Olemmeko obamalaisia, putinilaisia vai eurooppalaisia?

Hollantilaiset torjuivat kansanäänestyksessä EU:n ja Ukrainan assosiaatiosopimuksen. Itävallan presidentinvaaleissa suurimmaksi puolueeksi nousi äärioikeistoon lukeutuva Vapauspuolue. Britit kysyvät itseltään, ollako vai eikö olla EU:ssa? Jakolinjat Euroopassa risteilevät ja syvenevät maiden, puolueiden ja monen kansalaisen päässä…

Ex oriente lux –  idästä tulee valo, opetti latinan kirja. Juuri kun – keväästä huolimatta – vähäkin valo Euroopassa näytti himmenevän, tuli sentään vähän luxia lännestä. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama saapui tähän vanhainkotiimme terapeutiksi kertomaan, mitä me eurooppalaiset olemme saavuttaneet, mihin me vielä pystymme ja mihin meitä yhä tarvitaan.

Moni on kokenut, että vasta ulkomaille muuttaminen tai riittävän pitkä matka- ja aikaperspektiivi kirkastavat kotimaan vahvuudet ja heikkoudet. Arkisten, vanhojen selitysten unohtuessa vain olennainen, pelkistetty kuva jää näkyviin.

Samantapaiset pelkistykset Obama kertoi ensin briteille. Atlantin takaa Britannia ei näytä yhtä suurelta kuin Big Benin juurelta Lontoossa, eikä Kanaali ole edes niin leveä kuin Doverin kalliolta näyttää. Jos ja kun osa briteistä yhä uskoo maansa olevan imperiumi, jolla on voimaa ja Amerikka-kortti käytössään, tuotti Obama heille pettymyksen. EU:sta eroa ajavat ovat uskotelleet, että unionin ulkopuolelta on mahdollisuus ottaa “crème de la crème” eli kuoria kerma päältä ja olla jälleen maailman napa.

Obaman puhe ärsytti niitä brittejä, jotka kannattavat EU:sta irtoamista. He ovat perustelleet lähtöä sillä, että EU:n ulkopuolella Britannia pystyy saamaan edullisemmat kauppasopimukset esimerkiksi juuri Yhdysvaltoihin. Obama tyrmäsi ajatuksen. Hän muistutti myös, että Britannian vaikutusvalta niin Euroopassa kuin maailmalla on suurempi unionin sisällä kuin sen ulkopuolella.

Obama tarvittiin kirkastamaan ”brexiteille”, että unionin ulkopuolella niin Norja kuin Islantikin saavat ETA-lainsäädännön sellaisena kuin EU-maat ovat sen päättäneet. Lobata voi, mutta ei päättää.

EU-eroa ajavan Itsenäisyyspuolueen johtaja Nigel Farage totesikin Obaman puheen ja BBC-haastattelun jälkeen, että brexitin kannattajien täytyy pohtia perustelunsa uudelleen. Obama veti maton monen brexitin perustelun alta.

Samalla kun Yhdysvaltain presidentti perusteli sitä, mikä on briteille eduksi, ei hän peitellyt, että kyseessä on yhteinen etu. Eli Amerikka on sitä vahvempi, mitä yhtenäisempi Eurooppa on. Sama toisinpäin: jos Britannia vastaisuudessakin haluaa käyttää Amerikka-korttiaan, on sitä parempi heiluttaa Justus Lipsiuksen, neuvoston päärakennuksen, sisä- kuin ulkopuolella.

Britannian kansanäänestys on vasta juhannuksena. Jos Obaman puhe vahvistikin hetkeksi pääministeri David Cameronin asemia, vasta vaalit osoittavat, oliko Amerikan terveisillä todellista vaikutusta. Ollako vai eikö olla -ratkaisun tekevät lopulta ne britit, jotka vielä eivät ole kantaansa ratkaisseet.

Hannoverissa Obaman kaunopuheisuus oli kohdistettu paitsi liittokansleri Angela Merkelille ja Saksalle, myös koko Euroopalle. Puheen kaaret ulottuivat maanosamme menneisyydestä tähän päivään – ja tulevaisuuteen.  Obama vakuutti, ettei Yhdysvallat ole hylännyt Eurooppaa, vaan tullut takaisin. Maanosamme ulkopuoliset kriisit yhdistävät EU:ta ja Yhdysvaltoja.

Mutta samat kriisit jakavat EU-maita. Talous- ja pakolaiskriisit polarisoivat sisäpolitiikkaa, nostavat kansallismielisyyttä ja pystyttävät raja-aitoja. Tätä tilaisuutta Venäjä käyttää kaikin keinoin hyväkseen kompensoidakseen omia heikkouksiaan. Venäjä vahvistaa mm. rahallisesti siteitään EU-kielteisesti tai -kriittisesti toimiviin poliitikkoihin, puolueisiin ja kansalaisjärjestöihin. Viimeisimmät esimerkit koskevat AfD:ta, Vaihtoehto Saksalle-puoluetta, jonka epäillään saavan rahoitusapua Moskovasta Ranskan Kansallisrintaman tapaan.

Jos EU-maat eivät löydä sisältään ja yhdessä uusia ratkaisuja, voi edessä olla jakautuminen obamalaisiin ja putinilaisiin. Vastaavatko kummankaan arvot omiamme?

Makkonen_IMG_2011_00383483 copy

Risto Makkonen, toimittaja

Advertisements

Dramaattisia aikoja

Valtioliitot eivät joudu murhan uhriksi. Kun ne kuolevat, ne kuolevat itsemurhan seurauksena. Itsemurhan tekivät sekä Neuvostoliitto että Jugoslavia. Mikään ulkoinen voima ei niitä hajottanut. Sanonta on mielessäni kun kuuntelen Euroopan unionin tilanteeseen liittyviä tuomiopäivän ennusteita. Niitä riittää. EU-parlamentin puhemiehen Martin Schulzin mukaan Euroopan unioni ei koskaan ole ollut niin dramaattisessa tilanteessa kuin tällä viikolla!

Sekä Brexitissä että pakolaisongelmassa on aineksia EU:ta horjuttavaan myrkkypilleriin. Pakolaiskriisi on ongelmana sikäli vakavampi, että se ravistelee unionin arvopohjaa. Tilannetta ei helpota Venäjän yksipuolisesti julistama kylmä sota. Mielikuvallisesti Venäjä on onnistunut kytkemään yhteen pakolaiset, sanktiot, Syyrian sodan ja rajarauhan horjumisen Turkista Lapin perukoille asti. Kaiken lähtökohta, Krimin laiton miehitys, on nyt vain pieni osa suurempaa kuviota.

Aloitin työt Budapestissa runsas kuukausi sitten. Unkari, joka vielä viime syksyllä sai ankaraa kritiikkiä otteistaan turvapaikanhakijoita kohtaan, on kapseloinut itsensä ongelman ulkopuolelle. Lähes kaikki tänne rekisteröidyt 177 000 turvapaikanhakijaa ovat jatkaneet matkaansa muualle. Uusia tulijoita on hyvin vähän. Unkari voi säädellä maahan tulijoiden ja tänne jäävien pakolaisten määrää.

Monessa EU-maassa toivotaan samaa. Viranomaiset ja poliitikot täällä muistuttavat mielellään sekä omia kansalaisiaan että eurooppalaisia kumppaneita siitä, että muu EU nyt seuraa Unkaria. Uusista rajakontrolleista tai niiden tiukennuksista voi lukea uutisia lähes päivittäin. Viimeisimpänä Itävalta (17.2.) palautti valvonnan käytännössä kaikille raja-asemille.

Samalla vetovoimatekijöitä on heikennetty. Unkarissa ne on karsittu minimiin, jopa niin pitkälle että Helsingin hallinto-oikeus päätti jäädyttää Dublin-sopimuksen mukaiset turvapaikanhakijoiden palautukset Unkariin. Taustalla ilmeisesti on huoli siitä, ettei turvapaikanhakijoiden oikeusturva toteudu.

Seuraajia Unkari on saanut ennen muuta naapureistaan. Monessa asiassa erimielinen Puolan, Unkarin, Tšekin ja Slovakian Visegrád-ryhmä on saanut pakolaiskriisistä uutta energiaa. Ryhmän maat vastustavat Saksan johdolla toteutettua “kutsupolitiikkaa”. Tässä ne saavat tukea myös Itävallalta. Myös Brexitissä ovat Visegrad-maat löytäneet yhteisiä linjauksia.

Sekä Unkarin että Puolan johto vakuuttaa, ettei juuri 25-vuotisjuhliaan viettäneen Visegrádin tavoitteena ole EU:n murentaminen. Päinvastoin ryhmän maat tarvitsevat vahvaa ja toimintakykyistä EU:ta. Tekeillä ei ole unioni unionin sisään, sanotaan korkeimmalla tasolla. Viesti on uskottava. Yhdessä tai yksinään ei ryhmän mailla ole riittävää voimaa Saksan ja Venäjän välissä. Kyse on pitkälti halusta haastaa Saksan dominanssi sekä sen edustama arvopohja. Erityisesti Unkari ja Puola ovat kokeneet jääneensä pelkän myötäilijän ja hyväksyjän roolin. Syntipukkina oleminen ei sekään ole mukavaa.

Brexit –keskustelu meillä jo on. Tässä on kyseessä “value-exit”, Valexit, itäisen Keski-Euroopan irtiotto niistä EU:n valtavirran arvoista, joiden varassa maahanmuuttopolitiikka on hoidettu. EU:lle ja erityisesti Saksalle heitetyn haasteen uskotaan muokkaavaan unionia enemmän Puolan ja Unkarin toiveita ja omaa todellisuutta vastaavaksi, uudistavan unionia muuttunutta Euroopan turvallisuustilannetta vastaavaksi.

Pahimmillaan, aivan kuten Iso-Britannian lähestyvä kansanäänestys, se antaa vauhtia EU:n hajoamiseen tähtääville voimille. Parhaimmillaan molemmat exit- keskustelut auttavat rakentamaan entistä tehokkaampaa, olennaisissa asioissa tiiviimpää Euroopan unionia.

Panokset ovat isot. Martin Schulzin mukaan tämä viikko on EU:n historian dramaattisin. Valtioliitot eivät joudu murhan kohteeksi. Jos ne kuolevat, ne kuolevat itsemurhaan.

 tuomi-nikula

Petri Tuomi-Nikula

Kirjoittaja toimii Suomen suurlähettiläänä Unkarissa