Unkarin kaksi lokakuuta

Lokakuun kansanäänestys pakolaiskiintiöistä oli Unkarin hallitukselle ilon aihe. Yli 90 prosenttia äänestäneistä antoi odotetusti tukensa maan pakolaispolitiikalle. Samalla se oli pettymys.  Uurnille tuli vain noin 43 prosenttia äänioikeutetuista. Jos kyseessä olisi ollut laillisesti sitova äänestys, olisi tulos mitätöity. Sellaisesta ei kuitenkaan ollut kysymys. Tärkeintä hallitukselle oli poliittisen tuen saaminen maahanmuuttopolitiikalle. Sen se sai.

Parlamentin odotetaan nyt säätävän lain, jolla estetään kiintiöpohjainen maahanmuutto. Kun näin tapahtuu, haastaa komissio Unkarin EU-tuomioistuimeen. Päätöksestä valitetaan. Prosessi kestää kauan ja se on tarkoituskin.  Pakolaiset ja maahanmuutto on asia, josta Unkarissa vallitsee suurin yksimielisyys – se voidaan tarvittaessa ja sopivin väliajoin nostaa kotimaan politiikan keskiöön.

Parin viikon kuluttua muistellaan toista lokakuuta, 60 vuotta sitten.  Kansannousussa 1956 nousivat unkarilaiset kommunistihallintoa vastaan.  Tuhansia kuoli taisteluissa tai teloitettiin, 200 000 pakeni ulkomaille.  Unkarilaiset kuolivat ja pakenivat, koska he halusivat toteuttaa elämässään niitä arvoja, jotka Neuvostoliiton komennossa eläviltä kansoilta oli kielletty.

Kansannousu oli kylmän sodan vedenjakaja.  Neuvostoliiton todellinen luonne paljastui myös lännen hyväuskoisille, kun venäläistankit surmasivat ihmisiä Budapestin kaduilla.

Kun tilanne rauhoittui, aloittivat omapäiset unkarilaiset maansa varovaisen hivuttamisen lähemmäs markkinataloutta.  Olot paranivat, matkustaminen oli muita sosialistimaita helpompaa, tietoa ja tavaraa sai lännestä ilman rangaistuksen pelkoa.  Maa pysyi kuitenkin rautaesiripun itäpuolella, mutta oli “Leirin iloisin parakki”.

Oli vain johdonmukaista, että muuri idän ja lännen välillä murtui ensimmäisenä Unkarissa.  Rajaviranomaiset päästivät satoja DDR:n asukkaita pakenemaan Itävallan puolelle 1989. Tämä oli viimeinen piste siinä prosessissa, joka vapautti itäeurooppalaiset kansat, päästi ne yhteyteen muun Euroopan kanssa ja kaatoi lopulta Neuvostoliiton.

Kansannousuja, vastarintaa kommunistihallintoa ja Neuvostoliiton ylivaltaa vastaan oli muissakin Itä-Euroopan maissa.  Unkarin lokakuun tapahtumat 1956 olivat kuitenkin merkitykseltään omaa luokkaansa. Unkarin oma tie kylmän sodan aikana ja lopulta tärkeä rooli rajan aukaisijana muokkasivat ja pitivät yllä kuvaa Unkarista vapauden saarekkeena.  Sen keräämä sympatian ja myötätunnon pääoma oli ainutlaatuinen.  “Unkari” oli vuodesta 1956 lähtien symboli vastarinnalle. Sellaisena se säilyi aina järjestelmän muutokseen 1989 – ja aina viime vuosiin asti.

Mainepääoman, imagon, merkitystä ei diplomatiassa pidä aliarvioida.  Unkarin tullessa Euroopan unionin jäseneksi 12 vuotta sitten oli unkarilainen selkäreppu täynnä edellisinä vuosikymmeninä kerättyä mainepääomaa.   Sillä oli merkitystä Unkaria koskeneiden taloudellisten ja poliittisten ratkaisujen kannalta. Yhä edelleen saa Unkari asukasta kohden suurimmat EU:n rakennerahastotuet.  Pelkästään rationaalisin perustein ei tätä voi selittää.

2000-luvun aikana on reppu kuitenkin keventynyt hyvää vauhtia. Unkarin omaksuma kansallismielinen linja talous- ja maahanmuuttopolitiikassa on saanut monet ymmälleen. Unkarin nähdään kääntäneen selkänsä niille arvoille, joiden symboli se on aina ollut. Vanhaa Unkaria ei enää tunnisteta.

Etäisyys lokakuusta 1956 lokakuuhun 2016 on kovin pitkä.

tuomi-nikulaPetri Tuomi-Nikula

Kirjoittaja toimii Suomen suurlähettiläänä Unkarissa

Advertisements

Dramaattisia aikoja

Valtioliitot eivät joudu murhan uhriksi. Kun ne kuolevat, ne kuolevat itsemurhan seurauksena. Itsemurhan tekivät sekä Neuvostoliitto että Jugoslavia. Mikään ulkoinen voima ei niitä hajottanut. Sanonta on mielessäni kun kuuntelen Euroopan unionin tilanteeseen liittyviä tuomiopäivän ennusteita. Niitä riittää. EU-parlamentin puhemiehen Martin Schulzin mukaan Euroopan unioni ei koskaan ole ollut niin dramaattisessa tilanteessa kuin tällä viikolla!

Sekä Brexitissä että pakolaisongelmassa on aineksia EU:ta horjuttavaan myrkkypilleriin. Pakolaiskriisi on ongelmana sikäli vakavampi, että se ravistelee unionin arvopohjaa. Tilannetta ei helpota Venäjän yksipuolisesti julistama kylmä sota. Mielikuvallisesti Venäjä on onnistunut kytkemään yhteen pakolaiset, sanktiot, Syyrian sodan ja rajarauhan horjumisen Turkista Lapin perukoille asti. Kaiken lähtökohta, Krimin laiton miehitys, on nyt vain pieni osa suurempaa kuviota.

Aloitin työt Budapestissa runsas kuukausi sitten. Unkari, joka vielä viime syksyllä sai ankaraa kritiikkiä otteistaan turvapaikanhakijoita kohtaan, on kapseloinut itsensä ongelman ulkopuolelle. Lähes kaikki tänne rekisteröidyt 177 000 turvapaikanhakijaa ovat jatkaneet matkaansa muualle. Uusia tulijoita on hyvin vähän. Unkari voi säädellä maahan tulijoiden ja tänne jäävien pakolaisten määrää.

Monessa EU-maassa toivotaan samaa. Viranomaiset ja poliitikot täällä muistuttavat mielellään sekä omia kansalaisiaan että eurooppalaisia kumppaneita siitä, että muu EU nyt seuraa Unkaria. Uusista rajakontrolleista tai niiden tiukennuksista voi lukea uutisia lähes päivittäin. Viimeisimpänä Itävalta (17.2.) palautti valvonnan käytännössä kaikille raja-asemille.

Samalla vetovoimatekijöitä on heikennetty. Unkarissa ne on karsittu minimiin, jopa niin pitkälle että Helsingin hallinto-oikeus päätti jäädyttää Dublin-sopimuksen mukaiset turvapaikanhakijoiden palautukset Unkariin. Taustalla ilmeisesti on huoli siitä, ettei turvapaikanhakijoiden oikeusturva toteudu.

Seuraajia Unkari on saanut ennen muuta naapureistaan. Monessa asiassa erimielinen Puolan, Unkarin, Tšekin ja Slovakian Visegrád-ryhmä on saanut pakolaiskriisistä uutta energiaa. Ryhmän maat vastustavat Saksan johdolla toteutettua “kutsupolitiikkaa”. Tässä ne saavat tukea myös Itävallalta. Myös Brexitissä ovat Visegrad-maat löytäneet yhteisiä linjauksia.

Sekä Unkarin että Puolan johto vakuuttaa, ettei juuri 25-vuotisjuhliaan viettäneen Visegrádin tavoitteena ole EU:n murentaminen. Päinvastoin ryhmän maat tarvitsevat vahvaa ja toimintakykyistä EU:ta. Tekeillä ei ole unioni unionin sisään, sanotaan korkeimmalla tasolla. Viesti on uskottava. Yhdessä tai yksinään ei ryhmän mailla ole riittävää voimaa Saksan ja Venäjän välissä. Kyse on pitkälti halusta haastaa Saksan dominanssi sekä sen edustama arvopohja. Erityisesti Unkari ja Puola ovat kokeneet jääneensä pelkän myötäilijän ja hyväksyjän roolin. Syntipukkina oleminen ei sekään ole mukavaa.

Brexit –keskustelu meillä jo on. Tässä on kyseessä “value-exit”, Valexit, itäisen Keski-Euroopan irtiotto niistä EU:n valtavirran arvoista, joiden varassa maahanmuuttopolitiikka on hoidettu. EU:lle ja erityisesti Saksalle heitetyn haasteen uskotaan muokkaavaan unionia enemmän Puolan ja Unkarin toiveita ja omaa todellisuutta vastaavaksi, uudistavan unionia muuttunutta Euroopan turvallisuustilannetta vastaavaksi.

Pahimmillaan, aivan kuten Iso-Britannian lähestyvä kansanäänestys, se antaa vauhtia EU:n hajoamiseen tähtääville voimille. Parhaimmillaan molemmat exit- keskustelut auttavat rakentamaan entistä tehokkaampaa, olennaisissa asioissa tiiviimpää Euroopan unionia.

Panokset ovat isot. Martin Schulzin mukaan tämä viikko on EU:n historian dramaattisin. Valtioliitot eivät joudu murhan kohteeksi. Jos ne kuolevat, ne kuolevat itsemurhaan.

 tuomi-nikula

Petri Tuomi-Nikula

Kirjoittaja toimii Suomen suurlähettiläänä Unkarissa