Maahanmuutto vaatii EU:lta yhtenäisyyttä

Eurooppaa ravisteleva maahanmuuttokriisi on kysymys, joka vaatii EU-tason ratkaisuja. Tämän ajatuksen jakaa moni, myös moni sellainen, joka on aiemmin vierastanut EU-tason sopimista maahanmuuttoa koskevista säännöistä. Yhdessä onkin sovittu, mutta sovitun vieminen käytännön tasolle on takunnut. Komission vuoden 2016 työohjelmassa tähän tuodaan muutos. Lainsäädännön soveltamisen varmistaminen kuuluu komission tehtäväkenttään, ja aiomme seurata entistä tarkemmin muun muassa yhteisten turvapaikkasääntöjen noudattamista eri jäsenvaltioissa. Niiden on toimittava, jotta luottamus sisärajattomaan Schengen-alueeseen säilyisi. Maahanmuuttolainsäädännössä on avoinna yli 30 rikkomismenettelyä. Tämä kertoo, että parantamisen varaa on.

Pakolaiskriisiin tarvitaan myös pitkäaikaisempi, kestävämpi ratkaisu. EU:lla täytyy olla mahdollisuus käynnistää turvapaikanhakijoiden sisäisten siirtojen hätätilamekanismi milloin vain, minkä tahansa jäsenmaan sitä pyytäessä. Kriisi on lisännyt ymmärrystä sille, että minkään maan ei pidä pelätä jäävänsä yksin. On löydyttävä valmiutta jakaa taakkaa järjestelmällisesti, jos tilanne käy ylivoimaiseksi, ja myös tahtoa pysyä yhdessä sovittujen linjausten takana. Maahanmuuttokysymys ei ratkea, ellemme ole yksituumaisia.

Tällä kirjoituksella lähetämme edustuston Euronautti-blogin uuteen lentoon. Vastaisuudessa EU-asioita analysoivat toimittajat Susanna Turunen ja Risto Makkonen sekä Petri Tuomi-Nikula, johtava asiantuntija ulkoasiainministeriön viestintäosastolta. Kiitän vakituisia avustajia jo etukäteen. Kukin heistä kirjoittaa omassa persoonassaan, ja bloggauksissa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia. Vakituisten kirjoittajien lisäksi puheenvuoron saavat vieraskynäilijät.

Sari Artjoki, Euroopan komission Suomen-edustuston päällikkö

Twitter: @sariartjoki

Artjoki

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s