Lisää sisältöä keskusteluun liittovaltiokehityksestä

Kevään eurovaalit lähestyvät. Yhdeksi keskeisimmäksi teemaksi vaalikeskusteluissa noussee jälleen (kunnallispolitiikan lisäksi) Euroopan unionin liittovaltiokehitys. Samoin ehdokkaat ja äänestäjät jaettaneen selkeyden vuoksi EU:n liittovaltiokehityksen vastustajiin ja kannattajiin. Euroskeptikoihin ja federalisteihin, helppoa.

Vaalikeskusteluissa vastakkainasettelulta ei voi välttyä, mikä tietysti tekee keskustelusta helpompaa. Valitettavasti mystisen liittovaltiokäsitteen ympärillä pyörivälle keskustelulle tulisi antaa E-koodi – niin keinotekoista se on. Liittovaltiokehityksestä on tullut klassinen tyhjä merkitsijä, jonka käyttäjä voi täyttää mielivaltaisesti valitsemallaan sisällöllään.

Tämä on harmi, nimittäin keskustelusta EU:n liittovaltiokehityksestä voisi saada helposti hedelmällisen, jos vain asioista puhuttaisiin niiden oikeilla nimillä. Olisi kaikkien edun mukaista, että poliitikot ja puolueet täyttäisivät yhden tärkeimmistä tehtävistään edustuksellisen demokratian keskikenttäpelaajina – valistaisivat äänestäjiä. Samalla olisi toivottavaa, että toimittajat sukeltaisivat hieman syvemmälle ”integraatiota vai ei”-journalismissaan.

Mitä liittovaltiolla sitten tarkoitetaan?

Useimmiten ensimmäinen mielleyhtymä liittovaltiosta seilaa Atlantin yli Amerikan Yhdysvaltoihin. Merta edemmäs ei tosin tarvitse tässäkään tapauksessa lähteä kalaan. Esimerkiksi Saksa, Belgia ja rajanaapuri Venäjä ovat liittovaltioita. Kaikki mainitut tosin rakenteeltaan hieman erilaisia.

Liittovaltioille ominaisia ovat niiden kaksi tendessiä. Joko niistä tulee liian keskeltä hallittuja johtaen Nälkäpeli-tarinan henkisesti kapinointiin provinsseissa, ja siten liittovaltion luhistumiseen. Toisena suuntauksena on, että liittovaltio on liian löyhästi hallittu ja pirstaloituu omaan mahdottomuuteensa.

Euroopan unioni on historiallisesti ja maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen rakennelma. Toisin sanoen tämä johtaa siihen, että EU:ta on ajoittain, varsin ymmärrettävästi, vaikea ymmärtää ja analysoida. Käytössä oleva käsite- ja työkalupakki on pitkälti täytetty ”perinteisillä” poliittisilla järjestelmillä ja kansainvälisillä organisaatioilla. Näin tulee olemaan vielä pitkään jatkossakin.

Mitä tärppejä liittovaltiokehitys –keskustelussa olisi sitten hyvä ottaa huomioon, jotta keskustelusta tulisi hedelmällisempi kaikkien kannalta?

Edustuksellisen demokratian kannalta EU:n perustava ongelma piilee siinä, että Euroopan parlamentin kasvaneesta päätöksentekovallasta huolimatta kansalaiset eivät tiedä ketä syyttää, tai palkita EU:ssa tapahtuvan poliittisen päätöksenteon tuloksista. Tässä on kyse paljon vakavammasta puutteesta kuin vain heikosta äänestäjän kuluttajansuojasta.

Liittovaltiomainen poliittinen järjestelmä poistaisi, ainakin periaatteessa, EU:n kasvottomuuden ongelman. Liittovaltiomaisessa EU:ssa päätöksentekijät kunnallistasolta Brysseliin olisivat läpäisseet seulan vaaleissa.

Yleisesti oletetaan, että ”Euroopan Yhdysvalloissa” jäsenvaltiot, eli liittovaltiot, olisivat luovuttaneet suurimman osan päätöksentekovallastaan keskushallinnolle. Liittovaltio ei kuitenkaan välttämättä tarkoita tätä, vaan jopa päinvastoin.

Poliittisen talouden tutkijoiden keskuudessa liittovaltio nähdään usein positiivisena tapana järjestää julkishallinto. Akateemikoille liittovaltiomainen rakenne tosin tarkoittaa usein jotain ihan muuta kuin Eurooppanuoriin värväytyneelle kiilusilmäiselle valtiotieteellisen tiedekunnan fuksille.  

Ihanteellinen liittovaltio monille taloustieteilijöille olisi sellainen, jossa läheisyysperiaate, tuttavallisemmin subsidiareetti, toteutuisi ihan oikeasti. Julkisten palveluiden järjestämiseen osallistuisivat paikallishallinnot, jotka luonnollisesti olisivat parhaiten kärryillä asukkaidensa tarpeista. Keskushallinnolle jäisisivät ne tehtävät, jotka olisivat järkevintä toteuttaa isolla skaalalla, esimerkiksi kauppapolitiikka ja puolustus.

Liittovaltiossa ihmiset liikkuisivat todennäköisesti nykyistä enemmän alueilta toisille, pakottaen liittovaltiot kilpailemaan entistä enemmän veronmaksajista. Kansalaisten äänestäessä jaloillaan julkinen sektori muuttuisi läpinäkyvämmäksi, tehokkaammaksi ja laadukkaammaksi. Ja vaikka kansalaiset pysyisivätkin aloillaan, niin liittovaltio kannustaisi tulosten vertailuun edellä mainituin lopputuloksin.

Euroopan tapauksessa kaikki kansalliset symbolit ja identiteetit olisivat varmasti säilytettävissä katalalta eurooppalaisen identiteetin haamulta.  Eihän Yhdysvaltain liittovaltiomallikaan ole estänyt texasilaista sohvanationalistia tai Brooklynin hipsteriä olemaan vaalimatta omia arvojaan ja identiteettiään. 

Jätettäköön keskustelu liittovaltiokehitykseen liittyvästä tärkeimmästä aiheesta, fiskaalipolitiikasta, eli yhteisistä velkakirjoista, valtioiden välisistä tulonsiirroista yms., vaalikeskusteluihin osallistuville. Toisin sanoen, kysymys kuuluu: ovatko valtionvelan jakaminen ja tulonsiirrot sietämättömämpiä Kreikkaan kuin Pohjois-Karjalaan?

Matias Mäkelä

Jatko-opiskelija,

London School of Economics and Political Science

image

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s