Omat vai yhteiset arvomme?

EU:n jäseneksi ei mikään maa joudu vastoin tahtoaan. Jäseneksi täytyy hakea ja hyväksyä yhteiset arvot ja velvoitteet. Kyseessä eivät ole vain perusarvot ja -oikeudet, vaan myös tavoitteet näiden lujittamiseksi. Lista on pitkä ja vaativa.

Kun Kreikka, Espanja ja Portugali vapautuivat diktatuurista, vahvistivat ne demokratiansa EY-jäsenyydellä. Sama näytti tapahtuvan kun entisen itäblokin maat viime vuosikymmenellä tulivat EU:n jäseniksi. Ihmisoikeudet, vapaus, tasa-arvo, kansanvalta ja oikeusvaltio näyttivät saaneen lopullisen voiton Euroopassa.

Tie ei kuitenkaan ole ollut suora. Maahanmuutto kriisiytti EU:n ja lohkaisi Visegrad-maat selkeäksi omaksi ryhmäkseen.

Visegrad-maat Puola, Tsekki, Slovakia ja Unkari eivät ota vastaan pakolaisia ja maahanmuuttajia. Perusteet liittyvät turvallisuuteen ja maahanmuuttajien uskontoon. Sen sijaan, että maahanmuuttokriisiin haetaan yhteisiä päätöksiä, haluavat nämä maat itse päättää ketä otetaan ja keneltä ovet suljetaan. Pohjimmiltaan taakanjaossa on kuitenkin kyse EU:n yhteisten arvojen, kuten ihmisoikeuksien kunnioittamisesta. Sama ongelma pirstoo tosin vanhempiakin jäsenmaita, mutta Visegradia leimaa yhteinen historia.

Varsovan liittoon ja Keskinäisen taloudellisen avun neuvostoon eli SEV:iin jäseneksi maiden ei ollut tarvinnut itse hakea. Päätökset tehtiin ja arvot päätettiin Kremlissä. Historialla voidaan yrittää ymmärtää sitä, ettei ohjeita ja päätöksiä oteta EU:sta, vaikka maat istuvat samoissa pöydissä, missä ne tehdään.

Integroituminen edellyttää kuitenkin sitä, että maa on ollut paitsi poliittisesti myös henkisesti itsenäinen – kypsä sitoutumaan arvoyhteisöön. Visegrad-mailta itsenäistyminen ja uusien arvojen omaksuminen jäi kesken. Tästä kertovat Puolan johdon päätös rajoittaa oikeuslaitoksen ja sananvapauden riippumattomuutta tai Unkarin uusi yliopistolaki sekä pyrkimykset rajoittaa kansalaisjärjestöjen toimintaa.

Olisi arroganttia osoittaa sormella vain Visegradin suuntaan. Pakolaiskriisi nosti vastaavia reaktioita myös monissa vanhemmissa jäsenmaissa. Ihmisoikeudet joutuivat ja ovat koetuksella. Niihin suhtautuminen jakaa jäsenmaita sisäisesti. Mielipiteet ovat polarisoituneet – myös Suomessa. Tähän tilanteeseen iskevät ne, joiden intressissä on EU:n heikentäminen ja pirstoutuminen.

Pelottavat pehmeät arvomme

Arvot ja oikeudet, jotka suojaavat tavallista kansalaista, ovat union ulkopuolella monessa maassa pelottavia vallassa olevien kannalta. Meille arkipäiväiset poliittiset oikeudet, yksilön korostaminen sekä lehdistön ja mielipiteen ilmaisun vapaus koetaan uhkaksi monissa maissa, mitä enemmän itään menemme. Sama vapaus, jonka ilmaisuun uusi teknologia on avannut keinot, palvelee myös niitä, joiden etuja liberaalit ja demokraattiset arvot uhkaavat. Olemme paradoksaalisen kysymyksen edessä: onko meidän joillakin keinolla rajoitettava ilmaisun vapautta, jotta voimme torjua hyökkäykset, joiden tarkoitus lietsoa erimielisyyttä EU:n jäsenmaiden sisällä ja välillä – olipa kyse maahanmuutosta, sanktioista tai unionin kehittämisestä.

Valistuksen henki

Aivan viime vuosina on voinut usein törmätä pohdintoihin valistuksen ajan maantieteellisistä rajoista. Eli voiko EU nykyisillä arvoillaan laajentua maihin, joihin valistus aikoinaan ei yltänyt. Esimerkkeinä rajojen löytymisestä käytettään Venäjän aggressiota Ukrainassa ja Turkin röyhistelyä Eurooppaa kohtaan. Kiina on oma lukunsa.

Toisaalta vaikuttaa siltä, että arvojemme haastajat ovat tahtomattaan puhaltaneet uutta happea omaan keskusteluumme. Joudumme kirkastamaan mielipiteitämme sekä pohtimaan, mitä muutoksia arvomme arkipäivän tilanteissa edellyttävät. Pinnalle nousevat kysymykset, jotka pitävät meitä enemmän yhdessä kuin hajottavat. Merkkejä on monella tasolla. EU:n yhteinen puolustus aletaan kokea arvoksi sinänsä, sitä kehitetään. Yksilöön kohdistuvien arvojen tasolla parhaillaan vellova Metoo-kampanja realisoituu uuden, entistä paremman tasa-arvoon tähtäävän lainsäädännön syntymisenä sekä kotimaan että EU:n tasolla.

Suomen arvot

Vasta Neuvostoliiton romahtaminen ja EU-integraatio vapauttivat Suomen omaksumaan täysin läntiset arvot. Parinkymmenen vuoden aikana meille on kasvanut sukupolvi, jolle suomettuminen on jo kaukainen kummajainen. Toki ihmisoikeuksista ja arvoista puhuttiin aikaisemminkin, mutta valikoiden. Ihmisoikeusrikkomuksia ja demokratian kehitystä kritisoitiin lähinnä niissä maissa, joissa myös omat kansalaiset saattoivat niin tehdä. Peiliin ei juuri katsottu.

Entä kuinka valistuneet Suomen arvot nyt ovat? Toivottavasti tämä kuullaan, kun presidentinvaalien keskustelut pääsevät täyteen vauhtiin. Ovatko arvomme yhteisiä ja olemmeko valmiita myös maksamaan niistä, jos lasku vaikkapa solidaarisuudesta realisoituu euroiksi?

Makkonen_IMG_2011_00383483 copy

Risto Makkonen, toimittaja

Mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta Euroopan komission kantaa.

Advertisements