Mitä vahvempi EU, sitä itsenäisempi Suomi

Eurooppalaiset mannerlaatat ovat liikkeessä. Iso-Britannia jättää tässä kuussa eroanomuksensa Brysseliin, EU:n kohtaloa puidaan monissa vaaleissa ja se on ennen näkemättömien paineiden kohteena niin sisäisesti kuin ulkoisesti.

Tähän saumaan komissio julkaisi 1.3.2017 viisi vaihtoehtoansa Euroopan unionin tulevaisuutta varten.  Suomen hallituksen linjaukset siihen on paalutettu (pääministeri Juha Sipilä HS vieraskynässä 3.3.2017 ) ja Akava julkaisi omat EU-visionsa samana päivänä kuin komissio. On syytä arvioida näitä ja mihin ollaan menossa.

Komission ensimmäinen vaihtoehto oli suurin piirtein nykypohjalta jatkaminen ilman suuria muutoksia suuntaan tai toiseen. Tämä on kuin pääministeri Juha Sipilän päätteeltä kirjoitettu. Toisena on keskittyminen sisämarkkinoihin muun toiminnan jäädessä vähemmälle. Jos tämäkin vaihtoehto henkilöidään, niin se muistuttaa kovin Unkarin pääministeri Viktor Orbanin ajamaa EU:n supistamista.

Kolmas on integraation tiivistäminen sitä haluavien maiden välillä, mikä on kuin Ranskan presidenttiehdokkaan Emmanuel Macronin papereista. Neljäs vaihtoehto on “vähemmän, mutta paremmin”, joka suorastaan huokuu komission varapuheenjohtaja Frans Timmermansin ajatusmaailmaa. Viidennessä mallissa tehdään kaikkea enemmän, mitä puoltaa muun muassa Euroopan parlamentin liberaaliryhmän puheenjohtaja Guy Verhofstad.

Vaihtoehdot olivat hyvin punnittuja ja viisaasti niistä ei oltu tarjoamassa yhtä yli muiden. Toisaalta komission analyyseihin olisi kaivannut täydennyksenä kahta asiaa. EU arvoyhteisönä oli yllättävän vähän esillä, vaikka pohjimmiltaan se on rauhan, demokratian ja oikeusvaltion edistäjä. Toiseksi komission tiedonanto ei analysoinut juurikaan ulkoisia uhkia, joista kärjessä ovat Venäjä ja sen sotatoimet Ukrainassa, trumpismi ja Kiinan julkisestikin ilmoitetut aikeet tulla globalisaation johtavaksi valtioksi. Onneksi aiheesta EU maailmantason toimijana on tulossa keväällä erityinen asiakirja.

EU:n nykyisessä ristiaallokossa Suomen hallituksen esittämä realistinen keskilinja vaikuttaa periaatteessa järkevältä. Juuri nyt ei ole mahdollisuuksia suuriin integraatioloikkiin, mutta toisaalta EU:n toiminnan romuttaminen veisi kaiken sen tuottaman lisäarvon kansalaisilta ja jäsenmailta. Otetaan EU:sta irti se hyöty, mitä nykytilanteessa kyetään.

Tästä näkemyksestä puuttua kuitenkin ”se suuri visio” ja tavoitetila, johon EU halutaan viedä pitkällä aikavälillä. Maailma muuttuu nopeasti ja pysyttäytyminen nykyisessä muuttuu helposti pysähtyneisyydeksi. Kyseinen kannanotto oli pikemminkin pienin yhteinen nimittäjä, jolla nykyisellä hallituspohjalla päästään.

Akavan EU-asiakirjan “Kohti uutta Euroopan unionia” ajatusten pohjana on se, että mitä toimivampi ja vahvempi EU, sitä itsenäisempi Suomi. On muistettava, että nykyisin itsenäisyys on paljon talouden vahvuutta ja Suomi on erityisen vientiriippuvainen Euroopasta. Vahva EU on kova tekijä esimerkiksi kansainvälisissä kauppaneuvotteluissa Kiinan, Intian ja USA:n kaltaisten maiden kanssa ja luo näin työtä. Suomi olisi näissä yhteyksissä yksinään puhtaan altavastaajan asemassa.

Vahva EU kykenee ylläpitämää rauhaa, demokratiaa ja edistämään oikeusvaltiota. Historiasta olemme nähneet, että sortuvan Euroopan raunioille nousee helposti hyvinkin epämiellyttäviä johtajia, joille Suomen kaltaiset vähäväkiset valtiot ovat myös vähämerkityksellisiä.

Toimivan EU:n puoltaminen ei silti merkitse sitä, etteikö sitä pitäisi tarpeen tullen arvostella. Esimerkiksi unionin sosiaalisen ulottuvuuden alasajo muutama vuosi sitten oli suora syöttö EU:n ja sen sisämarkkinoiden vastustamisen lapaan. Kokonaisuudessaan ollaan silti vahvasti voiton puolella. Kuten Akavan EU-asiakirja toteaa, on Euroopan unionista tullut kuin terveys: vasta sen ollessa uhattuna ymmärrämme arvon.

Mitä sitten tapahtuu tänä vuonna? Kansalaiskeskustelua unionin perimmäisestä merkityksestä ja tehtävistä kaivattaisiin lisää, jotta ei liikuta “EU kieltää savupalvikinkut, lakritsapiiput ja puukiukaat” -tasolla. Yleisökeskustelua saataisiin liikkeelle pohtimalla vaikkapa, mitä merkitsisivät vapaan liikkuvuusoikeuden poistuminen, yhteisen maatalouspolitiikan hajoamisen seuraukset kuluttajahintoihin tai Erasmus-opiskelijavaihdon kuihtuminen.

Merkit viittaavat siihen, että pääministereiden Eurooppa-neuvosto tekee jonkinlaisen nykyrakenteita hiukan viilaavan linjauksen kohti loppuvuotta. Se voi pönkittää EU:n  yhtenäisyyttä, mutta olisi yllätys, jos jotain suuria muutoksia olisi tulossa.

Merkittävämpää onkin, mihin suuntaan unionin perinteiset ydinvaltiot lähtevät. Saattaa käydä niin, että Saksan ja Ranskan johdolla pöydälle tulee ehdotuksia, jotka perustuvat talous- ja rahaliiton valtioiden tiivistyvään yhteistyöhön. Tässä yhteydessä Suomi ei voi kulkea euroalueen ulkopuolisten Tanskan ja Ruotsin kanssa tai viittaamalla paikallaan pysymistä tarkoittavaan “realistiseen keskilinjaan”. Jos emme ole EU:n ydinvaltioiden joukossa, Suomella on erityinen maariski päätyä lännen ja idän väliselle harmaalle alueelle.

Tyska modellen
Markus Penttinen, Akava //Richard Nordgren

Markus Penttinen

Kirjoittaja on Akavan kansainvälisten asioiden päällikkö ja EU:n talous- ja sosiaalikomitean jäsen

Kirjoittaja vastaa esittämistään mielipiteistä, jotka eivät välttämättä edusta Euroopan komission kantaa.

Suomen käännettävä EU:n katse arktiseen

Toukokuussa 2017 alkava Suomen kaksivuotinen puheenjohtajuus Arktisessa neuvostossa on maallemme hieno mahdollisuus. Suomi on tällöin koko arktisen maailman keskiössä. Meidän tulee hyödyntää tämä parhaalla mahdollisella tavalla.

Kotoa meitä ei kuitenkaan tulla tansseihin hakemaan. Suomen on saatava EU:n huomio pohjoiseen ja arktisiin kysymyksiin. On luonnollista, että Etelä-Euroopan mailla katse on toisiin ilmansuuntiin eikä samanlaisia intressejä löydy.

Kuten EU:n slovenialainen liikennekomisaari Violeta Bulc vieraillessaan Suomessa marraskuun lopulla totesi: “EU:ssa ei vielä tiedetä tarpeeksi sen pohjoisimmasta alueesta”. Komissaarille tarjottiinkin nelipäiväisen vierailunsa aikana rautaisannos suomalaista arktista osaamista.  Hän piti suomalaisia arktisia hankkeita mielenkiintoisina, nostaen erityisesti esille kylmäosaamisen ja biotalouden.

Hyvän pohjan arktisen työn syventämiselle luovat tämän vuoden huhtikuussa julkaistu EU:n arktinen tiedonanto sekä Suomen hallituksen syyskuussa tekemä arktisen strategian päivitys. Strategian kunniahimoisena tavoitteena on nostaa Suomi johtavaksi toimijaksi kansainvälisessä arktisessa politiikassa.  Nyt on toimenpiteiden aika.

Tallinnasta jäämerelle

Entinen pääministeri Paavo Lipponen on aktiivisesti EU:n päättäjien suuntaan pitänyt esillä Rail Baltika -rautatien merkitystä. Tämä loisi pohjan Helsinki-Tallinnaa tunnelille ja jäämerelle jatkettavalle pohjoiselle rautatieyhteydelle.  Näin syntyisi Euroopalle tehokas liikenneväylä avautuvan Koillisväylän mahdollisuuksien hyödyntämiseen.

Arktisesta ei kuitenkaan voida puhua mainitsematta ympäristöä ja kestävää kehitystä.  Kuten Lapland Hotelsin toimitusjohtaja Pertti Yliniemi Arctic Means Business -seminaarissa 29.11. asian esitteli: “Euroopan viimeinen erämaa pitää säilyttää tuleville sukupolville.” Käynnissä oleva Visit Arctic Europe– hanke lähettää Euroopalle oikean signaalin: tänne kannattaa tulla.

cantellville2015_20cm

Ville Cantell

Kirjoittaja on ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotuksen päällikkö

François Fillon – Euroopan pelastaja?

Vuodesta 2017 tulee poikkeuksellisen jännittävä – Euroopan yhtenäisyyden kannalta jopa ratkaiseva – vaalivuosi. Vaaleissa ratkeaa johtajuus ja suunta maissa, jotka ovat avainasemassa koko EU:n tulevaisuuden kannalta.

 Jo ensi viikonvaihteessa Itävalta voi saada ensimmäisen oikeistopopulistisen presidentin. Samaan aikaan ratkeaa Italian hallituksen kohtalo kansanäänestyksessä uudesta perustuslaista.

Itävallan presidentin vaali ei vielä Eurooppaa paljon täräytä. Sen sijaan jos pääministeri Matteo Renzin ajama perustuslain uudistus kaatuu, tuntuu vavahdus koko mantereella.

Itävallan ja Italian ohella katseet kohdistuvat jo nyt Ranskaan. Kaksi vahvaa presidenttiehdokasta on jo selvillä. Äärioikeistolaisen Front Nationalin eli Kansallisrintaman ehdokas on Marine Le Pen. Jos ennusteet pitävät paikkansa, pääsee hän vaalien toiselle kierrokselle, kuten isänsä Jean-Marie Le Pen vuonna 2002.

Vasemmiston rivit ovat sekaisin. Kun suosionsa pohjalukemissa kahlaava presidentti François Hollande ei ole ilmoittanut, lähteekö hän edes yrittämään toiselle kaudelle, ei tilanne kirkastu muillekaan vasemmiston ehdokkaille. Tämä antaa tilaisuuden perinteiselle gaullistille, eli Fillonille, päästä toiselle kierrokselle keräämään myös sosialistien ääniä.

Suorissa kahden kierroksen vaaleissa on mahdollisuus äänestää paitsi puolesta, myös pahempaa vaihtoehtoa vastaan. Tämä asetelma avaa tien François Fillonille Ranskan seuraavaksi presidentiksi.

Fillon varmisti oikeiston eli Tasavaltalaisten ehdokkuuden puolueen esivaalissa voittamalla toisen entisen pääministerin Alain Juppén ohjelmalla, joka osuu suoraan Ranskan pahimpiin, kroonisiin kipukohtiin.

Jos Fillon valitaan, täyttyvät Pariisin, Toulousen ja muiden teollistuneiden kaupunkien kadut mielenosoittajista. Fillon aikoo muun muassa romuttaa ranskalaisten suosiman 35 tunnin työviikon ja karsia satoja tuhansia työpaikkoja julkiselta sektorilta. Hän pyrkii saamaan budjetin tasapainoon ja talouden sellaiseen kuntoon, että ”voin katsoa saksalaisia silmiin samalta korkeudelta”.

 Thatcheriläinen gaullisti

Uudistusvaatimuksillaan Fillon on jo leimattu thacheriläiseksi. Tämä ei vaadi paljon Ranskassa, jossa laaja julkinen sektori, kuten valtion vahva rooli teollisuudessa, on myös osa gaullistista perintöä. Gaullismiin on kuulunut myös vahvasti anglosaksilaisuuden vastustaminen ja vierastaminen. Presidentti de Gaulle oli aikanaan pitämässä Britanniaa Euroopan talousyhteisön ulkopuolella, Fillonilla ei tätä päänsärkyä ole. Päinvastoin.

 Jos Fillonista tulee presidentti, on hänen ongelmansa, kuinka järjestää Brexit niin, ettei esimerkki houkuttele muita maita samalle tielle. Brexitistä huolimatta kanaalin molemmilla rannoilla yhteinen etu on jatkaa esimerkiksi brittiläis-ranskalaista aseteollisuutta. Ratkaisuja odotellessa kanaalin toisella rannalla ei ole jäänyt huomaamatta, että Fillonilla on walesilainen vaimo.

Fillon tarvitsee valintaansa varten ääniä paitsi vasemmistolta myös potentiaalisilta äärioikeiston kannattajilta. Tätä varten hän pitää esillä perinteisiä gaullistisia konservatiivisia arvoja, suhtautuu tiukasti maahanmuuttoon ja radikaaliin islamiin.

Juuri ilmestyneen Bertelsmann-säätiön tutkimuksen mukaan 76 % Front Nationalin kannattajista suhtautuu kielteisesti kansainväliseen poliittiseen ja taloudelliseen kanssakäymiseen. Le Pen haluaa Ranskan pois sekä EU:sta että Natosta. Fillon ei ole irrottamassa Ranskaa kummastakaan, mutta haluaa maansa perinteen mukaan molemmissa enemmän liikkumatilaa. Kuinka paljon, selvinnee lähiviikkojen aikana. Hän on suurennuslasin alla.

Erityisesti ulkomailla Fillon on herättänyt kysymyksiä vanhoilla suhteillaan Venäjän presidenttiin Vladimir Putiniin. Fillon on osallistunut Venäjän Davosiin, eli Valdain konferenssiin, jota muut lännen johtajat ovat kiertäneet kaukaa siitä saakka kun pakotteet tulivat voimaan. Lähiviikot näyttävät, olivatko presidentti Putinin onnittelut presidenttiehdokkuuden johdosta Fillonille onnenpotku vai – potku nilkkaan.

Fillon joutunee joka tapauksessa kirkastamaan kantaansa niin Putiniin kuin yleensä Venäjän toimintaan, sillä Marine Le Pen on avoimesti Putinin ihailija. Hänen puolueensa toimii venäläisen rahan turvin.

Entä Fillon ja EU? Fillon ei ole vielä pitänyt puhetta, jossa hän täsmällisesti ottaisi kantaa unionin tämänhetkisiin ongelmiin tai tulevaisuuden linjauksiin. Ranskassa katsotaan nyt Reinin yli Saksaan ja päinvastoin. Silta ei katkea, johtaapa näitä maita ensi vuoden lopussa kuka tahansa. Kun vaalivuosi alkaa molemmilla rannoilla, kannattaa kuunnella tarkkaan, mitä joen yli huudetaan ja miten huutoon vastataan.

Molemmilla rannoilla on oppositio, jota ei ennen ole ollut.

Makkonen_IMG_2011_00383483 copy

Risto Makkonen

Toimittaja

 

Trumpin valinta muokkaa myös Euroopan politiikkaa

Tuli yllättävä vaalitulos ja Euroopan pääkaupungeissa ihmetellään miten tässä näin kävi, taas!

Vallan käytävillä ja mielipidemittausfirmoissa mietitään nyt onko ennakkokyselyissä vikaa vai missä mättää.

Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain 45. presidentiksi pian Britannian EU-eroäänestyksen jälkeen on hapanta lientä eurooppalaisille päättäjille.

Populismin ja median moniottelija Trump selätti kaikki huolimatta syytöksistä, jotka koskivat hänen sanomisiaan erityisesti naisista ja siirtolaisista.

Ian Lesser, Yhdysvaltojen German Marshal Fundin pääjohtaja arvioi Ylen A-studion Brysselissä tehdyssä ohjelmassa, että Trumpin valinta todennäköisesti heijastuu Atlantin yli Eurooppaan.

Se tahtoo sanoa, että tulevissa vaaleissa populistit ja EU-kriittiset jyräävät. Trumpin voitto oli lopulta selvä, eli kannattaa asennoitua vaalien tulosten ennakkoarvioihin vähintäänkin kriittisesti. Ne eivät todennäköisesti pidä paikkaansa.

Hillitty kielenkäyttö on heitetty romukoppaan. Saa puhua agressiivisesti ja jopa loukata, rakentaa muureja ja erotella hyvät huonoista ihmisistä, se todennäköisesti vain lisää kannatusta.

Tällä logiikalla ensi vuonna Ranskan presidentinvaalit voittaa Marine Le Pen ja Front National. Siirtolaisvastaisuudella ratsastavan puolueen hengenheimolainen, Geert Wildersin johtama Vapauspuolue PVV nousisi yhtä lailla Hollannin parlamenttivaaleissa pääministeripuolueeksi.

Jos vielä Saksassa liittokansleri Angela Merkel ja kristillisdemokraatit saavat kylmää kyytiä osavaltiovaaleissa menestystä niittävältä Alternativ fur Deutchland -puolueelta, on Euroopan tulevaisuutta enää vaikea hahmottaa.

Brexit-tulos on jo pyyhkäissyt unholaan haaveet yhä yhdentyvästä Euroopasta, ainakin lähitulevaisuudessa. Donald Trumpin valinta valtameren takana lisää Euroopan unionistien ja federalistien ahdinkoa. Mutta, jos sittenkin Trumpin valinnasta koituisi vahingossa hyvää?

EU-maat ovat vuosikausia empineet yhteisen ulkopolitiikan ja puolustuksen kanssa. Euroopan suurvalloilla ei ole ollut intressiä eikä tarvetta, mutta nyt ehkä on.

Trumpin aikomus vetää Yhdysvallat taka-alalle Euroopan puolustuksessa pakottaa EU-maat toden teolla istumaan alas ja miettimään vaihtoehtoja. Venäjä ryskii tämän tästä itärajan tuolla puolen ja Lähi-Idän oleellisesti heikentynyt turvallisuustilanne on heijastunut EU-maihin lukuisina verisinä terrori-iskuina.

Normaalina pidetty rauhantila on pian mennyttä, jollei sitä yhdessä tuumin suojella. Iso tekijä on edelleen heikko talous ja korkea työttömyys, jotka satavat ääninä populistien laariin aivan kuten Yhdysvalloissa. Trump on protektionisti ja on luultavaa, että EU:n ja Yhdysvaltojen välinen vapaakauppasopimus on vähintäänkin vaikeuksissa.

Vaikka Trump esittää Venäjän ystävää, saattaa todellisuus iskeä puheita vastaan. Trumpin kannattajakunnassa on konservatiiveja, sotilaita, suurvaltafaneja, yritysmiljonäärejä, globalisteja jne. Trump ei yksin päätä Venäjä-politiikasta, mutta kun kukaan ei tiedä keitä hän presidenttinä kabinettiinsa nostaa, on ennenaikaista iloita tai surra.

Muun muassa näistä syistä Euroopan olisi hyvä ottaa lusikka kauniiseen käteen, hyväksyä, että maailma on muuttunut ja muuttuu huimaa vauhtia ja ottaa tulevaisuutensa omiin käsiinsä. Se vaatii visioita ja vahvoja johtajia.

Juuri nyt on puutetta molemmista.

Susanna

Susanna Turunen

Kirjoittaja on Ylen EU-erikoistoimittaja

Lisää kiertotaloutta – ettei arvoa katoaisi tuhkana tuuleen

Jos juhliin pääsee Arvovieras paikalle, häntä ei kannata päästää ihan heti lähtemään. Juhlijana pitäisin ennen kaikkea huolen siitä, että tunnistan Arvovieraan, vaikka hän kuinka sulautuisi massaan. Enhän itsekään haluaisi tulla kohdelluksi välinpitämättömästi. Jos juhlissa meno käy liian ankaraksi, Arvovieras katoaa helposti kuin tuhka tuuleen. Siksi vaatii järjestäjiltä energiaa ja kekseliäisyyttä saada vieras viihtymään. Sillä sitä hyödyllisempää on Arvovieraan kestitseminen, mitä useamman juhlijan juttusilla häntä ehtii kierrättää.

Ettei tarina aivan karkaisi käsistä, lienee syytä paljastaa, että jutun juurena on kiertotalous. Kiertotaloudessa materiaalien, tuotteiden ja resurssien arvoa pyritään hyödyntämään maksimaalisesti, mahdollisimman pitkään. Päinvastoin toimitaan, jos esimerkiksi raaka-ainetta hukataan jätteenä tai vain poltetaan menemään. Eihän niin toimittaisi Arvovieraankaan kanssa juhlissa. Sellaisesta tulisi sanomista.

Kiertotalous on ollut kuuma aihe Suomessa jo viimeisten parin vuoden ajan. Perusteet tuntee jokainen, sillä idea on tärkeä jokaisessa kotitaloudessa ja yrityksessä, jokaisessa mökissä ja konferenssitalossa: kuinka säästää ja tehdä jotakin paremmin – muuttamalla toimintatapoja, tuotteita tai ajatusmalleja. Aiheen laajuus voi silti yllättää. Et ole vielä hyödyntänyt kiertotalouden mahdollisuuksia täysin, jos osaat laittaa banaaninkuoret oikeaan keräysastiaan. Jos poltat kaiken ylimääräisen, saatat tehdä uusista bisnesideoista tomua. Todellista bisnesvainua on tunnistaa tulevaisuuden Arvovieras, ennen kuin muut ehtivät tarjota titteleitä ja palkintoja.

Komission kunnianhimoiseen kiertotalouspakettiin sisältyy EU:n toimintasuunnitelma, jossa tarjotaan mittareita kattavasti koko kierron ajalle: tuotannosta kuluttamiseen ja jätehuoltoon sekä toisen asteen raaka-aineiden markkinoihin. EU:n kiertotaloussivusto tarjoaa laajan kattauksen aiheesta.

Suomessa taas Sitra julkisti syyskuussa 2016 kiertotalouden tiekartan: “Kierrolla kärkeen – Suomen tiekartta kiertotalouteen 2016–2025”. Tiekartassa esitellään hyviä käytäntöjä ja pilotteja. Selvityksessä hahmotellaan seuraavat painopistealueet Suomelle: 1) kestävä ruokajärjestelmä, 2) metsäperäiset kierrot, 3) tekniset kierrot, 4) liikkuminen ja logistiikka sekä 5) yhteiset toimenpiteet. Kiertotalous on hallituksen kärkihanke.

Eurooppalainen yhteistyö on yksi tapa juurruttaa EU-politiikkaa kansalliselle ja paikalliselle tasolle. ”Circular Economy for SMEs” eli CESME-projekti alkoi huhtikuussa 2016 osana Interreg Europe -rahoitusohjelmaa. Se kuuluu teemaan 4: Ympäristön ja luonnonvarojen käytön tehokkuus. Kestävämmällä luonnonvarojen käytöllä pyritään kehittämään alueiden vetovoimaa ja yritystoimintaa.

CESMEssä partnerit jakavat kokemuksia, tunnistavat parhaita käytäntöjä ja tarjoavat alueillaan pk-yrityksille opastusta kiertotalouteen sekä päättäjille tietoa vihreän talouden mahdollisuuksista. Tavoitteena on parantaa politiikan välineiden tehokkuutta. Nelivuotisessa hankkeessa on 10 partneria kuudesta EU-maasta. Projektin kokonaisbudjetti on 1,63 miljoonaa euroa, josta ohjelman rahoitusta on 1,39 miljoonaa. Koordinoin hanketta itse Etelä-Pohjanmaan liitossa, ja maakunnassa toisena partnerina on Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu.

Ainoastaan ruohonjuuritasolla voi tehdä näkyviä muutoksia. Siksi pidän CESME-projektin tärkeimpänä odotettuna tuloksena sitä, että saisimme alueelle rahoitusta pilottiprojekteihin. Jatkohankkeita suunnitellessa on oiva tilaisuus tiedottaa myös Euroopan strategisten investointien rahastosta (ESIR).

Arvovieras on syytä pyytää kahdenkeskiseen tapaamiseen, jotta olisi mahdollista tutustua kunnolla. Ehkä hän ei lähde juhlista jatkossa kulumallakaan, vaan tuo arvovaltaisia ystäviäänkin mukanaan. Arvon ylläpitäminen ja lisääminen vaatii muutosta ja tutkimusta, mutta parhaimmillaan sekä ympäristö että talous kiittävät.

Elina Manninen_Finland

Elina Keränen

Kirjoittaja on projektikoordinaattori Etelä-Pohjanmaan liitossa ja toimii maakunnan Europe Direct -tiedotuspisteessä.

Unkarin kaksi lokakuuta

Lokakuun kansanäänestys pakolaiskiintiöistä oli Unkarin hallitukselle ilon aihe. Yli 90 prosenttia äänestäneistä antoi odotetusti tukensa maan pakolaispolitiikalle. Samalla se oli pettymys.  Uurnille tuli vain noin 43 prosenttia äänioikeutetuista. Jos kyseessä olisi ollut laillisesti sitova äänestys, olisi tulos mitätöity. Sellaisesta ei kuitenkaan ollut kysymys. Tärkeintä hallitukselle oli poliittisen tuen saaminen maahanmuuttopolitiikalle. Sen se sai.

Parlamentin odotetaan nyt säätävän lain, jolla estetään kiintiöpohjainen maahanmuutto. Kun näin tapahtuu, haastaa komissio Unkarin EU-tuomioistuimeen. Päätöksestä valitetaan. Prosessi kestää kauan ja se on tarkoituskin.  Pakolaiset ja maahanmuutto on asia, josta Unkarissa vallitsee suurin yksimielisyys – se voidaan tarvittaessa ja sopivin väliajoin nostaa kotimaan politiikan keskiöön.

Parin viikon kuluttua muistellaan toista lokakuuta, 60 vuotta sitten.  Kansannousussa 1956 nousivat unkarilaiset kommunistihallintoa vastaan.  Tuhansia kuoli taisteluissa tai teloitettiin, 200 000 pakeni ulkomaille.  Unkarilaiset kuolivat ja pakenivat, koska he halusivat toteuttaa elämässään niitä arvoja, jotka Neuvostoliiton komennossa eläviltä kansoilta oli kielletty.

Kansannousu oli kylmän sodan vedenjakaja.  Neuvostoliiton todellinen luonne paljastui myös lännen hyväuskoisille, kun venäläistankit surmasivat ihmisiä Budapestin kaduilla.

Kun tilanne rauhoittui, aloittivat omapäiset unkarilaiset maansa varovaisen hivuttamisen lähemmäs markkinataloutta.  Olot paranivat, matkustaminen oli muita sosialistimaita helpompaa, tietoa ja tavaraa sai lännestä ilman rangaistuksen pelkoa.  Maa pysyi kuitenkin rautaesiripun itäpuolella, mutta oli “Leirin iloisin parakki”.

Oli vain johdonmukaista, että muuri idän ja lännen välillä murtui ensimmäisenä Unkarissa.  Rajaviranomaiset päästivät satoja DDR:n asukkaita pakenemaan Itävallan puolelle 1989. Tämä oli viimeinen piste siinä prosessissa, joka vapautti itäeurooppalaiset kansat, päästi ne yhteyteen muun Euroopan kanssa ja kaatoi lopulta Neuvostoliiton.

Kansannousuja, vastarintaa kommunistihallintoa ja Neuvostoliiton ylivaltaa vastaan oli muissakin Itä-Euroopan maissa.  Unkarin lokakuun tapahtumat 1956 olivat kuitenkin merkitykseltään omaa luokkaansa. Unkarin oma tie kylmän sodan aikana ja lopulta tärkeä rooli rajan aukaisijana muokkasivat ja pitivät yllä kuvaa Unkarista vapauden saarekkeena.  Sen keräämä sympatian ja myötätunnon pääoma oli ainutlaatuinen.  “Unkari” oli vuodesta 1956 lähtien symboli vastarinnalle. Sellaisena se säilyi aina järjestelmän muutokseen 1989 – ja aina viime vuosiin asti.

Mainepääoman, imagon, merkitystä ei diplomatiassa pidä aliarvioida.  Unkarin tullessa Euroopan unionin jäseneksi 12 vuotta sitten oli unkarilainen selkäreppu täynnä edellisinä vuosikymmeninä kerättyä mainepääomaa.   Sillä oli merkitystä Unkaria koskeneiden taloudellisten ja poliittisten ratkaisujen kannalta. Yhä edelleen saa Unkari asukasta kohden suurimmat EU:n rakennerahastotuet.  Pelkästään rationaalisin perustein ei tätä voi selittää.

2000-luvun aikana on reppu kuitenkin keventynyt hyvää vauhtia. Unkarin omaksuma kansallismielinen linja talous- ja maahanmuuttopolitiikassa on saanut monet ymmälleen. Unkarin nähdään kääntäneen selkänsä niille arvoille, joiden symboli se on aina ollut. Vanhaa Unkaria ei enää tunnisteta.

Etäisyys lokakuusta 1956 lokakuuhun 2016 on kovin pitkä.

tuomi-nikulaPetri Tuomi-Nikula

Kirjoittaja toimii Suomen suurlähettiläänä Unkarissa

Yhteinen puolustus – ei omaa armeijaa

Brexitin piti olla viimeinen todiste “viisauteen”: Missä EU, siellä ongelma. Mutta Brexit voi olla myös ongelman ratkaisu, tai ainakin liipaisin ratkaisulle. Saksa ja Ranska ovat jo poistaneet varmistimen. Avoin keskustelu EU:n yhteisen puolustuksen vahvistamisesta on alkanut.

Keskustelun välitön syy on Euroopan muuttunut turvallisuuspoliittinen tilanne. Ukrainan ja Syyrian sodat, Isis, Venäjän varustautuminen, Krimin valtaus sekä pakolaistulva ovat herättäneet eurooppalaiset turvallisuuden unesta, johon olimme viime vuosikymmenellä vaipuneet.

Eikä tässä kaikki. Yhdysvaltain presidentinvaalit ravistelevat Eurooppaa pohtimaan burden sharingia eli taakanjakoa vakavammin kuin aikaisemmin. Amerikkalaiset eivät halua maksaa Euroopan puolustuksen laskuja.

Vaikuttaa siltä, että Saksa ja Ranska olivat alkaneet valmistella ehdotustaan EU:n yhteisen puolustuksen vahvistamisesta jo hyvissä ajoin ennen brittien kansanäänestystä. Maat ehdottavat mm. yhteistä komentokeskusta merentakaisille operaatioille sekä tilapäistä EU-rahoitusta omalle taisteluosastolle.

Omaa armeijaa Saksa ja Ranska eivät esitä.

Esitys komentokeskuksesta sai brittien hälytyskellot soimaan. EU:n omalla komentokeskuksella on Lontoossa paha kaiku. Se palauttaa muistiin keskustelun, jota käytiin 2010-luvun taitteessa, kun EU:n yhteistä puolustusta suunniteltiin ja rakenteita pystytettiin. Britit vastustivat tuolloin komentokeskusta samasta syystä kuin nytkin. Se loisi rinnakkaisjärjestelmän Natolle ja murentaisi sotilasliiton koheesiota, perusteltiin Lontoossa. EU:n vahva oma puolustus söisi monen tarkkailijan mukaan myös briteiltä mahdollisuuden käyttää Amerikka-korttia EU-pöydissä. Brexit ei tätä asetelmaa ole muuttanut – ainakaan vielä.

Kuten nyt, myös tuolloin Ranska kannatti EU-joukkojen omaa komentokeskusta, joka olisi sijoitettu – Ranskaan. Paikkakin oli jo valmiiksi katsottu.

Bratislavassa pidetyssä EU-maiden puolustusministerikokouksessa yhteisen puolustuksen vahvistaminen oli joka tapauksessa myötätuulessa. Asia etenee, mutta pikemminkin pienimmän yhteisen nimittäjän pohjalta. Komentokeskuksesta ei virallisesti puhuttu. Sen sijaan Nato-yhteistyön tiivistämistä alleviivasi pääsihteeri Jens Stoltenbergin osallistuminen yhteiselle aterialle.

Yhteisen puolustuksen vahvistamiselle on nyt poliittinen tilaus. Saksan ja Ranskan lisäksi asiaa painotti komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker äskeisessä unionin tilaa käsitelleessä puheessaan. Bratislavan epävirallisessa huippukokouksessa asia sai lisäpotkua. Valmiita päätöksiä odotetaan joulukuun huippukokoukselta.

Suomen valtionjohto on suhtautunut EU:n yhteisen puolustuksen vahvistamiseen myönteisesti myös niinä aikoina, kun asia ei ole muita jäsenmaita kiinnostanut. Tämä politiikka on korostanut lojaalisuutta EU:lle, samalla kun se on tarjonnut kiertotien väistää keskustelua Nato-jäsenyydestä.

Sama asenne tuli esille Bratislavassa. Suomi korosti pragmaattista etenemistä. Tästä esimerkkinä puolustusministeri Jussi Niinistö markkinoi Suomen päätöstä perustaa EU:ta tukeva hybridiuhkien osaamiskeskus. Ehdotus on saanut myös kansainvälistä huomiota.

Molemmat Bratislavan kokoukset ovat vieneet yhteistä puolustusta askeleen eteenpäin. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, ongelmat alkavat yksityiskohdista, jos horisontissa alkaa häämöttää yhteinen armeija.

Brexitin seurauksena sitä on esittänyt vain Italia. Ajatus on saanut lähes täystyrmäyksen.

EU ei ole hyökkäämässä Kanaalin yli.

Makkonen_IMG_2011_00383483 copy

Risto Makkonen, toimittaja

Kirjoittaja vastaa esittämistään mielipiteistä, jotka eivät välttämättä edusta Euroopan komission kantaa.