Ilmasto ja EU-vaalit – onko niillä väliä?

Vuoden 2014 EU-vaaleissa 18–24-vuotiaista suomalaisista vain 10 prosenttia äänesti. Koko maan laajuinen äänestysprosentti oli 39,1%. Se on järkyttävän alhainen luku, ottaen huomioon suomalaisten koulutustason ja europarlamentin tärkeyden eurooppalaisessa päätöksenteossa.

Eduskuntavaalien jälkeen spekuloitiin, loppuuko suomalaisten äänestysinto ja motivaatio tarttua uudelleen äänestyslipukkeeseen. Toisaalta nähtävissä on myös mahdollisesti toiseen suuntaan viittaavia merkkejä.

Tänä keväänä ihmisiä on ennen näkemättömällä tavalla puhuttanut ilmastonmuutos ja etenkin siitä kumpuava ilmastoahdistus. Etenkin nuoret ympäri maailmaa ovat ottaneet asian omakseen ja nousseet barrikadeille protestoimaan ilmaston puolesta. Myös Eurooppanuoret Suomessa haluaa tuoreessa kannanotossaan nostaa ilmastonmuutoksen torjunnan Suomen EU-politiikan kärkiteemaksi. Eurooppanuorten Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan 76 prosenttia suomalaisista nuorista haluaa, että EU-tason yhteistyötä lisätään juuri ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Toivomme tämän innostuksen kantavan myös EU-vaaleihin saakka, ja inspiroivan nuoria äänestämään.

Olemme kiertäneet tänä keväänä suomalaisia kouluja ja tehneet yhteistyötä eri opiskelijajärjestöjen kanssa. Yhteiseksi huolenaiheeksi nuorten keskuudessa on näissäkin keskusteluissa noussut ilmastonmuutos. Samassa yhteydessä on pohdittu sitä, miksi EU tuntuu niin kaukaiselta, harmaalta ja epämääräiseltä vaikuttamisen tasolta.

Kuitenkin juuri ilmastotoimet ovat loistava esimerkki siitä, että yhteistyö EU:n tasolla kannattaa. Yhteistyössä asiantuntijoiden, järjestöjen, yritysten ja kansalaisten kanssa valmistellut aloitteet toimiksi ilmastonmuutosta vastaan ovat osoitus siitä, että Euroopan tasoinen yhteistyö on paras tapa toimia yhdessä ilmaston puolesta. Kansalaisten asiaa ajava Euroopan parlamentti ja EU-jäsenvaltioita edustava neuvosto ovat tarttuneet hanakasti toimeen. Euroopan komission tekemien aloitteiden tavoitteita on jopa kiristetty Euroopan parlamentin toimesta, jotta ilmastotoimet olisivat kansalaisten vaatimusten tasolla.

Toivomme, että tämä konkreettinen esimerkki eurooppalaisesta päätöksenteosta ja sen tärkeydestä meidän kaikkien tulevaisuuden kannalta inspiroisi nuoria äänestämään tämän kevään EU-vaaleissa. Viime aikojen julkisessa keskustelussa on noussut esiin, kuinka europarlamentaarikolla voi olla enemmän valtaa kuin ministerillä. EU-vaaleissa äänestämme Euroopan parlamenttiin henkilöitä käyttämään juuri tämän mittaluokan valtaa. Suomalaiset tulevat valitsemaan ainakin 13, mahdollisesti 14, eurokansanedustajaa, joilla on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa tulevaisuutemme elinoloihin.

Euroopan komissio on esittänyt Sibiussa Romaniassa 9. toukokuuta 2019 järjestettävää EU27-johtajien kokousta varten suosituksia siitä, miten Eurooppa voi muovata omaa tulevaisuuttaan entistä moninapaisemmassa ja epävarmemmassa maailmassa. Päämiehet keskustelevat kokouksessa EU:n strategisista painopisteistä vuosille 2019–2024, jotka rakentuvat EU:n viime vuosien kehitykselle ja EU-vaalien tulokselle.

Toinen erityisesti nuoria kiinnostava painopiste on kestävä kehitys. Meidän on Suomessa, EU:ssa ja koko maapallolla nykyaikaistettava talouttamme kohti kestäviä kulutus- ja tuotantomalleja. Meidän on lisättävä toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja ympäristön pilaantumisen lopettamiseksi. Meidän on myös siirryttävä kohti resurssitehokkaampaa kiertotaloutta edistämällä vihreää kasvua, biotaloutta ja kestäviä innovaatioita.

Ilmastonmuutoksen torjunta ja globaali ilmastojohtajuus on kannustava esimerkki siitä, mitä EU-tasoinen yhteistyö merkitsee: yhdessä voimme tehdä enemmän ja kunnianhimoisemmin.

Kun maailmanlaajuisesti tunnettu nuori ilmastoaktivisti Greta Thunberg oli puhumassa Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnalle, hän pyysi, että hänen puheelleen kohdistetut aplodit siirtyisivät konkreettisiin tekoihin, kun kampanjateemoja valitaan ja äänestysnappeja painetaan.

Myös me toivomme, että EU-vaalien lähestyessä inspiroituisimme Gretan kehotuksesta, ja siirtäisimme huolemme ja toiveemme tulevaisuudesta äänestyslipukkeille ympäri maan.

Blassar_1050

 

Maria Blässar

Edustuston apulaispäällikkö

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s