Lisää kiertotaloutta – ettei arvoa katoaisi tuhkana tuuleen

Jos juhliin pääsee Arvovieras paikalle, häntä ei kannata päästää ihan heti lähtemään. Juhlijana pitäisin ennen kaikkea huolen siitä, että tunnistan Arvovieraan, vaikka hän kuinka sulautuisi massaan. Enhän itsekään haluaisi tulla kohdelluksi välinpitämättömästi. Jos juhlissa meno käy liian ankaraksi, Arvovieras katoaa helposti kuin tuhka tuuleen. Siksi vaatii järjestäjiltä energiaa ja kekseliäisyyttä saada vieras viihtymään. Sillä sitä hyödyllisempää on Arvovieraan kestitseminen, mitä useamman juhlijan juttusilla häntä ehtii kierrättää.

Ettei tarina aivan karkaisi käsistä, lienee syytä paljastaa, että jutun juurena on kiertotalous. Kiertotaloudessa materiaalien, tuotteiden ja resurssien arvoa pyritään hyödyntämään maksimaalisesti, mahdollisimman pitkään. Päinvastoin toimitaan, jos esimerkiksi raaka-ainetta hukataan jätteenä tai vain poltetaan menemään. Eihän niin toimittaisi Arvovieraankaan kanssa juhlissa. Sellaisesta tulisi sanomista.

Kiertotalous on ollut kuuma aihe Suomessa jo viimeisten parin vuoden ajan. Perusteet tuntee jokainen, sillä idea on tärkeä jokaisessa kotitaloudessa ja yrityksessä, jokaisessa mökissä ja konferenssitalossa: kuinka säästää ja tehdä jotakin paremmin – muuttamalla toimintatapoja, tuotteita tai ajatusmalleja. Aiheen laajuus voi silti yllättää. Et ole vielä hyödyntänyt kiertotalouden mahdollisuuksia täysin, jos osaat laittaa banaaninkuoret oikeaan keräysastiaan. Jos poltat kaiken ylimääräisen, saatat tehdä uusista bisnesideoista tomua. Todellista bisnesvainua on tunnistaa tulevaisuuden Arvovieras, ennen kuin muut ehtivät tarjota titteleitä ja palkintoja.

Komission kunnianhimoiseen kiertotalouspakettiin sisältyy EU:n toimintasuunnitelma, jossa tarjotaan mittareita kattavasti koko kierron ajalle: tuotannosta kuluttamiseen ja jätehuoltoon sekä toisen asteen raaka-aineiden markkinoihin. EU:n kiertotaloussivusto tarjoaa laajan kattauksen aiheesta.

Suomessa taas Sitra julkisti syyskuussa 2016 kiertotalouden tiekartan: “Kierrolla kärkeen – Suomen tiekartta kiertotalouteen 2016–2025”. Tiekartassa esitellään hyviä käytäntöjä ja pilotteja. Selvityksessä hahmotellaan seuraavat painopistealueet Suomelle: 1) kestävä ruokajärjestelmä, 2) metsäperäiset kierrot, 3) tekniset kierrot, 4) liikkuminen ja logistiikka sekä 5) yhteiset toimenpiteet. Kiertotalous on hallituksen kärkihanke.

Eurooppalainen yhteistyö on yksi tapa juurruttaa EU-politiikkaa kansalliselle ja paikalliselle tasolle. ”Circular Economy for SMEs” eli CESME-projekti alkoi huhtikuussa 2016 osana Interreg Europe -rahoitusohjelmaa. Se kuuluu teemaan 4: Ympäristön ja luonnonvarojen käytön tehokkuus. Kestävämmällä luonnonvarojen käytöllä pyritään kehittämään alueiden vetovoimaa ja yritystoimintaa.

CESMEssä partnerit jakavat kokemuksia, tunnistavat parhaita käytäntöjä ja tarjoavat alueillaan pk-yrityksille opastusta kiertotalouteen sekä päättäjille tietoa vihreän talouden mahdollisuuksista. Tavoitteena on parantaa politiikan välineiden tehokkuutta. Nelivuotisessa hankkeessa on 10 partneria kuudesta EU-maasta. Projektin kokonaisbudjetti on 1,63 miljoonaa euroa, josta ohjelman rahoitusta on 1,39 miljoonaa. Koordinoin hanketta itse Etelä-Pohjanmaan liitossa, ja maakunnassa toisena partnerina on Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu.

Ainoastaan ruohonjuuritasolla voi tehdä näkyviä muutoksia. Siksi pidän CESME-projektin tärkeimpänä odotettuna tuloksena sitä, että saisimme alueelle rahoitusta pilottiprojekteihin. Jatkohankkeita suunnitellessa on oiva tilaisuus tiedottaa myös Euroopan strategisten investointien rahastosta (ESIR).

Arvovieras on syytä pyytää kahdenkeskiseen tapaamiseen, jotta olisi mahdollista tutustua kunnolla. Ehkä hän ei lähde juhlista jatkossa kulumallakaan, vaan tuo arvovaltaisia ystäviäänkin mukanaan. Arvon ylläpitäminen ja lisääminen vaatii muutosta ja tutkimusta, mutta parhaimmillaan sekä ympäristö että talous kiittävät.

Elina Manninen_Finland

Elina Keränen

Kirjoittaja on projektikoordinaattori Etelä-Pohjanmaan liitossa ja toimii maakunnan Europe Direct -tiedotuspisteessä.

Unkarin kaksi lokakuuta

Lokakuun kansanäänestys pakolaiskiintiöistä oli Unkarin hallitukselle ilon aihe. Yli 90 prosenttia äänestäneistä antoi odotetusti tukensa maan pakolaispolitiikalle. Samalla se oli pettymys.  Uurnille tuli vain noin 43 prosenttia äänioikeutetuista. Jos kyseessä olisi ollut laillisesti sitova äänestys, olisi tulos mitätöity. Sellaisesta ei kuitenkaan ollut kysymys. Tärkeintä hallitukselle oli poliittisen tuen saaminen maahanmuuttopolitiikalle. Sen se sai.

Parlamentin odotetaan nyt säätävän lain, jolla estetään kiintiöpohjainen maahanmuutto. Kun näin tapahtuu, haastaa komissio Unkarin EU-tuomioistuimeen. Päätöksestä valitetaan. Prosessi kestää kauan ja se on tarkoituskin.  Pakolaiset ja maahanmuutto on asia, josta Unkarissa vallitsee suurin yksimielisyys – se voidaan tarvittaessa ja sopivin väliajoin nostaa kotimaan politiikan keskiöön.

Parin viikon kuluttua muistellaan toista lokakuuta, 60 vuotta sitten.  Kansannousussa 1956 nousivat unkarilaiset kommunistihallintoa vastaan.  Tuhansia kuoli taisteluissa tai teloitettiin, 200 000 pakeni ulkomaille.  Unkarilaiset kuolivat ja pakenivat, koska he halusivat toteuttaa elämässään niitä arvoja, jotka Neuvostoliiton komennossa eläviltä kansoilta oli kielletty.

Kansannousu oli kylmän sodan vedenjakaja.  Neuvostoliiton todellinen luonne paljastui myös lännen hyväuskoisille, kun venäläistankit surmasivat ihmisiä Budapestin kaduilla.

Kun tilanne rauhoittui, aloittivat omapäiset unkarilaiset maansa varovaisen hivuttamisen lähemmäs markkinataloutta.  Olot paranivat, matkustaminen oli muita sosialistimaita helpompaa, tietoa ja tavaraa sai lännestä ilman rangaistuksen pelkoa.  Maa pysyi kuitenkin rautaesiripun itäpuolella, mutta oli “Leirin iloisin parakki”.

Oli vain johdonmukaista, että muuri idän ja lännen välillä murtui ensimmäisenä Unkarissa.  Rajaviranomaiset päästivät satoja DDR:n asukkaita pakenemaan Itävallan puolelle 1989. Tämä oli viimeinen piste siinä prosessissa, joka vapautti itäeurooppalaiset kansat, päästi ne yhteyteen muun Euroopan kanssa ja kaatoi lopulta Neuvostoliiton.

Kansannousuja, vastarintaa kommunistihallintoa ja Neuvostoliiton ylivaltaa vastaan oli muissakin Itä-Euroopan maissa.  Unkarin lokakuun tapahtumat 1956 olivat kuitenkin merkitykseltään omaa luokkaansa. Unkarin oma tie kylmän sodan aikana ja lopulta tärkeä rooli rajan aukaisijana muokkasivat ja pitivät yllä kuvaa Unkarista vapauden saarekkeena.  Sen keräämä sympatian ja myötätunnon pääoma oli ainutlaatuinen.  “Unkari” oli vuodesta 1956 lähtien symboli vastarinnalle. Sellaisena se säilyi aina järjestelmän muutokseen 1989 – ja aina viime vuosiin asti.

Mainepääoman, imagon, merkitystä ei diplomatiassa pidä aliarvioida.  Unkarin tullessa Euroopan unionin jäseneksi 12 vuotta sitten oli unkarilainen selkäreppu täynnä edellisinä vuosikymmeninä kerättyä mainepääomaa.   Sillä oli merkitystä Unkaria koskeneiden taloudellisten ja poliittisten ratkaisujen kannalta. Yhä edelleen saa Unkari asukasta kohden suurimmat EU:n rakennerahastotuet.  Pelkästään rationaalisin perustein ei tätä voi selittää.

2000-luvun aikana on reppu kuitenkin keventynyt hyvää vauhtia. Unkarin omaksuma kansallismielinen linja talous- ja maahanmuuttopolitiikassa on saanut monet ymmälleen. Unkarin nähdään kääntäneen selkänsä niille arvoille, joiden symboli se on aina ollut. Vanhaa Unkaria ei enää tunnisteta.

Etäisyys lokakuusta 1956 lokakuuhun 2016 on kovin pitkä.

tuomi-nikulaPetri Tuomi-Nikula

Kirjoittaja toimii Suomen suurlähettiläänä Unkarissa

Yhteinen puolustus – ei omaa armeijaa

Brexitin piti olla viimeinen todiste “viisauteen”: Missä EU, siellä ongelma. Mutta Brexit voi olla myös ongelman ratkaisu, tai ainakin liipaisin ratkaisulle. Saksa ja Ranska ovat jo poistaneet varmistimen. Avoin keskustelu EU:n yhteisen puolustuksen vahvistamisesta on alkanut.

Keskustelun välitön syy on Euroopan muuttunut turvallisuuspoliittinen tilanne. Ukrainan ja Syyrian sodat, Isis, Venäjän varustautuminen, Krimin valtaus sekä pakolaistulva ovat herättäneet eurooppalaiset turvallisuuden unesta, johon olimme viime vuosikymmenellä vaipuneet.

Eikä tässä kaikki. Yhdysvaltain presidentinvaalit ravistelevat Eurooppaa pohtimaan burden sharingia eli taakanjakoa vakavammin kuin aikaisemmin. Amerikkalaiset eivät halua maksaa Euroopan puolustuksen laskuja.

Vaikuttaa siltä, että Saksa ja Ranska olivat alkaneet valmistella ehdotustaan EU:n yhteisen puolustuksen vahvistamisesta jo hyvissä ajoin ennen brittien kansanäänestystä. Maat ehdottavat mm. yhteistä komentokeskusta merentakaisille operaatioille sekä tilapäistä EU-rahoitusta omalle taisteluosastolle.

Omaa armeijaa Saksa ja Ranska eivät esitä.

Esitys komentokeskuksesta sai brittien hälytyskellot soimaan. EU:n omalla komentokeskuksella on Lontoossa paha kaiku. Se palauttaa muistiin keskustelun, jota käytiin 2010-luvun taitteessa, kun EU:n yhteistä puolustusta suunniteltiin ja rakenteita pystytettiin. Britit vastustivat tuolloin komentokeskusta samasta syystä kuin nytkin. Se loisi rinnakkaisjärjestelmän Natolle ja murentaisi sotilasliiton koheesiota, perusteltiin Lontoossa. EU:n vahva oma puolustus söisi monen tarkkailijan mukaan myös briteiltä mahdollisuuden käyttää Amerikka-korttia EU-pöydissä. Brexit ei tätä asetelmaa ole muuttanut – ainakaan vielä.

Kuten nyt, myös tuolloin Ranska kannatti EU-joukkojen omaa komentokeskusta, joka olisi sijoitettu – Ranskaan. Paikkakin oli jo valmiiksi katsottu.

Bratislavassa pidetyssä EU-maiden puolustusministerikokouksessa yhteisen puolustuksen vahvistaminen oli joka tapauksessa myötätuulessa. Asia etenee, mutta pikemminkin pienimmän yhteisen nimittäjän pohjalta. Komentokeskuksesta ei virallisesti puhuttu. Sen sijaan Nato-yhteistyön tiivistämistä alleviivasi pääsihteeri Jens Stoltenbergin osallistuminen yhteiselle aterialle.

Yhteisen puolustuksen vahvistamiselle on nyt poliittinen tilaus. Saksan ja Ranskan lisäksi asiaa painotti komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker äskeisessä unionin tilaa käsitelleessä puheessaan. Bratislavan epävirallisessa huippukokouksessa asia sai lisäpotkua. Valmiita päätöksiä odotetaan joulukuun huippukokoukselta.

Suomen valtionjohto on suhtautunut EU:n yhteisen puolustuksen vahvistamiseen myönteisesti myös niinä aikoina, kun asia ei ole muita jäsenmaita kiinnostanut. Tämä politiikka on korostanut lojaalisuutta EU:lle, samalla kun se on tarjonnut kiertotien väistää keskustelua Nato-jäsenyydestä.

Sama asenne tuli esille Bratislavassa. Suomi korosti pragmaattista etenemistä. Tästä esimerkkinä puolustusministeri Jussi Niinistö markkinoi Suomen päätöstä perustaa EU:ta tukeva hybridiuhkien osaamiskeskus. Ehdotus on saanut myös kansainvälistä huomiota.

Molemmat Bratislavan kokoukset ovat vieneet yhteistä puolustusta askeleen eteenpäin. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, ongelmat alkavat yksityiskohdista, jos horisontissa alkaa häämöttää yhteinen armeija.

Brexitin seurauksena sitä on esittänyt vain Italia. Ajatus on saanut lähes täystyrmäyksen.

EU ei ole hyökkäämässä Kanaalin yli.

Makkonen_IMG_2011_00383483 copy

Risto Makkonen, toimittaja

Kirjoittaja vastaa esittämistään mielipiteistä, jotka eivät välttämättä edusta Euroopan komission kantaa.

Eripurainen unioni kamppailee olemassaolostaan

Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin vuotuiselta unionin tilaa käsittelevältä puheelta odotettiin paljon. Kesäkuun lopulla EU:ta ravistelevien kriisien listalle lisättiin myös Britannian ero EU:sta.

Juckerin mukaan unioni kamppailee olemassaolostaan, ja juuri siksi häneltä odotettiin myös suuria visioita ja avauksia. Maanläheinen, konkreettinen ja jopa nöyränoloinen puhe yllättikin osan kuulijoista.

Pitkän EU-poliittisen kokemuksen omaavan Junckerin puheen sävy ja sisältö lienee kuitenkin tarkkaan harkittu.

Britannian kansanäänestystä ja EU-eron vaikutuksia puheessa käsiteltiin vain kursorisesti. Sitä pahoiteltiin, mutta sen ei nähty itsessään uhkaavan unionia. Puheen keskeisin viesti oli se, että Euroopan komissio jatkaa ohjelmansa toteuttamista entistä tarmokkaammin. Pääpaino on nyt asioiden toimeenpanossa.

Brexitin taustalla vaikuttavat poliittiset virtaukset heijastuivat kuitenkin paitsi puheen sävyyn, myös Junckerin suurella pensselillä maalaamaan tilannekuvaan.

Junckerin mukaan unionin tilassa ei ole kehumista. Sitä värittää EU:n historian syvimmät poliittiset jakolinjat ja kasvava eripura jäsenmaiden välillä. Puheenjohtaja asemoi oman ja komissionsa toiminnan tätä taustaa vasten. Komissio, yhtenä keskeisenä toimijana, pyrkii löytämään riittävän tuen aloitteilleen ja vaalimaan EU:n yhtenäisyyttä.

Jäsenvaltioiden lisäksi Juncker puhui suoraan EU:n kansalaisille, mikä on luontevaa, kun paikalla olevat kuulijat olivat Euroopan parlamentin jäseniä. Juncker puhui painokkaasti eurooppalaisesta elämäntavasta ja sitä ohjaavista arvoista. Esiin nousivat muun muassa suhtautuminen kuolemanrangaistukseen, kansalaisten yksityisyyden suoja ja oikeuslaitoksien riippumattomuus.

Ulkoisten ja sisäisten haasteiden valossa hän raamitti komission ja EU:n toiminnan lähtökohdaksi eurooppalaisen elämäntavan ja hyvinvoinnin puolustamisen, tarvittaessa myös järeillä poliittisilla toimilla. Myös unionin sisäinen ja ulkoinen turvallisuus on vahvasti komission agendalla.

Ulkoisesti EU:n on jämäköitettävä politiikkaansa ja puolustettava vaikutusvaltaansa ja etujaan entistä pontevammin kiristyvän kilpailun oloissa. Vaikka EU pyrkii yhä edelleen edistämään arvojaan lähialueilla ja globaalisti, painotus Euroopan puolustamisessa kytkeytyy laskusuunnassa olevaan Euroopan taloudelliseen ja poliittiseen painoarvoon maailmassa.

Sisäisesti EU:n on pidettävä huolta siitä, että globaalisaation hyödyt ja haitat jakautuvat tasaisemmin. Populismin haaste on otettava vakavasti sekä kansallisella että EU-tasolla. Junckerin mukaan sitä on vastustettava, koska populismi ei tarjoa konkreettisia vaihtoehtoja Euroopan haasteisiin vastaamiseksi.

a4_jokela_juha

Juha Jokela

Kirjoittaja on Euroopan unioni-tutkimusohjelman ohjelmajohtaja Ulkopoliittisessa instituutissa

EU helpottaa 16 miljoonan kansainvälisen pariskunnan elämää

Kansainvälisten pariskuntien elämä helpottuu 18:ssa EU:n jäsenvaltiossa

EU:n kansalaiset voivat opiskella ja tehdä työtä kaikkialla unionin alueella. Joka vuosi kolme miljoonaa nuorta lähtee opiskelemaan toiseen jäsenvaltioon Erasmus-ohjelman kautta. Vaihdon tuloksena syntyy myös kansainvälisiä parisuhteita, joista osa johtaa avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen solmimiseen. EU:ssa on tätä nykyä noin 16 miljoonaa kansainvälistä pariskuntaa. Heidän omaisuutensa käsittää asuntoja, autoja ja yhteisiä pankkitilejä eri maissa.

Mutta mitä tapahtuu, jos toinen puolisoista kuolee tai pariskunta päättää erota? Kuka saa asunnon, kuka auton? Mikä tuomioistuin päättää yhteisen omaisuuden jakamisesta? Nykyään kansainvälisille pariskunnille aiheutuu oikeudellista epävarmuutta ja ylimääräisiä kustannuksia jo omaisuuden tavanomaisesta hoitamisesta, puhumattakaan sen jakamisesta avioeron tai kuoleman yhteydessä. Heidän on hyvin vaikea tietää, mille tuomioistuimelle kuuluu toimivalta ratkaista heidän omaisuuttaan koskevat asiat ja minkä lain mukaan se tehdään, koska tätä koskevat säännöt vaihtelevat jäsenvaltiosta toiseen. Saman asian käsitteleminen rinnakkaisissa menettelyissä eri maiden tuomioistuimissa eri lainsäädäntöjen nojalla johtaa keskenään ristiriitaisiin ratkaisuihin ja aiheuttaa vuosittain yli miljardin euron oikeudenkäyntikustannukset.

Komissio, Euroopan parlamentti ja 18 EU:n jäsenvaltiota ovat hyväksyneet uudet säännöt, joiden ansiosta avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen solmineiden kansainvälisten pariskuntien on helpompi selvittää, miten nämä asiat voidaan ratkaista. Tämä helpottaa heidän elämäänsä erityisesti silloin kun eteen tulee ongelmia. Suomi, Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Italia, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Kypros, Luxemburg, Malta, Portugali, Ranska, Ruotsi, Saksa, Slovenia ja Tšekki ovat sopineet yhteisestä lainsäädännöstä, joka helpottaa kansainvälisten pariskuntien omaisuuden hoitoa. Myös Viro aikoo liittyä joukkoon ja toivottavasti moni muukin maa päättää pian tehdä niin, jotta entistä useammat pariskunnat eri puolilla EU:ta voivat hyötyä tästä parannuksesta.

Mikä muuttuu käytännössä?

Uusien sääntöjen mukaan määritetään, mille tuomioistuimelle kuuluu toimivalta ratkaista pariskunnan varallisuutta koskevat kysymykset. Puolisot voivat tietyin edellytyksin myös itse päättää, missä tuomioistuimessa ja minkä lainsäädännön mukaisesti heidän asiansa olisi käsiteltävä. Tämä laki voi määräytyä heidän asuinmaansa tai kansalaisuutensa mukaan, ja sitä sovelletaan pariskunnan koko omaisuuteen autosta pankkitiliin ja asuntoon riippumatta siitä, missä maassa omaisuus sijaitsee. Uudet säännöt helpottavat myös yhdessä EU:n jäsenvaltiossa annettujen varallisuusoikeudellisten päätösten tunnustamista ja täytäntöönpanoa toisissa jäsenvaltioissa. Näin päästään eroon rinnakkaisista ja mahdollisesti ristiriitaisista menettelyistä.

On tärkeää huomata, että uusia sääntöjä sovelletaan sekä avioliiton että rekisteröidyn parisuhteen osapuoliin. Säännöissä otetaan kuitenkin huomioon eri maiden oikeusperinteet: avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen määritelmä ja niiden solmimisen edellytykset sekä niistä johtuvat oikeudet ja velvollisuudet määräytyvät edelleen kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Minkään jäsenvaltion ei myöskään tarvitse tunnustaa toisessa jäsenvaltiossa solmittua avioliittoa tai rekisteröityä parisuhdetta.

Omaisuuden ositus on avioeroa tai perimystä edeltävä vaihe. Uudet säännöt täydentävät perheoikeuden alalla annettua unionin lainsäädäntöä, jossa säädetään jo avioerosta, vanhempainvastuusta, elatusavusta ja perimyksestä. EU:n jäsenvaltioilla on nyt 2,5 vuotta aikaa toteuttaa tarvittavat toimenpiteet, jotta kansainväliset pariskunnat voivat hyödyntää tämän uuden rajat ylittävän yhteistyön tarjoamia mahdollisuuksia.

Uudet säännöt helpottavat kansainvälisten pariskuntien elämää, koska varallisuuteen liittyvä suunnittelu on niiden ansiosta oikeudellisesti varmempaa. Aikaa ja rahaa säästyy, myös siksi, että pariskunnat voivat itse päättää, missä tuomioistuimessa heidän omaisuuttaan koskevat asiat olisi käsiteltävä.

Tavoitteenamme on helpottaa kansalaisten elämää kaikkialla EU:ssa. Uudet säännöt edistävät tätä tavoitetta käytännössä.

Vĕra Jourová
Vĕra Jourová

Věra Jourová, oikeus-, kuluttaja- ja tasa-arvoasioista vastaava komissaari

 

 

 

 

 

 

FR
Jean-Marie CAVADA – 8th Parliamentary term

 

 

Jean-Marie Cavada, Euroopan parlamentin jäsen, oikeudellisten asioiden valiokunnan varapuheenjohtaja

The final countdown?

EU on Britannian vanki juhannukseen saakka. Jäsenmaiden poliitikot eivät lausu ääneen mitään, mikä saatettaisiin tulkita kannanotoksi – puolesta tai vastaan – kun britit menevät vaaliuurnille. Kun sytytämme juhannuskokot tiedämme tuloksen, mutta emme tiedä, mitä seuraa, jos se merkitsee Brexitiä, Britannian eroa.

Britannian kampanjan aikana on tuon tuostakin palautunut mieleen EY-komission pressihuone 1990-luvun alussa. Eturivissä istuivat brittikirjeenvaihtajat tummat puvut päällä, kravatit kaulassa. Heistä The Guardianin John Palmer pyysi ja sai aina esittää ensimmäisen kysymyksen. Kysymys tuli, kunhan Palmer oli esittänyt oman kantansa esillä olleeseen asiaan. Sen jälkeen kun muutamat muutkin – ranskalaiset, saksalaiset jne. – olivat kysyneet, nousi nuoren vaaleatukkaisen britin käsi. Hänen kysymyksensä oli poikkeuksetta sarkastinen. Kaikille tuli selväksi, ettei kysyjä ollut mikään eurointoilija, federalistista puhumattakaan. Habitus: puolihuolimaton pukeutuminen ja kampaamattomat hiukset eivät peittäneet hänen taustaansa. Sen paljasti eatonilainen aksentti.

Hän oli Boris Johnson, The Daily Telegraphin kirjeenvaihtaja.

Itävalta oli tuolloin hakenut EY-jäsenyyttä. Kun Ruotsi päätti hakemuksesta heinäkuussa 1991, kääntyivät katseet Brysselissä Suomeen. Erityisesti brittikirjeenvaihtajat kiinnostuivat meistä, näin myös Boris Johnson. Muistan, että hän pyrki selvittämään, tuleeko Suomesta mahdollinen Britannian liittolainen, ensisijaisesti vapaakauppaa painottava jäsenmaa – Tanskan tapaan. Vastaukseni tuskin olivat kovin kiinnostavia, sillä niin syvällistä Suomen keskustelu ei tuolloin vielä ollut. Jäsenyyshakemuskin tuli viime tipassa, jotta ehdimme muiden EFTA-maiden mukaan jäsenyysneuvotteluihin.

Muiden kirjeenvaihtajien tavoin Johnsonin kiinnostus Suomeen hiipui pian sen jälkeen kun hakemus Brysseliin saapui. Mahdollisesti hänelle kirkastui, että Suomi pyrkii pikemminkin unionin ytimeen kuin reunavaltioksi.

Ranskalaisen päivälehden Liberationin kirjeenvaihtaja Jean Quatremer muisteli äskettäin, että kirjeenvaihtaja Johnsonin motto oli: ”Älä koskaan anna tosiasioiden sotkea hyvää juttua”. Hän oli yksi toimittajista, jotka lähettivät Brysselistä lähinnä vitsiksi tarkoitettuja juttuja, joissa saattoi olla hitunen totta. Faktoiksi tarinat muuttuivat viimeistään siinä vaiheessa, kun ne Lontoon kautta Suomeen saapuivat.

Jälkiviisaasti voi arvioida, että Johnsonilla oli jo tuolloin myös poliittista lahjakkuutta. EU-asioissa hän ei ole takinkääntäjä, mutta kylläkin lahjakas tuulenhaistaja. Ilman tätä lahjaa hänestä ei olisi tullut menestyvää poliitikkoa, Lontoon pormestaria, kansallista ja kansainvälistä julkkista. Sekoitus yläluokkaista arroganssia ja rahvaanomaisuutta on nostanut hänet suosion huipulle. Siellä hän pysyy, kävi äänestyksessä miten tahansa. Jos Britannia jää jäseneksi, voi vastoinkäymisestä aina syyttää Brysseliä.

Mutta jos leave-puoli voittaa, voi Johnsonista tulla pääministeri. Silloin häntä ei käy kateeksi. Voitonhurman kadottua on edessä arki ja pitkät neuvottelut, taata ne edut, joita Brexitin kannattajat ovat kansalle luvanneet. Suurenkin maan itsenäisyys on suhteellista. Päätösvaltaa voi näennäisesti palata kotimaahan, samalla kun vaikutusvalta ohenee. Globaalissa maailmassa Britanniakaan ei enää ole Great.

Olipa äänestyksen tulos mikä tahansa, ei EU:n ydin lopulta sula. Sen sijaan jälkipyykki on mittava ja se on pestävä. On uskallettava nostaa esille ja keskusteluun kakki ne asiat, jotka ovat syöneet sisältä niin unionia kuin sen jäsenvaltioitakin. EU:n paradoksi on, että puutteet, joista sitä aiheellisesti arvostellaan, ovat korjattavissa vain yhteisillä päätöksillä. Tämä vaatii poliitikoiltamme rohkeutta ja visioita, jotka yltävät vaalikausien yli.

Britannialla on pitkä imperiumin historia. Se oli maailmanvalta. Parlamentarismi on siellä syntynyt. Sen instituutiot toimivat ja täyttävät kaikki demokratian ja oikeusvaltion vaatimukset. Toisin kuin Ranskalle, on kaupan rajojen madaltaminen ollut briteille tavoite sinänsä. Globalisaatio on heille ollut arkipäivää jo kauan ennen kuin käsite keksittiin.

Tästä huolimatta EU-eron kannattajilla on mittakaavavirhe. Paluuta entiseen ei ole. Vai mitä, entinen kollega Johnson?

Makkonen_IMG_2011_00383483 copy

Risto Makkonen, toimittaja

Kirjoittaja vastaa esittämistään mielipiteistä, jotka eivät välttämättä edusta Euroopan komission kantaa.

Opiskelijaliikkuvuus vie avarakatseisuuteen ja rohkeuteen

Suomen maakuntien välillä on suuria eroja siinä, miten aktiivisesti ammattiin opiskelevat nuoret lähtevät ulkomaanjaksoille. Itä-Suomen ammatilliset oppilaitokset ovat opiskelijaliikkuvuudessa selkeästi vähemmän aktiivisia Etelä- ja Länsi-Suomeen verrattuna.

Kun suhteutetaan maakunnan ammattiopiskelijoiden kokonaismäärä ulkomaille lähteneiden määrään, Keski-Pohjanmaa nousee maamme aktiivisimmaksi opiskelijoiden lähettäjäksi. Opiskelijaliikkuvuus on kymmenen prosentin lukemissa. Pohjois-Savo sijoittuu tällä hetkellä maakuntien (18 kpl) vertailussa viimeiselle sijalle. Opiskelijamäärään suhteutettu liikkuvuus on 2,6 prosentin luokkaa.

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskuksen CIMOn tuoreiden tilastojen mukaan lyhytkestoiset ulkomaanjaksot laskivat vuonna 2015 edellisestä vuodesta 11:ssä maakunnassa. Pohjoissavolaisten opiskelijoiden kohdalla miinus oli pisin, -79,5 prosenttia. Opettajienkin liikkuvuus putosi yli 40 prosenttia.

Luvut osoittavat, että oppilaitokset käyttävät kansainväliseen liikkuvuuteen vähemmän rahaa kuin aikaisemmin. Koko maassa opiskelijaliikkuvuuteen käytettiin viime vuonna 23 prosenttia vähemmän oppilaitosten omaa rahoitusta kuin vuotta aiemmin. Opettajien ja muun henkilökunnan liikkuvuusrahoista nipistettiin 19 prosenttia.

Toiseksi luvut vahvistavat sen, että oppilaitosten kansainvälisyysstrategiat ovat luonteeltaan enemmän tavoitteita luettelevia kuin käytännön toimenpiteitä ohjaavia. Epäsuhta on melkoinen, jos oppilaitos lupaa tarjota kaikille opiskelijoille mahdollisuuden ulkomailla suoritettavaan opiskelu- tai työssäoppimisjaksoon, mutta todellisuudessa lähtijöitä on vain parisen prosenttia.

Osittain liikkuvuuslukujen pienenemistä selittää viime syksynä tapahtunut ammatillisen koulutuksen tutkinnonuudistus, joka on vaatinut opettajien voimavaroja ja työaikaa. Kansainvälistyminen sai jäädä taka-alalle.

Suomen itsenäisyyden juhlavuosi 2017 on taitekohta, jonka halutaan vievän Suomea eteenpäin, myös kansainvälisyydessä. Takavuosina saatoimme naureskella ajatuksella, että kansainvälisyys on ihan kivaa – kunhan ei tarvitse olla tekemisissä ulkomaalaisten kanssa.

Tulevaisuuden Suomessa eurooppalaisuuteen pitää heittäytyä joka solulla. Voisimmekin antaa yhteisen Suomi 100 -lupauksen, joka sitouttaa kaikki aikuiset edistämään lasten ja nuorten kansainvälistymistä ja samalla avarakatseisuutta: “Avarakatseisuus lisää rohkeutta, kilpailuetua ja mielikuvitusta. Tieto on rajallista, mutta mielikuvitus halaa koko maailmaa. Hymy korvissa.”

Lyhyetkin liikkuvuusjaksot esimerkiksi EU:n koulutuksen, nuorison ja urheilun Erasmus+ ohjelmissa ovat usein hyvin voimaannuttavia nuorten huomatessa, että he pärjäävät vieraassa ympäristössä, vieraalla kielellä ja vieraassa kulttuurissa. Ja mikä parasta, silloin voi löytää myös itsestä uusia puolia.

Yritykset voisivat sitoutua työllistämään kansainvälistä kokemusta hankkineita nuoria. Kansainvälistyminen on digitalisaation ohella ratkaiseva kasvutekijä pienille ja keskisuurille yrityksille. Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi myös hiipunut ystävyyskuntatoiminta voitaisiin herättää uuteen eloon.

Jari-Shvonen

Jari Sihvonen

Kirjoittaja on tiedottaja Pohjois-Savon liitossa ja Europe Direct -tiedotuspisteessä.