana ovat suurimmat tulevaisuuden haasteet Suomelle. Ne kattavat myös EU:n kehittämisen ja Suomen puheenjohtajuuden unionissa syyskaudella 2019.

EU:ssa ei ole ministereitä eikä hallitusohjelmaa, mutta lähimpänä niiden roolia on komissio komissaareineen ja sen toimintaohjelma. Suomen hallitusneuvottelijan kysymyksiä ja itse hallitusneuvotteluja muistuttaa komission puheenjohtajan toimintaohjelmalleen hakema tuki jäsenmaista ja Euroopan parlamentin puolueryhmistä.

Tämä tapahtuu jo tulevan kesän ja syksyn aikana. Kysymys kuuluu, mitä sisältöasioita pitäisi tuolloin olla pöydillä jäsenmaiden, europarlamentaarikoiden ja komission keskustellessa uusista aloitteista ja linjauksista?

Tässä sitä varten kuvitteellinen, mutta vankasti reaalimaailmaa peilaava EU:n hallitusneuvottelujen kymmenen kohdan kärkikysymyslista. Etenkin näihin haasteisiin EU:lta odotetaan vastauksia tulevan komissio- ja parlamenttikauden 2019-2024 aikana.

Myös jokaisella tämän kevään Euroopan parlamentin vaalien ehdokkaalla tulisi olla näkemyksensä kärkikysymyksiin.

  1. Ilmasto ja ympäristö

Tuoreimman eurobarometrin mukaan EU-vaaleissa äänestävien mielestä tärkein asiakokonaisuus tulevalla komissio- ja parlamenttikaudella on ilmasto- ja ympäristökysymykset. Tuetteko sitä, että EU:n pitää olla ilmastomuutoksen torjunnassa ja ympäristön monimuotoisuuden vaalinnassa edelläkävijä ja mitä konkreettisia päätöksiä se edellyttää? Kuinka kansalaiset pidetään mukana muutettaessa taloutta ja työmarkkinoita kestäviksi?

2. Budjettiuudistus

EU:n budjettiuudistus vuosille 2021-27 pitää viedä loppuun jopa lähikuukausina. Sitä koskevassa esityksessä nostettiin etenkin tutkimuksen, koulutuksen ja muuttoliikkeen kaltaisten panostuksien osuutta. Oletteko valmiita tukemaan unionin budjetin painopisteisen siirtämistä näihin kysymyksiin? Jos ei, niin mitä ehdotatte tilalle ja millä perusteilla?

3. EMU ja EU:n talouspolitiikka

Talous- ja rahaliitto eurovaluuttoineen on toiminnassa, mutta se on jäänyt keskeneräiseksi. Toisaalta unionin talouspolitiikassa on vallinnut jännite etenkin pohjoisten maiden vaatiman uudistuslinjan ja eteläisten maiden haluaman löysemmän budjettikurin välillä. Mitkä olisivat lähivuosina tärkeimmät EMU:n uusimisessa tarvittavat päätökset ja muuttaisitteko niitä jo esitetyistä malleista? Mihin suuntaan veisitte EU:n talouspolitiikkaa (uudistukset-leikkaukset) ja minkä mallisilla ratkaisuilla saisitte aikaiseksi yhteisen euromaiden linjan?

4. Sosiaalinen pilari

Väistyvän komission yksi kärkihankkeista on ollut niin sanottu sosiaalinen pilari, jonka pohjalta annettiin muutamia lähinnä työelämän vähimmäistasodirektiivejä. Oletteko valmiita sille, että EU jatkaa aktiivista rooliaan  sen toimivaltaan kuuluvissa työelämän kysymyksissä tehden näitä koskevia uusia lakipäätöksiä? Jos kyllä, niin mitä lakihankkeiden tulisi olla? Tuleeko työntekijöiden vapaan liikkuvuuden kuulua edelleen EU-kansalaisten perusoikeuksiin?

5. Vapaa ja reilu kaupankäynti

Nykymallinen työpaikkoja ja kasvua luonut sopimusperustainen vapaakauppa on uhattuna protektionismin vuoksi ja kansalaiskentältä on tullut arvostelua, etteivät kauppasopimukset ota vakavasti huomioon kestävää kehitystä. Pitääkö EU:n pysyä sopimusperustaisen avoimen kaupankäynnin tukijana vai turvautua itsekin nykyistä enemmän protektionismiin? Oletteko valmiita ja millä tavalla vahvistamaan kauppasopimusten kytköksiä esimerkiksi Pariisin ilmastosopimukseen ja ILO-sopimuksiin?

6. Osaamistalous

Osaamiseen perustuva maailman kilpailukykyisin talous on ollut EU:n tavoitteena jo vuosituhannen vaihteesta. Tästä syystä tulee saada Euroopalle kärkipaikka erityisesti digitalisaatiossa, tekoälyssä, biotaloudessa ja muilla nopeasti kasvavilla osaamisintensiivisen talouden aloilla. Miten EU voi parhaiten edistää siirtymää kohti maailman kilpailukykyisintä osaamistaloutta? Mitkä ovat konkreettiset ehdotuksenne EU-päätöksiksi näissä asioissa?

7. Pakolaiskysymys

Pakolaisvirta EU:n suuntaan on vähentynyt, mutta yhteisestä kaikkien hyväksymistä linjoista ei ole saatu ratkaisua jäsenmaiden välillä eivätkä tulevaisuuden muuttopaineet Eurooppaan ole vähentymässä. Mitä kaikkia päätöksiä ja toimenpiteitä tulisi kuulua EU:n pakolaislinjaan lähivuosina? Tulisiko tähän liittyen jäsenmaille sälyttää pakollinen EU-tason pakolaiskiintiö (”taakanjako”) ja unionin lisätä kehitysapuaan etenkin muuttopainealueille tavoitteena 0,7 % panostukset BKT:sta?

8. Kilpailupolitiikka

Saksa ja Ranska ovat ehdottaneet eurooppalaisten kärkiyritysten luomista antamalla niille mahdollisuus määräävään markkina-asemaan ja sitä, että komission tekemät kilpailupolitiikan päätökset voitaisiin peruuttaa Eurooppa-neuvostossa. Taustalla on huoli eurooppalaisten yritysten ja talouden kilpailukyvystä maailmantasolla. Ovatko edellä esitetyt keinot mielestänne oikeita? Jos ei, niin mitä ehdotatte tilalle?

9. Oikeusvaltio

Oikeusvaltion ja siihen liittyen mielipiteen- ja kansalaisvapauksien kehitys ei ole ollut tyydyttävä tietyissä jäsenmaissa. EU:n käynnistämät ”kehityskeskustelut” perustamissopimuksen artiklan 7 nojalla näiden maiden kanssa eivät ole muuttaneet tilannetta ratkaisevasti. Oletteko valmiita siihen, että artiklaa 7 tehostetaan esimerkiksi EU-rahoituksen katkaisemisella ja ääritilanteessa uhalla erottamisesta EU:sta?

10. Brexit

Brexit-siirtymäaikaa on pidennetty lokakuun loppuun. Mikäli Britanniassa ei päästä ratkaisuun eroamisesta tai jäämisestä jäseneksi tässäkään ajassa, niin oletteko valmiita pidentämään siirtymäaikaa edelleen? Tulisiko sen ehdoksi asettaa uusi kansanäänestys eroamisesta?

Jokerikysymys:

Seuraavalla komissio- ja parlamenttikaudella tehdään valinta kesä- ja talviajan välillä. Kumpaan näistä EU-maiden pitäisi siirtyä ja millä perusteilla?

Tyska modellen
Markus Penttinen, Akava //Richard Nordgren

Markus Penttinen

Kirjoittaja on Akavan kv. päällikkö ja EU:n talous- ja sosiaalikomitean jäsen

Kirjoittaja vastaa esittämistään mielipiteistä, jotka eivät välttämättä edusta Euroopan komission kantaa.

EU maksaa joka suomalaiselle halvan kuntosalikortin verran – mutta voimistummeko siitä?

Toukokuussa tulee komission ehdotus unionin monivuotisiksi budjettikehyksiksi. Kuka kattaa Brexitin myötä budjetista katoavat miljardit, miten käy Suomen aluevarojen ja saavatko EU:n perusarvoja rikkovat maat edelleen tilisiirtoja, ovat esimerkkejä ajankohtaistuvista kysymyksistä.

Suomessa asiasta tähän asti käyty keskustelu on kierinyt erityisesti kahden asian ympärillä: nostetaanko EU:n kassaan menevää osuutta jäsenmaiden bruttokansantuotteesta (nykyisin noin 1 %) ja miten me nettomaksajamaana onnistumme saamaan tulevan neuvottelukierroksen pohjalta mahdollisimman ison ”saannon”. Vuonna 2016 Suomen todellinen EU-jäsenmaksu oli 0,14 prosenttia bruttokansatulosta eli kuukaudessa runsaan viitosen kansalaista kohden.

Suomen nopeasti kohentuva talous, Britannian lähtö sekä lähivuosien laajentuminen Balkanille merkitsevät sitä, että nettomaksusummamme todennäköisesti kohoavat tulevaisuudessa selvästi. Hinta kansalaista kohden kuukaudessa päätynee halvan kuntosalikortin lukemiin. Veronmaksajien oikeutettu kysymys on, että voimistummeko kyseisellä EU-kuntosalikortilla? Saammeko siitä todellista tuottoa?

Oli hinta suomalaista kohden vitosen tai kuntosalikortin verran on silti lähinnä sivuroolissa, kun arvioidaan Suomen todellisia saantoja eurooppalaisesta yhteistyötä. Otetaanpa pari esimerkkiä.

Kauppapolitiikka kuuluu unionin päätäntävaltaan ja siitä neuvottelevat Suomenkin puolesta komission virkamiehet. EU:lla on kauppasopimuksia tai vastaavia kymmenittäin. Viimeisin tehtiin Japanin kanssa ja parhaillaan neuvottelupöydän toisella puolen istuvat eteläisen Amerikan Mercosur-maat. Suomen bruttokansantuotteesta vienti kattaa noin 35 prosenttia, jolloin kauppasopimuksilla avautuvilla vientimahdollisuuksilla on rahoissa mitattuna aivan eri tason merkitys kuin Suomen EU-jäsenmaksulla ja saannoilla.

Vastaväitteenä tähän voi esittää, että kukoistavathan Norjan ja Sveitsin taloudet ilman jäsenyyttä ja EU-kauppasopimuksia. Maat suorittavat pääsystä EU:n sisämarkkinoilla kuitenkin käytännössä jäsenmaksun ja niiden asema maailman kauppaneuvotteluissa on unioniin verrattuna lähinnä sivustaseuraaja. Vaihtoehtotilanne eli Suomi neuvottelemassa yksin esimerkiksi Kiinan kanssa tai kauppasodassa Donald Trumpia vastaan voisi merkitä meille kylmää kyytiä.

Valitettavasti EU:n kauppapolitiikan taloudellisesta merkityksestä ei hämmästyttävästi ole tehty selvitystä sen paremmin EU-tasolla kuin Suomessa. Täten nettomaksusummat ja vastaavat luvut saavat edelleen hallita suomalaista keskustelua.

EU:n sisämarkkinoiden merkityksestä on sen sijaan tehty selvityksiä. Ne ovat yleensä osoittaneet, että unionin alueen bruttokansantuote olisi noin viisi prosenttia alempi, jos yhteismarkkinoita ei olisi. Jos tämän laittaa koskemaan Suomea, niin päädytään kahdentoista miljardin euron summaan.

EU tekee myös paljon asioita, joita on vaikea mitata rahassa, mutta joiden arvo voi muuten olla suuri. Mikä merkitys on esimerkiksi Horisontti 2020-tutkimusohjelmalla suomalaisen korkeakoululaitoksen kansainvälistymiseen, Erasmus-ohjelmalla opiskelijoiden kielitaitoihin ja maailmantuntemukseen sekä miten arvottaa vapaa liikkuvuus työntekijöille ja yrittäjille? Tällaisia asioita ei pidäkään tarkastella vain kamreerilaskemilla.

Jokaisen suomalaisen kannattaa siis maksaa jäsenyydestä tulevaisuudessa halvan kuntosalikortin verran kuukaudessa? Kyllä ja maksujemme kohoaminen on oikeastaan merkki Suomen paluusta vahvan talouden maaksi. Kaikki siis hyvin EU:n budjettirintamalla? Ei valitettavasti.

Jäsenmaat ovat jo vuosikymmeniä keskittyneet saantojensa maksimoimiseen, jonka vuoksi itse budjetin käyttökohteet ovat pitkälti jämähtäneet menneeseen aikaan. Jo vuosituhannen alussa belgialaisen professorin André Sapirin vetämä korkean tason EU-työryhmä esitti perustavanlaatuista muutosta: pois tukiaisajattelusta kannustamaan kasvua ja osaamista. Isoa muutosta ei juuri ole tullut.

Jäsenmaiden kapeakatseista kisaa nettomaksuista ja saannoista on kiihdyttänyt unionin niin sanottujen omien varojen jyrkkä lasku. Italialaisprofessori, ex-pääministeri Mario Monti teki äskettäin asian korjaamiseksi mietinnön, mutta pahimmassa tapauksessa senkin ehdotukset pyyhkäistään sivuun tulevissa budjettimittelöissä.

Suuri muutos takavuosiin verrattuna on silti se, että muutoksen tarve EU:n budjetin rakenteissa alkaa olla yleisesti ymmärretty. Enää puuttuu toteutus. Lopulliset päätökset EU:n monivuotisesta budjetista saatetaan tehdä Suomen puheenjohtajuuskaudella. Suomella olisi siinä uudistajan paikka.

Tyska modellen
Markus Penttinen, Akava //Richard Nordgren

Markus Penttinen

Kirjoittaja on Akavan kansainvälisten asioiden päällikkö ja EU:n talous- ja sosiaalikomitean jäsen

Kirjoittaja vastaa esittämistään mielipiteistä, jotka eivät välttämättä edusta Euroopan komission kantaa.

Vuosi sitten perustetut harvinaisten sairauksien eurooppalaiset osaamisverkostot ovat lähteneet lupaavasti liikkeelle

Harvinaisia ja monitekijäisiä sairauksia käsittelevät virtuaaliset eurooppalaiset osaamisverkostot aloittivat toimintansa vuosi sitten maaliskuun alussa. Yhteensä 24 temaattista eurooppalaista osaamisverkostoa kokoavat yhteen terveydenhuollon asiantuntijoita kaikkialta Euroopasta. Euroopan unionin tukemassa hankkeessa, joka käynnistettiin belgialaisessa Leuvenin yliopistollisessa sairaalassa, tekee yhteistyötä yli 900 pitkälle erikoistunutta terveydenhuollon yksikköä 25 EU-maasta sekä Norjasta. Asiantuntijat pohtivat keinoja hoitaa eri sairauksia aina luustosairauksista veritauteihin ja lasten syövistä immuunipuutokseen.

Twitter_ERN_FI_2017_4

Italian Alessandriassa asuva Elisa kärsii osteogenesis imperfectasta. Tämä harvinainen perinnöllinen sairaus aiheuttaa luuston haurastumista. Siihen sairastuu vain yksi ihminen 15 000:sta.  Nykyään 30-vuotias Elisa sai diagnoosin jo varhaislapsuudessa. ”En voinut leikkiä samalla tavalla kuin muut lapset. Jos olisin kaatunut, olisin murtanut luitani”, hän kertoo. Elisa odottaa eurooppalaisilta osaamisverkostoilta ennen kaikkea enemmän tutkimusta, jonka avulla diagnoosin saaneiden potilaiden, etenkin lasten, elämänlaatua voidaan parantaa.

Lääkärit joutuvat liian usein todistamaan harvinaisista tai monitekijäisistä sairauksista kärsivien potilaiden järkyttäviä tarinoita. Elisalla oli onnea, sillä hänen sairautensa diagnosoitiin jo varhain. Monet potilaat elävät vuosia epätietoisuudessa, kun heidän sairauttaan ei osata diagnosoida oikein, saati että he saisivat asianmukaista hoitoa. Tilanne on turhauttava myös lääkäreille, jotka haluavat parhaan mahdollisen hoitotuloksen potilailleen.

Tyypillistä on, että harvinaisista ja monitekijäisistä sairauksista ei ole riittävää ja laajalle levinnyttä asiantuntijatietoa. Sen vuoksi tietoa ei useinkaan ole saatavilla potilaan asuinmaassa tai -seudulla. Eurooppalaisten osaamisverkostojen avulla voidaan saattaa yhteen EU:ssa oleva valtava määrä tietoa ja osaamista. Tästä on konkreettista hyötyä useille tuhansille potilaille.

Eurooppalaisissa osaamisverkostoissa hoidetaan vuosi niiden perustamisen jälkeen jo yli 50:tä potilasta. Yksi heistä on suomalainen Tapani (*). Vielä yli viisikymppisenä Tapani pelasi tennistä vähintään kahdesti viikossa. Hän kuitenkin alkoi tuntea itsensä uupuneeksi ja hengästyi nopeasti. Tapania hoitaneet lääkärit epäilivät hänen kärsivän harvinaislaatuisesta anemiasta ja hakivat diagnoosille vahvistusta eurooppalaisista osaamisverkostoista. Kun lääkärit kykenevät rajaamaan oireet ja määrittämään anemian tarkan tyypin, Tapania voidaan hoitaa tehokkaammin.

Harvinaisesta sairaudesta tai diagnosoimattomista oireista kärsivän potilaan hoitava lääkäri voi potilaan suostumuksella pyytää neuvoa muilta osaamisverkoston jäseniltä. Erikoislääkärit eri puolilta EU:ta keskustelevat potilaan diagnoosista ja hoidosta sekä vaihtavat usein tietoja ja osaamista kutsumalla kokoon neuvoa-antavia ryhmiä, joissa he voivat keskustella potilaan tapauksesta Euroopan komission kehittämällä nettialustalla. Näin potilaiden ei enää tarvitse tehdä uuvuttavia matkoja toiselle alueelle tai toiseen maahan kuten ennen. Vain lääketieteellinen tieto matkustaa.

Twitter_ERN_FI_2017_2

Eurooppalaisten osaamisverkostojen ensimmäinen toimintavuosi on ollut lupaava. Verkostot ovat tuoneet uutta toivoa kymmenille harvinaisista sairauksista kärsiville potilaille. Pidemmällä aikavälillä ne voivat todennäköisesti auttaa satoja, jopa tuhansia. Toiveissa on, että osaamisverkostomalli laajennetaan koskemaan muitakin sairauksia. Kun potilaiden analysoinnissa, diagnosoinnissa ja hoidossa saavutetaan kriittinen massa, eurooppalaiset osaamisverkostot myös vauhdittavat alan tutkimustyötä laajoilla kliinisillä tutkimuksilla ja parantavat kansallisten terveydenhuoltojärjestelmien kestävyyttä.

Valdis Dombrovski

Vytenis Andriukaitis

Kirjoittaja on terveydestä ja elintarviketurvallisuudesta vastaava komissaari

 

 

Harvinaiset sairaudet EU:ssa

Sairaus on harvinainen, jos siitä kärsii enintään 5 ihmistä 10 000:sta. Kaikkiaan 5 000–8 000 erilaista harvinaista sairautta vaikuttaa noin 30 miljoonan ihmisen päivittäiseen elämään EU:ssa. Heistä monet ovat lapsia. Harvinaiset ja monitekijäiset sairaudet voivat aiheuttaa kroonisia terveysongelmia, joista monet ovat hengenvaarallisia. Esimerkkejä harvinaisista sairauksista:

  • Kystinen fibroosi on perinnöllinen sairaus, joka vaurioittaa keuhkoja, ruoansulatuselimiä ja muita elimiä. Siihen sairastuu yksi eurooppalainen noin 9 000:sta.
  • Hepatoblastooma on erittäin harvinainen lasten maksakasvain, jota esiintyy lähinnä pikkulapsilla (0-3-vuotiailla). EU:ssa siihen sairastuu vain yksi 5 miljoonasta.
  • FOP-tautia (Fibrodysplasia ossificans progressiva) sairastaa maailmanlaajuisesti vain 3 500 henkilöä. Sairaudessa lihaksiin, jänteisiin, niveliin ja sidekudokseen muodostuu luuta.

 (*) Yksilöiviä tietoja, kuten nimi, ikä ja joissain tapauksissa myös maa, on muutettu yksityisyyden suojelemiseksi.