Historiallinen viikko

Kulunut viikko jää Eurooppan historiaan: viime lauantaina juhlistettiin 60-vuotiasta Rooman sopimusta. Keskiviikkona 29.3. tehtiin Lontoossa uutta historiaa. Britannia eroprosessi EU:sta alkoi virallisesti. Tämä päivämäärä painetaan paitsi brittilasten historian kirjoihin myös koko Euroopan historiaan.

Muistan -90-luvun puolivälissä kollegani tuhahduksen Brysselissä jonkun huippukokouksen jälkeen: ”Miksi ne vielä jaksavat jauhaa tuosta iänikuisesta rauhasta? On tässä tärkeämpiäkin asioita.” Niin oli. Epäselvyyttä oli niin Suomen kesantokorvauksista kuin ympäristötuistakin.

Suomen jäseneksi sovittautumisen kenties suurin työ oli tehty jo ETA-neuvotteluissa. Jäsenyysneuvottelujen vaikein kysymys oli ollut maatalous. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka nielaistiin sellaisenaan Maastrichtin sopimuksen mukana.

Entä nyt, parikymmentä vuotta myöhemmin? EU on palannut Roomaan. Tuoreessa Rooman julistuksessa – ei vain yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka – vaan myös puolustus on noussut yhdeksi tärkeimmistä painopisteistä. Tätä harva osasi ennustaa vielä viisi vuotta sitten.

Maailma Euroopan ympärillä muuttuu koko ajan. Vanhat uhkakuvat tekevät paluuta ja uudet pyrkivät lyömään kiilaa paitsi jäsenmaiden väliin, myös niiden sisälle.

Uusi Rooman julistus on realistinen – parasta, mitä saatiin aikaan 27 maan kesken. Se ei luo turhia illuusiota uudesta vahvasta unionista, mutta se on enemmän kuin pienin yhteinen nimittäjä tilanteessa, jossa pessimistit puhuvat koko rakennelman hajoamisesta. Tärkeintä on, että muutoksen tarve tunnustetaan.

Keskustelun aika on nyt

Komission valkoinen kirja julkaistiin 1. maaliskuuta. Keskustelu sen vaihtoehdoista on jo alkanut. Jos valkoinen kirja keskittyi suuriin vaihtoehtoihin EU:n tulevaisuuden suunnasta, täsmentynee keskustelu pian, kun lisämateriaalia on tulossa komissiolta lähikuukausina. Pöydälle tulevat sosiaalinen ulottuvuus, talous- ja rahaliiton syventäminen, globalisaatio, puolustus sekä EU:n rahoitus.

Syyskuussa komission puheenjohtaja Juncker pitää puheen unionin tilasta. Kun Saksan vaalit syyskuussa on ohi, tiivistyy keskustelu joulukuun huippukokoukseen, jossa tehdään ensimmäiset päätelmät. Mutta sinne asti ei saa odottaa. Meillä Suomessa on ”ymmärrettävää”, ettei EU:n kohtalonkysymykset sotke kunnallisvaalien teemoja. Mutta heti niiden jälkeen voimme vaatia vastauksia poliitikoilta. Ei riitä keskustelu keskustelun tarpeellisuudesta. On kysyttävä tavoitteita ja vaihtoehtoja. Edessä on vaikeita valintoja.

Presidentti Sauli Niinistö puhui jo muutama vuosi sitten EU:n omasta puolustuksesta. Asia ei sytyttänyt sen enempää Kultarannan keskusteluissa kuin julkisuudessakaan. Nyt tilanne on muuttunut niin Euroopan ympärillä kuin sisälläkin. Viimeisin epävarmuuden aiheuttaja on Yhdysvaltain presidentti Donald Trump. Emme tiedä, miksi Yhdysvaltain Eurooppa-politiikka muotoutuu.

Jos puhutaan eri nopeuksien EU:sta, koskee tämä erityisesti talous- ja rahaliiton tulevaisuutta, eli
suoraan meitä suomalaisia. Tämä keskustelu on ollut koko ajan meneillään erityisesti eteläisissä jäsenmaissa, mutta myös Saksassa. Suomessa debatin osanottajat voi laskea kahden käden sormilla. Asia koskee jokaista puoluetta, joka aikoo olla seuraavassa hallituksessa. Kannanottojen aika alkaa nyt – eikä vasta eduskuntavaalien alla.

Splendid? isolation

Kun Britannian pääministeri Theresa May ilmoitti parlamentissa EU-eron alkamisesta, ei päätöksen lopullisuudesta jäänyt epäselvyyttä. Sen sijaan sen perustelut hämärtyivät sitä mukaa mitä pidemmälle puhe eteni: Britannia on eurooppalainen, yhteistyö EU:n kanssa tulee olemaan kiinteätä, Britannia haluaa olla mukana yhteisissä hankkeissa, osa sen turvallisuusjärjestelmää jne. Jos joku aloitti puheen seuraamisen sen keskeltä, olisi voinut kuvitella brittien pyrkivän EU:n ytimeen.

Vääntö eron ehdoista on vasta alkanut. Brysselissä halutaan ero ensin selväksi. Vasta kun siitä on päätetty, voidaan aloittaa neuvottelut uudesta sopimuksesta.

Kaksi vuotta on lyhyt aika, mutta se kannattaa 27 jäsenmaan käyttää hyväksi. Kun britit ovat ulkona, voi tuloksena olla vahvempi EU, joka keskittyy olennaiseen.

Risto Makkonen, toimittaja

Makkonen_IMG_2011_00383483 copy

Mitä vahvempi EU, sitä itsenäisempi Suomi

Eurooppalaiset mannerlaatat ovat liikkeessä. Iso-Britannia jättää tässä kuussa eroanomuksensa Brysseliin, EU:n kohtaloa puidaan monissa vaaleissa ja se on ennen näkemättömien paineiden kohteena niin sisäisesti kuin ulkoisesti.

Tähän saumaan komissio julkaisi 1.3.2017 viisi vaihtoehtoansa Euroopan unionin tulevaisuutta varten.  Suomen hallituksen linjaukset siihen on paalutettu (pääministeri Juha Sipilä HS vieraskynässä 3.3.2017 ) ja Akava julkaisi omat EU-visionsa samana päivänä kuin komissio. On syytä arvioida näitä ja mihin ollaan menossa.

Komission ensimmäinen vaihtoehto oli suurin piirtein nykypohjalta jatkaminen ilman suuria muutoksia suuntaan tai toiseen. Tämä on kuin pääministeri Juha Sipilän päätteeltä kirjoitettu. Toisena on keskittyminen sisämarkkinoihin muun toiminnan jäädessä vähemmälle. Jos tämäkin vaihtoehto henkilöidään, niin se muistuttaa kovin Unkarin pääministeri Viktor Orbanin ajamaa EU:n supistamista.

Kolmas on integraation tiivistäminen sitä haluavien maiden välillä, mikä on kuin Ranskan presidenttiehdokkaan Emmanuel Macronin papereista. Neljäs vaihtoehto on “vähemmän, mutta paremmin”, joka suorastaan huokuu komission varapuheenjohtaja Frans Timmermansin ajatusmaailmaa. Viidennessä mallissa tehdään kaikkea enemmän, mitä puoltaa muun muassa Euroopan parlamentin liberaaliryhmän puheenjohtaja Guy Verhofstad.

Vaihtoehdot olivat hyvin punnittuja ja viisaasti niistä ei oltu tarjoamassa yhtä yli muiden. Toisaalta komission analyyseihin olisi kaivannut täydennyksenä kahta asiaa. EU arvoyhteisönä oli yllättävän vähän esillä, vaikka pohjimmiltaan se on rauhan, demokratian ja oikeusvaltion edistäjä. Toiseksi komission tiedonanto ei analysoinut juurikaan ulkoisia uhkia, joista kärjessä ovat Venäjä ja sen sotatoimet Ukrainassa, trumpismi ja Kiinan julkisestikin ilmoitetut aikeet tulla globalisaation johtavaksi valtioksi. Onneksi aiheesta EU maailmantason toimijana on tulossa keväällä erityinen asiakirja.

EU:n nykyisessä ristiaallokossa Suomen hallituksen esittämä realistinen keskilinja vaikuttaa periaatteessa järkevältä. Juuri nyt ei ole mahdollisuuksia suuriin integraatioloikkiin, mutta toisaalta EU:n toiminnan romuttaminen veisi kaiken sen tuottaman lisäarvon kansalaisilta ja jäsenmailta. Otetaan EU:sta irti se hyöty, mitä nykytilanteessa kyetään.

Tästä näkemyksestä puuttua kuitenkin ”se suuri visio” ja tavoitetila, johon EU halutaan viedä pitkällä aikavälillä. Maailma muuttuu nopeasti ja pysyttäytyminen nykyisessä muuttuu helposti pysähtyneisyydeksi. Kyseinen kannanotto oli pikemminkin pienin yhteinen nimittäjä, jolla nykyisellä hallituspohjalla päästään.

Akavan EU-asiakirjan “Kohti uutta Euroopan unionia” ajatusten pohjana on se, että mitä toimivampi ja vahvempi EU, sitä itsenäisempi Suomi. On muistettava, että nykyisin itsenäisyys on paljon talouden vahvuutta ja Suomi on erityisen vientiriippuvainen Euroopasta. Vahva EU on kova tekijä esimerkiksi kansainvälisissä kauppaneuvotteluissa Kiinan, Intian ja USA:n kaltaisten maiden kanssa ja luo näin työtä. Suomi olisi näissä yhteyksissä yksinään puhtaan altavastaajan asemassa.

Vahva EU kykenee ylläpitämää rauhaa, demokratiaa ja edistämään oikeusvaltiota. Historiasta olemme nähneet, että sortuvan Euroopan raunioille nousee helposti hyvinkin epämiellyttäviä johtajia, joille Suomen kaltaiset vähäväkiset valtiot ovat myös vähämerkityksellisiä.

Toimivan EU:n puoltaminen ei silti merkitse sitä, etteikö sitä pitäisi tarpeen tullen arvostella. Esimerkiksi unionin sosiaalisen ulottuvuuden alasajo muutama vuosi sitten oli suora syöttö EU:n ja sen sisämarkkinoiden vastustamisen lapaan. Kokonaisuudessaan ollaan silti vahvasti voiton puolella. Kuten Akavan EU-asiakirja toteaa, on Euroopan unionista tullut kuin terveys: vasta sen ollessa uhattuna ymmärrämme arvon.

Mitä sitten tapahtuu tänä vuonna? Kansalaiskeskustelua unionin perimmäisestä merkityksestä ja tehtävistä kaivattaisiin lisää, jotta ei liikuta “EU kieltää savupalvikinkut, lakritsapiiput ja puukiukaat” -tasolla. Yleisökeskustelua saataisiin liikkeelle pohtimalla vaikkapa, mitä merkitsisivät vapaan liikkuvuusoikeuden poistuminen, yhteisen maatalouspolitiikan hajoamisen seuraukset kuluttajahintoihin tai Erasmus-opiskelijavaihdon kuihtuminen.

Merkit viittaavat siihen, että pääministereiden Eurooppa-neuvosto tekee jonkinlaisen nykyrakenteita hiukan viilaavan linjauksen kohti loppuvuotta. Se voi pönkittää EU:n  yhtenäisyyttä, mutta olisi yllätys, jos jotain suuria muutoksia olisi tulossa.

Merkittävämpää onkin, mihin suuntaan unionin perinteiset ydinvaltiot lähtevät. Saattaa käydä niin, että Saksan ja Ranskan johdolla pöydälle tulee ehdotuksia, jotka perustuvat talous- ja rahaliiton valtioiden tiivistyvään yhteistyöhön. Tässä yhteydessä Suomi ei voi kulkea euroalueen ulkopuolisten Tanskan ja Ruotsin kanssa tai viittaamalla paikallaan pysymistä tarkoittavaan “realistiseen keskilinjaan”. Jos emme ole EU:n ydinvaltioiden joukossa, Suomella on erityinen maariski päätyä lännen ja idän väliselle harmaalle alueelle.

Tyska modellen
Markus Penttinen, Akava //Richard Nordgren

Markus Penttinen

Kirjoittaja on Akavan kansainvälisten asioiden päällikkö ja EU:n talous- ja sosiaalikomitean jäsen

Kirjoittaja vastaa esittämistään mielipiteistä, jotka eivät välttämättä edusta Euroopan komission kantaa.